Missä välissä muka ehtii lisääntyä?

[mitä tekisitte]

Olen 26-vuotias opiskelija, ei ole mitään kiinnostusta tällä hetkellä lapsentekoon, tulevaisuudesta en tiedä. Mies on valmistunut jo muutaman vuosi sitten ja sanoi, että on valmis perheenlisäykseen jos vain itse olen valmis.

Periaatteessa nyt ois varmaan hyvä hetki lisääntyä, mies voisi hoitaa paljon, kun tekee töitä kotoa käsin ja opinnot kuitenkin joustaa enemmän kuin työelämä. Uraa aloitellessa lapsi olisi jo valmiina ja voisi keskittyä sitten tutkimukseen täysillä. Opinnotkin varmasti etenisivät lapsesta huolimatta, kun mies lupasi ottaa päävastuun, ja jos vaikka korvikkeella ruokkii, niin imetyskään ei aiheuta ongelmia ja mies pääsee hoitamaan alusta asti.

Mutta kun ei vain huvita, nyt olisi hyvä hetki kaikin puolin, tultaisiin hyvin toimeen ja muutenkin asiat kunnossa, mutta ei ole fiilistä. Mä haluaisin, että olisi, houkuttelisi enemmän tehdä lapsi nyt, jotta myöhemmin olisi taas aikaa muille asiolle enemmän. En mä ehdottomasti vastaankaan ole, mutta vähän epäilyttää vaan. Uskaltaiskohan?

Kotiäidiksi mun ei tarvitse jäädä tai olla yksin vastuussa, sen mies on tehnyt selväksi ja luotan häneen. Saisin opiskella ja tehdä omia juttujani aivan varmasti, mikä onkin tärkeä asia.Hän kyllä hoitaisi mielellään, tietysti mun pitäisi synnyttää, mikä ei myöskään tunnu kovin mukavalta tapahtumalta.ääh, en tiedä.

 

[endie]

se väli löytyy heti kun oikeasti itsekin haluat sitä. oli tilanne muutoin mikä vaan.

 

[Juh]

Mä en tuossa tilanteessa teksis lasta vain siksi, että "olisi hyvä hetki". Ehkä kannattaa miettiä haluatko lapsia ollenkaan, milloinkaan. Minusta on huono syy tehdä lapsia, koska toinen haluaa.

 

[hei]

Oli miten oli, mä en tekis kesken opiskelujen. Vaikka mies kuinka auttas, se vaikuttaa auttamatta sun keskittymiskykyyn. Ja jos sattuu vaikea raskaus, on hankala opiskella edes raskausaikana.

En tekis ennen kuin oot valmis ja ollu vuoden verran töissä. Jos et löydä töitä heti valmistuttuasi, ajattele asiaa sit uusiks, jos vaikka siihen väliin, mut ei vielä. Varsinkaan, jos et tunne olevasi valmis.

 

[vieras]

Ei tosiaan kannata tehdä lasta jos siltä ei tunnu. Sulla on vielä aikaa odotella, saada opinnot loppuun ja olla työelämässäkin. Ihan rauhassa vaan.

 

[ap]

se väli löytyy heti kun oikeasti itsekin haluat sitä. oli tilanne muutoin mikä vaan.

No jaa... Mä tapaan ajatella asiat aina järjellä myös, en toimi hetken mielijohteesta tai mene tunteen mukana. Mun mielestä on tärkeää, että puitteet on kohdallaan enemmän kuin vain sen verran, että selviää jotenkin. Ja muutenkin tilanteen tulisi olla järkevä, olen nähnyt liian monta ikävää esimerkkiä, kun on hankittu lapsi huonohkoon tilanteeseen. Eli mä tuskin pystyn koskaan heittäytymään lapsen tekoon heti kun on fiilis, haluan pitää järjen mukana, pitkänäköisesti voisin kuvitella sen olevan viisasta

 

[vieras]

Eikä se lapsi muuten tule välttämättä heti, vaikka nyt olisi teistä hyvä väli. Kannattaa miettiä sitäkin,...

 

[ap]

Eikä se lapsi muuten tule välttämättä heti, vaikka nyt olisi teistä hyvä väli. Kannattaa miettiä sitäkin,...

