minun vastuulla ei ole miehen kummilapsi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja zökö
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Z

zökö

Vieras
Hei,

Mitenkähän minun pitäisi suhtautua asiaan.

Kolme vuotta sitten mieheni sisko sai lapsen. Olimme mieheni kanssa asuneet vuosia yhdessä ja meillä oli silloin jo yksi lapsi, tällä hetkellä kaksi lasta.

Miehen siskon perhe pyysi lapsensa kummiksi miestäni, mutta ei minua. Kieltämättä hieman ihmettelimme päätöstä, mutta ajattelin sitten, että jostain syystä minua ei haluttu ja eipä siinä mitään. Minulla on ennestään jo neljä kummilasta, joten tavallaan helpottavaakin, etten ole tästä miehen kummilapsen muistamisista sitten vastuussa vaan mieheni on.

No, kyllähän se tietenkin piti arvata. Eipä mieheni mitään synttäreitä tai muita asioista kummilapseen muista. Hän mieluusti jätti asian minulle ja minä en yksinkertaisesti kehdannut olla hankkimatta lahjoja ja minäpä se taidan olla joka yhteyttäkin on pitänyt. Nyt kyllästyin koko juttuun. Muistutin miestä tämän kummilapsen synttäreistä ja yhteydenotoista, mutta tein selväksi, että vastuu on nyt hänellä. No, hänen puhelimeensa oli tullut kutsu synttäreille, mutta ei ollut ostanut lahjaa saatikka, että olisimme menneet. Joululahjankin unohti...

Nyt mieheni sisko ja anoppi ovat minulle vihaisia asiasta, koska minä en huolehdi näin tärkeistä asioista. Lisäksi ovat harmissaan, että omia kummilapsiani käyn tapaamassa säännöllisesti ja he ovat meillä silloin tällöin hoidossa. En kuulemma ole milloinkaan hoitanut tätä miehen siskon lasta.

No, en olekaan. Lapsi on joka toinen viikonloppu anopilla hoidossa ja silloin tällöin myös viikolla. Meidän esikoinen (5v) ei ole ollut kertaakaan, ei myöskään pienempi saanut olla hoidossa mumminsa luona. Ei ole tähän päivään mennessä sopinut, kun on mökkireissuja ja tätä miehen lapsen hoitamista. Tai muuten vain ei jakseta. Edes silloin kun lähdin synnyttämään, he eivät voineet tulla esikoista hoitamaan. Oli ollut kova työviikko, joten jouduimme hälyttämään äitini apuun parin sadan kilometrin päästä apuun.

Jos kälyny haluaa meitä hoitavukseen, minusta hänen pitää kysyä ensisijaisesti veljeänsä eli miestäni. Mikä hitto minä olen apua antamaan. Joo, mieheni on melkoinen "vätys" tässä suhteessa. Tosin hän tekee pitkää paivää ja hoitaa meidän lapsia, mutta ilmeisesti ei jaksa erityisemmin paneutua kummilapseensa. Ei ole mielstäni minun asiani.

Eihän tämä mikään iso ongelma ole, mutta pahoitin mieleni kun mieheni sukulaiset vierittävät vastuun minulle ja puhuvat selän takana sontaa. ÄÄHH.
 
Onhan näitä miehiä, joiden mielestä vaimon pitäisi hoitaa kaikki käytönnön asiat. Varsinkin sellaiset, jotka tavalla tai toisella liittyvät ihmissuhteisiin. Yleensä tällaisilla miehillä on myös suku, joka on samaa mieltä siitä, että vaimon pitä huolehtia. Miehelläsi olisi ollut mahdollisuus kieltäytyä kummin hommasta, mutta kun ei sitä tehnyt, niin hoitakoot nyt kummin velvollisuutensa. Miehesi sisko taas olisi voinut pyytää myös sinua lapsensa kummiksi, jos kerran halusi sinun hoitavan kummin velvollisuuksia.
 
No ei muuta kuin asiat julki ja selviksi.

Sanot suoraan, että jos olettivat kummiuden liityvän jotenkin sinuun, siinä mielessä, että sinun tulisi aikuista ihmistä muistuttaa tehtävistään, ovat väärässä.

