Missä vaiheessa arki vauvan kanssa muuttuu rankaksi vai muuttuuko se?

Ei se välttämättä muutu.

Mutta kun vauvalle puhkeaa atooppinen iho ja omituisia allergisia oireita joista johtuen päivät on itkua, illat itkua ja raapimista sekä yöt itkua ja valvomista niin voi joku tuntea sen hiukan rankaksi.

Tähän päälle kun on 3-vuorotyötä tekevä mies ja kotihoidossa oleva esikoinen, jonka virikkeellinen päiväohjelma täytyy koitta hoitaa kunnialla.

Muistelen nyt, että silloin, kuutisen vuotta sitten saatoin jollekin ystävälleni avautua siitä että on hiukan rankkaa välillä ;)
Niin ja uskon että vertailupohjaa oli, koska esikoinen oli helppo vauva eikä mikään silloin rassannut :)
 
Ilmeisesti oot saanu tyytyväisen ja hyvin nukkuvan vauvan. Silloin vauva-aika onkin yleensä ruusuilla tanssimista ja tuntuu ihanalta. Rankkaa se on vauvan kanssa joka ei anna nukkua, esim esikoiseni nukkui ekat 6kk 20-30 minuutin pätkissä. KOkeileppa parin viikon ajan niin että laitat kellon herättämään läpi yön puolen tunnin välein joka ikinen yö. Sitten ehkä saat pienen aavistuksen siitä mitä se rankkuus voi olla. Samoin jos on saanu huutavan vauvan joka ei viihdy koskaan missään etkä saa ees ruokaas syötyä niin sekin käy pitkän päälle rankaksi.Mutta jos sä oot saanu helpon vauvan jonka kanssa elämä sujuu kuin tanssi niin älä vaan mee suu auki ihmettelemään miten joku toinen voi kokea vauva.ajan niin raskaana eikä meinaa jaksaa. Sen toisen vauva saattaa olla ihan erilainen kuin omasi.
Niin siis tämän aloituksen tarkoitus ei ollut vähätellä ketään eikä huuli pyöreänä ihmetellä MITEN joku voi kokea tämän rankkana! Tarkoitus oli ihan vain herättää keskustelua aiheesta. Ketään en ole yrittänyt enkä yritä jatkossakaan syyllistää. Enkä epäile hetkeäkään, etteikö jokainen lapsi olisi erilainen. En myöskään ajattele olevani kenenkään yläpuolella siksi, etten koe elämääni rankaksi tällä hetkellä.

Anteeksi jos viestistäni sellaisen kuvan sai.
 

Yhteistyössä