Juu, tiedän tämän varsin hyvin

 

[No]

Tuo ei todellakaan kuulosta hyvältä, kyseessä on lapsi, ei mikään taulukkolaskelma. Sinulla ei tunnu olevan minkäänlaista halua lapseen, joten miksi väkisin pitäisi? Lisäksi kuulostaa siltä että vain synnytät lapsen ja jätät sen sitten miehellesi kun itse viiletät ympäriinsä etkä sekaannu edes imettämiseen. Ei, ei, ei, odottakaa vielä, sinä et ole vielä mikään ikäloppu joten sinulla on aikaa odotella koska luonto tekee tehtävänsä ja vauvakuume iskee.
Ei lapsia kannata tehdä siksi että niin on tapana.

 

[ap]

Tuo ei todellakaan kuulosta hyvältä, kyseessä on lapsi, ei mikään taulukkolaskelma. Sinulla ei tunnu olevan minkäänlaista halua lapseen, joten miksi väkisin pitäisi? Lisäksi kuulostaa siltä että vain synnytät lapsen ja jätät sen sitten miehellesi kun itse viiletät ympäriinsä etkä sekaannu edes imettämiseen. Ei, ei, ei, odottakaa vielä, sinä et ole vielä mikään ikäloppu joten sinulla on aikaa odotella koska luonto tekee tehtävänsä ja vauvakuume iskee.
Ei lapsia kannata tehdä siksi että niin on tapana.

Niin, tuohon vauvakuumeen iskemiseen en jaksa oikein uskoa, ja vaikka iskisikin, se ei olisi minulle syy. Lähinnä haluaisin kasvattaa hieman vanhempaa lasta, vauva-aikaa en välttämättä niinkään...Mutta ei kai siinä mitään pahaa ole, jos mieheni haluaisi ottaa päävastuun, toki minäkin osallistuisin, mutta olen meistä se aktiivisempi osapuoli, joten olisi ihan luontevaa, että mieheni olisi lapsen kanssa enemmän, kun hän siitä luultavasti enemmän nauttisi. Enkä nyt tarkoita, että itse en nauttisi, mutta hänelle se olis sopivampi juttu.

 

[joo]

No mun neuvo on, että älä lisäänny. Jokainen lapsi ansaitsee syntyä toivottuna ja niin että vanhemmilla on aikaa hänelle.
Eli jos sinua ei huvita hoitaa lasta ja antaa hänelle aikaasi, jätä lapsi tekemättä.

 

[uu]

Minua ei kiinnostanut lapset yhtään ennen kuin joskus 32v. Olin 34 kun esikoinen sytyi, ilman kauheta vauvakuumetta, mutta tiesin, että en halua olla vanhana lapseton ja se olikin se syyy, miksi lapsi hankittiin. Valmistelin meistäni vielä loppuraskaudessa siihen, että vanhempainlomalle jäisi sitten hän, että aluksi mulla varmaankin kivaa, mutta kyllä parissa kuukaudessa haluan takaisin töihin jne (ei se mieskään hirveästi halunut kotiinisäksi). Maailma sitten mullistui ja kallistui noin viidessä minuutissa esikoisen syntymän jälkeen, tuskin raaskin mennä töihin kun lapsi täytti vuoden. Kolmas nyt tulossa, eikä ura ole enää esikoisen syntymän jälkeen hetkeksikään yltänyt lähellekään sitä priorisointitasoa, mikä sillä oli aiemmin. Eikä miehelläkään mielestäni. Toki lasten välillä olen ollut töissä ja nautin ja rakastan edelleen alaani jne, mutta se on selvä kakkonen. Eli se oli varoitus - niinkin voi käydä, ja jos sulla kesken jotain, joka ehdottomasti pitäisi viedä loppuun, älä tee lasta siinä toivossa että "minä jatkan omaa elämää"!

 

[noppa]

No mun neuvo on, että älä lisäänny. Jokainen lapsi ansaitsee syntyä toivottuna ja niin että vanhemmilla on aikaa hänelle.
Eli jos sinua ei huvita hoitaa lasta ja antaa hänelle aikaasi, jätä lapsi tekemättä.

Amen, en voisi paremmin asiaa ilmaista.

 

[ap]

No mun neuvo on, että älä lisäänny. Jokainen lapsi ansaitsee syntyä toivottuna ja niin että vanhemmilla on aikaa hänelle.
Eli jos sinua ei huvita hoitaa lasta ja antaa hänelle aikaasi, jätä lapsi tekemättä.

