N
noh
Vieras
Nimittäin mistä mä voin sitten joskus asian tullessa ajankohtaiseksi tietää, että minkä kasvattajan/kasvattajien puoleen kääntyä? Mistä mä tiedän, ketkä painottavat enemmän koiran "näyttelyominaisuuksia" ja ketkä "käyttöominaisuuksia"? Mistä mä tiedän, ketkä ovat ns. hyviä kasvattajia?
Meille nimittäin koira olisi tulossa perheenjäseneksi ja tarkoituksena olisi sen ohessa harrastaa muutamia vetojuttuja (muutti siis se haaveilemamme rotu), ihan koiran ja myös omaksi iloksi. Näyttelyt taas eivät kiinnosta. Meille tärkeitä koiran ominaisuuksia olisivat esimerkiksi hyväluontoisuus, terveys, lapsiperheeseen sopeutuvaisuus ja tietysti koiran tulisi myös fyysisiltä ominaisuuksiltaan olla sellainen, että sen kanssa noita vetojuttuja voisi harrastaa. Meille vähemmän tärkeitä asioita olisivat sellaiset puhtaasti näyttelyjen kannalta tärkeät ominaisuudet, kuten väri tai hännän asento tms.
Mistä saa puolueetonta tietoa?