Mistä tiesit kuka on se oikea?

[Inga]

Haluaisin vaan tietää teiltä kokeneemmilta, mistä tiesitte kenen kanssa haluatte jakaa loppuelämänne? Olen 24-vuotias, takana 6 vuoden seurustelusuhde ja paljon muuta. Nyt olen ollut yksin yli vuoden. Ongelmanani on ns. liika tarjonta. Tunnen monia ihania poikia ja minulla on paljon hyviä ystäviä. Pidän aina jostakin ihmisestä "tavallaan" ja jonkun seurassa on "ihan kivaa", mutta silti kukaan ei saa sydäntä pamppailemaan pidemmäksi aikaa. Saatan ihastua helposti, mutta jostain syystä järki pomppaa väliin ja alan arvioimaan miehiä ehkä liiaksikin. Etsin jotakin täydellisyyttä, mutta tiedän, ettei sitä tule vastaan. Entinen, pitkäaikainen kumppanini tarjoaisi minulle varmasti paljon rakkautta ja olemme todella hyviä ystäviä, silti minusta tuntuu, että jossain on kuitenkin joku....

Joten mitä tässä pitäisi tehdä? Laskea vaatimustasoa? Odottaa, että joku vie jalat alta? Olisiko hyvä valita vain joku, joka on minulle hyvä ja kiltti, jonka kanssa elämä menisi varmaan ihan ok?

 

[just joo]

Minulla on jalat alta kokemus, mutta hän oli varattu. Se kokemus osoitti minulle, että on olemassa ihminen, jotka vetävät toisiaan kuin magneetit puoleensa. Mutta kai heillekin arki tulee ja suhde on juuri niin hyvä, kuin on halu olla suhteessa.

 

[riittaliisa]

Minä menin naimisiin juuri sellaisen kanssa, joka oli ihan ok. Huumorintajuinen, kiva tyyppi. Kun en paremmasta tiennyt. No, aikanaan sitten erottiin (kun ei suteessa oikeasti ollut rakkautta eikä intohimoa) ja 15 vuotta meni yksin ollessa kunnes tuli vastaan yksi todella vei jalat alta. En tiennyt sellaista olevankaan. Kävelin suoraan miehen syliin ja mentiin kahville, rupateltiin pari tuntia ja tehtiin treffit viikon päähän. Löysin sen toisen puolikkaani. Olemme kyllä pelottavan samanlaisia, telepatia toimii ja teemme toisistamme tietämättä päivän aikana samoja juttuja.

 

[Ei kokeneempi, mutta...]

Kyllä se on se fiilis. Ihmisen kanssa on hyvä olla, ja siihen läheisyteen kaipaa.

Heti todettakoon, että en usko siihen oikeaan. Oikea ihminen on oikea sitten, kun hänen kanssaan on kriisienkin yli jaksettu 20 vuotta yhdessä, tai enemmänkin. Oikean kanssa haluaa ja jaksaa tehdä kompromisseja, eli tehdä elämästä sitä "oikeaa".

Ihan kivaan ei kannata tyytyä, mutta liika haikaileminen muihin pitää toisaalta osata lopettaa ajoissa. Aina on jossain joku, jota et ole kokeillut, joka saattaisi olla... Ei sellaista voi elää. Päätökset on tehty helpottamaan: kun yksi on valittu, eivät muut enää kiinnosta!

Et ole tavannut vielä sitä ihanaa, (ns. "oikea"), kun mietit näitä asioita. Älä tosiaan tyydy tai opettele sietämään, mutta osaa tehdä valintasi sitten kun on sen aika.

 

[just joo]

"Ihan kivaan ei kannata tyytyä, mutta liika haikaileminen muihin pitää toisaalta osata lopettaa ajoissa. Aina on jossain joku, jota et ole kokeillut, joka saattaisi olla... Ei sellaista voi elää. Päätökset on tehty helpottamaan: kun yksi on valittu, eivät muut enää kiinnosta!"

Tuo on muuten VIISAASTI sanottu; se on parisuhteen yksi kulmakivi. Kiitos tuosta.