No mutta ei kai se vain minun projektini ole? Kerroinhan juuri, että minulla on mies, joka olisi erittäin valmis kasvattamaan ja hoitamaan lasta. Toki olisin mukana, mutta hän enemmän. Onhan tilanteet kovin usein toisin päin ja siinäkään ei ole mitään ihmeellistä. Uskon, että olisin hyvä kasvattaja.

 

[äiti*1]

Sain ensimmäisen lapseni kun olin 26v, nyt kaksi vuotta myöhemmin haluaisimme toisen.
Minä myös opiskelen,mies töissä. Annan sinulle vinkin... tartu toimeen!! Myöhemmin voit katua aika paljonkin.. Sinulla vaikuttaa olevan ihana mieskin. Mitä pelkäät? Synnytystä ei ainakaan kannata jännittää, se menee omalla painollansa, teet vain mitä käsketään.
Niin.. mikä sua oikeen mietityttää?

 

[äiti*1]

Sain ensimmäisen lapseni kun olin 26v, nyt kaksi vuotta myöhemmin haluaisimme toisen.
Minä myös opiskelen,mies töissä. Annan sinulle vinkin... tartu toimeen!! Myöhemmin voit katua aika paljonkin.. Sinulla vaikuttaa olevan ihana mieskin. Mitä pelkäät? Synnytystä ei ainakaan kannata jännittää, se menee omalla painollansa, teet vain mitä käsketään.
Niin.. mikä sua oikeen mietityttää?

Piti lisätä vielä, että minulla ei ole koskaan ollut mitään "vauvakuumetta", enkä usko sen koskaan tulevan. Silti ajattelen, että lapset kuuluvat elämään, jos niitä vaan saan.

 

[ap]

Sain ensimmäisen lapseni kun olin 26v, nyt kaksi vuotta myöhemmin haluaisimme toisen.
Minä myös opiskelen,mies töissä. Annan sinulle vinkin... tartu toimeen!! Myöhemmin voit katua aika paljonkin.. Sinulla vaikuttaa olevan ihana mieskin. Mitä pelkäät? Synnytystä ei ainakaan kannata jännittää, se menee omalla painollansa, teet vain mitä käsketään.
Niin.. mikä sua oikeen mietityttää?

Piti lisätä vielä, että minulla ei ole koskaan ollut mitään "vauvakuumetta", enkä usko sen koskaan tulevan. Silti ajattelen, että lapset kuuluvat elämään, jos niitä vaan saan.

Mullakaan ei ole vauvakuumetta, toisaalta en usko, että lapset välttämättä kuuluvat elämään. Itse haluaisin kyllä kokea lapsen kasvatuksen, yhden kerran. Ja nyt olisi sinänsä hyvä hetki, että valmistumiseen on vielä jonkin aikaa ja töitä aloitellessa lapsi olisi jo isompi. ja kyllä, mies on ihana, muunlaisen kanssa en lasta edes harkitsisi Toisaalta tämä on hyvä tilannekin siinä mielessä, että mun maailma ei kaadu, vaikka en lasta saisikaan, eikä myöskään, vaikka saisin. Adoptio kiinnostaisi eniten, mutta käsittääkseni vaatimuksena on avioliitto ja jotain muuta, jonka takia ei onnistuisi meiltä.

 

[entinen opiskelijaäiti]

Kirjoituksesi perusteella et vaikuta kypsältä lapsen tuomaan vastuuseen. Et tahdo vielä sitoutua lapseen, vaan tahdot keskittyä muihin asioihin. Et olisi valmis tekemään lapselle tilaa elämässäsi vaan lapsen tulisi sopeutua sinun elämääsi. Tämä on lasta kohtaan täysin kohtuutonta. Jo se että asetat opintosi imetyksen edelle, kertoo kypsymättömyydestäsi ja siitä, ettei sinulla ole realistista käsitystä lapsen tarpeista. Kypsymättömyys lapsen tekoon ei ole sinun iässäsi huono asia.

Jos lapsentekoon ryhtyy, täytyy mielestäni olla valmis kantamaan tarvittaessa lapsesta vastuu yksinkin, vähintään ajatuksen tasolla. Puoliso voi pahimassa tapauksessa kuolla tai sairastua vakavasti. Mitenkään erityisen harvinaista ei ole sekään, että mies tosipaikan tullen ottaakin hatkat. Jos miehesi sanoo olevansa valmis lähtemään toteuttamaan noinkin hullua suunnitelmaa, niin epäilisin kyllä hänenkin kypsyttään. Olisitko valmis jäämään yksin lapsen kanssa?

