H
Missä vaiheessa uusi kumppani tapaamaan lapsia?
- Viestiketjun aloittaja PeskyPixie
- Ensimmäinen viesti
J
"jutta"
Vieras
Ei nyt ihan tarhan tätiin verrattava asia ole.Monesta isäpuolesta tulee lapselle käytännössä vähän kuin isä ja jos suhde päättyykin niin se on lapselle iso menetys. Pahimpia ovat ne tapaukset, joissa isäpuoli vaihtuu jatkuvasti ja mahdollisesti asutaankin useamman kerran yhdessä. Ei ihan verrattavissa äidin ystävien vaihtumiseen.
Ap nyt ei kuulu ollenkaan tuohon yllä mainitsemaani "ryhmään".
Niin ja miksi tehdä seurustelukumppanista joku salaisuus? Kyllä lapsi vaistoaa jos suhteesta tehdään hirveä numero ja piiloitellaan miestä/naista kuukausitolkulla. Hirveän vaikeaksikin menee väistellä kysymyksiä, mitä luonnolisesti lapselle herää tästä uudestaa kumppanista kenen kanssa vanhempi viettää paljon aikaa.
Mielestäni kaikkein luontevin olisi, kun melko aikaisessa vaiheessa tapaaminen tapahtuu. Tietysti ei liian aikaisin, jos on epävarma olo suhteesta ja kumppanin sopivuudesta.
[QUOTE="jutta";29389070]Niin ja miksi tehdä seurustelukumppanista joku salaisuus? Kyllä lapsi vaistoaa jos suhteesta tehdään hirveä numero ja piiloitellaan miestä/naista kuukausitolkulla. Hirveän vaikeaksikin menee väistellä kysymyksiä, mitä luonnolisesti lapselle herää tästä uudestaa kumppanista kenen kanssa vanhempi viettää paljon aikaa.
Mielestäni kaikkein luontevin olisi, kun melko aikaisessa vaiheessa tapaaminen tapahtuu. Tietysti ei liian aikaisin, jos on epävarma olo suhteesta ja kumppanin sopivuudesta.[/QUOTE]
Mun mielestä riippuu paljon tapauksesta. Jos on jo kokemusta useasta katkenneesta suhteesta, joista lapsetkin ovat olleet tietoisia niin ottaisin rauhallisemmin jatkossa. Muistan lapsuudestani perheitä, joissa äidin kumppani vaihtui parin vuoden välein ja oli aina tiiviisti mukana kuvioissa.
Musta ap:n tahti kuulostaa hyvältä, eli ensin tapailua kahdestaan, sitten mies esitellään lapsille vähän kuin kaverina ja sen jälkeen aletaan vasta rakentamaan sitä yhteistä perhe-elämää kun on seurattu, miten kumppani ja lapset tulevat keskenään toimeen.
Mielestäni kaikkein luontevin olisi, kun melko aikaisessa vaiheessa tapaaminen tapahtuu. Tietysti ei liian aikaisin, jos on epävarma olo suhteesta ja kumppanin sopivuudesta.[/QUOTE]
Mun mielestä riippuu paljon tapauksesta. Jos on jo kokemusta useasta katkenneesta suhteesta, joista lapsetkin ovat olleet tietoisia niin ottaisin rauhallisemmin jatkossa. Muistan lapsuudestani perheitä, joissa äidin kumppani vaihtui parin vuoden välein ja oli aina tiiviisti mukana kuvioissa.
Musta ap:n tahti kuulostaa hyvältä, eli ensin tapailua kahdestaan, sitten mies esitellään lapsille vähän kuin kaverina ja sen jälkeen aletaan vasta rakentamaan sitä yhteistä perhe-elämää kun on seurattu, miten kumppani ja lapset tulevat keskenään toimeen.
S
"Sandra"
Vieras
Suosittelisin ottamaan asian esille, kun luulet lapsien ymmärtävän. Itse en ole äitipuoli kenellekkään vaikka kyseisenlaisia tapahtumia, eli eroamisia on ollut 
J
juttu
Vieras
Mulla taas on kokemus omasta lapsuudenperheestä, että äidin aloitettua seurustelemaan ensimmäisen miesystävän kanssa siitä tuli kauhea "ongelma" Kuulin kun hän puhui puhelimessa että kuinka kertoa meille lapsille, ja miehen perheelle. Tuntui hassulta ja kun lopulta suhde tuli kerrotuksi ja pohdin miten sanoa kavereille siitä, äiti totesikin että tämä on ihan positiivinen asia eikä salaisuus.
Helposti asioista tulee negatiivisia jos niitä piilotellaan kauan. Ehdottomasti lasten ehdoilla kuuluu mennä ja rauhalliseen tahtiin, mutta jos suhde on jo vakaa, on turha odotuttaa.
