Mistä voi saada apua liialliseen äkkipikaisuuteen?

["piipaa"]

Mieheni on erittäin tulistuvaa luonnetta. Hän ei siedä lapsiltamme juuri mikäänlaista ylimääräistä venkoilua vaan hermostuu hyvin nopeasti ja huutaa, varsinkin, jos jokin asia painaa mielessä (työhommat tai jokin suoritettava asia). Hän ymmärtää itsekin tulistuvansa liian äkkiä, mutta sanoo sen tulevan vaan automaattisena reaktiona. Lapset eivät huutamisesta juurikaan välitä, tuttu isän reaktio heille. Kun huuutaminen ei tuota tulosta mies saattaa ottaa lapsista kiinni turhan kovin ottein. Vetäisee pois ruokapöydästä tai vie rajusti jäähylle. Ei kuitenkaan niin, että lapseen sattuisi, mutta he selvästi säikähtävät, ehkä pelkäävätkin. Tällaisissa tilanteissa huomaan, että mies suorastaan kiehuu ja ei ole ikään kuin hallinnassa. Minä joudun usein sovittelijanrooliin tilanteissa, joissa miehen äkkipikainen toiminta on epäreilua ja liioiteltua. Tämä taasen murtaa "kasvatusta yhtenärintamana"- ideaa.
Molemmat, sekä mieheni että minä olemme tästä hänen äkkipikaisuudestaan huolissaan ja pelkäämme että muuttuuko tilanne lasten kasvaessa vain pahempaan suuntaan (lyömiseen, repimiseen), jos mies ei kykene itseään tuon paremmin hillitsemään. Mistä saada tähän apua? kehtaako neuvolassakaan tämmöisestä puhua.. Ja mitä he meille voisivat tarjota avuksi?

Lapset ovat hyvin rakastuneita isäänsä eivätkä esim välttele häntä, tai sen vähempää temppuile hänellekkään kuin minulle.

 

[a.p.]

Nostan, jos joku osaisi jotenkin auttaa ai edes kommentoida.

 

["xyz"]

Vaikea sanoa mistä apua, mutta lasten kannalta kannattaisi tosiaan pyrkiä muutokseen. Nimittäin voivat pelätä vaikka eivät sitä näyttäisikään. Ja huutamisen pelkääminen voi johtaa ylimiellyttämiseen ja varpaisillaan oloon jossain vaiheessa. Ja se ei kokemuksesta ole hauskaa jos pitää elää varoen tekemisiään ettei vaan satu raivostuttamaan läheisintään.

 

[kyllä]

googlaa "jussityö" tai "lyömätön linja"