Missä vaiheessa on aika luovuttaa ja erota?

[väsynyt äippä]

Elkääkä sanoko että kyllä sen sitten tietää..

Olen välillä, kuten nyt, ihan loppu kaikkeen ja kaikki miehen sanomat loukkauksen vuosien varrella kaivertaa mielessä. Toisinaan taas tuntuu et kaipa elämä on tällaista ja ei se vaihtamalla parane. Joskus kun lukee näitä ketjuja ja kuinka ihania miehiä muilla on, tuntuu et ei täsä omassa ole mitään järkeä ja jo monta vuotta mennyt hukkaan. Mutta kun luin esim. eroperhe.net-sivustoa, jossa sanottiin että aina on vaihtoehto ja parisuhteen saa kyllä parannettua niin tuntuu, että luovutanko kuitenkin liian helposti... Meillä kuitenkin kaks ihan pientä muksua, yhteinen ihana talo yms.

Pää hajoaa tähän soutamiseen ja huopaamiseen, ja miettimiseen!!!

 

[?]

Voisihan kokeilla ensin vaikka asumuseroa, ja sitten palata yhteen jos alkaa siltä tuntua tai jatkaa tätä kautta avioeroon, jos se näyttäytyy helpompana vaihtoehtona.

 

[ap]

Voisihan kokeilla ensin vaikka asumuseroa, ja sitten palata yhteen jos alkaa siltä tuntua tai jatkaa tätä kautta avioeroon, jos se näyttäytyy helpompana vaihtoehtona.

Niin ollaan useaan otteeseen suunniteltukin. Se vaan, että mun pitäis muuttaa lasten kanssa liki 700 km:n päähän omien sukulaisteni ja kavereideni luokse... Täällä ei ole kun mies ja jos ei sitä enää niin sitten olen tosi yksin. Auton osto, talon myynti, vuokralle meno yms. ei kauheasti houkuttele ja ovat päätöksinä aika lopullisia. Miehelle sopis et muutan kauas, ilmeisesti ei ole niin riippuvainen lapsista mutta mulle tuo elämänmuutos tuntuu niin suurelta ja yksinolo pelottaa... :/

 

[emmi]

Listaa plussat ja miinukset. Kumppia asioita enempi??

 

[mietin]

minua kaivelee nyt tuo kohta, jossa ilmoitit miehelle sopivan, että asut lasten kanssa 700 kilsan päässä hänestä
Ehkä ei olekaan kyse mitä sinä haluat, vaan että onko järkeä edes yrittää, jos miestä ei nappaa...

 

[ap.]

minua kaivelee nyt tuo kohta, jossa ilmoitit miehelle sopivan, että asut lasten kanssa 700 kilsan päässä hänestä
Ehkä ei olekaan kyse mitä sinä haluat, vaan että onko järkeä edes yrittää, jos miestä ei nappaa...

Niimpä!! Ite en päästäis ikinä näitä ihania lapsia pois luoltani ja tekisin kyllä mitä tahansa suhteen pelastamiseksi miehenä mutta mies ei varmaankaan ole niin kiintyny lapsiin kun on valmis kovastikin jatkamaan yksin...

 

[tai]

sitten mies ei ymmärrä mitä se oikeasti tarkoittaa ennen kun näin käy.
Meille kävi niin että muutin tosin 200km lasten kanssa ja kummasti tuo sitten perässä muutti jonkinajan mentyä.

 

[ap.]

sitten mies ei ymmärrä mitä se oikeasti tarkoittaa ennen kun näin käy.
Meille kävi niin että muutin tosin 200km lasten kanssa ja kummasti tuo sitten perässä muutti jonkinajan mentyä.

Mun ukko ei kyl perästä tulis, sillä on vakityöpaikka ja elämä täällä...

 

[Hankey]

Jos meinaa mennä henki tai järki, kannattaa erota. Nuo kokeeksi eroamiset ovat aika hankalia. Yhteisiä pelisääntöjä voi olla vaikea laatia, toinen viettää sinkkuelämää ja toinen ehkä odottelee yhteenpaluuta.

