missä oiotte kotona?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "äityli"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Lasketaanko tämä oikomiseksi:

Jos herään aamuyöstä, laitan pyykkikoneen päälle. Näin saan heti aamusta nostella pyykit kuivumaan eikä peseytymistä tarvitse odotella puolille päivin (ja kuunnella koneen hurinaa).
 
en tiedä, voihan se olla turhanpäiväistäkin. toisaalta nykyään moni stressaa liikaa ja pyrkii täydellisyyteen, ehkäpä näistä arjen "oikojista" (kuten asiallisesti vastannut liisa) voisi joskus joku ylisuorittaja ja burnoutin partaalla oleva äiti ottaa mallia. Oikoa, ja antaa näin säästyneen ajan vaikka yhteisiin touhuihin rakkaidensa kanssa.
 
voidaan laskea, ajansäästö on ajansäästöä, tosinhan tässä tulee työ hoidettua kuitenkin normaalilla kaavalla, mutta aikaa säästyy. itse tunnustaudun laiskempiin siivoajiin kuten liisa, mutta likaista meillä ei ole. en vaan koe tarpeelliseksi esim. viedä mattoja ulos joka viikko tai luututa lattioita viikottain, jos niihin ei nyt mitään ihmeellistä ole läikkynyt..
 
Iltaisin lataan peskoneen valmiiksi aamua varten, herään aikaisemmin muuta perhettä, joten laitan pesukoneen päälle ennen kuin lähden töihin. Mies laittaa sitten pyykit kuivumaan herättyään ja täyttää usein valmiiksi uuden koneellisen, jotta saan laittaa koneen heti päälle, kun tulen töistä. Pyykit peseytyvät kätevästi samalla kun valmistelen ruokaa.
Meillä on suht aktiivinen perhe, joten laitan jo illalla aina valmiiksi meidän harrastus- ja urheiluvaatteet- ja välineet.
Ostan usein isomman määrän naudan paistijauhelihaa kerralla ja paistan sitä pakkaseen valmiiksi, helpottaa arjen ruokalaittoa töiden jälkeen. Saa nopeasti tehtyä vaikka bolognesekastikkeen.
 
En ikinä silitä mitään. No okei ehkä kerran vuodessa jotain juhlavaatetta. Jonkin verran käytetään lounaaksi eineksiä. Eikä muutenkaan olla siivousfanaatikkoja, ihan hyvä järjestys täällä on, mutta pari pölypalleroa kaapin alla eivät maailmaani järisytä.
 
  • Tykkää
Reactions: hallittu kaaos
kotileipurikin säästää aikaansa tavallaan,mutta tässä on esimerkki hyvästä organisoinnista, ei niinkään oikomisesta. jauhelihan käyttö kuvatulla tavalla on mielestäni jonkinasteista oikomista.
 
[QUOTE="äityli";28290093]kotileipurikin säästää aikaansa tavallaan,mutta tässä on esimerkki hyvästä organisoinnista, ei niinkään oikomisesta. jauhelihan käyttö kuvatulla tavalla on mielestäni jonkinasteista oikomista.[/QUOTE]

Niin, voisihan tavallaan sen ruokakin olla einestä tai bolognekastike jotain valmisjuttua :D
 
ja einekset kanssa, eritoten puolivalmisteet, kuten texmex tai spagettimix jauhe on meilläkin käytössä. tosin siitäkin syystä että meillä tykätään niistä..
 
En siltä mitään paitsi juhlavaatteet, jos ei huvita tehdä ruokaa meillä syödään eineksiä, jos ei huvita siivota en siivoa, jos ei huvita imuroida vetelen vaan harjalla ja rikkalapiolla isommat roskat, pölyt ja koirankarvat.
 
  • Tykkää
Reactions: hallittu kaaos
Siivoamisessa, mulle se on tärkeysjärjestyksessä todella alhaalla, joskus ehkä liiankin.

En pysty yhtälöön työ+koulu+harrastukset ja vielä pitäisi kämpänkin kiiltää, ei onnistu multa.
 
laitoin juuri spagetit kiehumaan ja heitin nakinpalaset sekaan, säästyy paistamisen valvonnalta, ruoka valmistuu parissakymmenessä minuutissa itsestään..ei kovin ravintoarvoista, mutta säästin juuri lisää ulkoiluaikaa lapselle helpolla ruualla..menen nyt touhuamaan ruokaa odotellessa lapsen kanssa :)
 
taas yksi silityksenvastustaja ilmoittautuu! ja mun ehdoton ykkösoikomistapa on se, että en suostu tekemään oikeastaan mitään kotihommia muuten kuin jonkun seurassa. jos ei ole ketään saatavilla kotona, hoidan sosiaalisia suhteita tiskatessa tms (tiskikonetta ei ole). kännykkä roikkuu siinä lähellä ja kaiutin on päällä. yksin teen vain sellaiset jutut jotka hoituu muutamassa minuutissa ja joko menevät ohituslistalla kärkeen, tai sattuvat sopivasti hollille. eli jos kiehautan vettä, odotusajan siivoan keittiötä ja heitän projektin taas sujuvasti sikseen.

tällä tapaa minä ja kotihommat ei olla sotajalalla, vaan vietetään rauhanomaista rinnakkaiseloa. kipeä selkä saa tarvitsemaansa lepoa soffassa, enkä kiukkua tekemättömistä. syyllisyyttäkin tunnen huomattavan vähän.
 
En oikeastaan lajittele pyykkejä, niinkuin tummat ja vaaleat ym. Nakkaan vaan kaikki sekasin koneeseen niin säästyn useammalta pesukerralta. Ja koskaan ei oo vaatteille mitään vahinkoa sattunut :D
 
Meillä on aloitettu säännölliset pottailut vasta kun lapsi on kypsä kuivaksi (yövaippa kuiva).

Peput on pesty kakkojen jälkeen. Ei automaattisia pesuja joka aamu ja ilta "huvin vuoksi" niin kuin useimmat tuntuu tekevän. Ei ole punotusta ollut.

Lapset nukkuvat päivävaatteissa, paitsi joskus huvin vuoksi haluavat pyjamat :)

Meillä siivotaan säännöllisesti kerran viikossa. Näin pölyä ei ehdi kertyä liikaa. Välillä otetaan korkeintaan harjalla pahimpia irtoroskia pöydän alta ja eteisestä.

Lakanat vaihdetaan 3 viikon välein.

Tiskikone täytetään kerralla eli siihen saakka likaiset astiat saa odottaa tiskipöydällä.

Ruokaa tehdään arkisin kerralla parin päivän tarpeeseen, hyödynnetään pakastinta ja pari ateriaa viikossa myös usein eineksiä tai noutoruokaa.

Terveisin töissäkäyvä äiti, isä, esikoinen 3v ja kuopus 1v.
 
Imuroin n. kahden viikon välein. Pyykkiä pesen sitten kun mieheltä loppuu kalsarit ja alkaa valittaa. Postit ja mainoslehdet vien keräykseen vasta, kun ei ole enää mitään paikkaa jäljellä mihin niitä pinota piiloon, keräyspisteet liian kaukana. Kaks duunia, opiskelut, 3vee uhma-apina. Toisinsanoen priorisoin arjessa niin, että selviydyn töistä, kouluista, kykenen laittamaan terveellistä ja hyvää kotiruokaa sekä viettämään aikaa lapsen kanssa. Muut asiat ovat toissijaisia.
 

Yhteistyössä