Mistä erottaa, että onko vain tottunut puolisoon, vai onko rakkaus kadonnut?

[apuaaa]

Nii, siinäpä se tulikin.

Olin tosi nuori kun alettiin seurusella, yhteistä taivalta 10v takana ja lapsia 3.

Viimeaioina alkanu väkisin puskeen ajatus etten tiedä enään mitä haluan elämältäni, en tiedä onko tämä suunta oikea. En tiedä edes sitä rakastanko miestäni enään, vai tuntuuko se tältä vain siksi kun olen tottunut mieheeni. Mistä sen edes erottaa, ja miten voi tehdä mitään päätöksiä kun ei ole mitään selkeää oloa mihinkään suuntaan?

 

[vierass]

Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat. Tuttuja ajatuksia minullekin. Olen kuitenkin itse tullut siihen tulokseen, että rakkaus ei vain katoa. Pienten lasten kanssa rakkaus voi jäädä vähän taka-alalle ja hiipua, mutta se on taas palautettavissa takaisin. Pieniä yhteisiä, helliä hetkiä ja jos välillä on mahdollista saada lapset hoitoon ja karata puolison kanssa jonnekin kahdestaan, niin kannattaa tehdä niin!

Sitten kun ei enää edes halua yrittää piristää suhdettaan, niin ehkä se tahto rakastaa on silloin kuollut. Ja kun tahto kuolee niin tappaa se rakkaudenkin lopulta.

 

[vierass]

Oletko kenties hyvin lähellä 30 ikävuotta? Silloin minulla oli pahimmillaan se vaihe, kun en enää tiennyt rakastanko miestäni ja mitä haluan elämältäni.

 

[apuaaa]

Vielä tässä on joitain vuosia komeen kymppiin, mutta varmaan tässä on jotain ikäkriisiäkin.
Varmaan eniten se ajatus aiheuttaa ongelmia ettei tiedä mitä omalta elämältä tahtoo ja onko tämä nyt se miten se oma elämä pitää käyttää...

Sekin häiritsee, ettei suhteessa ole enään intohimoa. Ois ihana jos taas tuntuis siltä että vois van nus**a aivot pellolle todella intohimoisesti, muttakun seksikin on nykyään semmosta arkista tarpeiden hoitamista, kuten kaupassa käynti tai maksalaatikon syöminen...

 

[vierasta]

Sanotaan, että on helppo rakastua ja rakastaa pari ekaa vuotta, mutta siten se rakkaus vasta näkyy kun on kymmenen vuotta takana.

Rakkaus ei ole seksiä, intohimoa ja tunnevyöryjä, vaan se on sellaista sydäntä lämmittävää tunnetta kun näkee että kaikki on hyvin kotona ja sisälläni.

Ja ihmisen homma on välillä ihmetellä elämänsä suuntaa ja kulkua. Jos ei yhtään kasva ja muutu henkisesti, niin ei sitä silloin ole edes ihminen. Kaikki pitääkin kyseenalaistaa ja hakea vastauksia,koska olet ihan eri ihminen kuin kymmenen vuotta sitten.

 

[astrolabe]

Aika moni nuorena pariutunut on myöhemmin kasvanut eri suuntaan kuin puoliso, koska joku teini ei nyt vaan ole valmis ihminen. Siihen ei siis tartte liittyä muuta kuin, että jos ois oottanut parinvalinnan kanssa pitempään, ois valkannut toisin. Onko ero oikea ratkaisu? Jos on tulossa 30v täyteen, en näe syytä miksi pitäs viettää seuraavat 40-50 v onnettomana. Kaikkihan ei oo onnettomia tossa tilanteessa, tietty.

 

[karu totuus]

Parisuhde on sitä mitä siitä tekee. Itse sitä seksiäkin harrastaa, eikä siitä vain mystisesti tule jotain, siitä tehdään jotain. Jos haluaa intohimoa, niin siitä sitten vain intohomoisemmaksi vain. Ei kukaan estä alkamasta rietastella, kokeilla uusia asioita tai repiä puolisolta vaatteita päältä ja käydä kimppuun. Miten sitä voi odottaa toiselta, jos itsekään ei tee? Eikä kukaan estä muistelemasta kumppanin kanssa niitä asioita jotka olivat joskus paremmin ja miten siihen päästäisiin takaisin.

Ihan absurdia luulla, että suhde pysyy koko elämän hyvänä ja tuoreena, jos sen eteen ei tee mitään. Intihimoisen, rakastavan ja toimivan suhteen eteen saa tehdä niin helkkaristi työtä ja nähdä vaivaa, pohtia ja järjestää, mutta kai kaikki pitäisi vain saada ilman mitään yrittämistä ja itsessä ei ainakaan ole ikinä vikaa.