 

[joo pa joo]

Kyllä se on se fiilis. Ihmisen kanssa on hyvä olla, ja siihen läheisyteen kaipaa."

joo ja sitten ainakin enemmistö eroaa parin vuoden päästä! yes noin se menee! :-D

 

[just joo]

Kyllä se on se fiilis. Ihmisen kanssa on hyvä olla, ja siihen läheisyteen kaipaa."

joo ja sitten ainakin enemmistö eroaa parin vuoden päästä! yes noin se menee! :-D

Ei muuten pidä paikkaansa. Aika monet pitkässä suhteessa elävät ovat kertoneet miten he eivät ole tapelleet , mutta meinanneet tappaa monta kertaa
Kyllä jäätelöönkin voi välillä kyllästyä.

 

[näin minulla]

Kyllä "sen oikean" voi löytää monella tapaa.
Itse kerran ihastuin ensisilmäyksellä ja jalat vietiin alta jne, mutta ei siitä pitkälle päästy. Nykyisen mieheni tavatessa en osannut määritellä tunteitani, ystävystyttiin ja lopulta minä rakastuin (mies oli rakastunut jo ensisilmäyksellä). En ollut koskaan tuntenut oloani kenenkään kanssa yhtä turvalliseksi ja uskallan edelleen luottaa mieheeni täysillä. Yksi havainto oli, kun tajusin miehen olevan minulle se oikea, että olen valmis ryhtymään ihan mihin vain (en tietenkään hyväksyisi huonoa kohtelua, kuten väkivaltaa yms.) suhteemme aikana, että se kestää.
Uskoisin, että jokainen tietää omalla kohdallaan, kun tapaa sen oikean, mutta sitä ei välttämättä tiedä heti, se voi viedä aikaakin...

 

[Koppakuoriainen]

Minulla ikää on enemmän kuin AP:llä, mutta en siinä mielessä ole paras vastaaja, koska minulla ei ikinä ole ollut kovin paljoa tarjontaa, varsinkin kun olen kotikissa-tyyppiä enkä paljoa käy sellaisissa paikoissa, joissa olisi mahdollisuus nähdä mieskandidaatteja.

Minäkin tyydyin alussa ihan OK mieheen. Haikailin koko ajan jotain parempaa enkä oikein osannut olla miehestä iloinen. Meillä oli mukavaa, mutta en kävellyt hänen rinnallaan ylpeänä siitä, että saan olla hänen tyttöystävänsä. Meillä ero tuli sen jälkeen, kun oli koettu häät, omakotitaloprojektit, vauvat ym eli niin kauan, kun oli jotakin kivaa ja ihanaa koettavana, suhde pysyi pystyssä, mutta kun elämä alkoi vakiintumaan (lapset kasvoivat, talo oli kunnossa, työelämä vakaata), niin kauhistutti ajatus, että nyt pitäisi keskittyä parisuhteeseen, kun miehestä ei löydä enää mitään miellyttävää.

Minusta vuosi sinkkuna ei tarkoita mitään kuolemantuomiota. Ei kannata miettiä, että nyt on pakko sitoutua, jos sinusta ei siltä tunnu. Yhteydenpito erilaisiin miehiin voi olla hyvästäkin, jotta näet, millaisia erilaisia asioita miehissä voi arvostaa. Kannattaa muistaa, että täydellistä ihmistä ei olekaan etkä sinäkään ole täydellinen, vaikkakin varmasti olet nuori, kaunis, lapseton ja fiksu eli siis kaikkea sitä, mitä nuoret ja vanhemmatkin miehet haluaisivat.

Kannattaa myös muistaa, että ei pidä liikaa ihastua toisen ulkonäköön. Loppupeleissä kuitenkin ratkaisee niin monet muut asiat. Jos teillä arki sujuu hyvin ja kumpikin sietää arkea, osaatte myös nauttia elämästä ja elämänarvonne ovat samantapaiset, niin silloin ollaan jo hyvällä pohjalla. Ihastuminen ei vielä merkitse mitään, koska se haihtuu nopeasti. Rakastumisen jälkeen pitäisi silti vielä säilyä tunne, että haluan olla tuon miehen ainoa ja haluan tulla hänen ikiomaksi naisekseen.

 

[näin täällä.]

Tutustuin mieheeni työpaikalla. Muistan ajatelleeni "mikähän heppu, kolikymppinen toi lienee". Itse olin tuolloin 19, joten tuo maaginen 30 tuntui varsin kaukaiselta silloin...
Teimme pian töitä yhdessä, eikä hän ollutkaan 30 vaan 24. Mukava kaveri, ajattelin.

