Miten masennus määrittäytyy? Mitä se niinku ihan oikeasti on?
Missä menee raja, se raja, että silloin ollaan masentuneita ihan virallisesti?
Mä voin puhua vain omasta kokemuksestani.
Mulla se oli sitä, että oli tuo alakulo päällä koko ajan.
Mikään ei tuntunut miltään, mikään ei onnistunut, en saanut kotitöitä enkä mitään muutakaan aikaiseksi- tein kyllä jotain etten kaikkea jättänyt, mutta kaikki oli kuin hidastetussa filmissä.
Kaikki tuntui aivan ylipääsemättömän vaikealta.
Mulla masennuksen ilmeisesti laukaisi tai siis sitä edesauttoivat univaikeudet esikoisen vauva-aikana ja jatkuivat siitä sujuvasti kokoaikaisiksi (lapsellani todettiin pitkäaikaissauraus joka kaikkine alun komplikaatioineen ja kipuineen sekä lääkityksestä aiheutuvine komplikaatioineen häiritsivät erittäin paljon minun nukkumistani ja lapsen unta).
Kun oli koko ajan väsy, koko ajan itku kurkussa ja väsytti vaikka toisinaan sai nukkuakin (isovanhemmat hoitivat lasta kerran viikossa yön, että saimme nukkua, tämä järjestely alkoi jo koliikkiaikana).
Hermostuin kaikesta, itkin, kuljin sumussa, en saanut nukutuksi vaikka lapsen tilanne korjaantui hyväksi, mulle tuli järjettömiä pelkotiloja, siivosin kaikki yöt bakteerien ja mahatautien pelossa, pyrin kontrolloimaan ihan kaikkea, kaikki toimeni pyörivät mahataudin estämisen ympärillä. Laihduin järjettömän paljon vaikka söin ihan normaalisti.
Kaikenlaisten testien summa oli keskivaikea masennus, sielä ylärajoilla ettei ollut vaikean puolella lääkärin mielestä.
Mä oikeasti vain ajattelin että mä olen nyt vaan vähän väsynyt, mä olen muutenkin alakuloon taipuvainen joten en mielestäni yhtäkkiä muuttunut erilaiseksi, mutta en osannut itse enää hahmottaa esim peilikuvaani, että olen sairaalloisen laiha, en muista asioita (esim autolla ajaessa että mihin olen menossa) ja näin harhoja. Jee. Harhanäyt vihdoin saivat mut hakeutumaan hoitoon, edes se, että hortoilin autolla lasten kanssa liikenteessä tietämättä mistä olen lähtenyt ja mihin menossa ei vielä soittanut varoituskelloja.
Ensin opettelin nukkumaan- lääkkein.
Sitten suostuin aloittamaan terapian ja masennuslääkityksen.
Kaikillahan on aikoja ettei kiinnosta- mutta ne menevät ohi- kuten vaikkapa kuukautiskierron mukanaan tuomat mielialanvaihtelut. Masennuksessa se ei mene yhtäkkiä ohi. Tee jotain, hanki harrastus, mene lenkille- nämä neuvot on ihan turhia joillekin ihmisille eivätkä ne auta kaikille.
Ei ainakaan silloin kun ihminen on jo masentunut ihan oikeasti, sellaiselle ihmiselle joka ei kertakaikkiaan jaksa edes pukeutua, harjata hiuksiaan ja poistua kotoaan muuta pakon edessä ruokakauppaan tms, ei auta sanoa että menepä kuule ja hanki harrastus niin tulet paremmalle mielelle, ei vaikka miten hyvällä sen sanoisi.