 

[apuaa]

Sitä mä olenkin yrittänyt puntaroida, että mikä olisi se paras vaihtehto. Miehen kanssa tullaan tosi hyvin juttuun, meillä on yhdessä mukavaa ja mun mies on ehdottomasti mun paras kaveri, mutta siinäpä se ongelma olikin samalla. Meidän suhde on enemmänkin kuin parhaiden kaverusten suhde, sellainen tasapaksu, turvallinen ja vankka ystävyys. Kaipaan hirveästi intohimoa elämääni, mutten tiedä olisiko juurikin sen arvoista erota, sitten kun olisi sitä intohimoa ja ei noita edellä mainittuja asioita, niin kaipaisin taas niitä asioita.

Olen joskus jopa toivonut että mun mies kävis vieraissa, niin saisin itsekkin harrastaa intohimoista seksiä jonkun uun miehen kanssa. Mutta ei tuokaan nyt mikään oikea vaihtoehto voi olla, hölmö ajatus vain...

 

[apuaaa]

Parisuhde on sitä mitä siitä tekee. Itse sitä seksiäkin harrastaa, eikä siitä vain mystisesti tule jotain, siitä tehdään jotain. Jos haluaa intohimoa, niin siitä sitten vain intohomoisemmaksi vain. Ei kukaan estä alkamasta rietastella, kokeilla uusia asioita tai repiä puolisolta vaatteita päältä ja käydä kimppuun. Miten sitä voi odottaa toiselta, jos itsekään ei tee? Eikä kukaan estä muistelemasta kumppanin kanssa niitä asioita jotka olivat joskus paremmin ja miten siihen päästäisiin takaisin.

Ihan absurdia luulla, että suhde pysyy koko elämän hyvänä ja tuoreena, jos sen eteen ei tee mitään. Intihimoisen, rakastavan ja toimivan suhteen eteen saa tehdä niin helkkaristi työtä ja nähdä vaivaa, pohtia ja järjestää, mutta kai kaikki pitäisi vain saada ilman mitään yrittämistä ja itsessä ei ainakaan ole ikinä vikaa.

En minä mitään ole luullut, ja todellakin pohdin tässä asioita kokoajan. Eikä meidän seksi ole oikeastaan koskaan ollut intohimoista, uusia asioitakin on vähän hankala kokeillu, kun suunnilleen kaikki mitä pystyy kuvitella tekevänsä pedissä, on jo kokeiltu.

 

[vieraas]

Enää

 

[FreezeCat]

Ei mun mielestä tottumisessa mitään vikaa ole, kunhan ei siinä ajaudu ajattelemaan ja pitämään toista itsestään selvyytenä.

Kun miehesi on poissa, kaipaatko, ikävöitkö? Ja kun hän on jälleen siinä lähelläsi, miltä sinusta tuntuu? Haluatko koskettaa, onko ikävä hänen kosketusta? Kaipaatko hänen läsnäoloa, hengitystä, ääntä, seuraa?

Rakastaminen on niin paljon muutakin kuin sitä intohimoa, kuten varmasti tiedätkin. Ja mikä - oikeesti!! - sen parempaa, kun kumppani osoittautuu turvalliseksi ja parhaaksi kaveriksi, sielun kumppaniksi, jonka kanssa sietää sitä tavallista perushuttua, tylsääkin tylsempää arkea. Sitähän se hetkittäin on, samoissa askareissa olemista ja toistuvien asioiden hoitamista, yhdessä.

Mitä tulee sitten intohimon sytyttämiseen, niin sehän riippuu ihan siitä mille itse innostut ja mistä vallankin toinen osapuoli syttyy ja lähtee mukaan juttuun. Pienet viestit miehesi takintaskussa tai puhelimeen laitettuna, yllätyspäivällinen/illallinen järjestettynä vain teille kahdelle, pienet huomionosoitukset arjessa, flirttailevat katseet, kosketukset, hipaisut ohimennen...eikä sen seksin tarvitse olla mitään erikoista ja vallan erityistä akrobaattista parivoimistelua vaan maltillista hidasta tutkiskelua, toisen iholla viipymistä ja viettelyä...

Mieti, mistä kaikesta luopuisit, mitä kaikkea menettäisit, jos päästäisit miehesi vapaaksi? Ja miltä se sitten sinussa tuntuisi.

 

[neuvo]

Jos pitkään moisia mietiskelet, niin kerro edes miehellesi miltä susta tuntuu. Ehkä hän kokee vastaavaa, ehkä ei