P
peesi
Vieras
[QUOTE="vieras";25849977]Joskus ikävät ihmiset syrjii sitä joka on hyväsydäminen ja kiltti.[/QUOTE]
peesi
jotkut elävät niin. syö tai tule syödyksi.
peesi
jotkut elävät niin. syö tai tule syödyksi.
U
"uneton"
Vieras
kaikki eivät ole ikäviä ihmisiä. paljon on ihan toisenmoisiakin. moni on pöljä joskus, mutta harva koko aikaa.
en ymmärrä, miksi tätä pelotteluoppia pitää markkinoida eestaas. mitä enemmän ihmisiä pelottaa, sen kurjempaa täällä on kaikilla. pitää nähdä paljon vaivaa, että pelko ei olisi lisääntymään päin. sitä ei kuulu ruokkia.
T
"Totta"
Vieras
[QUOTE="uneton";25855822]kaikki eivät ole ikäviä ihmisiä. paljon on ihan toisenmoisiakin. moni on pöljä joskus, mutta harva koko aikaa.
en ymmärrä, miksi tätä pelotteluoppia pitää markkinoida eestaas. mitä enemmän ihmisiä pelottaa, sen kurjempaa täällä on kaikilla. pitää nähdä paljon vaivaa, että pelko ei olisi lisääntymään päin. sitä ei kuulu ruokkia.[/QUOTE]
Tällaisia syö tai tule syödyksi tyyppejä on olemassa, mutta ei hirveesti kuitenkaan. Arat ja huonon itseluottamuksen omaavat ihmiset saattavat luulla että näitä tyyppejä on paljonkin, koska nämä hyökkäävät juuri arkojen kimppuun. Arat ihmiset tarvitsevat tosiaan lisää luottgamusta siihen että hyväntahtoisia ihmisiä on enemmistö.
en ymmärrä, miksi tätä pelotteluoppia pitää markkinoida eestaas. mitä enemmän ihmisiä pelottaa, sen kurjempaa täällä on kaikilla. pitää nähdä paljon vaivaa, että pelko ei olisi lisääntymään päin. sitä ei kuulu ruokkia.[/QUOTE]
Tällaisia syö tai tule syödyksi tyyppejä on olemassa, mutta ei hirveesti kuitenkaan. Arat ja huonon itseluottamuksen omaavat ihmiset saattavat luulla että näitä tyyppejä on paljonkin, koska nämä hyökkäävät juuri arkojen kimppuun. Arat ihmiset tarvitsevat tosiaan lisää luottgamusta siihen että hyväntahtoisia ihmisiä on enemmistö.
A
a.p.
Vieras
Täällä ap taas. Uni voitti silloin yöllä ja muistin tämän ketjun vasta nyt. Kiitos vastauksista, kyllä tässä monenlaista ajateltavaa on tullutkin ja vinkkejä. Aspergeriakin on epäilty, siitä en tiedä eikä mitään diagnoosia ole. Jotenkin tuntuis, että ongelmat pitäis olla suurempia, että jotain diagnoosia lähtisin etsimään. Mutta tuosta asiallisuudesta olen kyllä kuullut ennenkin. Onko tää mun teksti sitten jotenkin kummallisen asiallista? Itse en sitä näe. Mistä se johtuu? Kirjakielestäkö? Vai sisällöstä? Onko tämä jotenkin erityisen paljon asiallisempaa kuin muiden? Ja mitä se asiallinen tarkoittaa?
H
huumorintaju?
Vieras
Jos olet ennenkin kuullut kommentteja asiallisuudesta, niin sellainen tuli mieleen että tajuatko toisten vitsejä, sarkasmia, huumoria yleensä? Käykö usein niin, että joku kertoo jutun mille muut nauravat ja sinä et ymmärrä ollenkaan mikä siinä oli hauskaa? Tai että joku sanoo jotain, sinä vastaat asiallisesti, ja sinua jäädään tuijottamaan - koska se heitto oli vitsi, ja sinä otit sen tosissasi?
Nimittäin jotkut ihmiset ovat vain niiiiin eri aaltopituudella, etteivät ikinä ymmärrä mikä on sanottu vitsillä tai sarkastisesti. Tällaisten ihmisten kanssa on hyvin vaikea kaveerata, koska heiltä menee kaikki "ohi". Ja kun he eivät pysy kärryillä, ja esim. ottavat vitsit todesta sanoen niihin jotain todella asiapitoista, on heille vaikea kommentoida takaisin. Ei aina voi sanoa että "hei, se oli vitsi, en ollut tosissani" jne. Voisiko tämä olla "vikana" sinullakin?
