Minusta masentuneet naiset eivät saisi tehdä lapsia.

Oma äitini sairastui masennukseen kun olin 2v. Hän kävi säännöllisesti terapiassa ja sai lääkkeitä. Silti niistä ei ollut mitään apua. Hän ei jaksanut pestä pyykkejäni, harvoin jaksoi leikkiä kanssani, hän puhui sekavia. Äiti oli muutaman kerran mielisairaalassa siitä ei ollut apua. Hän sai useamman kerran psykoosin. Muistan lapsuuteni kurjani. Siksi toivoisinkin ettei kukaan masentunut hankkisi lapsia, se lapsuus on niin kurja että se jättää syvät jäljet.

 

Oma äitini sairastui masennukseen kun olin 2v. Hän kävi säännöllisesti terapiassa ja sai lääkkeitä. Silti niistä ei ollut mitään apua. Hän ei jaksanut pestä pyykkejäni, harvoin jaksoi leikkiä kanssani, hän puhui sekavia. Äiti oli muutaman kerran mielisairaalassa siitä ei ollut apua. Hän sai useamman kerran psykoosin. Muistan lapsuuteni kurjani. Siksi toivoisinkin ettei kukaan masentunut hankkisi lapsia, se lapsuus on niin kurja että se jättää syvät jäljet.

sillä tavalla, just

 

Oma äitini sairastui masennukseen kun olin 2v. Hän kävi säännöllisesti terapiassa ja sai lääkkeitä. Silti niistä ei ollut mitään apua. Hän ei jaksanut pestä pyykkejäni, harvoin jaksoi leikkiä kanssani, hän puhui sekavia. Äiti oli muutaman kerran mielisairaalassa siitä ei ollut apua. Hän sai useamman kerran psykoosin. Muistan lapsuuteni kurjani. Siksi toivoisinkin ettei kukaan masentunut hankkisi lapsia, se lapsuus on niin kurja että se jättää syvät jäljet.

Kun äitisi synnytti sinut olit suoraan 2v. ? Sarkasmia... Mutta asiaan, olisi äitisi siis pitänyt tietää useita vuosia ennenkuin sairastui se asia että tulee sairastumaan 2v. synnytyksen jälkeen ja jättää sinut tekemättä, jolloin et olisi myöskään täällä vaatimassa että masentuneet äidit ei saa tehdä lapsia?

Logiikka, kertokaa minulle sitten kun se löytyy.

 

Siis pitäisi jotenkin etukäteen tietää, että tuleeko mahdollisesti sairastumaan masennukseen?

 

Oli varmasti kamalaa, mutta mitä äitisi olisi pitänyt tehdä? "Abortoida" sinut kun olit 2v? Vai lykätä suoraan adoptioon, jossa sinut olisi tietysti heti haluttu johonkin maailman ihanimpaan perheeseen?

Masennuksesta ei myöskään yleensä joudu mielisairaalaan tai psykoosiin.

Olisiko paikallaan nyt vain: "huolehtikaa mielenterveydestänne ja lapsistanne" sen sijaan, että taas aloitetaan sillä, kuinka joku ei saisi tehdä lapsia ollenkaan. Varsinkaan kun kyse on ominaisuudesta, joka usein ilmenee vasta jälkikäteen.

 

Logiikka, kertokaa minulle sitten kun se löytyy.

:flower:

Kyllähän jokaisen naisen pitäisi tietää ennen raskautumista, että tuleeko jossakin vaiheessa elämäänsä masentumaan! Jokainen hyvä äiti osaa ennustaa masentuuko synnytyksen jälkeiseen masennukseen vai masentuuko muuten vain. Hyvä äiti tietää nämä asiat!

Mutta jos ennustaa nuo ja jättää lapset tekemättä niin sittenhän ei ole äiti... Hhmmm. Onko sitten vain hyvä?

 

oli hänellä ollut jo ennen minua masennusta ei tosin niin vakavaa kuin sitten kun täytin 2v. Minusta jos on masennukseen taipuvainen ihminen niin kannattaisi miettiä tekeekö lapsia ollenkaan.

 

Masennuksia on eriasteisia. Ja toiset parantuu sairaudestaan täydelisesti, toiset ei.
Eikä kukaan voi tietää masentuuko jo lapsia tehtyään (kuten sun äitisi).
Joku joka on nyt masentunut voi olla 2 vuoden päästä täysin terve, onnellinen ja tasapainoinen yksilö ja hänen lapsillaan voi olla täysin erilainen lapsuus.

