O
Onneton
Vieras
Mistä tietää milloin on aika lähteä parisuhteesta ja milloin on kyse vain kriisistä, joka kuuluu suhteisiin? Olen tilanteessa, jossa pitkä parisuhteeni täyttää kaikki kriisissä olevan parisuhteen merkit: on paljon riitelyä ja erimielisyyksiä (tahallaan aiheutettujakin), turhautuneisuutta, seksiä vähän, toisen haukkumista, erolla uhkailua yms.. Molemmat ovat olleet jo jonkin aikaa onnettomia (miehestä tämänkin tiedon sai onkia). Mies vaikuttaa siltä että haluaa minusta vain parhaat puolet eikä kestä sitä etten ole aina iloinen. Hän olisi omien sanojensa mukaan onnellisempi, jos minä käyttäytyisin eri tavalla. Tiedän etten ole helppo ihminen, mutta ei kai toisen (aikuisen) ihmisen onni voi olla minun käsissäni.. Ja onhan parisuhde kuitenkin ylä- ja alamäkiä.
Olen miettinyt parisuhteen tilaa jo pitkään, mutta tänä syksynä tilanne on kärjistynyt pahasti ja nyt tilanne on ollut todella tulehtunut muutaman viikon ajan. Mistään ihan pienestä päähänpistosta ei ole kyse. Mutta mistä tiedän, ettei kyseessä ole vain ohimenevä vaihe tai kolmenkympin kriisi? Ja onko sillä edes väliä jos kyseessä on kolmenkympin kriisi? Onhan omaa elämäänsä ja sitä mitä siltä haluaa syytä välillä miettiäkin. Minusta tuntuu ettei minussa ole sellaista taistelutahtoa kuin oli ennen. Nyt tuntuu siltä, etten jaksa yrittää ja olla onneton koko ajan. Rakastan miestäni, mutta en ehkä niin kuten parisuhteessa toista kuuluisi rakastaa.
Mieheni haluaisi yrittää ja saada parisuhteen toimimaan, mutta ei kuitenkaan puhu asioista kuin silloin kun minä otan ne puheeksi ja lypsän mielipiteitä hänestä. Hän antaa ongelmien kasautua sisällään ja on hiljaa onneton, minä taas näytän turhautuneisuuteni. Hän tuntuu pitävän itseään jotenkin parempana ihmisenä kun ei näytä tunteitaan, kun taas minä olen hänen mielestään hankala kun näytän tunteeni esimerkiksi kiukuttelemalla (joka ei sekään tietenkään kypsää ole).
Mistä tiedän onko suhde taistelemisen arvoinen? Olemme olleet yhdessä kahdeksan vuotta. Pelottaa, että luovutan liian helposti. Toisaalta, eihän kaikkia suhteita ole varmaan tarkoitettukaan kestämään..
Olen miettinyt parisuhteen tilaa jo pitkään, mutta tänä syksynä tilanne on kärjistynyt pahasti ja nyt tilanne on ollut todella tulehtunut muutaman viikon ajan. Mistään ihan pienestä päähänpistosta ei ole kyse. Mutta mistä tiedän, ettei kyseessä ole vain ohimenevä vaihe tai kolmenkympin kriisi? Ja onko sillä edes väliä jos kyseessä on kolmenkympin kriisi? Onhan omaa elämäänsä ja sitä mitä siltä haluaa syytä välillä miettiäkin. Minusta tuntuu ettei minussa ole sellaista taistelutahtoa kuin oli ennen. Nyt tuntuu siltä, etten jaksa yrittää ja olla onneton koko ajan. Rakastan miestäni, mutta en ehkä niin kuten parisuhteessa toista kuuluisi rakastaa.
Mieheni haluaisi yrittää ja saada parisuhteen toimimaan, mutta ei kuitenkaan puhu asioista kuin silloin kun minä otan ne puheeksi ja lypsän mielipiteitä hänestä. Hän antaa ongelmien kasautua sisällään ja on hiljaa onneton, minä taas näytän turhautuneisuuteni. Hän tuntuu pitävän itseään jotenkin parempana ihmisenä kun ei näytä tunteitaan, kun taas minä olen hänen mielestään hankala kun näytän tunteeni esimerkiksi kiukuttelemalla (joka ei sekään tietenkään kypsää ole).
Mistä tiedän onko suhde taistelemisen arvoinen? Olemme olleet yhdessä kahdeksan vuotta. Pelottaa, että luovutan liian helposti. Toisaalta, eihän kaikkia suhteita ole varmaan tarkoitettukaan kestämään..