Mistä tietää milloin on valmis lapsen saamiseen?

Ken guru
Mä en ymmärrä miksi joku ei kävisi seulonnoissa. Ei vaihtoehtoina ole vain sairaan lapsen pitäminen tai raskauden keskeytys, esim sydänvika (ja moni muu) on sellainen et kun sen tietää etukäteen niin lapsi saa heti parhaan mahdollisen hoidon! Synnytys voidaan suunnitella mahdollisimman turvalliseksi, synnytys tapahtuu oikeassa paikassa, tiedetään varautua mahd osaavansa henkilökunnalla jne. Ja jos tietää ettei lapsi ole terve niin siihen ajatukseen on myös aikaa tottua ennen syntymää, henkisesti mutta myös esim niin että jos tiedät lasta hoidettavan seuraavan kuukauden/pari tms eri puolella Suomea niin voit järjestellä asiat niin että pystyt olla lapsen luona jne.
Mä kyllä ymmärrän, mutta silti, hyviä "pointteja" nuo mainitsemasi, ja itse olen käynyt juurikin noista syistä.

AP:lle, että ei sitä lasta kuitenkaan koskaan kadu jos sen tekee. Tai eeeeeeerittäin harvat katuu.
 
Mä en ymmärrä miksi joku ei kävisi seulonnoissa. Ei vaihtoehtoina ole vain sairaan lapsen pitäminen tai raskauden keskeytys, esim sydänvika (ja moni muu) on sellainen et kun sen tietää etukäteen niin lapsi saa heti parhaan mahdollisen hoidon! Synnytys voidaan suunnitella mahdollisimman turvalliseksi, synnytys tapahtuu oikeassa paikassa, tiedetään varautua mahd osaavansa henkilökunnalla jne. Ja jos tietää ettei lapsi ole terve niin siihen ajatukseen on myös aikaa tottua ennen syntymää, henkisesti mutta myös esim niin että jos tiedät lasta hoidettavan seuraavan kuukauden/pari tms eri puolella Suomea niin voit järjestellä asiat niin että pystyt olla lapsen luona jne.
Toki mäkin normaalit rakenneultrat ym. kävin läpi, mutta en mitään ylimääräistä esim. kromosomipoikkeavuuksien seulontoja. Eikös sydänviat ym. rakenteelliset poikkeavuudet löydy juurikin noissa rakenneultrissa?
Mieluummin olen tietämätön esim. 21-trisomiasta, kuin tietoinen siitä, sillä lapsi on kuitenkin oma lapsi, vaikka olisi ko. kromosomipoikkeavuus. Eivätkä seulonnat estä myöhempää vammautumista joko myöhemmin raskauden aikana, synnytyksessä tai sen jälkeen.
 
Sh
Downlapsi tarvitsee usein myös erityishoitoa koska downiin liittyy usein sydänvika. Kaikki sydänviat eivät näy ultrassa mutta toki osataan paremmin varautua ja tutkia jos tiedetään että syntyvällä lapsella on Down. Yksi tutkittava kromosomisairaushan on sellainen ettei lapsi pysty elämään. Itse sellaisen tietäessä keskeyttäisin mielummin raskauden ennen rv 24 kuin olisin raskaana loppuun saakka (henkinen paine, et voisi peittää raskautta, mikä määrä kyselyitä tulisi jne) jos olisi varmaa, ettei lapsi tulisi elämään ollenkaan. Eli näitä juttuja kannattaa miettiä :) ketään ei pakoteta seuloihin ja päätös raskauden jatkamisesta tai keskeytyksestä jää aina vanhemmille, mutta vähän asioita mitä jokaisen kannattaa seulonnoista
 
"ama"
Mä olen aina tiennyt, että jossain vaiheessa haluan lapsia. Nyt olen raskaana viikolla 14 ja voin sanoa, että se "vauvakuume" on tullut vasta tämän raskauden aikana :) Hormoonit nähtävästi tekee tehtävänsä, koska vähitellen on alkanut tuntua, että se on jotain maailman mahtavinta saada sitten ne omat lapset syliinsä. Ennen raskaaksi tuloa ajatus oli lähinnä, että nyt kai niitä lapsia voisi tehdä.

Te olette kuitenkin tosi nuoria ja ei teillä ole kiire mihinkään. Voitte vaikka sopia, että vietätte seuraavan vuoden tai puolivuotta tehden niitä asioita, jotka lasten kanssa ei noin vain onnistu. Matkustelet ja lähdet vapaa päivillä extempore ystävän luokse toiseen kaupunkiin jne. Lasten tuloon voit valmistautua vähitellen esim. jättämällä hormonaalisen ehkäisyn pois (käytätte kumia kunnes aika koittaa), kuulostelet omaa kroppaasi ja katselet tunnistatko milloin ovuloit, millainen luomukuukautiskierto on. Voit aloittaa raskausvitamiinienkin syömisen hyvissä ajoin. Liikut paljon ja syöt terveellisesti. Ehkä tuollaiset pienet muutokset voi saada myös oman mielen tuntumaan valmiimmalta lasten tuloon.
 
