Minulta huijattiin perintö, miltä kuulostaa?

[Ap]

"Niin, minua nimenomaan jurppii. Varsinkin kun vanhempani ovat aina toitottaneet kaikille juuri tällaisia arvoja ja itsellenikin ne ovat tärkeitä. Kaikki on kuulemma yhteistä, paitsi että minulla ei ole mitään, ei edes tuota asuntoa. Käytännössä se siis tarkoittaa, että kaikki (myös se mikä on oikeasti vain minun) on vanhempieni kunnes he kuolevat, minkä jälkeen perin heidät, jos olen elossa ja jos he eivät ole tuhlanneet kaikkea elämäntyylinsä ylläpitoon ennen sitä. Ylipäätään kokemus on ollut pelottava, tunnen itseni valtavan turvattomaksi, aivan kuin kellä tahansa ryöstön uhriksi joutuneella. Jonkun mielestä tämä ehkä kuulostaa yliampuvalta, mutta kokeilkoon vain itse ja sanokoon sitten."

Ymmärrän todella hyvin tunteesi. Pistää kyllä kiukuksi tuollaiset vanhemmat! Miten ne muka on yhteisiä jos ne on vanhemmilla? Heillähän omaisuus on. Kunhan nyt on itsepetos heillä käynnissä. Luulevat tekevänsä kivasti kun sitten perinnöksi jättävät. Miksi ei eläessään? Ehkä piheys ja säästäminen (ja vielä kavaluus) pahan päivän varalle jää päälle eikä osaa irrotella edes sitten kun on jo kaikkea.

Voisin neuvoa vain, että voit kovasti yrittää saada heitä ymmärtämään, että sinua harmittaa tuollainen käytös ja kuinka pahalta tuo tuntuu. Kirjoita kirje. Siinä saa selittää ja he saavat lukea ajan kanssa moneen kertaan. Ei kyllä mene takeeseen ymmärtävätkö, mutta ainakin tiedät sitten yrittäneesi.

Olen kirjoittanutkin ja yrittänyt esittää asiat mahdollisimman selkeästi, sanonut toivovani että nyt voisin tuon perinnön saada ja kysynyt, miten asia voitaisiin hoitaa. Yleensä saan joskus vastaukseksi, jos ylipäänsä mitään vastausta saan, myöhään illalla lähetettyjä sekavia viestejä täynnä kirjoitusvirheitä, joissa kierrellään asiaa eikä vastata oikeastaan mitään.

He ovat sanoneet jo kerran hiljattain, että minullehan rahat kuuluvat ja tietenkin he palauttavat ne, mutta kun yritän kysyä koska ja missä muodossa niin taas seuraa hiljaisuus. Kun yritän saada sovittua aikaa asianajajalle asian hoitamiseksi, niin ei vastausta. Tuntuu, että he saavat jotain irti kai tästä pelleilystä ja mietinkin koska pitää vaan lopettaa. Oikeudentajuni ei vaan tahdo antaa myöten, olen muutenkin huono antamaan periksi.

 

[Ap]

"No ei mieleesi tullut perunkirjoituksissaa älähtää kun asunto merkattiin äitisi omaksi?"

Ei sillä ole merkitystä perunkirjoituksessa, kun ei ole testamenttia. Suullinen lupaus on aika epäpätevä tuossa. Ellei sitten sattuisi olemaan muodollisesti oikea, se onkin sitten toinen seikka. Enemmänkin on nyt kiinni sinun vanhemmistasi ja heidän tahdosta ja halusta tukea sinua.

Perunkirjoituksissa siksi että olisi päässyt perintöverolla lahjaveron sijaan!

Enpä päässyt perunkirjoitukseen. Siis minulle ei kerrottu sen pitämisestä ja olin niin nuori, etten tässäkään kohtaa tajunnut sinne mennä oikeuksiani puolustamaan.

 

[juu]

Harmi kun mitään ei ollut paperilla joten äitisi on varmaankin ollut virallisesti perijä (ellei ole sisaruksia?)

Äitini on virallinen perijä, sillä hän lupasi isoäidilleni antaa asunnon minulle, he molemmat ovat tahoillaan kertoneet sopimuksesta. Isoäitini tietysti luotti tähän sopimukseen, sillä olin rahaton ja asunnoton, vanhemmillani taas oli useampia sijoitusasuntoja oman luksus-asuntonsa lisäksi. Minulla ei siis taida olla mitään laillisia oikeuksia vaatia rahojani. Mutta mielestäni kyllä moraalisia?

Miksi ihmeessä kierrättää asunto äitisi kautta, perintöverot menee kahteen kertaan jne... Monet isovanhemmat antavt osan perintöä suoraan lapsenlapsilleen ilman välikäsiä.