Sinulla on omia kummilapsia ja pidät heihin kyllä yhteyttä ihan itse, ei tarvitse kenenkään asioista muistutella.

Ja vieläpä sanoisinkin, että eipä ole sinulta hoitoapuja pyydelty, ja miksi pyydettäisiin, kun onhan lapsella isovanhemmat ja kummit.

Joo, olen tänään pikkasen äkäsellä tuulella : /
 
Viimeksi muokattu:
[QUOTE="mama";25629964]Et sitten saanut sanottua takaisin että lapsi ei ole sinun kummilapsesi? Mainitse myös siitä että lapsenlapset ovat eriarvoisessa asemassa isovanhemmille.[/QUOTE]

Olen sanonut, että en ole kummi, joten vastuu on miehellä. Anopin ja apen kanssa on käyty vakava keskustelu lasten eriarvoistamisesta. Anoppi on itkenyt, pyytänyt anteeksi, mutta tilanne ei ole korjaantunut. Olen melkoisen neuvoton tuonkin asian suhteen. Kaikkien välit ovat viilenneet. Mitään erityistä riitaa ei ole ollut. Mieheni kun piti tuon vakavan keskustelun, anopin ja apen suhde poikaansa ja siten myös meidän perheeseen on heikentynyt lisää. Alun anteeksipyytelyn jälkeen, ovat nyt loukkaantuneita...
 
Joo mun mielestä anopille voi sanoa, että et ole tuon lapsen kummi, eikä yhteydenpito ole sinun asiasi.

Mua raivostuttaa kun meillä sama ongelma miehen kanssa, kummilapset onneksi yhteisiä mutta joskus se vaan raivostuttaa maksaa ne kaikkien lahjat ja ostokset. Hankin myös joululahjat koska miehen mielestä "ne eivät ole tarpeellisia".
 
No huhhuh. Sano ensi kerralla, että mies on lapsen kummi, et sinä, jos kerran on sattunut unohtumaan sukulaisilta.

Ihmettelen, että ylipäätään olet hoitanut asioita miehen puolesta. Minä en ole koskaan tehnyt niin. Jos mies ei muista kummilapsiaan, niin se ei ole minun ongelmani. Jos jollakin on valitettavaa, niin saa mennä suoraan valittamaan miehelle.

Seuraavan kerran kun alkavat vaatimaan hoitoapua, niin sano, että sitä heruu heti, kun tekin lapset saavat hoitoapua saman verran. Älytöntä mielestäni noin yleisestikin on vaatia kummeilta lastenhoitoapua. Jos se ei kummin elämäntilanteeseen sovi, niin ei voi mitään. Lapsenvahit hankitaan muualta. Olisivat valinneet paremmat kummit (hoitaja-lahja-automaatit) jostain muualta. Turha sinulle on sitä itkeä.
 
Niin ja tuohon toiseen asiaan.... jostain syystä tuntuu olevan niin, että tyttäret pysyvät aikuistumisensa jälkeen läheisempänä äideilleen kuin pojat. Mulla poika asuu vielä kotona, mutta olen melko varma, että ei hän aikanaan pidä muhun yhteyttä samalla tavalla kuin 5 vuotta sitten omilleen muuttanut tyttäreni tekee. Poika tuskin tulee pyytämään mua seurakseen shoppailemaan, messuille, konsertteihin tai taidenäyttelyin, kuten tyttö tekee. Jos tuon parikymppisen jannun luonne ei merkittävästi muutu, niin hän soittaa mulle silloin, kun hänellä on jotain asiaa. Tytär taas soittaa vähintään kerran viikossa, vaikkei mitään asiaa olisikaan. Siinä vaiheessa sitten, kun on perhettäkin, niin voin jo hyvin kuvitella, että poika tuo lapsiaan meille aika harvakseltaan. Jään luultavasti väkisinkin vieraammaksi poikani perheelle kuin tyttäreni perheelle ihan vaan sen vuoksi, että poikani ei viitsi nähdä samanalaista vaivaa kuin tyttäreni. Luulen myös, että poikani ei tule pyytämään multa apua samalla tavalla ja yhtä usein kuin tyttäreni tekisi. En kuitenkaan halua tuppautua kummankaan elämään vaan itse saavat päättää, missä määrin mun kanssani ovat tekemisissä. Siksi siis ymmärrän, että tyttärillä on usein matalampi kynnys pyytää apua äideiltään kuin pojilla ja äidin on helpompi esim hoitaa tyttären lapsia, koska he ovat paljon tutumpia mummolle kuin pojan lapset.
 