Oi oi. on tää hankalaa. Mut taas vietettiin melkein kaksi tuntia istumalla kahvilassa niin lähekkäi kuin kehdattiin. Ja hymy korvissa 
on tää hankalaa. Mut taas vietettiin melkein kaksi tuntia istumalla kahvilassa niin lähekkäi kuin kehdattiin. Ja hymy korvissa 
Oi oi.
=):heart:
ihanaa.
ps. saa kertoa tarkemmin..
Y
ydinperheellinen
Vieras
Anteeks vaan mut mua jotenkin järkyttää tää ketju, ei nyt siksi että mielestäni eronneet saisivat olla ilman uutta kumppania hamaan loppuun asti, mutta äh en osaa selittää kun on lapset ja kaikki niin, itse rupeisin varmaankin vanhaksipiiaksi enkä enää miestä riesoikseni ottaisi?
Säälittää vaan eroperheen lapset, etenkin niitä joille todellakin esitellään niitä uusia kumppaneita joka toinen kuukausi?
Säälittää vaan eroperheen lapset, etenkin niitä joille todellakin esitellään niitä uusia kumppaneita joka toinen kuukausi?
Anteeks vaan mut mua jotenkin järkyttää tää ketju, ei nyt siksi että mielestäni eronneet saisivat olla ilman uutta kumppania hamaan loppuun asti, mutta äh en osaa selittää kun on lapset ja kaikki niin, itse rupeisin varmaankin vanhaksipiiaksi enkä enää miestä riesoikseni ottaisi?
Säälittää vaan eroperheen lapset, etenkin niitä joille todellakin esitellään niitä uusia kumppaneita joka toinen kuukausi?
Niin.. tää onkin kinkkistä. Aika pitkään olen elänyt onnellisena vain lapsille omistautuen. Todella pitkään. Ja todella tiiviisti heille omistautuneena. Kuten varmaan moni muukin, myös parisuhteessa. Osittain juuri se, että EN ole parisuhteessa on tehnyt mahdolliseksi sen, että mulla on aina energiaa ja aikaa lapsille eikä koskaan sellaista tilannetta, että joutuisin antamaan aikaa, huomiota ja hellyyttä muille kuin heille. MUTTA. Parisuhteessa olevilla ihmisillä, vaikka nyt siinä ydinperheessä sinulla on edes hetkittäin tilanteita, jolloin sinut nähdään muussakin roolissa kuin äitinä. Hetkiä, jolloin saat olla kumppanillesi nainen, toinen aikuinen, ihana, haluttava, rakastettava ihminen. Jotenkin musta on alkanut tuntua, että myös minulla on oikeus olla jollekin sellainen ihminen.
Ja oikeus pitää jotakuta miestä ihanana, haluttavana ja rakastettavana. Kumppanina, jonka kanssa jakaa ajatuksiani ja elämääni. Sellaiseen minullakin on mielestäni oikeus. Oikeus olla muutakin kuin äiti. Vaikka sekin on niin kovin ihana ja tärkeä rooli. Minä olen eronnut siksi, että elämä ydinperheessä olisi ollut minulle hengenvaarallista ja mahdollisesti vaarantanut lasten terveen kehityksen. Erosin melkein seitsemän vuotta sitten enkä ole todellakaan esitellyt uusia kumppaneita joka toinen kuukausi.
Anteeks vaan mut mua jotenkin järkyttää tää ketju, ei nyt siksi että mielestäni eronneet saisivat olla ilman uutta kumppania hamaan loppuun asti, mutta äh en osaa selittää kun on lapset ja kaikki niin, itse rupeisin varmaankin vanhaksipiiaksi enkä enää miestä riesoikseni ottaisi?
Säälittää vaan eroperheen lapset, etenkin niitä joille todellakin esitellään niitä uusia kumppaneita joka toinen kuukausi?
Minäkin ajattelen nyt, että jos nyt elämä tai kuolema minut miehestäni erottaisi, en kyllä haluaisi tähän ketään. En ainakaan saman katon alle.
Mutta mieli voisi muuttua ajan myötä, etenkin jos vastaantulisi joku oikein ihana ihminen.