"vieras"
Mutta pakko ehkä tunnustaa, että pelkään etukäteen sitä että kuinka vaikea paikka se olisi, jos lapsellamme olisikin jokin pysyvä sairaus tai vamma. Aborttia en varmastikaan pystyisi tekemään, vaikka sikiöllä todettaisiin vamma, eli todennäköisesti en kuitenkaan kävisi näissä vapaaehtoisissa seulonnoissa.
No tämä nyt on aika älyvapaata hommaa. Entä jos lapsella olisi sellainen vamma, joka estää lapsen kehittymisen, aiheuttaa hänelle tuskia ja elinikäennuste olisi joku 2 vuotta? Onko sun mielestä parempi synnyttää sellainen monivammainen?

No joo, kukin tyylillään. Mun mielestä on sitten valmis hommaamaan lapsen, kun kykenee tekemään sen päätöksen ilman keskustelupalstojen apuja...
 
"Vieras"
Muistatte että lapset ei tule niinkuin niitä tilaa...itse yritettiin, 1 1/2 vuotta ja rankka oliodotus. Paras ystäväni nyt yrittänyt 3 v josta hoidoissa 11/2 v ja aivan henkisesti loppu :(
 
"toinen näkökulma"
Minusta se haaveilemasi maisteritutkinto kannattaisi hoitaa ihan ensiksi alta pois. Oletko ajatellut kuinka rankkaa opiskelu olisi perheellisenä, äitinä? Olen nähnyt vierestä kuinka rankkaa opiskelu on täyspäiväisen työnteon ohella, eikä kuviossa edes ollut lapsia... Maisteritutkinto ei ole mikään pieni läpihuutojuttu ja lapsetonkaan ihminen sitä harvoin 2 vuodessa suorittaa, se on vain virallinen tavoiteaika olettaen että opiskelet täysipäiväisesti 40 tuntia viikossa. Pystyisitkö siihen?

Kaiken muun eli omakotitalon ja naimisiinmenon ehdit kyllä tehdä sitten perheellisenäkin.

Niin ja 9 kuukauden raskausaika kyllä valmistaa sinua äitiyteen, sitä ei kannata murehtia. Siinä mielessä ei tarvitse olla ihan valmis ajatukseen, mutta sinuna hoitaisin nuo opiskelut alta pois niin elämä lasten kanssa olisi vähän helpompaa kun sen aika koittaa.
 
"sasa"
Mutta pakko ehkä tunnustaa, että pelkään etukäteen sitä että kuinka vaikea paikka se olisi, jos lapsellamme olisikin jokin pysyvä sairaus tai vamma. Aborttia en varmastikaan pystyisi tekemään, vaikka sikiöllä todettaisiin vamma, eli todennäköisesti en kuitenkaan kävisi näissä vapaaehtoisissa seulonnoissa.
Sä mietit, pohdit ja suunnittelet ihan liikaa kaikkea. Tietysti asioita pitää miettiä, toimeentulot yms. mutta nyt pohdit liian paljon asioita. Kaikkea ei voi ennakoida eikä suunnitella. Teillä on koulutukset ja työt, eli kaikki peruspalikat perheeseen ja sen elättämiseen kohdillaan. Koskaan ei kuitenkaan tiedä kuinka kaikki menee, mutta yleensä elämä kantaa,
 
Ite tulin yhden yön panosta raskaaksi. Mulla ei ollut kämppää eikä ammattia vielä eikä mitään. Valmistuin koulusta raskausaikana, hommasin asunnon, olen ollut hyvä äiti, lapsi kohta 2v. Mulla ei ollut mitään kokemusta lapsista mutta silti olinkin ihan valmis sitten kun lapsi syntyi.

Nyt mulla on vakituinen työ, asutaan kivassa kodissa ja asiat on mallillaan.
 
"hmmm"
Ite tulin yhden yön panosta raskaaksi. Mulla ei ollut kämppää eikä ammattia vielä eikä mitään. Valmistuin koulusta raskausaikana, hommasin asunnon, olen ollut hyvä äiti, lapsi kohta 2v. Mulla ei ollut mitään kokemusta lapsista mutta silti olinkin ihan valmis sitten kun lapsi syntyi.

Nyt mulla on vakituinen työ, asutaan kivassa kodissa ja asiat on mallillaan.
tietääkö lapsen isä lapsesta?
 
