Missä ollaan menty vikaan, kun 3v on hyvin vaikea?

Niin ja tiedän että meidän vanhempien kasvatusmenetelmät on syynä tähän, että ei siitä nyt erikseen tarvi mainita, tiedämme tehneemme jotain väärin

Lapsi (tyttö) on hyvin hankala (en nyt parempaa sanaa keksi). Ei tottele meitä tai ketään muutakaan. Jos ei saa tahtoaan läpi, kirkuu ja sylkee päin naamaa. Läpsii, puree, tönii minua ja pikkuveljeä. On minusta todella aggressiivinen ikäisekseen siis niinkuin luonteeltaankin. Musta tuntuu että hänellä on jotain oikeasti vikaa päässä, anteeksi taas sanavalinta. Hän välillä oikein hymyilee kun on satuttanut jotain toista ihmistä. En sano että on aina tälläinen mutta nyt taas yksi tälläinen päivä takana ja olen niin kyllästynyt jatkuvasti häntä ojentamaan ja komentamaan ja kieltämään turhaan. Tuntuu ettei mikään auta. Mistä apua, neuvolasta? Päivähoidossa ei vielä ole, olen hoitovapaalla vielä..

 

Kannattaa lueskella vaikka mll vanhempainnetistä uhmasta, agressiivisuudesta jne jos saisit uusia ideoita. Soita perheneuvolaan ja kysy sieltä apua.

 

Mahdotonta meidän ulkopuolisten on tietää, missä olette menneet vikaan. Ette välttämättä missään. Mutta jos pitäisi antaa neuvoja, ehdottaisin järjestämään lapselle paljon huomiota ja aikaa jommankumman vanhemman kanssa ilman pikkuveljeä. Kannattaa vähäksi aikaa luopua kaikista ekstravaatimuksista ja antaa vaikka lapsen kaivaa koko ajan nenää tai heitellä vaatteitaan, kunhan ei satuta toisia.

Oma esikoiseni töni kolmevuotiaana pikkusisarusta "koska se on kivaa". Se meni ohi, kun puutuin joka kerta, pidin itseni tyynenä ja palkitsin lapsen jokaisesta hyvin menneestä päivästä.

Päivä kerrallaan. Ihminen on kuulemma aggressiivisimmillaan kolmevuotiaana.

 

Uhmaahan tuo on. Ole johdonmukainen ja rauhallinen. Meillä saa lapsi huutaa ja on ne osansa huutaneetkin. 4v eteenpäin helpottanut. Palkitse ennemmin hyvästä kuin rankaiset huonosta. Negatiivisuus jää välillä päälle ja lapsi oppii hakemaan huomion sillä. Tarpeeksi omia juttuja vanhemman kanssa. Siitä se lähtee. Tsemppiä! Ja jos ei helpota, niin perheneuvolaan.

 

Lapsi oppii, kun sille toistetaan asioita sen sata tai tuhat kertaa. Jossain vaiheessa se vain menee tajuntaan. Näin se vain on, ojentamista kaipaavat välillä enemmän ja välillä vähemmän. Vanhempien tehtävä on tuo ojentaminen ja opettaminen, ohjaus ja kannustaminen oikeaan käytökseen. Tähän tulokseen olen tullut kolmen lapsen kokemuksella, iät 19v, kohta 16v ja 13v.

 

Juuri vähän aikaa sitten mietin, miten helpolta elämä tuntuu nyt 4-vuotiaan kanssa siihen nähden, millaista vääntöä se oli vielä vähän aikaa sitten... Sinnikästä toistoa ja asioiden selittämistä vaan siihen asti kunnes vähän alkaa helpottaa!

(Ja siitä nauramisesta kun toista satuttaa, samaa esiintyi meillä myös välillä, luulen että lapsi oli jotenkin hämillään kun tiesi tehneensä väärin, ja se purkautui noin.)

 

Lapsi on ollut uhmakas ja vaativa, omatahtoinen jo pienestä pitäen. Joo, niin kaikki sanoo, uhmaikää. Mutta ainahan se on tuollainen ollut.

Positiivisina puolina on sosiaalisuus ja aktiivisuus, energinen tyttö.