No, meni muutama päivä ja kävimme elokuvissa, hengailimme, ajeltiin autolla. Aina töiden päätyttyä ajoin hänen luokseen, ja "treffailtiin" ihan oikeesti. Tosi mukava, oikeestaan ihana, samat mielenkiinnon kohteet, ja samanlainen arvomaailma.

Jossain vaiheessa huomasin ihastuneeni häneen täysillä. Hän kertoi olevansa rakastunut.
Parin kuukauden kuluttua muutimme yhteen, olin aivan umpirakastunut. Hänen kanssaan tunsin olevani maailman kaunein nainen, hän piti kuin kukkaa kämmenellään. Todella hyvä keskustelija. Ihana mies.

Noista ajoista on yli kymmenen vuotta. Mieheni on edelleen ihana, osoittaa tunteensa, "kukka" olen edelleen, ja hänen lastensa äiti.

Että kait tuon kahden treffailu-kuukauden aikana se jossain määrin selkeni minulle, että hän on se oikea.

 

[Kultahippu1]

Tuntui kuin olisi tullut kotiin. Kuin oltaisiin tunnettu koko ikämme.

 

[Teska]

Tuntui kuin olisi tullut kotiin. Kuin oltaisiin tunnettu koko ikämme.

Samanlainen tunne minulla, mieheni on jollain tavalla kuin minun peilikuvani. Tuntui kuin olisimme jo ennestään tunteneet toisemme ja vihdoinkin löysimme yhteen. Nytkin naurattaa usein kun hän sanoo ääneen lähes sanasta sanaan saman asian jota olin juuri itse ajatellut......olemme täysin samalla aaltopituudella.

 

[Inga eli ap]

[quote="Koppakuoriainen"

Minusta vuosi sinkkuna ei tarkoita mitään kuolemantuomiota. Ei kannata miettiä, että nyt on pakko sitoutua, jos sinusta ei siltä tunnu. Yhteydenpito erilaisiin miehiin voi olla hyvästäkin, jotta näet, millaisia erilaisia asioita miehissä voi arvostaa. Kannattaa muistaa, että täydellistä ihmistä ei olekaan etkä sinäkään ole täydellinen, vaikkakin varmasti olet nuori, kaunis, lapseton ja fiksu eli siis kaikkea sitä, mitä nuoret ja vanhemmatkin miehet haluaisivat. Kannattaa myös muistaa, että ei pidä liikaa ihastua toisen ulkonäköön. Loppupeleissä kuitenkin ratkaisee niin monet muut asiat. /quote]

Seurustelinkin sen 6 vuotta pojan kanssa, joka ei ollut millään muotoa ulkonäöllä pilattu. Jopa pinnallisimmat ystäväni ihmettelivät miksi olen hänen näköisensä kanssa. Kuitenkin tunteeni häntä kohtaan olivat enemmänkin henkisellä tasolla. Rakast(a)in hänen ystävällisyyttään, positiivisuuttaan ja hellyyttään kaiken muun muassa. Kuitenkin haluaisin tuntea edes jonkinlaista "himoa" poikaystävääni. Ei hänen malli tarvitse silti olla, ehkä vain jollain tapaa miehisen näköinen tai jotain...en osaa edes selittää... Ja itsessäni on toki myös paljon huonoja puolia, niin ulkoisia kuin myös persoonaan liittyviä, sitä en kiellä. Poikaystäväni tuntui vain aina ihailevan minua, ja minä haluaisin myös avoimesti ihailla poikaystävääni, antaa hänelle samaa arvostusta, mitä hän minulle. Luulen, ettei se pohjimmiltaan liity edes komeuteen/kauneuteen, vaan jonkinlaiseen "sähköön" tms. Ja yksinäisyys ei muuten tunnu pahalta ollenkaan, mutta lähinnä haluaisin selvittää tunteeni tätä exää kohtaan, en haluaisi pitkittää hänenkään kannalta tätä on-off-tilannetta, kun en tiedä mitä tunnen.

 

[Teska]

Jos olisit tosissaan rakastunut, et kirjoittelisi tänne ettet tiedä mitä tunnet. Se kertoo jo paljon siitä ettet ole tippaakaan rakastunut. Kun tapaat tulevan miehesi, tiedät aika pian takuulla mitä tunnet, se ei ole silloin hetkeäkään epäselvää.