[QUOTE="Sanna";25630007]No huhhuh. Sano ensi kerralla, että mies on lapsen kummi, et sinä, jos kerran on sattunut unohtumaan sukulaisilta.

Ihmettelen, että ylipäätään olet hoitanut asioita miehen puolesta. Minä en ole koskaan tehnyt niin. Jos mies ei muista kummilapsiaan, niin se ei ole minun ongelmani. Jos jollakin on valitettavaa, niin saa mennä suoraan valittamaan miehelle.

Seuraavan kerran kun alkavat vaatimaan hoitoapua, niin sano, että sitä heruu heti, kun tekin lapset saavat hoitoapua saman verran. Älytöntä mielestäni noin yleisestikin on vaatia kummeilta lastenhoitoapua. Jos se ei kummin elämäntilanteeseen sovi, niin ei voi mitään. Lapsenvahit hankitaan muualta. Olisivat valinneet paremmat kummit (hoitaja-lahja-automaatit) jostain muualta. Turha sinulle on sitä itkeä.[/QUOTE]

Kiitos, näin se on ja olen tismalleen samaa mieltä. Tarvitsin vain vertaistukea. Olen ollut melkoisen alamaissa koko tämän sukujutun suhteen. Tai olen vihainen ja väsynyt..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;25630042:
Niin ja tuohon toiseen asiaan.... jostain syystä tuntuu olevan niin, että tyttäret pysyvät aikuistumisensa jälkeen läheisempänä äideilleen kuin pojat. Mulla poika asuu vielä kotona, mutta olen melko varma, että ei hän aikanaan pidä muhun yhteyttä samalla tavalla kuin 5 vuotta sitten omilleen muuttanut tyttäreni tekee. Poika tuskin tulee pyytämään mua seurakseen shoppailemaan, messuille, konsertteihin tai taidenäyttelyin, kuten tyttö tekee. Jos tuon parikymppisen jannun luonne ei merkittävästi muutu, niin hän soittaa mulle silloin, kun hänellä on jotain asiaa. Tytär taas soittaa vähintään kerran viikossa, vaikkei mitään asiaa olisikaan. Siinä vaiheessa sitten, kun on perhettäkin, niin voin jo hyvin kuvitella, että poika tuo lapsiaan meille aika harvakseltaan. Jään luultavasti väkisinkin vieraammaksi poikani perheelle kuin tyttäreni perheelle ihan vaan sen vuoksi, että poikani ei viitsi nähdä samanalaista vaivaa kuin tyttäreni. Luulen myös, että poikani ei tule pyytämään multa apua samalla tavalla ja yhtä usein kuin tyttäreni tekisi. En kuitenkaan halua tuppautua kummankaan elämään vaan itse saavat päättää, missä määrin mun kanssani ovat tekemisissä. Siksi siis ymmärrän, että tyttärillä on usein matalampi kynnys pyytää apua äideiltään kuin pojilla ja äidin on helpompi esim hoitaa tyttären lapsia, koska he ovat paljon tutumpia mummolle kuin pojan lapset.