 

Meillä myös 3,5v lapsi, joka tönii, hakkaa, huitoo, lyö, potkii päivittäin pikkusisarustaan (reilu vuoden ikäinen). Tätä on jatkunut vuoden, olen puuttunut siihen joka kerta vuoden aikana. On jäähytetty, keskusteltu, vedottu tunteisiin (onko näillä vielä empatiakykyä edes.. tuntuu että ei), käsketty omaan huoneeseen leikkimään, jos ei yhteisleikit suju, jäähytetty lelu millä on heittänyt/lyönyt ja toistettu, toistettu ja toistettu, että toisia ei saa satuttaa.

Ehkä vielä pairtuhatta toistoa, niin alkaa mennä kaaliin. Turhauttaa ihan sikana ja joskus kyllä nousee volyymit kattoon itselläkin, kun en vaan kestä, että just on puhuteltu ilkeästä käytöksestä ja sit menee suoraan muksauttamaan pienempäänsä taas.

Muita kohtaan ei ole (enää) noin väkivaltainen, eli jotain sisaruskateutta ja huomionpuutetta tässä nyt on. Vaikea vaan antaa spesiaalihuomiota isommalle, kun olen arjessa niin yksin näiden kanssa ja pienempi on varsinainen pikakiitäjä, joka kiipeää kaikkialle ja vetää kaiken alas.

 

Palkitse ennemmin hyvästä kuin rankaiset huonosta. Negatiivisuus jää välillä päälle ja lapsi oppii hakemaan huomion sillä.

Erittäin hyvä pointti. Kierre on hankala katkaista, eli ettei negatiivista käytöstä juurikaan huomioida, mutta positiivisesta saakin sitten ihan älyttömissä mitoissa olevan huomion. Pikkuhiljaa käytös muuttuu.

 

Kannattaa jutella neuvolassa tästä käytöksestä.
En halua pelotella, mutta joskus aggressiivisen käytöksen taustalla voi olla esim. autismi joka ei kyllä pelkällä hyvien tekojen palkitsemisella ja ojentamisella muutu miksikään, vaan siihen tarvitaan jo sitten moniammatillinen tiimi. Mitä nopeammin saadaan diagnoosi, sitä paremmat mahdollisuudet on saada kuntoutuksella tuloksia.

Älä ainakaan jää yksin tämän asian kanssa vaan pyydä rohkeasti arviointi apua!

Itse olen hoitaja pienten kehitysvammaisten koululaisten ryhmässä ja jo pelkkä heikko näkö/kuulo voi aiheuttaa temperamenttisessä lapsessa turhautumista ja näin sen tunteen purkamista johonkin "tuttuun ja turvalliseen"=äiti. 3 vuotias ei osaa esim. heikosta kuulosta johtuvaa turhautumista selittää aikuisille, sen takia asiat on hyvä tutkia ennen kun alkaa hutkia

Tsemppiä!

 

[QUOTE="hilkka";30273320]Lapsi on ollut uhmakas ja vaativa, omatahtoinen jo pienestä pitäen. Joo, niin kaikki sanoo, uhmaikää. Mutta ainahan se on tuollainen ollut.

Positiivisina puolina on sosiaalisuus ja aktiivisuus, energinen tyttö.[/QUOTE]

Niin se on ollut meilläkin aina sellanen. Pienestä jo tarvittu hyvin selkeät ja napakat rajat. Sekä seuraukset aina tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Toivotusta seuraa hyvää ja ei toivotusta huonoa. Aina ja sen miljoona kertaa toistettuna. Yhtään ei tyhjää uhkailua ja kieltämistä. Nyt se on 6v ja huomaa että tulosta on saatu tällä tiukalla kasvatustyöllä. Meilläkin on ollut yhteistyötä muiden tahojen kanssa. Te ap voisitte vaikka neuvolasta kysyä aputahoja tai perheneuvolasta. Ennenkun lapsi tuosta kasvaa ja entisestään tulee hankalammaksi. Meillä on tuttavaperheessä 8v joka ei kuuntele ketään eikä pidä aikuisia minään auktoriteettina, ois pitäny puuttua lujasti jo tuollon 3v.

