Missän vaiheessa teillä ovat jouluvalmistelut?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja xxx
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kolmivuorotyö ja flunssa verottaa voimia, mutta kuitenkin talo on aika hyvin saanut jouluvalot ja koristeet paikoilleen, joulusiivon olen tehnyt keittiön keittotason kaakelien kuurausta ja saunanpesua lukuunottamatta (siivosin kaiken ullakkoa myöten), piparit on leivottu ja piparkakkutalo koottu. Melkein kaikki joululahjat ostettu, joulukortit itse tehty ja huomenna laitan postiin. Huomenna ostan myös varmaan loput joululahjat. Illalla varmaan paketoin lahjoja, uni ei kuitenkaan tule yövuorojen jälkeen. Kaikki säilyvät kuiva-aineet on ostettu jo marraskuussa, loput ruuat laittelen miehen kanssa jouluviikolla, se kun käy vaikka toisella kädellä tehden. Se on sitä paitsi kivaakin. Jouluaskarteluja on tehty jo pitkän aikaa, aloitimme joulukalentereista ja nyt tyttö puuhaa joululahjoja mummuille ja muille. Huomenna aloitamme huovutuksen kunhan saamme maalaushommat pois ensin tieltä, samaan aikaan hiukan hankalampaa puuhaa. Suklaata olen hamstrannut monta kassillista. Itsetehtyjä karkkeja teen ensi viikolla, ne kun ei säily kauhean hyvin joten ei voi liian aikaisin tehdä. Joulutekstareita olen tallennellut puhelimen muistiin varastoon, lähettelen niitä sitten aatonaattona viimeistään. Alkossa pitänee vielä käydä ja mies hoitaa kauppa-asiat kun jää joululomalle.
 
Kortit on tehty ja postitettu. lapset laitto kuusen jo viikko sitten,kun siivosin olohuoneen. Viimevuodesta jäi laatikoita kun tein niitä liikaa. Ja kinkun tilasin jo marraskuussa. Muutamat lahjat lapsille tehty. Pipareita lupasin lapsille ,että leivotaan kun taas on mulla vapaapäivä eli viikon päästä. Tänään kun meni pyykätessä ja siivotessa ja asioilla juoksemisessa koko päivä. En minä kummemmin kuin siistinä pidän kodin. Lapset meinas askarrella lumihiutaleita ja tonttuja ikkunaan.
 
Olen askarrellut lapsen kanssa joka päivä jotain. Pulliakin tein yks päivä pakastimeen valmiiksi. Huomenna ois tarkoitus tehdä myös laatikot pakastimeen odottamaan joulua.
Koristeita on jo minun mielestä ihan riittävästi, jouluvaloja/kynttilöitä kaipailen vähän lisää.
Kaikki lahjat on hankittu sekä paketoitu ja kortit on jo postissa.
Joulusiivousta en harrasta vaan ihan perus siivouksella mennään.

Tortut teen aina suoraan tarjottavaksi. Piparit teen ensiviikolla.
 
kolmisen viikkoa olen tehnyt lähes joka päivä jotain (ja jopa stressittä). Nyt kun katson ympärilleni on tilanne tämä:
joulukortit tehty ja kuorissa, odottaa postittamista
jouluverhot vaihdettu paitsi yhdessä huoneessa, jossa pitäisi alareuna ommella
jouluvalotpaikoillaa
porkkana- ja maksalaatikko tehty ja pakkasessa, lanttulaatikon teen huomenna
lahjat ostettu kahta lukuunottamattam ja nekin tarttee vaan käydä hakemassa
jo ostetut lahjat melkein kaikki pakattu
kolme piparitaikinaa leivottu ja syöty, eli pakko leipoa lisää :-)
taatelikakku leivottu ja pakastettu

selkeästi tekemättä:
lattioiden pesu (tehdään vasta ehkä 22.12) ja muu joulusiivous
samalla otetaan loput joulukoristeet esiin
joululakana vaihdetaan siivouksen yhteydessä
tortut tehdään sitämukaan kun syödään

mulla on siis oikein hyvä fiilis joulun suhteen, ikinä en ole näin aikasessa ollut esim lahjojen kanssa. yleensä ostan ne ihan vikoina mahdollisina päivinä, kamalassa paniikissa, ja pakkaan myöhään yöllä ennen aattoa....
 
Mä en ole tehnyt sitten niin yhtään mitään, paitsi jos kynttilöitten polttamista ei lasketa. Mun jouluvalmistelut alkaa about viikon kuluttua, ja aattona on kaikki valmista: on lahjat ostettuina, laatikot tehtyinä, herkut leivottuina, kinkku paistettuna, kämppä siivottuna ja koristeltuna..

Tämä tyyli sopii mulle. Mä olen kerrallarysäyttäjä. :D
 
Hyvällä mallilla eli aloittamista vaille valmiina :D Huomenna ainoastaan päivystän ja puolen päivän aikaan on yksi puhelinpalaveri, Muun ajan teen joulusiivousta. Siitä se lähtee =)
 

Lahoja olen ostanut ja paketoinut. Kortiy on viety postiin. Laatikoihin tiputan suoraan tänään.

Mutta,, mutta tuo siivous aloitan tänään. Olen siivonnut oman vaatehuoneeni jo kuun alussa. Muu siivous on jäljellä.

Tänään siivoan makuuhuoneen ja toimistohuoneen täysin valmiiksi joulua varten. Niiden on pysyttävä kunnossa jouluun saakka. Tytär saa sitten koristella.

Jouluvalot ovat melkein kaikki rikki ja en ole raaskinnut taas ostaa uusia. Tuntuu niin kertakäyttöisiltä.

Toivon rakovalkeaa ulos. Toivottavasti miesväki saisi sen aikaiseksi.

Pitäkää peukkuja minulle että saan siivouksen alkuun!!!
 
Tänään ja huomenna pitää siivota,matot meinasin että vien ulos ennen kylille lähtöä,mut eihän tuolla vielä mitään nää :o Oisivat vaan tuulettunu sillä aikaa,kun ollaan asioilla pojan kans. Noh,pitää katsoa miten teen. Imurointi ja lattioiden pesu edessä vielä iltapäivällä.
Kinkku paistetaan tiistaina, samoin torttuja vielä. Kuusi tuodaan peshuoneeseen ma-iltana ja olkkariin tiistaina,ja sen koristelu myös tiistai-iltana.

Lahjoja ois paketoimatta,mut niitähän ei pitkään pyöräytä paperiin.
 
Ihan ok mallilla....Kaikki lahjat on ostettu, mut paketoimatta on paljon.....Jouluruuat on vielä kaupassa mut ostan laatikot valmiina niin ei paniikkia. Kuusi on haettu mut ei oo vielä sisällä. Joulusiivouksen tein viimeviikolla, jos huomenna vielä pyyhkis pölyt ja moppaisin lattiat.
 

Yhteistyössä