Isoäitini ei osannut tällaisia asioita hoitaa ja äitini oli hänen mukaansa luvannut hoitaa paperisodan.

Useimmilla täällä tuntuu olevan aika yksinkertaistava kanta asiaan, mutta kysytään sitten niin, että tekisittekö te vastaavaa omalle lapsellenne? Tai antaisitteko puolisonne tehdä? Puheiden perusteella aika moni olisi valmis levittelemään vain käsiään, jos omalle kohdalle sattuisi, mutta onkohan todella näin? Vai onko tämä vaan monille niin epätodennäköinen tilanne, ettei osata sanoa kuin ne itsestään selvimmät?

Haluaisin kuulla mitä sanovat ne, jotka osaavat asettua toisen asemaan. Laki nyt on mitä on, sen avulla perustelemalla ei monta lausetta saa tästä asiasta kasaan. Sen puolen hoidan myös mieluummin ammattilaisen kanssa.

osaan asettua asemaasi mielestäni, mutta en tiedä silti, mitä tuossa tilanteessa voisi tehdä.

Miten pystyit luottaa noihin vanhempiin alunperinkään? miksi maksoit heille alunperin vuokraa jos asunto oli sinun?
jos olisin joutunut maksaa vuokraa olisin jo siitä tiennyt että eivät aio koskaan antaa minulle mitään enenn kuolemaa.

ja voisin oikeasti toivoa kuolemaa noin itsekkäille ja ahneilleihmisille.

järjesttäisin oman elämän ja eläilsin sitä. minäkään en ole perinyt mitään, tuskin koskaan perin. äitini jäi ilman mitään perintöä,kaikki meni vanhimlle veljelle.

 

[Ap]

Mä en olis enää MISSÄÄN tekemisissä vanhempiini, he eivät ansaitse sitä tuollaisella tempulla!!!

Jos siis oma äitini tekisi vastaavan tempun, voisi sitten jälkikäteen miettiä kannattiko. Tiedän kyllä, ettei oma äitini tekisi moista temppua. Voimia sulle..

Kiitos voimalähetyksestä! Tuntuu uskomattomalta, että täällä aika monikin pitää minua itsekkäänä ja ahneena tämän perusteella. Itsestäni taas tuntuu, että olen kaiken mahdollisen saanut vanhempieni taholta kestää ja sitten vielä tämä päälle. Ymmärrän, että monen on vaikea kuvitella itseään samaan asemaan, mutta silti... Rahoja en varmasti koskaan tule näkemään, nyt täytyy vaan jatkaa tästä ja arvioida monta asiaa ja arvoa uudelleen.

Kaikkein pahimmalta tuntuu, että vanhempani uskovat toimineensa oikeutetusti, vaikka ovatkin myöntäneet että rahat kuuluvat minulle. He myös uskovat, että heillä on oikeus ne pitää, koska perinhän heidät sitten joskus. Siihen mennessä ostetaan golf-osakkeita, veneitä, rakennetaan isommalle veneelle isompi laituri, asutaan vuokralla Helsingissä ja pidetään toista isoa kaupunkiasuntoa tyhjillään siltä varalta, että huvittaisi välillä oleilla siellä... Ei, en todellakaan tunne itseäni kauhean ahneeksi. Minulle sopisi aivan hyvin, että saan hyvityksen isoäitini asunnosta ja omat rahansa vanhempani voisivat tuhlata miten haluavat, niistä en tarvitse perinnöksi penniäkään.

 

[juu]

Miehen vanhemmat ovat aika lailla samantapaisia.
Heille kaikki on "yhteistä" ja pitää tehdä heille talkootyötä ja he suuttuvat jopa, jos pyytää palkkaa työstään, ainakaan kunnollista. Eli se yhteinen on sitä, että se mitä tehdään heille yhdessä, esim. rakennetaan taloa vuokrallle, on heidän. Ja jos heidän lapsi asuu heidän asunnossa, hän maksaa heille vuokraa.

Mies uskoi myös nuo asiat vanhemmistaan, että auttavat sitten kun tarvitaan jne. ja auttoi aina ilmaiseksi, kunnes näki, että eivät vanhemmat auttaisi edes hädän hetkellä, vaan jos hätä tulisi kuka tahansa vieras kadulla auttaisi yhtä suurella todennäköisellä kuin nuo rahanahneet vanhemmat.

 

[Ap]

Miten pystyit luottaa noihin vanhempiin alunperinkään? miksi maksoit heille alunperin vuokraa jos asunto oli sinun?
jos olisin joutunut maksaa vuokraa olisin jo siitä tiennyt että eivät aio koskaan antaa minulle mitään enenn kuolemaa.

ja voisin oikeasti toivoa kuolemaa noin itsekkäille ja ahneilleihmisille.

järjesttäisin oman elämän ja eläilsin sitä. minäkään en ole perinyt mitään, tuskin koskaan perin. äitini jäi ilman mitään perintöä,kaikki meni vanhimlle veljelle.