Mutta onhan tässä jotain erikoista, jos viiteen vuoteen ei esikoinen ole saanut tulla yökylään. Tai kun lähdin synnyttäään, edes silloin ei apua saanut esikoisen hoidossa. Lapsi on ihan normaali 5-vuotias iloineen ja suruineen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja zökö;25630074:
Mutta onhan tässä jotain erikoista, jos viiteen vuoteen ei esikoinen ole saanut tulla yökylään. Tai kun lähdin synnyttäään, edes silloin ei apua saanut esikoisen hoidossa. Lapsi on ihan normaali 5-vuotias iloineen ja suruineen.
Vaikka lapsi olisi ihan normaali 5-vuotias, niin hän voi silti olla mummolle vieraampi kuin tyttären lapset. Kuinka usein lapsi tapasi isovanhempiaan, kun hän oli pieni? Lähes päivittäin, kerran viikossa, kerran kuukaudessa vai harvemmin? Kuinka usein miehesi tai sinä soittelette anopille tai pyydätte häntä seuraksenne jonnekin? En sano, että anoppisi toimii oikein, mutta jos hän ei ole alusta lähtien tavannut lastasi yhtä usein kuin tyttärensä lapsia, niin sun lapsesi on hänelle vieraampi kuin tyttären lapset. Tyttärensä lasten kanssa hän voi siis olla luontevampi, hän tuntee melko varmasti tyttärensä kasvatusperiaatteet ja tietää, voiko hän esim antaa mummolassa aamupalaksi jäätelöä vai nouseeko siitä äläkkä. Tyttären lapset saattavat myöskin olla luontevammin mummonsa seurassa kuin sinun lapsesi.

Mun mielestä on aika sääli, että miehet yleensä vieraantuvat äideistään ja sen myötä antavat perheensäkin vieraantua. Ja vaikka välit olisivatkin ihan kunnossa, ei ne ole kuitenkaan yhtä läheiset kuin tyttärillä.
 
Meilläkin on niin, että mieheni on siskonsa lapsen kummi, mutta mä en. Mua se ei ole haitannut yhtään. Itse asiassa mulla on kolme kummilasta, joista kaikki ovat syntyneet sinä aikana, kun olemme olleet yhdessä, mutta mieheni ei ole kenenkään heistä kummi. Kummius on musta henkilökohtainen asia eikä liity mitenkään siihen mahdolliseen puolisoon.

Josta päästään siis siihen asiaan, että sulla ei tosiaan ole mitään velvollisuuksia tähän miehesi kummilapseen. Ja kun vielä ottaa huomioon, miten teidän lapsia kohdellaan siinä suvussa, niin ottaisin vielä vähemmän osaa mihinkään. Ei munkaan mies mitään synttäreitä muista, mä niistä aina muistutan ja yleensä käydään yhdessä katsomassa jotain lahjaa. Mä ostan kyllä lahjoja ihan mielelläni, ei se mua mitenkään rasita. Ja pidän mielelläni huolta siitä, että mies muistaa ne synttärit. Mutta mä ymmärrän, ettei sua hirveästi huvita siitä asiasta huolehtia, kun teitä muutenkin kohdellaan noin.
 
Laitat vaan miehesi ottamaan vastuun asiasta. Meillä kanssa miehen suku eriarvoistaa lapsenlapset ja jopa omat lapsensa. Eilen viimeksi miehen äiti oli miehelleni sanonut että onhan tyttölapset aivan eri asia kuin poikalapset ei halua olla meidän poikien kansssa ollenkaan. Mulla on tänään taas kiehunut todella yli. suoraan sanottuna olen miettinyt vuosia jo avioeroakin koska miehen suku on niin pirun vaikea ja ilkeä. meidän naimisiin meno laukaisi sellaisen tunteiden kuohun miehen suvussa ettei mitään järkeä, raukat pelkäävät rahojensa takia. Eivät tiedä että meillä on avioehto joka suojaa kummankin olevan ja tulevan omaisuude eron sattuessa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;25630122:
Vaikka lapsi olisi ihan normaali 5-vuotias, niin hän voi silti olla mummolle vieraampi kuin tyttären lapset. Kuinka usein lapsi tapasi isovanhempiaan, kun hän oli pieni? Lähes päivittäin, kerran viikossa, kerran kuukaudessa vai harvemmin? Kuinka usein miehesi tai sinä soittelette anopille tai pyydätte häntä seuraksenne jonnekin? En sano, että anoppisi toimii oikein, mutta jos hän ei ole alusta lähtien tavannut lastasi yhtä usein kuin tyttärensä lapsia, niin sun lapsesi on hänelle vieraampi kuin tyttären lapset. Tyttärensä lasten kanssa hän voi siis olla luontevampi, hän tuntee melko varmasti tyttärensä kasvatusperiaatteet ja tietää, voiko hän esim antaa mummolassa aamupalaksi jäätelöä vai nouseeko siitä äläkkä. Tyttären lapset saattavat myöskin olla luontevammin mummonsa seurassa kuin sinun lapsesi.