No sellaist... :hug: :hug: :heart: :heart: :kiss: :kiss:
Niin.. tää onkin kinkkistä. Aika pitkään olen elänyt onnellisena vain lapsille omistautuen. Todella pitkään. Ja todella tiiviisti heille omistautuneena. Kuten varmaan moni muukin, myös parisuhteessa. Osittain juuri se, että EN ole parisuhteessa on tehnyt mahdolliseksi sen, että mulla on aina energiaa ja aikaa lapsille eikä koskaan sellaista tilannetta, että joutuisin antamaan aikaa, huomiota ja hellyyttä muille kuin heille. MUTTA. Parisuhteessa olevilla ihmisillä, vaikka nyt siinä ydinperheessä sinulla on edes hetkittäin tilanteita, jolloin sinut nähdään muussakin roolissa kuin äitinä. Hetkiä, jolloin saat olla kumppanillesi nainen, toinen aikuinen, ihana, haluttava, rakastettava ihminen. Jotenkin musta on alkanut tuntua, että myös minulla on oikeus olla jollekin sellainen ihminen.
Minä olen eronnut siksi, että elämä ydinperheessä olisi ollut minulle hengenvaarallista ja mahdollisesti vaarantanut lasten terveen kehityksen. Erosin melkein seitsemän vuotta sitten enkä ole todellakaan esitellyt uusia kumppaneita joka toinen kuukausi.
ei sinun parisuhteesi ja onnesi ole asia, joka veisi lapsilta jotakin pois. =)
Uskon ja tiedän sinun olleen ja olevan mitä parhain ja todella omistautuvin äiti lapsillesi. Mutta kuten itse sanoit, sinussa on muitakin ulottuuvuksia. Naisena, aikuisena, tasavertaisena kumppanina, seksuaalisena olentona., toisenlaista rakkautta antavana ja tarjoavana ihmisenä. Rakkaus lapsiin on ihaninta maailmassa heidän vastarakkaudestaan puhumattakaan. Mutta rakkaus kumppaniin on toisenlaista. Sen antaminen ja vastaanottaminen, enkä puhu nyt pelkästä seksistä.
Jos kohtaat onnen, ota onni vastaan, silllä onnellinen äiti antaa lapsilleen myös onnea.
Muru:heart:
Mun mielestä ap ansaitsee ihanan parisuhteen ja sellaisen miehen, joka pitäisi häntä kuin kukkaa kämmenellä. :heart:
S
"Simppeli"
Vieras
Tämä uusi ihminen lapsia hoitamaan ja menet itse leffaan. Saavat tutustua häneen itsenään ensin. Sitten kuulostaisi puolin ja toisin fiiliksiä. Pikkuhiljaa siitä sitten eteenpäin ilman tykkäämispakkoja mihinkään suuntaan. Meillä toimi!
[QUOTE="Simppeli";29391596]Tämä uusi ihminen lapsia hoitamaan ja menet itse leffaan. Saavat tutustua häneen itsenään ensin. Sitten kuulostaisi puolin ja toisin fiiliksiä. Pikkuhiljaa siitä sitten eteenpäin ilman tykkäämispakkoja mihinkään suuntaan. Meillä toimi![/QUOTE]
No en kyl. En halua mennä yksin yhtään mihinkään enkä nyt ainaskaan leffaan Muuten hyvä idea, ja varmaan toimis, laittaisin ne vaan katsomaan yhdessä jonkun Happy Feetin tms.
No en kyl.
En halua mennä yksin yhtään mihinkään enkä nyt ainaskaan leffaan Muuten hyvä idea, ja varmaan toimis, laittaisin ne vaan katsomaan yhdessä jonkun Happy Feetin tms. 
Mahdollisimman nopeasti toimi meillä. Välimatkasta johtuen hissukseen tapailu ei olisi onnistunut, kaikki lapset tavatessamme suht isoja, nuorin 8v. Kun uusperhearki alkoi heti, ei totuttu olemaan kahden kesken, vaan perheenä.
Haa.
Sinä siellä, sä juuri sovitkin vastaamaan mulle. Tiedän että teidän rakkaustarina kävi aika silleen äkkiä, mutta eikö sulla hetkeäkään ollut sellainen.. öö.. kyyninen ja sellainen olo? 
Mä olen nääs kyllä uskoakseni löytänyt ihanan miehen jonka kanssa on... no, niin kuin kotiinsa tulisi. On vaan ihana olla. Mutta sitten kyynikko minussa herää ja miettii että jos tää(kin) on vaan sellainen kuspää jne enkä uskallakaan heittäytyä Ei musta niin väliä, selviänhän minä jos se onkin muuta kuin väittää mutta siksi juuri mietityttää tuo lapsille esitteleminen.Tunnistin Datan hyväksi mieheksi, vaikka muuten opeteltu tuntemaan vasta tässä aviossa. Hyvä mies ja sit heittäydyin täysillä.Haa.