 

oli hänellä ollut jo ennen minua masennusta ei tosin niin vakavaa kuin sitten kun täytin 2v. Minusta jos on masennukseen taipuvainen ihminen niin kannattaisi miettiä tekeekö lapsia ollenkaan.

Ok. Mun ei siis olis kannattanu ikinä hankkia lapsia kun on aika vahva sukurasite masennukseen. Kouluikäseksi sain lapset ennenku tämä iski mulla omalle kohdalle.

Ehkä ap se elämä opettaa vielä sinuakin että todella harvoin asiat voivat olla noin mustavalkoisia.

 

Entäs masentuneet miehet?

 

Että masentuneiden äitien lapset, etenkin vauvat kärsivät tutkitusti erilaisista tunne-elämän kehityshäiriöistä, koska masentunut hoitaja ei kykene sellaiseen empaattiseen kommunikaatioon lapsen kanssa, mikä on elintärkeää lapsen normaalille kehittymiselle.

 

Toivottavasti säkin ymmärrät olla tekemättä lapsia. Sulla on kuitenkin iso riski siihen sairastua kun äitiski sairastu.

 

Sanotte mitä vaan niin kyllä lapset kärsivät. Muistan kun äiti ei ikinä jaksanut tulla joulujuhlaan, ei vanhempainiltaan tms. ja pääsi hyvin nuorena jo reilusti alle 50v eläkkeelle masennuksen takia. Siitä sai sitten koulussa kuulla koska pienellä paikkakunnalla kaikki tiesi asian.

 

Että masentuneiden äitien lapset, etenkin vauvat kärsivät tutkitusti erilaisista tunne-elämän kehityshäiriöistä, koska masentunut hoitaja ei kykene sellaiseen empaattiseen kommunikaatioon lapsen kanssa, mikä on elintärkeää lapsen normaalille kehittymiselle.

Mitäpä jos masennus iskee kun lapsi on vaikkapa 5-vuotias?
Ja äiti osaa siihen hakea apua,selviää arjesta ja paranee masennuksesta ilman että masennus sen suuremmin heijastuu lapseen?
Masennustakin on eriasteista.

 

[QUOTE="minna";24433528]Toivottavasti säkin ymmärrät olla tekemättä lapsia. Sulla on kuitenkin iso riski siihen sairastua kun äitiski sairastu.[/QUOTE]

Kyllä minulla on lapsia. Eivät ole sisarenikaan sairastuneet. Lisäksi minulla on terve mies tukena.

 

Sanotte mitä vaan niin kyllä lapset kärsivät. Muistan kun äiti ei ikinä jaksanut tulla joulujuhlaan, ei vanhempainiltaan tms. ja pääsi hyvin nuorena jo reilusti alle 50v eläkkeelle masennuksen takia. Siitä sai sitten koulussa kuulla koska pienellä paikkakunnalla kaikki tiesi asian.

Niin,sinun äitisi.
Oletko koskaan kuullut että masennustakin on eriasteista?
Jotkut jaksavat masennuksesta huolimatta huolehtia lapsistaan,tulla joulujuhliin ja vanhempaniltoihin jne.
Jotkut älyävät hakea apua,saavat sitä ja se vieläpä auttaa.

 

[QUOTE="vieras";24433538]Mitäpä jos masennus iskee kun lapsi on vaikkapa 5-vuotias?
Ja äiti osaa siihen hakea apua,selviää arjesta ja paranee masennuksesta ilman että masennus sen suuremmin heijastuu lapseen?
Masennustakin on eriasteista.[/QUOTE]

Sehän on loistavaa jos äiti paranee mutta sitten on tällaisiakin jotka eivät parane ikinä.

 

Samoilla linjoilla aloittajan kanssa, ja siksipä ei minulla lapsia olekaan. Kyllä se on yhtä helvettiä kun vanhemmista ei ole lapselle tueksi. Itse sairastuin masennukseen teini-iässä. Vanhempani suurin piirtein vähät välittivät (eivät siis olleet itse masentuneita), koska paha mieli kuuluu kasvuvaiheeseen.