Mun mielestä on aika sääli, että miehet yleensä vieraantuvat äideistään ja sen myötä antavat perheensäkin vieraantua. Ja vaikka välit olisivatkin ihan kunnossa, ei ne ole kuitenkaan yhtä läheiset kuin tyttärillä.

No, olen tottunut siihen, että suku pitää yhteyttä. Kävimme säännöllisesti kylässä kerta viikkoon. Pyysimme aina heitä tulemaan meille, mutta näinä viitenä vuotena ovat käyneet neljä kertaa. Mieheni melkein aneli heitä kyläilemään ja tutustumaan lapsiimme, mutta eihät he ehtineet.

Silloin harvoin, kun ovat meille suostuneet tulemaan, on tämä kälyn lapsi mukana ja heidän huomionsa on täysin tässä lapsessa. Edes vauvaa ei voida ottaa syliin, koska kälyn lapsi voi tulla mustasukkaiseksi. Lapsemme synttäreille ei päästä, on keilausiltaa ym. tärkeää. Kun kävimme heillä kylässä, he yleensä lukivat lehtiä tai katselivat telkkaria, hyvin harvoin noteerasivat mitenkään lastamme. Myönnettäkään, että viimeisen vuoden jälkeen en ole enää viitsinyt yrittää. Antaa sitten olla. Muille sukulaisille anoppi maalaa kuvaa ihanasta mummoudesta ja minulle on tultu sanomaankin, kuinka kivaa on kun meidän lapsilla on sellainen isoäiti :-)
 
Alkuperäinen kirjoittaja zökö;25630199:
No, olen tottunut siihen, että suku pitää yhteyttä. Kävimme säännöllisesti kylässä kerta viikkoon. Pyysimme aina heitä tulemaan meille, mutta näinä viitenä vuotena ovat käyneet neljä kertaa. Mieheni melkein aneli heitä kyläilemään ja tutustumaan lapsiimme, mutta eihät he ehtineet.

Silloin harvoin, kun ovat meille suostuneet tulemaan, on tämä kälyn lapsi mukana ja heidän huomionsa on täysin tässä lapsessa. Edes vauvaa ei voida ottaa syliin, koska kälyn lapsi voi tulla mustasukkaiseksi. Lapsemme synttäreille ei päästä, on keilausiltaa ym. tärkeää. Kun kävimme heillä kylässä, he yleensä lukivat lehtiä tai katselivat telkkaria, hyvin harvoin noteerasivat mitenkään lastamme. Myönnettäkään, että viimeisen vuoden jälkeen en ole enää viitsinyt yrittää. Antaa sitten olla. Muille sukulaisille anoppi maalaa kuvaa ihanasta mummoudesta ja minulle on tultu sanomaankin, kuinka kivaa on kun meidän lapsilla on sellainen isoäiti :-)

Kuulostaapa kamalalta. Ikävää teille ja varsinkin lapsillenne.

Minä pitäisin myös tuossa tilanteessa etäisyyttä miehen sukuun. Miksi turhaan pahoittaa omaa mieltään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja zökö;25630199:
No, olen tottunut siihen, että suku pitää yhteyttä. Kävimme säännöllisesti kylässä kerta viikkoon. Pyysimme aina heitä tulemaan meille, mutta näinä viitenä vuotena ovat käyneet neljä kertaa. Mieheni melkein aneli heitä kyläilemään ja tutustumaan lapsiimme, mutta eihät he ehtineet.