Vaihtoehtoisesti jos seura on taas todella asiallista, on kaltaiseni vitsiveikon hyvin vaikea sopeutua sellaiseen joukkoon - kukaan ei tajua että sanon asioita monesti vitsillä, ja muut luulevat minua todella tyhmäksi/oudoksi kun eivät ymmärrä heittojani... Mutta tämän puolen vikaa sinussa tuskin on, jos sinua on liian(?) asialliseksi usein mainittu.
Nimittäin jotkut ihmiset ovat vain niiiiin eri aaltopituudella, etteivät ikinä ymmärrä mikä on sanottu vitsillä tai sarkastisesti. Tällaisten ihmisten kanssa on hyvin vaikea kaveerata, koska heiltä menee kaikki "ohi". Ja kun he eivät pysy kärryillä, ja esim. ottavat vitsit todesta sanoen niihin jotain todella asiapitoista, on heille vaikea kommentoida takaisin. Ei aina voi sanoa että "hei, se oli vitsi, en ollut tosissani" jne. Voisiko tämä olla "vikana" sinullakin?
Vaihtoehtoisesti jos seura on taas todella asiallista, on kaltaiseni vitsiveikon hyvin vaikea sopeutua sellaiseen joukkoon - kukaan ei tajua että sanon asioita monesti vitsillä, ja muut luulevat minua todella tyhmäksi/oudoksi kun eivät ymmärrä heittojani... Mutta tämän puolen vikaa sinussa tuskin on, jos sinua on liian(?) asialliseksi usein mainittu.
U
"uneton"
Vieras
Rupesin oikein lukemaan mitä wiki sanoo aspergerista, ja pisti naurattamaan. Oli aika paljon niitä piirteitä minussakin...
Jotenkin yllättävän kevythän se kuvaus siellä oli, lupailtiin suht sujuvaa elämää ja kehuttiin uskolliseksi ystäväksi ja kaikkea.
Muistaakseni siellä ei väitetty huumorintajuttomaksi, mutta että se huumori voi olla erilainen kuin muilla.
Ja sanottiinhan siellä, että univaikeuksia. Siinä vaiheessa repesin.
Jotenkin yllättävän kevythän se kuvaus siellä oli, lupailtiin suht sujuvaa elämää ja kehuttiin uskolliseksi ystäväksi ja kaikkea.
Muistaakseni siellä ei väitetty huumorintajuttomaksi, mutta että se huumori voi olla erilainen kuin muilla.
Ja sanottiinhan siellä, että univaikeuksia. Siinä vaiheessa repesin.
S
Saraldo
Vieras
Ei mulla ole tarvetta keksiä juttuja. Jos mulla ei ole mitään todellista sanottavaa, olen hiljaa. Jos pari kertaa viikossa pari tuntia kerrallaan tuota kuuntelee, niin ei sitä kyllä jaksa. Ja tuo on ihan todellinen tyyppi, ei mikään keksitty hahmo. Eikä kukaan ole mitään juoruja kehittänyt, kyllä sen voi jokainen todeta ihan itse kun hänen kanssaan juttusille joutuu.
A
a.p.
Vieras
Kyllä mä tajuan vitsit yleensä ja huomaan sarkasmin tai huumorin. Tuttujen kesken ja kun en jännitä, niin voin olla jopa itsekin ihan hauska. Mutta en ehkä osaa vastata huumoriin kovin hyvin, varsinkaan jos joku tuntematon yhtäkkiä heittää jotain hauskaa, niin tyydyn useinmiten vaan naureskelemaan tai hymyilemään. Varmaan joskus toiselle voi jäädä sellainen mielikuva, etten tajunnut vitsiä. Joskus vitsit on sellaisia, että ne ei varsinaisesti naurata, mutta on vaan muuten jotenkin nokkelia, niin niillekään en aina viitsi edes nauraa. Pitäis varmaan useammin osoittaa ja alleviivata, että joo tajusin vitsin. Se kyllä ärsyttää, jos joku alkaa oikeen korostaa omaa vitsiään, että hei se oli vitsi. Sitten varsinkaan ei enää naurata.