V
vierasd
Vieras
Niin.. tää onkin kinkkistä. Aika pitkään olen elänyt onnellisena vain lapsille omistautuen. Todella pitkään. Ja todella tiiviisti heille omistautuneena. Kuten varmaan moni muukin, myös parisuhteessa. Osittain juuri se, että EN ole parisuhteessa on tehnyt mahdolliseksi sen, että mulla on aina energiaa ja aikaa lapsille eikä koskaan sellaista tilannetta, että joutuisin antamaan aikaa, huomiota ja hellyyttä muille kuin heille. MUTTA. Parisuhteessa olevilla ihmisillä, vaikka nyt siinä ydinperheessä sinulla on edes hetkittäin tilanteita, jolloin sinut nähdään muussakin roolissa kuin äitinä. Hetkiä, jolloin saat olla kumppanillesi nainen, toinen aikuinen, ihana, haluttava, rakastettava ihminen. Jotenkin musta on alkanut tuntua, että myös minulla on oikeus olla jollekin sellainen ihminen.
Minä olen eronnut siksi, että elämä ydinperheessä olisi ollut minulle hengenvaarallista ja mahdollisesti vaarantanut lasten terveen kehityksen. Erosin melkein seitsemän vuotta sitten enkä ole todellakaan esitellyt uusia kumppaneita joka toinen kuukausi.
Taas mä puutun tähän
Mutta tuo on nimenomaan se syy miksi EN esittele miestä lapsille Mulle on todella tärkeää saada välillä tuntea olevani muutakin kun äiti, ja mies tarjoaa mulle tällaisia hetkiä. Ikään kuin pikkulomia lapsista Ei me malteta olla koskettelematta kun yhdessä ollaan, istutaan lähekkäin, silitellään, pusutellaan, halitaan, hengitellään toisen tuoksua. Mies on ihan vaan mun ja mua varten. En halua sen asian arkipäiväistyvän ja jotenkin koen, että ottamalla lapset mukaan, en saa enää sitä pikkulomaa äidin roolista. Keskustelutkin on yleensä syvällisempiä kuin lasten korville sopivat. Toki haluaisin nähdä miestä useammin ja lapsille esittely mahdollistaisi tämän, mutta kun mä en kuitenkaan voisi sen miehen kanssa olla sillä tavoin kun haluan kun lapset on vieressä Mukavaa se on antaa välillä ikävän kasvaa. Uskoisin, että vaikka tavoitteena ei ole avo-/avioliitto niin suhde arkipäiväistyy ajan kanssa. Ehkä siinä vaiheessa voi esitellä lapsillekin ja välillä käydään kaikki yhdessä leffassa tai jotain. Mutta nyt nautin tästä ihastumisvaiheesta niin kauan kun se kestää.Joo. Kyllä mullakin tavallaan taistelee mielessä se, että haluaisin toisaalta vielä pitää miehen ihan itselläni, mun mies, mun onni Mutta toisaalta meille se tapaaminen olisi niin suunnattoman paljon helpompaa jos ei lapsia tarttisi erikseen "varoa" vaan vois ihan reilusti tulla kylään. Mutta erilaisiahan me ollaan, on kiva kuulla muitakin näkemyksiä
Kyllä mullakin tavallaan taistelee mielessä se, että haluaisin toisaalta vielä pitää miehen ihan itselläni, mun mies, mun onni Mutta toisaalta meille se tapaaminen olisi niin suunnattoman paljon helpompaa jos ei lapsia tarttisi erikseen "varoa" vaan vois ihan reilusti tulla kylään. Mutta erilaisiahan me ollaan, on kiva kuulla muitakin näkemyksiä
N
nijoa
Vieras
Miestä olisi kannattanut testata heti oikein kunnolla. Eli ensimmäisellä kerralla kun se tapaa lapset niin sanoo lapsille, että: "Noniin lapset. Tässä on sitten Pekka - teidä uusi iskä. Muutamme tänne pian."
Mikäs testi se miehelle ois? Data tapas lapseni ja äitini ekoilla treffeillämme ja samalla sovittiin hääpv.
N
Näin
Vieras
Kyllä me tehdään näin ihan lastenkin läsnäollessa. Ei toki mitenkään ällöttävästi, mutta eipä tuo näytä heitä mitenkään haittaavan. Ajattelin kyllä jatkaa samoilla linjoilla kun kohta muutetaan yhteen enkä jättää tätä jonkun ihastumisvaiheen jutuksi. Ollaan seurusteltu siis vuoden päivät ja lasten kanssa vietetty yhteiseloa "perheenä" reissuilla ja muuten puolisen vuotta.
Olen miettinyt, pitäisikö lapsille esitellä tapailemani mies, koska ei ole kiva lapsillekaan valehdella olevani isäviikonloppuina Tampereella vaikka olenkin Jyväskylässä.