Pääsin masennuksesta eroon vähän kahdenkympin jälkeen, mutta edelleen taistelen itsetunnon kohottamiseksi. Taipumus on jäljellä, vaikka olen päättänyt, etten koskaan ikinä halua olla masentunut uudelleen. Sitähän on sitten hankala ennustaa, mitä raskaushormonit ja unenpuute toisivat tullessaan, mutta tuskin paljoa hyvää.

 

[QUOTE="vieras";24433538]Mitäpä jos masennus iskee kun lapsi on vaikkapa 5-vuotias?
Ja äiti osaa siihen hakea apua,selviää arjesta ja paranee masennuksesta ilman että masennus sen suuremmin heijastuu lapseen?
Masennustakin on eriasteista.[/QUOTE]

Niin entäpä? Niin kauan, kun se kommunikaatio on heikkolaatuista ja osallistuminen lapsen elämään vähäistä, lapsi kärsii, oli ikä mikä tahansa. Parannuttuaan tilanne on toinen, mutta lapsi tarvitsee silti tukea kokemustensa kanssa pärjäämiseen. Vaan kuinka usein kukaan sitä lasta muistaa? Oikeasti, vanhemman mielenterveysongelmat ovat todella suuri riskitekijä lapen kehitykselle, jota ei saa ikinä vähätellä eikä lasta saa koskaan jättää vaille tukea ja muun kuin sen mielenterveysongelmaisen vanhemman antamaan hoivaa ja turvaa sekä myöhemmin keskusteluapua.

 

Ja jos kaikki suomalaiset miehet ja naiset jotka on joskus ollu jonkin asteisesti masentuneita ei tekis lapsia niin syntyvyys vähenis huomattavasti..

Saako hankkia toista lasta jos on kärsinyt synnytyksen jälkeisestä masennuksesta??

 

Sanotte mitä vaan niin kyllä lapset kärsivät. Muistan kun äiti ei ikinä jaksanut tulla joulujuhlaan, ei vanhempainiltaan tms. ja pääsi hyvin nuorena jo reilusti alle 50v eläkkeelle masennuksen takia. Siitä sai sitten koulussa kuulla koska pienellä paikkakunnalla kaikki tiesi asian.

Pienellä paikkakunnalla sai siitä kuulla, että äiti jäi masennuksen vuoksi eläkkeelle?
Entä jos äiti olisi saraistunut syöpään ja kuollut? Olisiko moinen häpeätarha pysynyt salassa?
Miten mahdollinen diabetes tai vaikka reuma?
Tai...


Minun on pakko sanoa, että tämä provo on mielestäni sieltä vastenmielisimmästä päästä, koska sillä isketään ihmisiin, joilla muutenkin henkisesti työläs elämänvaihe. Henkilökohtaisesti en kehtaisi huvitella maassa valmiiksi makaavaa potkimalla ja toivoisin vilpittömästi psyykksstä apua (mahdollisesti pitkiä sairaalajaksojakin suljetulla osastolla) niille joiden mielestä moinen hauskaa.

 

[QUOTE="vieras";24433552]Niin,sinun äitisi.
Oletko koskaan kuullut että masennustakin on eriasteista?
Jotkut jaksavat masennuksesta huolimatta huolehtia lapsistaan,tulla joulujuhliin ja vanhempaniltoihin jne.
Jotkut älyävät hakea apua,saavat sitä ja se vieläpä auttaa.[/QUOTE]

Tietysti tiedän että masennusta on eriasteista. Se on pitkälti kiinni omasta asenteesta masentuuko. Äitini vaan rypi itsesäälissään eikä edes halunnut parantua masennuksesta.

 

Tietysti tiedän että masennusta on eriasteista. Se on pitkälti kiinni omasta asenteesta masentuuko. Äitini vaan rypi itsesäälissään eikä edes halunnut parantua masennuksesta.

Mä todella toivon että sä itse sairastut masennukseen, niin tiedät ainakin mistä puhutaan!

 

Kyllä minulla on lapsia. Eivät ole sisarenikaan sairastuneet. Lisäksi minulla on terve mies tukena.

Ei se terve mies estä sinua masentumasta.

 

Tietysti tiedän että masennusta on eriasteista. Se on pitkälti kiinni omasta asenteesta masentuuko. Äitini vaan rypi itsesäälissään eikä edes halunnut parantua masennuksesta.

Höpö höpö, ei kukaan tietentahtoen halua olla masentunut. Ja vain masentunut tietää, kuinka raskasta se on. Luultavasti äiti halusi parantua, mutta ei masennukseltaan kyennyt/jaksanut.