Joo mutta jos mua jännittää joku tilanne, niin musta voi tulla kyllä tosikon näköinen. Kai se on vähän luotaantyöntävää.
S
Silja.S
Vieras
Tämä kommentti katoaa tänne muiden kommenttien sekaan, mutta kirjoitanpa kuitenkin.
Minulla on ystävä, jolla on vähän samanlainen ongelma, joskaan hän ei koe sitä ongelmaksi. On hänelläkin muutama hyvä ystävä (minä yksi muutamasta), mutta tämä ystäväni, olkoot vaikka rouva M., ei näe kauheasti vaivaa ihmisten eteen. En sano, että pitäisi prässätä housunsa, mutta esim., kun tiemme erkanivat, emmekä enää olleet samassa työpaikassa, yhteydenpito loppui totaalisesti. Itse sitten aktivoiduin ja otin yhteyttä, vaikka luulin, ettei hän edes tahdo olla yhteyksissä. Vasta siinä vaiheessa hän osoitti, että ihan oikeasti tykkää minusta ja tahtoo olla ystävä.
Pointti on tämä: Rouva M. luuli, etten pidä hänestä tarpeeksi pitääkseni yhteyttä. Minä luulin Rouva M.:n (heh heh... Rouva Ämmä.. olipa hyvä valinta nimeksi
) ajattelevan samalla tavalla, koska hän ei pitänyt yhteyttä.
Onko siis mahdollista, että ainakin joissakin tapauksissa teet olettamuksia, jotka eivät pidä paikkaansa?
Tämä Rouva M. poikkeaa myös siinä mielessä muista ystävistäni, että hän antaa itsestään resuisen kuvan, eikä pistä parastaan, vaikuttaa ehkä ulkoisesti hiukan yksinkertaiseltakin, vaikka ei sitä ole. Hän on niitä ihmisiä, joista työkaverit supattivat "oletteko huomanneet, kuinka Rouva M. haisi tänä aamuna hieltä?" jne. Hän siis omalla huolettomalla ulkoasullaan ja ulosannillaan aiheuttaa sen, etteivät ihmiset näe hänen hienouttaan ihmisenä. Itse hän ei koskaan tunnu huomaavan näitä asioita, edes sitä hien hajua.
Keskustelutilanteissa Rouva M. on enemmän kuuntelija kuin puhuja. Hän on hiljaa ja vaikuttaa melkeinpä vetäytyvältä, minkä takia jää helposti syrjään ja muiden jalkoihin, mutta haluaa kyllä tulla kuulluksi. Muille vaan tulee tuosta vetäytymisestä sellainen kuva, ettei Rouva M:llä ole mitään sanottavaa. Kun häneltä kyselee asioita, saa kuitenkin usein mielenkiintoisia vastauksia.
Rouva M. on oikeasti mukava, kiehtova, miellyttävä ihminen, mutta ihmiset eivät pääse todistamaan hänen mukavuuttaan, koska hän tuntuu elävän ihan eri universumissa kuin me muut. Ulkoinen habitus siis on Rouva M:n disliken syy.
Aloittajalle kysymys: voisiko tapauksessasi olla kyse jostain tällaisesta?
Minulla on ystävä, jolla on vähän samanlainen ongelma, joskaan hän ei koe sitä ongelmaksi. On hänelläkin muutama hyvä ystävä (minä yksi muutamasta), mutta tämä ystäväni, olkoot vaikka rouva M., ei näe kauheasti vaivaa ihmisten eteen. En sano, että pitäisi prässätä housunsa, mutta esim., kun tiemme erkanivat, emmekä enää olleet samassa työpaikassa, yhteydenpito loppui totaalisesti. Itse sitten aktivoiduin ja otin yhteyttä, vaikka luulin, ettei hän edes tahdo olla yhteyksissä. Vasta siinä vaiheessa hän osoitti, että ihan oikeasti tykkää minusta ja tahtoo olla ystävä.
Pointti on tämä: Rouva M. luuli, etten pidä hänestä tarpeeksi pitääkseni yhteyttä. Minä luulin Rouva M.:n (heh heh... Rouva Ämmä.. olipa hyvä valinta nimeksi
) ajattelevan samalla tavalla, koska hän ei pitänyt yhteyttä. Onko siis mahdollista, että ainakin joissakin tapauksissa teet olettamuksia, jotka eivät pidä paikkaansa?
