En ymmärrä, miksi nykyään näen monta kertaa viikossa ahdistavia painajaisia. Aamulla ei todellakaan ole kovinkaan "levännyt olo", kun on koko yön parkunut unissaan.
Mistä painajaiset johtuu? Elämäni on kaikinpuolin kondiksessa, eli ei ole mitään stressiä tms. mikä voisi (kai) selittää painajaiset ja yölliset levottomuudet.
Painajaiset ovat keskenään erilaisia, eli en näe vain yhdestä asiasta painajaisia. Muutama yö taaksepäin näin painajaisia siitä, että esikoinen (10v) oli keskellä yötä kateissa ystävänsä kanssa ja heitä siis etsittiin kera vapaaehtoisten ja virkavallan. Tarina kyllä päättyi lopulta onnellisesti.
Jokunen yö tätä ennen näin sellaisen painajaisen, jossa perheeni joutui (en kyllä tiedä, että miksi) muuttamaan sellaiselle alueelle, jonne en ikinä, koskaan, enkä milloinkaan haluaisi joutua muuttamaan. Mulle koti ja sen alueellinen sijainti on merkinnyt aina todella paljon ja tuo alue, jonne unessa muutimme on sellainen, joka olisi oikeasti pahin mahdollinen painajainen. Mä varmaan oksentaisin pahasta olosta, jos sinne muuttamaan joutuisin.
Miksi mä näen tällaisia unia? Alkaa menemään hermo, kun ei saa kunnolla nukutuksi.