 

[samaa mietiskelevä]

Hei!
Halusin vain lähettää voimia Sinulle!

Itse olen vähän niinkuin "koeajalla" tässä liitossa, saman katon alla asutaan. Joskus kun on tosi vaikeeta, niin mietin muuttamista lasten kanssa toiselle paikkakunnalle noin 100km:n päähän. Mutta lapsista kaksi on jo koulussa ja he viihtyvät ja ovat saaneet ystäviä.... Se tekee lähtemisestä vaikeampaa. Minulla ei ole yhtään tuttua tuossa 100km:n päässä olevassa kaupungissa, mutta siellä olisi minulle opiskelupaikka ja mahdollisia työpaikkoja paljon enemmän. Tunnen olevani melko vahva, kun pystyn ajattelemaan tavallaan uuden elämän aloittamista siellä... En haluaisi palata sille paikkakunnalle, jossa vanhempani ja vanhat tutut asuvat. Toki siellä on mukava joskus käydä ja yhteyttä pidänkin.
Lapset ovat onnellisia, jos äiti on onnellinen. Nyt nämä lähikuukaudet ratkaisevat minkä ratkaisun teen. Minulla on hyvä liitto muuten, ei ole väkivaltaa eikä päihdeongelmia ja tunteitakin on paljon mukana.

Sinun kannattaa miettiä mitä sydämesi sanoo. Teillä on kummallakin omat elämät täällä elettävänä. Minun on tämä asia ollut niin vaikea käsittää ehkä sen vuoksi, että olemme olleet yhdessä ihan "pennusta" asti. Ei osaa kuvitella elämää ilman toista.

 

[ap.]

Hei!
Halusin vain lähettää voimia Sinulle!

Itse olen vähän niinkuin "koeajalla" tässä liitossa, saman katon alla asutaan. Joskus kun on tosi vaikeeta, niin mietin muuttamista lasten kanssa toiselle paikkakunnalle noin 100km:n päähän. Mutta lapsista kaksi on jo koulussa ja he viihtyvät ja ovat saaneet ystäviä.... Se tekee lähtemisestä vaikeampaa. Minulla ei ole yhtään tuttua tuossa 100km:n päässä olevassa kaupungissa, mutta siellä olisi minulle opiskelupaikka ja mahdollisia työpaikkoja paljon enemmän. Tunnen olevani melko vahva, kun pystyn ajattelemaan tavallaan uuden elämän aloittamista siellä... En haluaisi palata sille paikkakunnalle, jossa vanhempani ja vanhat tutut asuvat. Toki siellä on mukava joskus käydä ja yhteyttä pidänkin.
Lapset ovat onnellisia, jos äiti on onnellinen. Nyt nämä lähikuukaudet ratkaisevat minkä ratkaisun teen. Minulla on hyvä liitto muuten, ei ole väkivaltaa eikä päihdeongelmia ja tunteitakin on paljon mukana.

Sinun kannattaa miettiä mitä sydämesi sanoo. Teillä on kummallakin omat elämät täällä elettävänä. Minun on tämä asia ollut niin vaikea käsittää ehkä sen vuoksi, että olemme olleet yhdessä ihan "pennusta" asti. Ei osaa kuvitella elämää ilman toista.

Sepä se kun en tiedä mitä sydän sanoo... Toisaalta olin vuosia sitä mieltä ja olen edelleen että tässä se elämäni mies on, kun vaan löydettäis se rakkauden tunne uudelleen. Toisaalta taas olen ihan kypsä tähän rakkaudettomuuteen ja mietin aina miksi helvetissä olen jonkun kanssa joka ei musta välitä, tai ainakin sillä lailla käyttäytyy... Mies on sanonu ja tehny pahasti, mutta niin minä myös. Ollaan molemmat loukattu toisiamme aika kovasti, ehkä ois vaan helpompi aloittaa jonkun uuden kans puhtaalta pöydältä...