[QUOTE="hmmm";27792518]Hyvä homma. Varmaan raskaus oli iso yllätys kaikille mutta lapsen kannalta hyvä että isäkin on kuvioissa. Niin usein vaan kuulee ettei isää kiinnosta vastaavissa tapauksissa.[/QUOTE]

Oli joo yllätys ja shokki kaikille. En ollut itsekään todellakaan suunnitellut että tulen 23-vuotiaana yksinhuoltajaksi. Lapsen isä on mua melkein 10v vanhempi eli jo ihan "miehen iässä" ja ihan järkevä tyyppi :) Ymmärtää hänkin lapsen parhaan jne. Lopulta kaikki kävi onneksi hyvin. Mulla on hyvä tukiverkko ja lapsi on kaikille rakas ja tärkeä.
 
ppppppp
Elämää ei voi suunnitella, mutta jos ei vielä siltä tunnu niin odottele pari vuotta. Olet vasta 24-vuotias, eikä raskaaksi tulolla ole vielä kiire. Itse olen halunnut lasta pitkään, mutta halusin valmistua ensin ja olla töissä. Nyt on omistusasunto, työpaikka ja lapsi tulossa :) Raskaaksi tulo ei kuitenkaan ole itsestään selvyys ja aina kaikki ei mene niinkuin suunnittelee, siksi kannattaa pitää mielessä se, ettei lykkää yrittämisen aloittamista liian pitkälle. Itse olen nyt 26-vuotias ja jos tämän lapsen pitää saamme niin synnytyksen aikaan olen 27. Takana on kuitenkin yksi keskenmeno, joten näin alkuraskaudesta tunteet ovat kovin sekaisin.

Positiivinen tulos sai ekalla kerralla aikaan aikamoisen tunnemyrskyn. Onni oli suunnaton, tätähän me ollaan pitkään haluttu ja 4 kuukauden yrittäminen palkittiin. Pian kuitenkin tuli tunteet: "Oonko valmis tähän? Pärjäänkö lapsen kanssa? Tuleeko musta hyvä äiti? Mitäs jos musta ei olekaan tähän?" Ilmeisen normaaleja tunteita, mutta ne tunteet säikäyttävät. Erityisen pahalta tuo pohdinta tuntui kun raskaus meni kesken :(. Nyt olen uudelleen raskaana ja huomaan pohtivani samoja asioita. Vaikka raskaus on todella toivottu ja olen onnellinen, tulee näitäkin asioita mietittyä. Eiköhän juurikin tuon 9kk raskausajan ole tarkoitus valmistaa meitä vanhemmuuteen ja antaa aikaa käsitellä kaikkia tunteita.
 
Enemmistö jo vanhemmiksi tulleistakaan ei ole valmiita.
Totta. Vanhemmuuskin on pitkä prosessi. Itse huomaan nyt toisen lapsen kohdalla olevani valmiimpi, kypsempi ja parempi vanhempi kuin mitä esikoisen synnyttyä. Olen iloinen, että huomaan kehitystä tapahtuneen, ja toivon sen edelleen jatkuvan. Omat vanhempani ovat parempia isovanhempia kuin mitä olivat vanhempia, ja ehkä se onkin pitkän prosessin lopputulos.
 
oikea aika on silloin saada lapsi kun itsestä siltä tuntuu. mutta pitää muistaa, että se ei sitten ole nukke, jonka voi heittää nurkkaan, kun kyllästyttää, siitä on vastuussa vähintään sen 18 vuotta. näin ulkopuolisesta katsottuna, sulla olis varmaan nyt ihan hyvä aika tehdä se lapsi. olet vielä nuori, ja ehdit opiskella vielä olasten saannin jälkeenkin.
 
"vieras"
Minullakin oli tuossa iässä kaikki "valmiina" lapsen tuloa ajatellen, mutta onneksi en niin hullu kuitenkaan ollut että olisin jättänyt tuon tilanteen käyttämättä; ainut hetki (ennen lasten aikuistumista), kun on puolison kanssa kaksin ilman vastuuta muista, on rahaa millä matkustaa, on hyvä työpaikka, asunnot jne. NAUTTIKAA nyt hetki tuostakin, kuten itsekin teimme. Esikoinen saatiin sitten kun olin 33-vuotias (tosin mieskin vaihtui tuossa välillä, kun en sitten kuitenkaan halunnut exää lapseni isäksi), nyt tulossa toinen (ja viimeinen), ikää 35. Ollaan nautittu elämästä, ehditty lyhentää rutkasti asuntolainaa, maksettu autot ja muut lainat pois ja matkusteltu ja nautittu vapaudesta. Ja nyt nautitaan lapsesta (kohta monikossa) ja seesteisestä perhe-elämästä.

Jokainen tekee ne omat ratkaisunsa, mutta ei kannata lapsia sen takia tehdä, kun kaikki niin olettaa ja tunnutte olevan "valmiit" siihen ulkoisten puitteiden puolesta. Jos noin paljon jännittää niin onkohan se henkinen puoli kuitenkaan vielä valmis äitiyteen....?
 

Yhteistyössä