Olen itse tehnyt lapset sinua nuorempana opiskelijana. Opinnot kyllä joustavat enemmän kuin työelämä, mutta sinä tunnut nyt edellyttävän lapselta ja myös puolisoltasi kohtuutonta joustoa. Lasten takia joutuu välillä myös luopumaan asioista. Kun niitä lapsia on oikeasti halunnut, luopuminen ei edes tunnu luopumiselta. Jos lasta ei ole oikeasti halunnutkaan, niin vaarana on katkeroituminen. Sinuna odottaisin vielä.

 

[äiti*1]

Sain ensimmäisen lapseni kun olin 26v, nyt kaksi vuotta myöhemmin haluaisimme toisen.
Minä myös opiskelen,mies töissä. Annan sinulle vinkin... tartu toimeen!! Myöhemmin voit katua aika paljonkin.. Sinulla vaikuttaa olevan ihana mieskin. Mitä pelkäät? Synnytystä ei ainakaan kannata jännittää, se menee omalla painollansa, teet vain mitä käsketään.
Niin.. mikä sua oikeen mietityttää?

Piti lisätä vielä, että minulla ei ole koskaan ollut mitään "vauvakuumetta", enkä usko sen koskaan tulevan. Silti ajattelen, että lapset kuuluvat elämään, jos niitä vaan saan.

Mullakaan ei ole vauvakuumetta, toisaalta en usko, että lapset välttämättä kuuluvat elämään. Itse haluaisin kyllä kokea lapsen kasvatuksen, yhden kerran. Ja nyt olisi sinänsä hyvä hetki, että valmistumiseen on vielä jonkin aikaa ja töitä aloitellessa lapsi olisi jo isompi. ja kyllä, mies on ihana, muunlaisen kanssa en lasta edes harkitsisi Toisaalta tämä on hyvä tilannekin siinä mielessä, että mun maailma ei kaadu, vaikka en lasta saisikaan, eikä myöskään, vaikka saisin. Adoptio kiinnostaisi eniten, mutta käsittääkseni vaatimuksena on avioliitto ja jotain muuta, jonka takia ei onnistuisi meiltä.

Minun elämä ei ainakaan ole "köyhtynyt" lapsen saannin myötä. Päinvastoin. Elämään on tullut lisää pehmeitä arvoja, ura-ajattelu ei ole niin korostunutta. Parisuhde pelkästään lujittui entisestään. Kaikki harrastukset ovat jatkuneet normaalisti kuin myös ystävien tapaaminen. En koe joutuneeni luopumaan ihan mistään. Olen aina ollut tarkka kunnostani, siis tykkään pitää huolta itsestäni. Siihenkin on ollut aikaa yhtä hyvin kuin ennenkin ja yhtä hyvässä kunnossa ole kuin ennen lasta
On aika pitkälle asennekysymys, miten elämänsä järjestää lapsen saannin jälkeen.
Jos ei imetä (itsekään en täysimettänyt), niin se ei ole mikään huonon äitin mittari!! Tällä palstalla kyllä syyllistäminen osataan, mutta se kannattaa jättää omaan arvoonsa.
Tuota kuitenkin ihmettelen, miksi olisit valmiimpi adoptoimaan kuin hankkimaan biologisen lapsen...?

 

[entinen opiskelijaäiti]

On aika pitkälle asennekysymys, miten elämänsä järjestää lapsen saannin jälkeen.

Osittain näinkin, mutta kaikki ei aina ole lapsen kanssa järjesteltävissä. Pitää olla valmis myös sopeutumaan ja elämään lapsen ehdoilla.

Mitä imetykseen tulee, niin ainahan se ei onnistu. Jokainen kuitenkin varmasti tietää imetyksen olevan lähtökohtaisesti paras ruokintamuoto ja pulloruokinnan suunnittelu ihan vain äidin itsekkäistä syistä kalskahtaa kypsymättömältä.