Silloin harvoin, kun ovat meille suostuneet tulemaan, on tämä kälyn lapsi mukana ja heidän huomionsa on täysin tässä lapsessa. Edes vauvaa ei voida ottaa syliin, koska kälyn lapsi voi tulla mustasukkaiseksi. Lapsemme synttäreille ei päästä, on keilausiltaa ym. tärkeää. Kun kävimme heillä kylässä, he yleensä lukivat lehtiä tai katselivat telkkaria, hyvin harvoin noteerasivat mitenkään lastamme. Myönnettäkään, että viimeisen vuoden jälkeen en ole enää viitsinyt yrittää. Antaa sitten olla. Muille sukulaisille anoppi maalaa kuvaa ihanasta mummoudesta ja minulle on tultu sanomaankin, kuinka kivaa on kun meidän lapsilla on sellainen isoäiti :-)
Voi olla että meille ja miehen siskon perheelle käy samoin. Koska me ei vaan yksinkertaisesti tykätä käydä heillä. Ovat hyvin eri planeetalta, kaikesta eri mielipide. Hammasta purren saa välillä olla heidän seurassaan. Kaikenlaista ihme touhua heillä, joita en nyt jaksa tässä alkaa erittelemään.

Meillä myös niin että mies on lapsen kummi. Mä irtisanouduin lahjojen ostosta heidän suuntaan viime joulun jälkeen. Katsotaan miten mies meinaa asian hoitaa ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja zökö;25630199:
No, olen tottunut siihen, että suku pitää yhteyttä. Kävimme säännöllisesti kylässä kerta viikkoon. Pyysimme aina heitä tulemaan meille, mutta näinä viitenä vuotena ovat käyneet neljä kertaa. Mieheni melkein aneli heitä kyläilemään ja tutustumaan lapsiimme, mutta eihät he ehtineet.

Silloin harvoin, kun ovat meille suostuneet tulemaan, on tämä kälyn lapsi mukana ja heidän huomionsa on täysin tässä lapsessa. Edes vauvaa ei voida ottaa syliin, koska kälyn lapsi voi tulla mustasukkaiseksi. Lapsemme synttäreille ei päästä, on keilausiltaa ym. tärkeää. Kun kävimme heillä kylässä, he yleensä lukivat lehtiä tai katselivat telkkaria, hyvin harvoin noteerasivat mitenkään lastamme. Myönnettäkään, että viimeisen vuoden jälkeen en ole enää viitsinyt yrittää. Antaa sitten olla. Muille sukulaisille anoppi maalaa kuvaa ihanasta mummoudesta ja minulle on tultu sanomaankin, kuinka kivaa on kun meidän lapsilla on sellainen isoäiti :-)
Toi on kyllä kurjaa :( Onko miehesi välit äitiinsä olleet aikaisemminkaan kovin läheiset? Siis kotona asuessa ja sen jälkeen, kun muutti omilleen? Ennen parisuhdetta ja perheen perustamista? Kuullostaisi vähän siltä, että ei.
 
Mä olen myös saanut osakseni tuota syyttelyä kun en aikuisen miehen ( mieheni ) puolesta ostele lahjoja kirjoittele kortteja.
Oikeastaan ainut sellainen tilanne on joka isänpäivä.Tyttäremme tekee luonnollisesti omalle isälleen kortin ja lahjan ja sitten lähettää kortin papalleen eli mieheni isälle.Mieheni äiti on mennyt uusiin naimisiin ja odottaa lapsen lapsilta kortteja ja lahjoja tälle ukille.
Ukki on lapsille rakas ja minulle ja miehelleni myös tärkeä ja ollaankin häntä muistettu jouluna ja synttäreinä,mutta isänpäiväkorttia ja lahjaa en ole sinne suostunut lähettää,koska se ei tule multa luonnostaan eikä lapsikaan ole itse tahtonut omaaloitteisesti silloin muistaa ukkia,muistaa pappaa ja isäänsä.
Mieheni äiti sitten kerran siellä ollessaan hyökkäs tässä asiassa kimppuun ja sätti minua asiasta kun eole huolehtinut siitä asiasta että mieheni ja lapseni ei muista isänpäivänä ukkia,pakotti lapsen askartelemaan kortin pikapikaa ukille.
Ilmoitin että " ukki " on mieheni isäpuoli ja saa halutessaan muistaa häntä mutta se ei ole minun asia,ja lapsikin oli vähän hämillään tuosta kortti asiasta.
Anoppi ei ymmärrä suhtautumistani asiaan,mutta saa olla ymmärtämättä.Mulla ei ole mitään sitä vastaan jos mieheni halutessaan hankkii kortin ja lahjan tälle ukille mutta minun harteille sitä on turha jättää.
Lisään että tämä ukki on itsekkin silminnähden baivautunut kun mieheni sisko lapsineen sen isänpäiväkortin ja lahjan antaa,hän kun ei ole kenenkään isä eikä veren kautta edes oikea ukki.
Toisaalta siitä mulle mitään haittaakaan olis jos sen asian hoitaisin mutta asenteella että mua syytetään ja kerjäämällä kerjätään lahjaa aikuiselle ihmiselle joka itsekkin niistä vaivautuu niin en aio antaa tyydytystä anopille tässä asiassa,synttärit ja joulu kyllä muistetaan häntä,näissäkin anoppi kyselee jo ajoissa että ollaanhan hankittu jotain lahjaa ukille.
 
