Mistä Intian koronavarianttia ja tappavaa hiivasientä tulee Suomeen kun rajojen piti olla kiinni?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Mistä Intian koronavarianttia ja tappavaa hiivasientä tulee Suomeen kun rajojen piti olla kiinni?

Intiassa ja myös Venäjällä "mustasieni" tappaa koronan kurittamia ihmisiä, ja nyt Intian koronakolmoismuunnosta ja Intian "viheliäistä" hiivasientä on löytynyt jo Suomestakin. Mistä näitä tulee, kun rajojen piti olla tarkassa valvonnassa?

Viheliäistä hiivasientä on löydetty ensimmäistä kertaa Suomesta – tietyille ihmisille erityisen vaarallinen
"Hiivasieni löydettiin Suomessa sairaalahoidossa olleelta potilaalta, joka oli matkaillut Intiassa. Ylilääkäri kertoo, millaisia vaaroja sieneen liittyy.

Nyt viheliäistä sientä on havaittu ensimmäistä kertaa myös Suomessa. Se saapui matkustajan mukana Intiasta. Potilasta hoidettiin kansallisten torjuntaohjeiden mukaan, ja jatkotartuntojen mahdollisuus pystyttiin estämään.

Kyseessä on kuitenkin eri sieni kuin viime viikkoina uutisoitu ”musta sieni”, jota on tavattu viime aikoina erityisesti Intian koronaviruspotilailla.

”Musta sieni” -infektiota havaittu jo myös koronapotilailla Venäjällä – yhtä potilasta hoidetaan Pietarissa

Candida auris - hiivasienen aiheuttama infektio on hengenvaarallinen heikkokuntoisille potilaille.

– Jos tämä hiiva tekee oikein vakavan infektion, niin se tapahtuu yleensä silloin, kun vastustuskyky on heikentynyt joko lääkityksestä tai vaikean leikkauksen takia, kertoo Fimlabin kliinisen mikrobiologian ylilääkäri Risto Vuento.

Asiantuntijoiden mukaan jopa puolet verenkiertoinfektion saaneista potilaista kuolee kolmen kuukauden kuluessa tartunnasta."

Kun lukee uutisia niin tuntuu siltä että ainoastaan Krista Kiuru on enää huolissaan koronaepidemiasta, kun kaikki muut erityisesti keskusta ja RKP hallituksessa sekä kokoomus oppositiossa haluavat ja painostavat elinkeinoelämän kanssa kaikkia rajoituksia pois, niin maan sisällä liittyen kokoontumisrajoituksiin, yleisötapahtumiin kuin kapakkarajoituksiin sekä myös rajoja ja matkailuliikenteen auki.

Samaa tekee EU-johto joka haluaa EU-rajat auki kolmansien maiden matkailuun maihin, jossa on entisiin verrattuna moninkertaiset koronatartuntalukemat riehumassa ja myös EU-maiden välisen vapaan liikkuvuuden takaisin (varmasti suurelta osin kolmansien maiden elintasopakolaisten virran aloittamiseksi taas), vaikka Euroopasta löytyy tälläkin hetkellä koronatartunnoissa maailman johtava maa.

Koska edes rokotus ei estä tartuntaa ja sen levittämistä kuin korkeintaan 2/3 virusmäärästä koronapassilla vapaa liikkuvuus EU-maissa ja kolmansissa maissa sekä rajoituksista vapaa toiminta mahdollistaa koronaviruksen ja sen vaarallisempien varianttien vapaan leviämisen ympäri EU-maita ja maailmaa. Tämä lisää sars-cov-2 koronaviruksen määrää väestössä ja lisää riskiä nykyistäkin vaarallisempien, tarttuvampien ja jopa kohtalokkaiden muunnosten syntymiseen. Tämä kaikki ihmisen matkailun ja massaturismin takia!

Paljon ollaan valmiita uhraamaan vanhaan normaaliin palaamiseksi, jonka elimellinen osa on ihmisten juokseminen turhaan ympäri maailmaa ja massiivisesti saastuttava ja ympäristöä tuhoava matkailulentoliikenne sekä massaturismi.
 
Kaiken lisäksi koronatartunnat ovat Suomessa taas hitaassa nousussa, vaikka lähestymme kesää. Ensin valehdeltiin että viikolla ollut lähes 300 päivätartuntaa johtui tilastoviiveestä, mutta tällä viikolla koronatartuntoja on ollut JOKA päivä 200-300 välillä eli tartunnat ovat selvästi TAAS kasvussa.