 

[ap]

Sain ensimmäisen lapseni kun olin 26v, nyt kaksi vuotta myöhemmin haluaisimme toisen.
Minä myös opiskelen,mies töissä. Annan sinulle vinkin... tartu toimeen!! Myöhemmin voit katua aika paljonkin.. Sinulla vaikuttaa olevan ihana mieskin. Mitä pelkäät? Synnytystä ei ainakaan kannata jännittää, se menee omalla painollansa, teet vain mitä käsketään.
Niin.. mikä sua oikeen mietityttää?

Piti lisätä vielä, että minulla ei ole koskaan ollut mitään "vauvakuumetta", enkä usko sen koskaan tulevan. Silti ajattelen, että lapset kuuluvat elämään, jos niitä vaan saan.

Mullakaan ei ole vauvakuumetta, toisaalta en usko, että lapset välttämättä kuuluvat elämään. Itse haluaisin kyllä kokea lapsen kasvatuksen, yhden kerran. Ja nyt olisi sinänsä hyvä hetki, että valmistumiseen on vielä jonkin aikaa ja töitä aloitellessa lapsi olisi jo isompi. ja kyllä, mies on ihana, muunlaisen kanssa en lasta edes harkitsisi Toisaalta tämä on hyvä tilannekin siinä mielessä, että mun maailma ei kaadu, vaikka en lasta saisikaan, eikä myöskään, vaikka saisin. Adoptio kiinnostaisi eniten, mutta käsittääkseni vaatimuksena on avioliitto ja jotain muuta, jonka takia ei onnistuisi meiltä.

Minun elämä ei ainakaan ole "köyhtynyt" lapsen saannin myötä. Päinvastoin. Elämään on tullut lisää pehmeitä arvoja, ura-ajattelu ei ole niin korostunutta. Parisuhde pelkästään lujittui entisestään. Kaikki harrastukset ovat jatkuneet normaalisti kuin myös ystävien tapaaminen. En koe joutuneeni luopumaan ihan mistään. Olen aina ollut tarkka kunnostani, siis tykkään pitää huolta itsestäni. Siihenkin on ollut aikaa yhtä hyvin kuin ennenkin ja yhtä hyvässä kunnossa ole kuin ennen lasta
On aika pitkälle asennekysymys, miten elämänsä järjestää lapsen saannin jälkeen.
Jos ei imetä (itsekään en täysimettänyt), niin se ei ole mikään huonon äitin mittari!! Tällä palstalla kyllä syyllistäminen osataan, mutta se kannattaa jättää omaan arvoonsa.
Tuota kuitenkin ihmettelen, miksi olisit valmiimpi adoptoimaan kuin hankkimaan biologisen lapsen...?

Adoptio olisi sopivampi siksi, koska en koe tarvitsevani juuri biologista jälkeläistä. En koe mielekkäänä ja tarpeellisena kaikkia niitä asioita, jotka liittyvät biologisen lapsen hankintaan. Luulen, että olisin parempi vanhempi adoptiolapselle. Vaikea selittää. Myös väestönkasvuun liittyvät syyt vaikuttavat jonkin verran.

On totta, että olen varmasti kypsymätön tietyissä asiossa, mutta en tiedä tulenko noissa asiossa kovin paljoa muuttumaan. Tiedostan kyllä kehittämisen kohteet.

On vain kovin hassua, että kovin monissa tapauksissa pariskunta hankkii lapsia ja nainen on niistä päävastuussa, ja se on olevinaan ihan luonnollista, miehet ovat miehiä-ajattelutapa. Harva arvostelee yhtä hanakasti miestä, joka osallistuu lapsen hoitoon vähemmän kuin naista vastaavassa tilanteessa. Mutta jos järjestely, jossa mies ottaisi päävastuun, olisi sopivampi kaikille, se ei kuitenkaan käy.

Jos meilläkin olisi tilanne, että minä olisin valmis lapsen hankintaan yhtä paljon kuin mieheni nyt, ja mieheni taas ajattelisi kuten minä nyt, se ei olisi kuitenkaan ongelma? Miksi näin?

 

[vierailija]

Itse olen saman ikäinen opiskelija, mutta valmistuminen häämöttää edessä. Koska työtilanne ei näytä hyvältä ja pidän todennäköisenä, että oman alan töitä tulee löytymään vasta vuoden tai parin päästä, päätimme aloittaa lapsenteon nyt. Onhan sitä vauvakuumettakin jo hieman ollut. Jos nyt valmistuisin ja jäisin työttömäksi, niin miksen siinä samalla voisi hyvin kasvattaa yhden lapsen. Muuten kokisin ajan menevän hukkaan ja parin vuoden sisällä viimeistään haluaisin joka tapauksessa aloittaa lisääntymisen.

