mistä johtuu ylenmääräinen verenvuoto alapäästä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja raitulin
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
R

raitulin

Vieras
Nyt joku minua viisaampi kertoo, että mistä tämä johtuu. Viikko sitten ihmettelin kun kuukautiset alkoivat yli viikon liian aikaisin.. Yleensä siis on ollut säännölliset kuukautiset. Tajusin kuitenkin äkkiä ettei kyse ollut tavallisista kuukautisista, verta tuli aivan liian vähän ja ainoastaan iltaisin, jos tuli ollenkaan.

Tämän viikon maanantaina asia kuitenkin muuttui radikaalisti. Aloin vuotamaan viime viikon keskiviikkona ja tänä maanantai iltana eli kuudentena vuotopäivänä kuitenkin verta alkoi tulla aivan törkeästi. Sitä kesti sen illan, ja täyttä sidettä sai vaihtaa lähes tunnin välein. Yöllä eikä seuraavana päivänä vuotoa taas tullut yhtään. Kunnes eilen illalla helvetinmoinen vuoto alkoi taas.. aloin huolestua todella, sillä ikinä eivät edes kuukautiseni ole olleet noin runsaat. Veri on pelkkää verta, välillä seassa voi olla veriklimppejä..

Tänään vuoto on jatkunut yhtä runsaana koko päivän kuin kaksi edellistä päivää. On vähän vaikea edes lähteä enää kotoa mihinkää kun tuntee kuinka side täyttyy lähes saman tien kun sen on paikoilleen saanut ja pytyltä noussut..
Mistä voi tälläinen vuoto johtua? Olen miettinyt pääni puhki, enkä ole keksinyt mitään.. Pms oireet ovat kuitenkin päällä, ja tuntuu siis kuin menkat olisivat vasta alkamassa...
Olen epätoivoinen, enkä oikein tiedä viitsiikö gynekologillekaan mennä vuotavana kuin niagaran putous.. Onko siis kenelläkään tietoa jostai sairauksesta esim mihin liittyisin veren vuoto?
 
olla myoma joka vuotaa? Tutulleni oli käynyt juuri noin, että oli alkanut vain vuotamaan, ei ollut pystynyt poistumaan lopulta kotoaan niin, että oli ollut pakko mennä lääkäriin. Vuotoa oli siis vain tullut ja tullut.
 
Keskenmenossa tulee nimenomaan klimppejä, verihyytymiä. Sellaiselta lähinnä tuntuu ja näyttää alkiokin siinä vaiheessa. Keskenmenoon liittyy myös kohdun kouristelua eli "polttoja", kohtu supistelee poistaessaan alkion. Ne tuntuivat minulla ainakin sekä selkä- että vatsanpuolella. Koska olen synnyttänytkin kahdesti, oli tapahtumissa polttojen suhteen samankaltaisuutta.

Myoomavuotoon ei liity vastaavaa kohdun supistelua ja vuotokin on juoksevampaa. Hyytymiä voi olla mukana, sillä veri seisoo jonkin aikaa kohdun puolella tai emättimessä ja hyytyy silloin. Minulla oli myös hyvin pitkään ja runsaasti vuotoa.

Silloin kun ko. kasvain avautuu kohdun sisäpuolelle, se vuotaa. Kipasehan lääkäriin tutkittavaksi, jotta miten suuria kasvaimia ja minnepäin ne lorottavat. Myooma on vaaraton, mutta tosi kiusallinen vaiva. Runsas vuoto aiheuttaa myös anemiaa.

Hoidot tapauksesi mukaan, niistä ei kannata mennä vielä arvailemaan.
 
ei ole verenvuoto loppunut, tai edes vähentynyt. huomenna on aika lääkärille. kun vain verenvuodon sais lakkaamaan ees pian.. päivä päivältä alkaa väsyttää enemmä ku niin paljon verta lähtee..
 
mutta kun olen näitä vastauksia lueskellut ja muutakin tietoa netistä, ni omat oireet kyllä viittaa nimenomaa tohon myoma vuotoon.. mitenköhän kalliita tollaset leikkaukset sit on?
 
Kerro raitulin mikä sulla oli ja miten hoidettiin. Mulla myoomat aiheuttaa tosi runsaita vuotoja ja välillä jopa 2 viikkoa, kuin kuukautiset alkaisivat ja loppuisivat kahdesti kuussa...vain 2 viikkoa puhdasta aikaa, aika stressaavaa. Lääkitys on...
 

Uusimmat

Yhteistyössä