Olen nyt kotona lasten kanssa, olen ollut kotona suunnilleen vuoden, mutta menen töihin muutaman kuukauden kuluttua. Kotipäiviä ei siis ole enää kovin paljon jäljellä. Minusta on noin yleisesti mukavaa olla kotona lasten kanssa, mutta päivät tuntuvat nykyisin olevan vaan selviytymistä ja rutiineita:
Herätys, nälkäistä huutoa, kaurapuuro. Leikkiä, ei saa ottaa lelua kädestä! Vaipan vaihtoa, pyykin ripustusta. Lounasta ja nukkumaan, yrittäkää nyt nukahtaa jo. Leikkipuistoon, hoh hoi, ei saa syödä hiekkaa, älä heitä leluja, älä sitä ja tätä. Jotain iltaruokaa ja mitä nyt sitten tehtäisiin. leikitään junalla. joo. Onneksi kohta on ilta.
Eli mistä tällaiseen normaaliin arkielämään saisi vähän iloa ja pilkettä, olin onnellisin silloin kun lapset olivat pieniä -tunnelmaa, hauskanpitoa, elämä on seikkailua -asennetta, tyytyväisyyttä ainutlaatuiseen tilanteeseen???
Että tällainen pikkuasia minua vaan vaivaa...
Herätys, nälkäistä huutoa, kaurapuuro. Leikkiä, ei saa ottaa lelua kädestä! Vaipan vaihtoa, pyykin ripustusta. Lounasta ja nukkumaan, yrittäkää nyt nukahtaa jo. Leikkipuistoon, hoh hoi, ei saa syödä hiekkaa, älä heitä leluja, älä sitä ja tätä. Jotain iltaruokaa ja mitä nyt sitten tehtäisiin. leikitään junalla. joo. Onneksi kohta on ilta.
Eli mistä tällaiseen normaaliin arkielämään saisi vähän iloa ja pilkettä, olin onnellisin silloin kun lapset olivat pieniä -tunnelmaa, hauskanpitoa, elämä on seikkailua -asennetta, tyytyväisyyttä ainutlaatuiseen tilanteeseen???
Että tällainen pikkuasia minua vaan vaivaa...