Minuakin ärsyttää naapurin lasten käytös, vaikka ei saisi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Töyhtö"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

"Töyhtö"

Vieras
Äsken luin topan missä naapurin 7 v pojan jatkuva ravaaminen ovella ja kyselyt ärsyttivät. Eiköhän joku tullut lähes heti kurjoittamaan ettei lasten käytöksestä saa ärsyyntyä.

Minuakin ärsyttää naapurilasten käytös. Ovat sisarukset noin 4 v ja 6 v ja ulkoilevat paljon taloyhtiön pihalla. Tuovat aina kamalan kasan leluja joiden lähellekkään ei saa muut lapset mennä. Tekevät myös kuoppia tai harjaavat ison alueen hiekkaa sileäksi ja sitten kukaan ei saisi mennä ko. alueen vierestä vaikka leikkisivät jotain muuta jo. Meillä on lapset reilu 1 v ja 3 v. Vanhempi osaa jo leikkiä omia juttujaan ja pysyä poissa naapurin lasten leikeistä mutta nuorempaa tietysti kiinnostaa mitä nämä lapset tekevät ja haluaisi tutkia juuri heidän leluja vaikka omiakin on. Vanhempi naapurin lapsista tyytyy vain sanomaan ettei tänne saa tulla tai heidän leluihinsa eivät muut saa koskea mutta nuorempi tönäisee heti kovaa nurin tai heittää hiekkaa lapiolla päin naamaa ja keskusteluista huolimatta kokee toimintansa oikeaksi koska lapsemme tulee liian lähelle heidän leikkiä. Tänään aamupäivällä sitten ehdotin omille lapsille, että mennään lähellä olevaan leikkipuistoon leikkimään (kun tuntui, että ulkoilumme oli vain sitä, että kannoin kiemurtelevaa lasta mahdollisimman kauas toisten leluista) niin eikös tämä 4 v naapurin lapsi juossut äkkiä edeltämme puiston suuntaan. Ovat vain niin ärsyttävät lapset, että toivon ettei omistani tule samanlaisia. Tervehdin aina iloisesti kun näemme pihalla mutta lapset eivät ikinä vastaa jos kysyn tai kommentoin heille jotain tyyliin "ompas sinulla hieno lapio, onko se uusi?" Vastaus on "mitä se sulle kuuluu".

Minua vain yksinkertaisesti alkaa ärsyttämään nuo lapset jos he ovat samaan aikaan pihalla. En tietenkään näytä tätä ärtymystä heille mutta voin silti nimettömänä tunnustaa, että ärsyttää heidän käytöksensä. Eikö muka oikeasti koskaan saisi ärsyyntyä lasten käytöksestä? Varmaan hekin ovat jostain käytöksensä oppineet (eli ei nyt suoranaisesti ole heidän vika). vanhempia en ole nähnyt kuin ohimennen kun ovat olleet menossa tai tulossa koska he eivät ikinä ulkoile lastensa kanssa.
 
Jos lapseni tönisi muita tai käyttäytyisi muuten huonosti yksin ulkoillessaan niin toivoisin todellakin että minulle tultaisiin siitä sanomaan. 4v on varmastikkin sitten liian pieni ulkoilemaan yksin jos on väkivaltainen. Menet reippaasti vaan sanomaan lasten vanhemmille asiasta.
Voisithan tietysti myöskin koittaa saada lapsia leikkimään yhdessä jos tutustuisivat ja 3v pääsisi sitten heidän leikkiinsä mukaan. Ehdota esim että leikitte yhdessä piilosta tai hippaa ja olet itse leikissä mukana.
 
Missä vaiheessa huonotapaisten lasten käyttäytymisestä ei saa enää ärsyyntyä? Onko se heti, kun oma esikoinen on synytynyt, vai vasta esikoisen tullessa leikki-ikään?
 
Sama ohje sinulle kuin tuolle toisellekin: Avatkaa nyt herran jestas se suunne. Miten voi olla, että aikuiset ihmiset eivät osaa lapsille laittaa rajoja tai ohjeistaa heitä???

Sanot niille lapsille, että piha on yhteinen ja kaikki saavat leikkiä siellä. Jos lapsi heittää hiekkaa oman lapsesi päälle, komennat ja tarvittaessa poistat lapion hänen kädestään.
 