Tämä Rouva M. poikkeaa myös siinä mielessä muista ystävistäni, että hän antaa itsestään resuisen kuvan, eikä pistä parastaan, vaikuttaa ehkä ulkoisesti hiukan yksinkertaiseltakin, vaikka ei sitä ole. Hän on niitä ihmisiä, joista työkaverit supattivat "oletteko huomanneet, kuinka Rouva M. haisi tänä aamuna hieltä?" jne. Hän siis omalla huolettomalla ulkoasullaan ja ulosannillaan aiheuttaa sen, etteivät ihmiset näe hänen hienouttaan ihmisenä. Itse hän ei koskaan tunnu huomaavan näitä asioita, edes sitä hien hajua.
Keskustelutilanteissa Rouva M. on enemmän kuuntelija kuin puhuja. Hän on hiljaa ja vaikuttaa melkeinpä vetäytyvältä, minkä takia jää helposti syrjään ja muiden jalkoihin, mutta haluaa kyllä tulla kuulluksi. Muille vaan tulee tuosta vetäytymisestä sellainen kuva, ettei Rouva M:llä ole mitään sanottavaa. Kun häneltä kyselee asioita, saa kuitenkin usein mielenkiintoisia vastauksia.
Rouva M. on oikeasti mukava, kiehtova, miellyttävä ihminen, mutta ihmiset eivät pääse todistamaan hänen mukavuuttaan, koska hän tuntuu elävän ihan eri universumissa kuin me muut. Ulkoinen habitus siis on Rouva M:n disliken syy.
Aloittajalle kysymys: voisiko tapauksessasi olla kyse jostain tällaisesta?
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
V
"vieras"
Vieras
[QUOTE="cecilia";25848270]Oliskohan jollain ideoita, mikä voi olla vikana sellaisessa ihmisessä, josta ihmiset ei yleensä tykkää. Olen itsessäni sen jo jollakin tavalla kyllä hyväksynyt, että se vain on mun elämää, enkä yritäkään enää kamalasti olla mitään muuta kuin olen. Silti monesti huomaan että mietin ja koitan selvittää tätä mysteeriä. Minua ei ole oikein koskaan hyväksytty sellaisena kuin olen, en vain itse saa millään kiinni että mikä minussa on vikana. Joitakin hyviä ystäviä minulla on, mutta yleensä ensi tai toiselta tai aika moneltakaan näkemältä en herätä ihmisissä mitenkään myönteisiä mielikuvia. Joskus olen oikein kovastikin yrittänyt ihan kielikeskellä suuta olla sellainen, että minusta tykättäisiin. Yrittänyt kuunnella, olla mukana keskustelussa sopivasti, puhua sopivasti, mutta ei liikaa, olla ystävällinen, nauraa jutuille ja hymyillä. Mutta kyllä sekin on rasittavaa koko ajan olla veitsenterällä, että tykkääkö tuo nyt vai ei. Perusluonteeni on kiltti, olen ihmisille ystävällinen, en koskaan piikittele tai tahallani loukkaa ketään.[/QUOTE]
Joo ei toimi nuo sinun juttus! Jos et osaa mennä mukaan niin ole vaan hiljaa ja kuuntele. Ei se yrittämällä tule vaan olemalla. Se jää alitajuntaan ja ehkä osaat sitten sanoa sellasta millä saa huomion sinun puolelle. (koulukiusaaminen on sitten eri asia)
Joo ei toimi nuo sinun juttus! Jos et osaa mennä mukaan niin ole vaan hiljaa ja kuuntele. Ei se yrittämällä tule vaan olemalla. Se jää alitajuntaan ja ehkä osaat sitten sanoa sellasta millä saa huomion sinun puolelle. (koulukiusaaminen on sitten eri asia)
V
"vieras"
Vieras
Tämä kommentti katoaa tänne muiden kommenttien sekaan, mutta kirjoitanpa kuitenkin.
Minulla on ystävä, jolla on vähän samanlainen ongelma, joskaan hän ei koe sitä ongelmaksi. On hänelläkin muutama hyvä ystävä (minä yksi muutamasta), mutta tämä ystäväni, olkoot vaikka rouva M., ei näe kauheasti vaivaa ihmisten eteen. En sano, että pitäisi prässätä housunsa, mutta esim., kun tiemme erkanivat, emmekä enää olleet samassa työpaikassa, yhteydenpito loppui totaalisesti. Itse sitten aktivoiduin ja otin yhteyttä, vaikka luulin, ettei hän edes tahdo olla yhteyksissä. Vasta siinä vaiheessa hän osoitti, että ihan oikeasti tykkää minusta ja tahtoo olla ystävä.
