V
vierailija
Vieras
Mistä Intian koronavarianttia ja tappavaa hiivasientä tulee Suomeen kun rajojen piti olla kiinni?
Intiassa ja myös Venäjällä "mustasieni" tappaa koronan kurittamia ihmisiä, ja nyt Intian koronakolmoismuunnosta ja Intian "viheliäistä" hiivasientä on löytynyt jo Suomestakin. Mistä näitä tulee, kun rajojen piti olla tarkassa valvonnassa?
Viheliäistä hiivasientä on löydetty ensimmäistä kertaa Suomesta – tietyille ihmisille erityisen vaarallinen
www.is.fi
"Hiivasieni löydettiin Suomessa sairaalahoidossa olleelta potilaalta, joka oli matkaillut Intiassa. Ylilääkäri kertoo, millaisia vaaroja sieneen liittyy.
Nyt viheliäistä sientä on havaittu ensimmäistä kertaa myös Suomessa. Se saapui matkustajan mukana Intiasta. Potilasta hoidettiin kansallisten torjuntaohjeiden mukaan, ja jatkotartuntojen mahdollisuus pystyttiin estämään.
Kyseessä on kuitenkin eri sieni kuin viime viikkoina uutisoitu ”musta sieni”, jota on tavattu viime aikoina erityisesti Intian koronaviruspotilailla.
”Musta sieni” -infektiota havaittu jo myös koronapotilailla Venäjällä – yhtä potilasta hoidetaan Pietarissa
Candida auris - hiivasienen aiheuttama infektio on hengenvaarallinen heikkokuntoisille potilaille.
– Jos tämä hiiva tekee oikein vakavan infektion, niin se tapahtuu yleensä silloin, kun vastustuskyky on heikentynyt joko lääkityksestä tai vaikean leikkauksen takia, kertoo Fimlabin kliinisen mikrobiologian ylilääkäri Risto Vuento.
Asiantuntijoiden mukaan jopa puolet verenkiertoinfektion saaneista potilaista kuolee kolmen kuukauden kuluessa tartunnasta."
Kun lukee uutisia niin tuntuu siltä että ainoastaan Krista Kiuru on enää huolissaan koronaepidemiasta, kun kaikki muut erityisesti keskusta ja RKP hallituksessa sekä kokoomus oppositiossa haluavat ja painostavat elinkeinoelämän kanssa kaikkia rajoituksia pois, niin maan sisällä liittyen kokoontumisrajoituksiin, yleisötapahtumiin kuin kapakkarajoituksiin sekä myös rajoja ja matkailuliikenteen auki.
Samaa tekee EU-johto joka haluaa EU-rajat auki kolmansien maiden matkailuun maihin, jossa on entisiin verrattuna moninkertaiset koronatartuntalukemat riehumassa ja myös EU-maiden välisen vapaan liikkuvuuden takaisin (varmasti suurelta osin kolmansien maiden elintasopakolaisten virran aloittamiseksi taas), vaikka Euroopasta löytyy tälläkin hetkellä koronatartunnoissa maailman johtava maa.
Koska edes rokotus ei estä tartuntaa ja sen levittämistä kuin korkeintaan 2/3 virusmäärästä koronapassilla vapaa liikkuvuus EU-maissa ja kolmansissa maissa sekä rajoituksista vapaa toiminta mahdollistaa koronaviruksen ja sen vaarallisempien varianttien vapaan leviämisen ympäri EU-maita ja maailmaa. Tämä lisää sars-cov-2 koronaviruksen määrää väestössä ja lisää riskiä nykyistäkin vaarallisempien, tarttuvampien ja jopa kohtalokkaiden muunnosten syntymiseen. Tämä kaikki ihmisen matkailun ja massaturismin takia!
Paljon ollaan valmiita uhraamaan vanhaan normaaliin palaamiseksi, jonka elimellinen osa on ihmisten juokseminen turhaan ympäri maailmaa ja massiivisesti saastuttava ja ympäristöä tuhoava matkailulentoliikenne sekä massaturismi.
Intiassa ja myös Venäjällä "mustasieni" tappaa koronan kurittamia ihmisiä, ja nyt Intian koronakolmoismuunnosta ja Intian "viheliäistä" hiivasientä on löytynyt jo Suomestakin. Mistä näitä tulee, kun rajojen piti olla tarkassa valvonnassa?
Viheliäistä hiivasientä on löydetty ensimmäistä kertaa Suomesta – tietyille ihmisille erityisen vaarallinen
Viheliäistä hiivasientä on löydetty ensimmäistä kertaa Suomesta – tietyille ihmisille erityisen vaarallinen
Hiivasieni löydettiin Suomessa sairaalahoidossa olleelta potilaalta, joka oli matkaillut Intiassa. Ylilääkäri kertoo, millaisia vaaroja sieneen liittyy.