Mutta, ongelma on siis juuri se etten tiedä mitä tehdä eikä sydän sano mitään puoleen eikä toiseen

 

[tää toimii]

Kirjoita toiselle lapulle ero ja toisen jätät tyhjäksi.

Suorita arvonta.

Reaktiosi kertoo mitä sydän sanoo. Jos petyit arvonnan tulokseen, valitse se toinen vaihtoehto.

 

[samaa mietiskelevä]

Hei!
Halusin vain lähettää voimia Sinulle!

Itse olen vähän niinkuin "koeajalla" tässä liitossa, saman katon alla asutaan. Joskus kun on tosi vaikeeta, niin mietin muuttamista lasten kanssa toiselle paikkakunnalle noin 100km:n päähän. Mutta lapsista kaksi on jo koulussa ja he viihtyvät ja ovat saaneet ystäviä.... Se tekee lähtemisestä vaikeampaa. Minulla ei ole yhtään tuttua tuossa 100km:n päässä olevassa kaupungissa, mutta siellä olisi minulle opiskelupaikka ja mahdollisia työpaikkoja paljon enemmän. Tunnen olevani melko vahva, kun pystyn ajattelemaan tavallaan uuden elämän aloittamista siellä... En haluaisi palata sille paikkakunnalle, jossa vanhempani ja vanhat tutut asuvat. Toki siellä on mukava joskus käydä ja yhteyttä pidänkin.
Lapset ovat onnellisia, jos äiti on onnellinen. Nyt nämä lähikuukaudet ratkaisevat minkä ratkaisun teen. Minulla on hyvä liitto muuten, ei ole väkivaltaa eikä päihdeongelmia ja tunteitakin on paljon mukana.

Sinun kannattaa miettiä mitä sydämesi sanoo. Teillä on kummallakin omat elämät täällä elettävänä. Minun on tämä asia ollut niin vaikea käsittää ehkä sen vuoksi, että olemme olleet yhdessä ihan "pennusta" asti. Ei osaa kuvitella elämää ilman toista.

Sepä se kun en tiedä mitä sydän sanoo... Toisaalta olin vuosia sitä mieltä ja olen edelleen että tässä se elämäni mies on, kun vaan löydettäis se rakkauden tunne uudelleen. Toisaalta taas olen ihan kypsä tähän rakkaudettomuuteen ja mietin aina miksi helvetissä olen jonkun kanssa joka ei musta välitä, tai ainakin sillä lailla käyttäytyy... Mies on sanonu ja tehny pahasti, mutta niin minä myös. Ollaan molemmat loukattu toisiamme aika kovasti, ehkä ois vaan helpompi aloittaa jonkun uuden kans puhtaalta pöydältä...

Mutta, ongelma on siis juuri se etten tiedä mitä tehdä eikä sydän sano mitään puoleen eikä toiseen