Pointti on tämä: Rouva M. luuli, etten pidä hänestä tarpeeksi pitääkseni yhteyttä. Minä luulin Rouva M.:n (heh heh... Rouva Ämmä.. olipa hyvä valinta nimeksi
Onko siis mahdollista, että ainakin joissakin tapauksissa teet olettamuksia, jotka eivät pidä paikkaansa?
Tämä Rouva M. poikkeaa myös siinä mielessä muista ystävistäni, että hän antaa itsestään resuisen kuvan, eikä pistä parastaan, vaikuttaa ehkä ulkoisesti hiukan yksinkertaiseltakin, vaikka ei sitä ole. Hän on niitä ihmisiä, joista työkaverit supattivat "oletteko huomanneet, kuinka Rouva M. haisi tänä aamuna hieltä?" jne. Hän siis omalla huolettomalla ulkoasullaan ja ulosannillaan aiheuttaa sen, etteivät ihmiset näe hänen hienouttaan ihmisenä. Itse hän ei koskaan tunnu huomaavan näitä asioita, edes sitä hien hajua.
Keskustelutilanteissa Rouva M. on enemmän kuuntelija kuin puhuja. Hän on hiljaa ja vaikuttaa melkeinpä vetäytyvältä, minkä takia jää helposti syrjään ja muiden jalkoihin, mutta haluaa kyllä tulla kuulluksi. Muille vaan tulee tuosta vetäytymisestä sellainen kuva, ettei Rouva M:llä ole mitään sanottavaa. Kun häneltä kyselee asioita, saa kuitenkin usein mielenkiintoisia vastauksia.
Rouva M. on oikeasti mukava, kiehtova, miellyttävä ihminen, mutta ihmiset eivät pääse todistamaan hänen mukavuuttaan, koska hän tuntuu elävän ihan eri universumissa kuin me muut. Ulkoinen habitus siis on Rouva M:n disliken syy.
Aloittajalle kysymys: voisiko tapauksessasi olla kyse jostain tällaisesta?
sellainen joka mieluiten viihtyy ihmisten parissa jossa ei tarvitse pelätä mitä sanoo vaan porukka tietää millanen jo olet ja mitä suustas päästät.
J
"Jonna"
Vieras
V
vierailija
Vieras
Olen ei-toivottu. Minua ei olla koskaan hyväksytty. Erittäin raskas osa. Aivan sama mitä teen tai teenkö mitään. Aina vain moitittiin ja nimiteltiin. Alistettiin ja nujerrettiin. Moni olisi minua jo luovuttanut. Synnyin olosuhteisiin jollaisiin ei kenenkään pitäisi syntyä
älä yritä liikaa, ole oma itsesi. luulen että tuo jo korjaa tilanteen. eli ole luonnollinen. äläkä tarkkaile koko ajan toisia. koska varmaan tulee silloin tunne, että toinen ei pidä sinusta
Edellisen kanssa samoilla linjoilla.
Ja siihen liittyen haluaisin kysellä ihan kaikilta, että miten ilmenee se että jostakusta (toisesta) pidetään?
Tunne siitä, että minusta pidetään, kun on henkilökohtainen tunne. Ei sitä voi kukaan muu määrittää.
Ja siihen liittyen haluaisin kysellä ihan kaikilta, että miten ilmenee se että jostakusta (toisesta) pidetään?
Tunne siitä, että minusta pidetään, kun on henkilökohtainen tunne. Ei sitä voi kukaan muu määrittää.
V
vierailija
Vieras
Piti ihan miettiä kysymystä.
Tottakai tunteet on enimmäkseen objektiivisiä kokemuksia ja täysin subjektiiviset tutkimukset pitää tehdä laboratoriossa. Mutta uskon silti, että ihminen pystyy aika hyvin tulkitsemaan ympärillään olevia ihmisiä.. jos mennään evoluutionselviytymiseen, tärkeä taito.
