N
nyt harmaana
Vieras
Tuossa sormusketjussa on vähän sivuttu aihetta ja puheeksi ovat tulleet lyhyet (n. vuoden) kestäneet liitot. Eli mitä niistä ajattelet? Oletko itse kokenut tai tunnetko jonkun joka on kokenut? Hyväksytkö? Ja montako vuotta kestänyt liitto ei enää ole pika-avioliitto?
Itse en varmaankaan kehtaisi erota alle vuoden kestäneestä avioliitosta vaikka menisi kuinka huonosti. En edes tajua miksi ajattelen näin, sillä monissa tapauksissa puoliso tosiaan muuttuu esim. väkivaltaiseksi papin aamenen jälkeen. Ja silloin tosiaan ero on aiheellinen!
Oma ajattelu voi tietysti johtua myös siitä, että meillä on miehen kanssa ollut hieman vaikeaa sopeutua avioliittoon vaikkei mitään näkyvää vikaa olekaan. Olemme avioituneet alle vuosi sitten. Ero pyörii välillä mielessä, mutten tosiaan oikeasti kehtaisi liitosta mihinkään lähteä.
Mitä mieltä muut?