mä kyllä muutenkin pitäisin yhteyksiä ja ottaisin hoitooni vaikken kummi olekaan. on kuitenkin tapauksessasi oman lapsesi serkku joten miksei muuten vaan voisi. mitä se kummius merkitsee niin paljon. tosin jos kutsut ja muut tulee vain miehellesi niin ehkä sitten hieman on kuin kolmantena pyöränä...(ja en lukenut koko ketjua, vastasin vain ekaan.)
 
mä kyllä muutenkin pitäisin yhteyksiä ja ottaisin hoitooni vaikken kummi olekaan. on kuitenkin tapauksessasi oman lapsesi serkku joten miksei muuten vaan voisi. mitä se kummius merkitsee niin paljon. tosin jos kutsut ja muut tulee vain miehellesi niin ehkä sitten hieman on kuin kolmantena pyöränä...(ja en lukenut koko ketjua, vastasin vain ekaan.)

Näin mäkin ajattelelsin mutta pitäishän siinä olla jotain vastavuoroisuutta myös?
 
Minua hämmästyttää kovasti näissä keskusteluissa kuinka paljon vaaditaan/ odotetaan kummina olemisesta. Onneksi meillä ei kukaan odota että pitäisi oman lapsen lisäksi hoitaa kummilapsiakin. Lahjatkin ovat aina kelvannut ja jos on lahja unohtunut niin ei siitä noottia ole tullut.
 
Miehen serkku pyysi VAIN miestäni lapsen kummiksi.
Olimme silloin olleet naimisissa jo vuosia ja asuimme ko perheen melkein-naapurissa ja minä oli aika paljon yhteydessä ko. perheeseen. Mutta minua ei pyydetty.

Ei väkisin, mutta en TODELAAKAAN hanki kummilapselle lahjoja einkä muista synttäreitä tms. Kerran ehkä voin muistuttaa miestä hoítamaan homman ja jos ei hoida niin oma ongelmansa.

Joskus mies ei muistanut ja anoppi alkoi mulle mäkättää siitä. (Kummilapsi on anopin tooosi läheisen siskon lapsen lapsi) Sanoin anopille "että koska minua ei ole pyydetty kummiksi, en asiasta huolehdi. On hänen poikansa asia hoitaa homma" Meni perille
 
mulla kans mies veljensä kahden lapsen kummisetä, mutta minä en (en ollut kuvioissa tuolloin) heidän kolmannen lapsen kummi minäkin sitten olen, mies on huono ostelemaan lahjoja lapsille, joten olen hoitanut näiden kahden toisenkin lapsen lahjat aina jouluna,synttärinä yms. en koe sitä mitenkään raskaaksi. ostan myös omien kummilasteni sisaruksille aina jouluisin lahjan.
onko sillä kummiudella nyt sitten niin kovasti väliä? etkö voi olla lapsen kanssa tekemisissä ja osallistua lahjahankintoihin, jos miehesi kerran on huono lahjoja ostamaan? itselleni ei ainakaan vaivaa tästä ole koskaan ollut, vaikka ostankin lahjan eikummilapselle :)
 

Yhteistyössä