Miten se ilmenisi, että jostakusta toisesta pidetään, tai pidetään enemmän kuin itsestä. Ehkä ihmisten tyyli puhua toisille, miten rentoja he ovat ja miten tuttavallisia. Kuinka kauan he käyttävät aikaa toisten juttujen kuuntelemiseen ja kyselemiseen versus itsen. Enkä puhu yksittäistapauksista, eli jos jokin aihe ei kiinnosta, niin sitä kuunneltaisiin vähemmän, vaan ihan kaikki jutut, mistä juttelee.
Keskeyttämisprosentit, kuinka herkästi sut keskeytetään versus muut.
Ilmeet ja eleet tietenkin, miten lämpimästi muihin suhtaudutaan.
Kuulun varmaan itse myös tuohon apn kategoriaan, en tiedä, miksi tuota kutsuisi. Veikkaisin, että tälle kategorialle on ominaista olla enemmän introvertti kuin ekstrovertti ja tilanteiden tulkinta on ylipäätään herkempää kuin enemmän ekstroverteilla ihmisillä. En sano, että se olisi mitenkään yliherkkää, mutta tuntosarvet on enemmän koholla. Se, miten toisten suhtautumisen itseen tulkitsee ja kuinka paljon sitä painottaa, varmaan riippuu siitä tämän nimettömän kategorian edustajan luonteesta. Eli miten paljon antaa itsen välittää muista ihmisistä ja miten keskittynyt itseen tilanteessa on. Nämä nyt muuttuu mielentilan ja ajan kanssa.
Enemmän ekstrovertit ihmiset ei välttämättä tule edes ajatelleeksi, että he saattaisivat tehdä jotain, mikä saa enemmän introvertin ihmisen pohtimaan omaa kiinnostavuuttaan.
Kyseessä ei ole pelkästään intro/ekstroverttius, tähän pitäisi lisätä varmaan tunneherkkyys, filosofisten ajatusten merkitys ja totuuskerroin. Nämä asiat vaikuttaisivat keskustelun reaktionopeuksiin ja siihen, miten osapuolet tulkitsevat toisiaan.
Eli jos introvertillä totuushakuisella ihmisellä menee aina minuuttitolkulla muodostaa vastaus, ei ekstrovertti nopeasti kuulumisia kyselevä jaksa keskittyä. Toisaalta, jos ektrovertin kanssa juttelu on aina pinnallista, ei introvertti näe keskustelussa mitään pointtia.
Jep, olet varmasti, ainakin osin, oikeassa.
Mutta silti. Ne ystäväni, jotka mun mielestä olivat hirmu tykättyjä kun oltiin nuoria, ovat myöhemmin kertoneet tunteneensa itsensä usein ulkopuoliseksi eivätkä itse kokeneet olevansa mitenkään erityisen pidettyjä.
Ja sama juttu mulla. Mielestäni mulla ei ollut koskaan (sen jälkeen kun muutettiin ja paras kaveri jäi) sitä parasta kaveria mutta nyt kun mietin asiaa niin olihan mulla. -En vain osannut arvostaa häntä kaivatessani edellistä. Ja muitakin kavereita oli useita mutta, mutta...
Ehkä tää on samantyylinen juttu kuin se, että ihminen löytää ulkomuodostaan jotain vikaa vaikka ois voittanut missikisat ja on muiden mielestä täydellinen.
V
vierailija
Vieras
Varmaan puhutaan kolikon kahdesta puolesta. Kovin nuoren ei voi olettaa tuntevansa itseään tykätyksi ja kaikilla on joskus ulkopuolinen olo.
Enkä muuten aiemmin tahtonut antaa ymmärtää, että ne, jotka vaikuttavat tykätyiltä, eivät kokisi, että muista tykätään enemmän. Ehkä esimerkki oli turhan yleistävä. Ehkä ekstrovertti kokee itsensä jopa helpommin ulkopuoliseksi.. riippuu niin niistä muista ihmisistä.
Jokatapauksessa uskon, että elämme subjektiivisessa maailmassa ja ne tunteet, mitä meillä on, on tosia. Ei ole ehkä niin tärkeää pohtia, mikä on oikein oikeasti, vaan miten elää sen kanssa, mitä on. Haluaako asioiden muuttuvan, vai onko tyytyväinen niinkuin on. Ja voi kai sitä tyytyväinen olla, vaikka ei aihetta olisikaan.. en tiedä.. Kiitos Ros, annoit minulle paljon ajateltavaa!
V
vierailija
Vieras
Hei! Mulla on usein samanlainen tunne. Onkohan meille mitään Vertaistukiryhmää?
