Minun pappani kuoli eilen.

Pappani kuoli, oli jo sairastellut jonkin aikaa. Tuntuu niin hirveältä en tajunnut kuinka vakavaa se sairastelu oli. Luulin että vain vanhan miehen perus sairasteluja. Olen vielä todella nuori en osaa vielä käsitellä tälläisiä asioita. Kaikki pappani tavarat tai mikä vaan mikä muistuttaa minua hänestä saa minut itkemään. Eikä hän edes ollut kovin vanha. Tämä kipu ei vaan helpota yritän miettiä muita asioita, sitten pappani tulee mieleen ja kaikki surulliset asiat rupee pyörimään päässä. Auttakaa

 

Voimia kovasti. Juuri tänään itkin itse ajatusta oman papan kuolemasta. Muista, että se on elämän kiertokulku ja kenties jossain vielä tapaatte. Hän sai kuitenkin elää suht pitkään, kauemmin kuin moni muu. Kirjoita tunteitasi ylös paperille, itke, juttele, sure rauhassa ja vaali ihania muistoja. Jonain päivänä huomaat, että olo on helpottunut, sinä kyllä selviät sinne asti.

 

Sinä saat surra. Saa tuntua pahalta ja saa itkettää. Itku puhdistaa ja varmasti isosisäsi oli kiitollinen sinusta, ehkä sinäkin hänestä. Kaikki tunteet ovat sallittuja, älä tukahduta suruasi vaan anna itsellesi aikaa. Voimia!