 

Niin se on ollut meilläkin aina sellanen. Pienestä jo tarvittu hyvin selkeät ja napakat rajat. Sekä seuraukset aina tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Toivotusta seuraa hyvää ja ei toivotusta huonoa. Aina ja sen miljoona kertaa toistettuna. Yhtään ei tyhjää uhkailua ja kieltämistä. Nyt se on 6v ja huomaa että tulosta on saatu tällä tiukalla kasvatustyöllä. Meilläkin on ollut yhteistyötä muiden tahojen kanssa. Te ap voisitte vaikka neuvolasta kysyä aputahoja tai perheneuvolasta. Ennenkun lapsi tuosta kasvaa ja entisestään tulee hankalammaksi. Meillä on tuttavaperheessä 8v joka ei kuuntele ketään eikä pidä aikuisia minään auktoriteettina, ois pitäny puuttua lujasti jo tuollon 3v.

Joo, kiitos! Täytyy ottaa selville onko täällä perheneuvolaa tms. Kohta 3v neuvola, niin siellä otan puheeksi.

Ei meidän tyttökään tottele ketään aikuista välillä, luulis että esim. mummoa tottelis kun on ns. vieraampi mutta ei. Viime viikolla aiheutui jo vaaratilanne kun lähti juoksemaan kaupasta ulos kun itse olin just kassalla en kä päässyt heti perään. Parkkipaikalle juoksi, että ois voinu käydä jotain. Se herätti itseni tajuamaan, liian myöhään tietty, että nyt on kurinpalautuksen paikka. Huusin naama punasena sen perään mutta ei välittäny eikä kattonu ees päin.

 

Minäkin suosittelen tuota positiivisista asioista kehumista. Aluksi voi kaikesta pienestä kehua ja antaa haleja esim. pukemisesta. Ja toinen jos lapsi tekee jotain väärää niin kunnon puuttuminen. Pelkkä EI ei riitä vaikka sitä kuinka hokee. Paljon näkee vanhempia jotka yrittävät suostutella lasta tekemään negatiivistä asiaa toisin. Jos lapsi kiusaa toista niin se kannetaan pois jos ei suostu itse lopettamaan. Lapselle on opetettava ettei sellainen peli vetele.

 

Alkaa kuulostaa hengenvaaralliselta touhulta jos lapsesi ei tottele ketään, juoksentelee esim. autoteille ja on väkivaltainen. On olemassa paljon fiksuja menetelmiä, joista jokainen löytää omansa (on jäähyt, palkinnot, toistot, kehumiset, seuraukset ja kaikki tärkeitä johdonmukaisesti toteutettuna) MUTTA täytyyhän herranen aika sinulla olla lapseesi auktoriteetti! Tuohan on lapsen kehityksellekin haitallista, jos luulee hallitsevansa kaikkea. Aiheuttaa lapselle turvattomuutta. Tarvitset oikeasti jämäkämmät keinot tilanteen hallintaan. Enkä tarkoita kovakouraisuutta, vaan sellaista toimintaa, mistä lapsi tajuaa että äiti on tosissaan. Kuulostaa, että lapsesikin on huomannut että sinua kyllästyttää olla kieltämässä. Hän testaa kuinka paljon äiti välittää.

Ensimmäisenä miettisin mitkä ovat oikeasti NYT ne tärkeimmät asiat joihin pitää puuttua. Lapsi ei saa satuttaa muita, eikä käyttäytyä itselleen vaarallisella tavalla (esim ryntäily paikoissa, joissa liikkuu myös autoja). Unohda hetkeksi muut kieltämiset ja keskity näihin. Joka ikinen kerta kun lapsi tekee näin niin reagoit kunnolla - nappaat vaikka lapsen kainaloon, kannat pois tilanteesta, laitat ensin miettimään itse, sitten puhutte kunnes menee jakeluun. Näytät ilmeilläsi ja olemuksellasi, että tämä ei saa toistua. Jos ei toimi niin seuraukset käyttöön (leluja pois, kivoja juttuja pois) ja niin kuin joku sanoikin, ei yhtään tyhjää uhkausta.

Tottakai lapsi tarvitsee ennen kaikkea läheisyyttä ja kehumista, mutta kun kyse on tuolla tasolla vaarallisesta toiminnasta niin peräänkuuluttaisin kyllä auktoriteettia, joka on oikeasti saatava takaisin.