Niinpä, näitä olen itseltänikin kysellyt ja ajatellut, että miten olen antanut vain tehdä itselleni näin. Mutta olin todella alistettu ja paljolti vanhempieni harhojen alla eli uskoin sen, miten he asiat tulkitsivat. Itsetuntoni oli todella heikko enkä uskonut, että minulle kuului yhtään mitään tässä maailmassa, edes oma elämä, onni tai työ. Se kaikki henkinen ja fyysinen väkivalta, jota olen kokenut, on paljon kipeämpi asia kuin mitkään perinnöt. Jos raha-asiani olisivat kunnossa, toteaisin vain asian ikävänä lisänä kurjassa tarinassa, mutta kun koko ajan on kauhea huoli rahasta, niin tämä perintöasia nousee paljon tärkeämmäksi. Mutta täytyy sitten vain yrittää hoitaa ne raha-asiat kuntoon, niin pääsen tästäkin asiasta vapaaksi.

 

[vieras]

"No ei mieleesi tullut perunkirjoituksissaa älähtää kun asunto merkattiin äitisi omaksi?"

Ei sillä ole merkitystä perunkirjoituksessa, kun ei ole testamenttia. Suullinen lupaus on aika epäpätevä tuossa. Ellei sitten sattuisi olemaan muodollisesti oikea, se onkin sitten toinen seikka. Enemmänkin on nyt kiinni sinun vanhemmistasi ja heidän tahdosta ja halusta tukea sinua.

Perunkirjoituksissa siksi että olisi päässyt perintöverolla lahjaveron sijaan!

niin no joo, olet oikeassa! Muutamia prosentteja on erot, mutta kuitenkin on. Entä jos äiti ei olisi ollut halukas luopumaan asunnosta. Pystyyköhän tommosia muuttamaan mitenkään jälkikäteen?

 

[Ap]

Miehen vanhemmat ovat aika lailla samantapaisia.
Heille kaikki on "yhteistä" ja pitää tehdä heille talkootyötä ja he suuttuvat jopa, jos pyytää palkkaa työstään, ainakaan kunnollista. Eli se yhteinen on sitä, että se mitä tehdään heille yhdessä, esim. rakennetaan taloa vuokrallle, on heidän. Ja jos heidän lapsi asuu heidän asunnossa, hän maksaa heille vuokraa.

Mies uskoi myös nuo asiat vanhemmistaan, että auttavat sitten kun tarvitaan jne. ja auttoi aina ilmaiseksi, kunnes näki, että eivät vanhemmat auttaisi edes hädän hetkellä, vaan jos hätä tulisi kuka tahansa vieras kadulla auttaisi yhtä suurella todennäköisellä kuin nuo rahanahneet vanhemmat.

Kuulostaa niin tutulta! Minäkin uskoin, että vanhemmat kyllä auttavat niinkuin minäkin autoin heitä ja kaikki pelaa molempiin suuntiin ja tunsin sitten vain itseni arvottomaksi saamaan apua ja tukea, kun tuli niitä tilanteita että olisin apua tarvinnut enkä sitä saanut. Luulin pitkään, etten ole ansainnut tarvitsemaani apua ja tukea ja sotkin asiani ihan umpikujaan. Nyt olen pikkuhiljaa alkanut tajuta, että joku ihan vieraskin voikin haluta auttaa, vanhempani vain ovat tässäkin suhteessa erilaisia kuin muut. Minusta se on hirveän pelottava ajatus kuitenkin, en voi kuvitella mitä tällaisten ihmisten päässä liikkuu. Asiaa auttoi, kun sain omat lapset ja aloin tajuta, millainen lasten ja vanhempien suhde oikeastaan kuuluisi olla. En voisi ikinä tuntea omia lapsiani kohtaan sellaisia tunteita, joita vanhempieni on täytynyt tuntea kohdellakseen minua niin.

 

[Ap]

Selvennän vielä, että minä tai perheeni emme pääse tuosta "yhteisestä" omaisuudesta nauttimaan, sillä emme juuri ole yhteydessä olleet aikoihin. Silloin kun olimme, oli se apu käytännössä sitä, että kun keskenmenon jälkeen pyysin kyytiä ruokakauppaan - mies oli ollut auton kanssa pahassa kolarissa, auto oli monta viikkoa korjaamolla - niin sain kuulla olevani itsekäs ämmä, joka haluaa ajeluttaa itseään kuin kuningatar. Minä olen vuorostani toiminut vanhempieni juoppokuskina lukemattomat yöt, joten yksi kauppakerta keskellä talvea ja huonokuntoisena ei tuntunut niin kauhealta pyynnöltä. Mutta oli sitten kuitenkin. Ja kaikki ne asunnot, mökit, veneet jne. ovat todellakin vain vanhempieni. Jos olemme kyläilleet vanhempieni luona heidän mökillään lastemme kanssa, he jaksavat korkeintaan vuorokauden ja sitten he saavat raivarit ja ajavat meidät pois. Tarinoilla on tietysti aina vähintään kaksi puolta, mutta mitään normaaleja tai mukavia ihmisiä eivät vanhempani todellakaan ole.