Kirjoituksesta sai sen kuvan, että hieman epäilet lapsen hankkimista tai sitten ymmärsin väärin. Jos et ole vielä valmis asettumaan aloilleen eli elämään lapsen ehdoilla, niin lykkää lisääntymistä. Kyllähän sitä kerkeää myöhemminkin. Mutta jos koet olevasi valmis siihen, että joku on sinusta täysin riippuvainen, niin ei muuta kuin vauvan tekoon.

 

[28]

se väli löytyy heti kun oikeasti itsekin haluat sitä. oli tilanne muutoin mikä vaan.

No jaa... Mä tapaan ajatella asiat aina järjellä myös, en toimi hetken mielijohteesta tai mene tunteen mukana. Mun mielestä on tärkeää, että puitteet on kohdallaan enemmän kuin vain sen verran, että selviää jotenkin. Ja muutenkin tilanteen tulisi olla järkevä, olen nähnyt liian monta ikävää esimerkkiä, kun on hankittu lapsi huonohkoon tilanteeseen. Eli mä tuskin pystyn koskaan heittäytymään lapsen tekoon heti kun on fiilis, haluan pitää järjen mukana, pitkänäköisesti voisin kuvitella sen olevan viisasta

Täällä toinen samanlainen, samanlaisten ajatusten kanssa painin...
Ikää tänä vuonna 29.

 

[olen vähän tyly :/]

Mies voi sanoa mitä vaan ennen raskautta/lapsen syntymää, se mikä on todellisuus voi olla kaukanakin sanomisista. Loppujenlopuksi SINÄ olet vastuussa siitä, mikä kasvaa sisälläsi, minkä synnytät. Jos mies lähtee, eikä sinua kiinnosta niin miten käy lapselle? Älä tee lasta ellet ole valmis hoitamaan sitä.

 

[entinen opiskelijaäiti]

On vain kovin hassua, että kovin monissa tapauksissa pariskunta hankkii lapsia ja nainen on niistä päävastuussa, ja se on olevinaan ihan luonnollista, miehet ovat miehiä-ajattelutapa. Harva arvostelee yhtä hanakasti miestä, joka osallistuu lapsen hoitoon vähemmän kuin naista vastaavassa tilanteessa. Mutta jos järjestely, jossa mies ottaisi päävastuun, olisi sopivampi kaikille, se ei kuitenkaan käy.

Jos meilläkin olisi tilanne, että minä olisin valmis lapsen hankintaan yhtä paljon kuin mieheni nyt, ja mieheni taas ajattelisi kuten minä nyt, se ei olisi kuitenkaan ongelma? Miksi näin?

Minun mielestäni on kyllä ihan yhtä hölmöä sekin, että lapsia tehdään, vaikkei mies välttämättä tahtoisikaan. Seurauksena on vain riitaa, ero ja lisää riitaa. Näitä on nähty. Lapsiperheen elämä voi olla välillä todella kuluttavaa ja siinä tarvitaan molempien vanhempien täyttä panostusta, jotta kaikilla olisi hyvä olla.

Ihan noin käytännön tasolla kannattaa muistaa sekin, että nainen kantaa lasta 9 kuukautta sisällään. Syntymä on lapselle iso muutos. Vastasyntynyt tuntee äidin paljon paremmin kuin isän. Lapsi kokee olevansa yhtä äidin kanssa, rauhoittuu paremmin äidin sylissä jne. Ei siis ole välttämättä ihan helppoa sysätä vastasyntynyttä isän vastuulle. Miksi miehesi tahtoo lapsen juuri nyt, vaikka sinä et olekaan valmis?

Kyllä muutkin työssäkäyvät tekevät lapsia. Suomessa kuitenkin on hyvät perhevapaat, joita voi käyttää niin äiti kuin isäkin. En minä ainakaan näe tuota teidän tilannetta nyt niin erinomisena, että kannattaisi juuri nyt alkaa lisääntyä. Eri asia tietenkinon, jos nyt kuitenkin syvällä sydämessäsi tahdot sen lapsen juuri nyt ja olet valmis tekemään elämässäsi tilaa lapselle ja sen tarpeille.