On hulluutta poistaa nyt juottola- ja kokoontumisrajoitukset, joka räjäyttävää tartunnat vielä nopeampaan kasvuun.
 
Niissä maissa joissa rajoitukset on poistettu on jossain vaiheessa tullut pakko lockdowniin ja todella tiukkoihin rajoituksiin. Suomessa sekä tartunnat, koronakuolemat että talouden notkahdus ensimmäisessä ja toisessa aallossa ovat olleet Euroopan vähäisimpiä juuri kohtuu tiukkojen rajoitusten takia, jotka ovat estäneet tilanteen hallinnasta pääsyn ja täyssulut. Jopa Ruotsissa oli pakko ottaa tiukkoja rajoituksia käyttöön, kuten myös Virossa. Tätä voi jatkua vuosikausia, sillä rokotusten tehosta varsinaisena hengitysinfektiokautena eli syys- ja talvikautena ei ole mitään näyttöä. Seychellien tilanne kertoo etteivät rokotteet ole mikään taikakeino. Maassa on rokotettu maailman eniten kansalaisia ja koronatartunnat ovat olleet nousussa, sekä 1/3 tartunnoista rokotetuilla. Nyt Eurooppa on menossa kesäkauteen, joka helpottaa hengitystieinfektoita, myös jopa 10x influenssaa tappavampaa sars-cov-2 virusinfektiota, kuten myös viime vuonna. Syksyllä säiden viilennyttyä ja valoisuuden vähennyttyä tilanne voi olla taas kuten viime syksynä. Nyt on vain vielä se riski, että rokotetut päästetään koronapasseilla matkailemaan ja liikkumaan vapaasti kesällä ja näin tuomaan ja levittämään tartuntoja joka puolelle, joka alkaa näkyä vakavina sairastumisina syksyllä talvikauden saapuessa. Ensi talvikausi voi olla tappavin tähän mennessä, kun britannian, etelä-afrikan, brasilian, intian ym. variantit on koronapassimatkailulla ja loppukesän yleisötapahtumilla levitetty ihan joka puolelle.
 
Koska ei ole pakkokaranteenia.
 
Näyttää myös siltä että kansalaisaloite tukahdutuslinjan saamiseksi ei ehdi saada riittävästi ääniä, valitettavasti. Ja niin kauan kuin rekkakuskit on valvonnan ulkopuolella niin mikä tahansa sieni ja mutantti voi tänne levitä.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777

Oppostio, EK, liike-elämä ja kansasta osa huutaa jo rajoitusten poistoa. Koronajojoilu tulee olemaan tästä syystä uusi normaali, koska tuskin rokotus estää syksyn-talven seuraavaa korona-aaltoa.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
:D

Ai täällä luullaan, että se on tullut suoraan Mumbaista lentokoneella..

Se on vain tämän variantin nimi siksi, että Intiassa tavattiin ensi kerran tätä muunnosta. Virus voi siis muuntautua ihan täällä rajojen sisäpuolellakin ilman "rajojen auki pitämistä" ja näin on tapahtunutkin.
 
Tottakai se voi muuntautua vaikka kukaan ei tänne tulisi, mutta jos sen lisäksi tehtäisiin tukahdutuslinja, ei täällä olisi mitään koronaa enää mikä voisi muuntautua, eikä myöskään tulisi kun olisi kunnon karanteeni tulijoille.
 
Rajat ovat suurimmaksi osaksi olleet kiinni ja tulijoilta on viime aikoina vaadittu todistukset 48 h otetusta negatiivisesta koronatestistä. Rajoja ei voi kokonaan sulkea, kai sinä sen ymmärrät. Tavaran pitää liikkua ja suomalaisilla on aina oikeus tulla maahan. Osa on heti alussa noudattanut karanteenisuosituksia, osa ei.

Jokaisella yksilöllä on tässä tilanteessa ollut ja on vastuunsa.
 
Aina sama virsi että kansalaisilla oikeus aina palata, joo niin on Australiassakin mutta ei se silti poista sitä karanteenipakkoa.

Ja ei ole vaadittu testiä, kuljetusyhtiöt voineet vaatia, mutta jos joku luulee että sellainen sääntö on valtiotasolla määrätty se on kukkua, sitä vasta yritetään saada läpi mutta törmää jostain syystä ongelmiin vaikka muissakin sivistysmaissa on käytössä.
 
Yhteistyössä