Hei! Sattumalta tulin juuri tähän piipahtamaan ja huomasin että olit kommentoinut kirjoitustani... Onko teillä koskaan kahdenkeskistä aikaa? Nimittäin,( kokemusta on!) tunteet pariskunnan välillä kuihtuvat, jos sitä kahdenkeskistä aikaa ei ole. Meillä ei sitä juuri ollut... Kerran vuodessa käytiin kahdestaan jouluostoksilla... (Heh heh. Nyt voi jo vähän nauraa tuolle, kun on tajunnut miten hölmö sitä on ollut...) mutta meillä oli myös sellaista, että lapsenvahtia ei kerta kaikkiaan alkuun saanut, eikä ollut varaa maksaa lapsenvahdille. Olimme niin nuoria! Ja sitten kun ois ollut mahdollisuus saada lapsenvahti, niin meidän yksi lapsistamme oli sairas enkä varsinkaan minä halunnut antaa häntä vieraan hoitoon... Ajattelin ettei kukaan muu osaa hoitaa häntä kuin me vanhemmat!(ihan vilpittömästi uskoin tämän). Ollaan mekin satutettu toista, monenlaista ikävää muistoa yritän unohtaa.. mutta siihen että jatketaan yhdessä tarvitaan kummankin halua jatkaa. Ehkä eropapereiden tulostaminen netistä voisi olla miehellekin järkytys? Tai jos ette ole naimisissa, niin se ei tietenkään auta... Jotenkin jos saisit itsesi ja miehesi kuvittelemaan millaista olisi käytännössä erota, niin se voisi auttaa päätöksen teossa. Pystyttekö keskustelemaan asioista yhdessä..? Me pystytään, mutta jotenkin tuntui hyvältä alkaa selvittelemään asioita puoluettoman tahon kanssa ja ollaan käyty perheasiain neuvottelukeskuksessa. Perheneuvolaankin soitin, mutta siellä puhelimeen vastanneen henkilön kanssa ei ainakaan mulla kemiat toimineet. Tuli heti mieleen, että siinä on täti, joka sanoo "voivoi olettepa asianne sotkeneet". Me käydään siis terapiassa, jossa ei edes aseteta tavoitteeksi että eroa ei tulisi... vaan siellä selvitellään miksi ongelmia on syntynyt ja voidaanko niihin löytää ratkaisu. Me ollaan otettu nyt aikaa parisuhteelle, eli vietetään minilomia kahdestaan, jossakin kylpylässä vuorokausikin uudistaa oloa ja rakkauden tunnekin on löytynyt kaiken arjen kiireen alta.

Olen kyllä hieman huolissani, kun kerroit että miehesi ei välittäisi vaikka muuttaisit lasten kanssa tosi kauas. Onko hän tosiaan sanonut noin? Siis vihaisenako? Rakastaako/hoitaako hän lapsia? Ainakin meillä perheenisä on ihan kyynelissä sen vuoksi jos puhun pois muuttamisesta, erityisesti lasten vuoksi. Mietin kyllä sitä kuin sinä, että helpompi ois aloittaa jonkun toisen kanssa... mutta ajattelen niin että jos eroan, niin menisi varmaan piiitkä aika ennen kuin voisin ajatellakaan jotain uutta suhdetta.

 

[Joo]

minua kaivelee nyt tuo kohta, jossa ilmoitit miehelle sopivan, että asut lasten kanssa 700 kilsan päässä hänestä
Ehkä ei olekaan kyse mitä sinä haluat, vaan että onko järkeä edes yrittää, jos miestä ei nappaa...

Peesi. Jos mun miehelle sopis että otan lapset ja muutan 700 km:n päähän, niin se ois kiitti ja hei.

 

[ap.]

Kyllä meilläkin tota kahdenkeskistä aikaa on kokeiltu mutta kun ollaan vaan jotenkin niin vieraita toisillemme eikä se oikein vuorokaudessa muutu... Ei sitten tee oikein mieli enää kokeillakkaan, sitä aikaa tarttis varmaan toooosi paljon jotta jokin muuttuis.
Me ollaan myös käyty muutaman kerran perheneuvolassa mutta eipä siitä ole apua ollut, suuntaan tai toiseen. En oikein tiedä mitä siellä edes pitäisi tapahtua mutta lähinnä aika on mennyt siinä että kerrotaan ongelmia ja se siitä sitten.

Minäkään en usko että koskaan toista löytäisin. Tämä mies on ensimmäinen kunnon suhteeni, en kai vaan kelvannut kenellekkään sitä ennen eikä varmaan osakkeet olis yhtään nousseet 2 lapsen yh:na ja lähes 10 vuotta lisää mittarissa. Miehellä asia tietysti toisin, kovasti sillä ois vientiä jo nyt eikä varmaan kauaa mene kun jo uus kainalossa. Ehkäpä lasten "menetys" kauas ei sitten niin huoletakkaan.

 

[Cassyput]

No mun kohdalla se vaihe olis sillon kun oltais käyty useamman kerran pariterapiassa, eikä tunnelin päässä näkyis mitään valoa. Eli tuskin koskaan. Sun kohdalla en osaa sanoa. Oletteko hakeneet ammattiapua?