 

[jepu]

Vaikuttaa siltä, ettei äitisi halua asuntorahoja sinulle antaa. Oikeusapumieheltä saat lakineuvoja tuossa tilanteessa ja ilmaiseksi jos olet vähätuloinen. Saattaa tosin olla, että laillisesti olet heikoilla. Soita äidillesi ja nauhota puhelu. Kysy: "muistatko äiti, kun mummo sen asunnon minulle halusi antaa...? Nyt vihdoin tarvitsen ne rahat, milloin voisin ne saada?"

Toinen vaihtoehto on, että koitat vain pärjätä. Unohda katalat vanhempasi ja tulet onnelliseksi ja hyvinvoivaksi. Vasta aikuisena ja omat lapseni saatuani minä olen huomannut kuinka huonot vanhemmat minulla oli. Lapset on niin viimeseen asti lojaaleja vaikka mille kakkakasalle, jota vanhemmaksi kutsutaan. Kunnes viimeiset suomut silmiltä tipahtaa.

 

[Ap]

Vaikuttaa siltä, ettei äitisi halua asuntorahoja sinulle antaa. Oikeusapumieheltä saat lakineuvoja tuossa tilanteessa ja ilmaiseksi jos olet vähätuloinen. Saattaa tosin olla, että laillisesti olet heikoilla. Soita äidillesi ja nauhota puhelu. Kysy: "muistatko äiti, kun mummo sen asunnon minulle halusi antaa...? Nyt vihdoin tarvitsen ne rahat, milloin voisin ne saada?"

Toinen vaihtoehto on, että koitat vain pärjätä. Unohda katalat vanhempasi ja tulet onnelliseksi ja hyvinvoivaksi. Vasta aikuisena ja omat lapseni saatuani minä olen huomannut kuinka huonot vanhemmat minulla oli. Lapset on niin viimeseen asti lojaaleja vaikka mille kakkakasalle, jota vanhemmaksi kutsutaan. Kunnes viimeiset suomut silmiltä tipahtaa.

Ihan kuin omaa tekstiäni olisin lukenut. Omat lapset ne suomut sai tipahtamaan ja nyt vain toivon, että osaan itse olla lapsilleni parempi äiti kuin omani oli minulle. Lapsen lojaalius on todella pelottavan vahvaa ja myös se halu pitää kiinni uskosta, että omat vanhemmat ovat parempia ja normaalimpeja kuin ovatkaan.

 

[jepu]

Auts, kyllä kuulostaa vanhempasi ihan kamalilta! Ja tämä mummon asunto tässä tapauksessa vaikuttaa siltä, että siitä on hyvä syy olla vihainen, mutta ehkä todellisuudessa olet kokonaisuutena vanhemmillesi vihainen ja monesta asiasta.

Niinkuin minäkin olen. Se on kamalaa, että saa pakit omilta vanhemmiltaan kun apua kovasti tarvitsisi.

Minulla on yksi esimerkki vanhempien välinpitämättömyydestä. Olin 20 vuotiaana koditon kuukauden, kun irtisanoin hölmösti asunnon ennenkuin seuraava oli tiedossa. En saanut edes telttaan mennä vanhempien pihalle. En siis ole millään tavalla holtiton, en rahaton, en minkään holisti. He eivät vain halunneet auttaa minua. Ovi vain lyötiin kiinni naaman edestä. Että näin paljon voi vanhemmat lapsiaan rakastaa. Onneksi muut ihmiset auttoivat. Siis aivan tuntemattomat ja hyvin kävi. Joillakin on sydän ja joillakin sitä ei ole nimeksikään.

Tsemppiä ja voimia. Ei kuulosta helpolta ollenkaan.

 

[Keittiönoita]

Sun tilanteessa antaisin asian olla. Perintö on mennyt ihan niinkuin lain mukaan kuuluu mennäkin. Suulliset sopimukset ovat toki pitäviä nekin, mutta sitten sen sopimuksen perusteella itselleen etua hakevan pitää pystyä osoittamaan tehty sopimus pitäväksi. Jos toinen osapuoli on kuollut, niin tilanne on hankala. Mustaa valkoiselle aina, kun haluaa pitää jostain oikeudestaan kiinni.