 

[QUOTE="cecily";30274004]Alkaa kuulostaa hengenvaaralliselta touhulta jos lapsesi ei tottele ketään, juoksentelee esim. autoteille ja on väkivaltainen. On olemassa paljon fiksuja menetelmiä, joista jokainen löytää omansa (on jäähyt, palkinnot, toistot, kehumiset, seuraukset ja kaikki tärkeitä johdonmukaisesti toteutettuna) MUTTA täytyyhän herranen aika sinulla olla lapseesi auktoriteetti! Tuohan on lapsen kehityksellekin haitallista, jos luulee hallitsevansa kaikkea. Aiheuttaa lapselle turvattomuutta. Tarvitset oikeasti jämäkämmät keinot tilanteen hallintaan. Enkä tarkoita kovakouraisuutta, vaan sellaista toimintaa, mistä lapsi tajuaa että äiti on tosissaan. Kuulostaa, että lapsesikin on huomannut että sinua kyllästyttää olla kieltämässä. Hän testaa kuinka paljon äiti välittää.

Ensimmäisenä miettisin mitkä ovat oikeasti NYT ne tärkeimmät asiat joihin pitää puuttua. Lapsi ei saa satuttaa muita, eikä käyttäytyä itselleen vaarallisella tavalla (esim ryntäily paikoissa, joissa liikkuu myös autoja). Unohda hetkeksi muut kieltämiset ja keskity näihin. Joka ikinen kerta kun lapsi tekee näin niin reagoit kunnolla - nappaat vaikka lapsen kainaloon, kannat pois tilanteesta, laitat ensin miettimään itse, sitten puhutte kunnes menee jakeluun. Näytät ilmeilläsi ja olemuksellasi, että tämä ei saa toistua. Jos ei toimi niin seuraukset käyttöön (leluja pois, kivoja juttuja pois) ja niin kuin joku sanoikin, ei yhtään tyhjää uhkausta.

Tottakai lapsi tarvitsee ennen kaikkea läheisyyttä ja kehumista, mutta kun kyse on tuolla tasolla vaarallisesta toiminnasta niin peräänkuuluttaisin kyllä auktoriteettia, joka on oikeasti saatava takaisin.[/QUOTE]

Tottakai, näinhän se on. Paljon hyviä juttuja on tullut esiin tässäkin ja tehdään miehen kanssa nyt toimintasuunnitelma yhdessä. Päätetään miten toimitaan ja niin että molemmat toimivat niin, yhdessä.

Kuinka paljon voi kolmeviotiaalta jo vaatia juuri tuollaista että joutuu itse miettimään ensin? Siis ymmärtääkö jo tekojensa seuraukset? Tuntuu että olen ihan hukassa ja huono äiti..

 

Lopeta itsesi syyttely se ei auta vaan hae apua kuten jos kirjoitikin!

 

En jaksanut tarkemmin lukea miten ootte toiminu mut...
Ainaki joillaki lapsilla käskyt toimii kieltoja paremmin. Älä juokse -> kävele rauhassa. Neuvo miten toimitaan oikein kaiken kieltämisen sijasta. Eikä ainoastaan tyyliin "yritäpä nyt käyttäytyä", vaan tarkempaa ohjeistusta mikä on sitä hyvää käytöstä. Ja lapsihan ottaa mallia siitä miten aikuiset (ja toiset lapsetki) käyttäytyy.

 

Kiitoksia vaan kaikille, hirveän hyviä vinkkejä ollaan nyt saatu ja netistä löysin enemmänkin aiheesta keskustelua.

 

oli samanlaista jos olin yhtään korottanut ääntä lapsille (ja siis valitettavasti olin). Lopetin äänen korottamisen, laskeuduin lapsen tasolle ja rauhallisesti MUTTA topakasti selitin miksi jotain ei saa tehdä. En sanonut "ei saa heittää palloa sisällä" vaan sanoin "jos sinä heität palloa sisällä, voi jollekin tulla vahinko tai tavaroita mennä rikki". Jos ei uskota, niin sitten omaan huoneeseen rauhoittumaan.