Minusta tuntuu hassulta, että isovanhemmat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
viettää juhlapäivät mieluummin muun suvun kuin omien ja ainoiden lastenlastensa kanssa. Ihan sama onko isän/äitienpäivä, joulu tai juhannus. Meidän perhe kutsutaan aina päivää ennen tai jälkeen viettämään jotain juhlapyhää. Nyt tulee seuraavaksi isänpäivä ja taas meidät on kutsuttu jo lauantaina. Sunnuntaina mummo ja vaari menevät viettämään isänpäivää muun suvun kanssa. Toki mekin olemme tervetulleita sinne isoisovanhempien luo, jos itse itsemme sinne kutsumme. Aina on sopinut, jos olemme kysyneet voiko tulla käymään. Ja ymmärrän senkin, että meidän pitää itse ottaa asia puheeksi, eikä meidän lasten isovanhemmat voi kutsua meitä toisten kotiin. Onneksi lapset on vielä niin pieniä, etteivät osaa ihmetellä, miksi vietämme isän/äitienpäivää aina jo lauantaisin isovanhempien kanssa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja meak:
Jos ne luulee että te haluatte viettää varsinaisia juhlapäiviä ihan vaan oman perheen kesken?

Eivät ole koskaan kysyneet haluamme tehdä niin eli ei se siitä ole kiinni. Eikä siinä mitään, tietty me mennään silloin kun kutsutaan. Tuntuu vaan vähän hassulta.
 
No jos ne isoisovanhemmat odottavat niitä isovanhempia. Hehän ovat vanhoja ihmisiä, eivätkä ehkä ymmärrä että tavat voisivat muuttua. Eivätkä ne isoisovanhemmat ehkä ole kauan enää juhlia viettämässä ja siksi isovanhemmat haluavat heitä muistaa.

En ymmärrä mitä valittamisen aihetta on, kun teidätkin selvästi huomioidaan.
 
Puhukaa suoraan, älkää olettako. Tuo jurppii minua monesti, kun asioista ei voida puhua suoraan ja oletetaa liikaa ja sitten ollaan pahoillaan milloin mistäkin. Meillä on tehty selväksi, että esim. jouluaatto halutaan rauhoittaa perheelle, sitten joulupäivänä käydään mummilat ja kummilat. Pelisäännöt sovitaan, jottei sitten palkoa vedetä kilpaa puolin ja toisin + koeta jo etukäteen hirmuista stressiä. Tapoja on monia ja kaksi sukua yhdistyy, niin monesti kipinää rätisee.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja meak:
Jos ne luulee että te haluatte viettää varsinaisia juhlapäiviä ihan vaan oman perheen kesken?

Eivät ole koskaan kysyneet haluamme tehdä niin eli ei se siitä ole kiinni. Eikä siinä mitään, tietty me mennään silloin kun kutsutaan. Tuntuu vaan vähän hassulta.

Oletteko te sanoneet, että te ette halua tehdä niin? Tässä taitaa olla kyseessä "kielimuuri".
 
Ihan ymmärrettävä tilanne. Vanhoja ihmisiä pitää kunnioittaa, ja hehän viettävät siis omien vanhempiensa isän/äitienpäivää. Siis nehän ovat päiviä, jolloin nuorempien on muistettava vanhempia, eli heidän niitä omiaan, ja teidän on sitten joustettava taas noinpäin.

Lapsethan eivät ole niitä isän/äitienpäivän sankareita, saati sitten lapsenlapset, vaan juuri vanhemmat.

Varmaan lastenne synttäreitä viettävät ihan silloin kun heidät kutsutte.

Kyllä meilläkin jouluna hommat toimii isomummon ehdoilla. Kun ihminen lähestyy iältään sataa, muiden pitää joustaa ja venyä, että isomummo ei joudu itsekseen joulua viettämään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Puhukaa suoraan, älkää olettako. Tuo jurppii minua monesti, kun asioista ei voida puhua suoraan ja oletetaa liikaa ja sitten ollaan pahoillaan milloin mistäkin. Meillä on tehty selväksi, että esim. jouluaatto halutaan rauhoittaa perheelle, sitten joulupäivänä käydään mummilat ja kummilat. Pelisäännöt sovitaan, jottei sitten palkoa vedetä kilpaa puolin ja toisin + koeta jo etukäteen hirmuista stressiä. Tapoja on monia ja kaksi sukua yhdistyy, niin monesti kipinää rätisee.

Ei se mua mitenkään erityisesti harmita, ihmetyttää vaan. Mulle on oikeastaan ihan sama nähdäänkö ollenkaan juhlapyhinä. Mun puolesta voitais viettää kaikki juhlapyhät ihan vaan kotona oman perheen kesken, mutta mies on eri mieltä.
 

Yhteistyössä