Tiedät varmaan, missä lapset asuu? Kävelet sinne kertomaan vanhemmilleen, mitä varsinkin tuo nuorempi pihalla tekee. Ei tosiaan ilmeisesti ole kypsä ulkoilemaan yksinään. Isommalle voit sanoa takaisin, että piha on kaikkien yhteisessä käytössä, eikä sitä voi omia. Toisten leluista toki pitää koittaa pitää oma lapsi erossa jos lelujen omistajat näin toivovat, mutta toisaalta omia leluja ei saa levitellä sinne sun tänne, jos ei halua muiden niihin koskevan.
 
Tunteet sinänsä pitää minusta olla sallittuja niin lapsille kuin aikuisille. Sen sijaan jos ja kun huomaa tuntevansa ärsyytymistä kannattaa mietti miten sitä hallitaan. Onko asia sellainen jolle voi ja kannattaa tehdä jotakin (muutakin kuin huokailla/valittaa asiasta esim. henkilöille joille asia ei kuulu tai jotka eivät sille mitään voi). Jos asialle ei mitään voi/halua asia todennäköisesti kannattaa unohtaa ja mitkä asiat saisi oman tunnelman positiivisemmaksi.
 
Minä olen vastaavassa tilanteessa sanonut tyyliin Tämä on yhteinen leikkialue ja täällä saa kaikki leikkiä ja pistänyt lapset sinne leikkimään. Joskus lapset jääneet suu auki töllistelemään kun eivät varmaan ole tottuneet että joku voi vähän "kommennella".
 
Mua ärsyttää välillä omien lastenkin käytös, heidän kasvattamiseensa saan onneksi vapaat kädet.

Totta hitossa toisten lasten huono käytös saa ärsyttää, ihan siinä kuin aikuistenkin. Yksi naapuruston mummokin on niiiiiin ärsyttävä.

Mitä tohon sun esimerkkiin tulee niin mä olisin puuttunut siihen lasten touhuun jo itse siinä pihassa jos vanhempansa eivät siihen puutu. Onko ne lapset siis yksin pihalla? Jos ovat eivätkä usko niin menisin sanomaan vanhemmillensa. Jos ei tehoa niin voisin vaikka tehdä lasun siitä että noin pienet lapset ulkoilee omin päin.
 
Eikös se yleensä ole niin, että naapurin kakarat ja omat lapset.. :D :D mutta joo, tiedän tunteen naapureiden kakaroista jotka ravaa jatkuvasti jne.. nyt on meillä onneks vähän eri tilanne kun asutaan omakotitalossa, aiemmin asuttiin rivitalossa niin ärsytti kun naapurin lapset otti iöman lupaa lasten leluja yms..
 
Siis mua lähinnä ärsytti kun naapurin lapset vei meiän pihalta lapsen tavaroita esim pyörän vei ja pyöräili sillä jne.. eikä tuonu takas vaan piti ite käydä hakemassa..
 
Hmm. Auttaiskohan tossa tapauksessa se, että teette keskenänne jotain omaa kivaa. Ts. potkitte vaikka palloa keskenänne tai leikitte piilosta. Jos nää kaksi sattuis kiinnostumaan, niin annatte tulla mukaan. Et siis pyydä, mutta jos tulevat norkoilemaan tai pyytävät päästä mukaan, annat tulla ja pyydät heitä vaikka vähän opastamaan miten palloa pelataan, kun teidän lapset ovat vielä sen verran pienempiä, etteivät osaa. Jos tää onnistuisi, niin sitten saattavatkin kelpuuttaa teidän lapsia heidän leikkeihinsä mukaan.

Tai onko pihassa enempää lapsia? Jos leikkivät joskus yhdessä jotain leikkiä, mihin tarvitaan paljon osallistujia, voi teidän vanhempaa lasta alkaa vähitellen ujuttaa mukaan. Kuitenkin 1v. on vielä selkeästi liian pieni "isojen" leikkeihin.
 
Eihän tässä tunteita ole lähdetty kieltämään. Jokainen saa maailmassa ärsyyntyä vaikka mistä, mutta on eri miten sen ärtymyksen purkaa pois. Jos naapurin kersa ärsyttääs sinua,niin etköhän sinä aikuisena ihmisenä ole kuitenkin elämää kokeneempi ja voit ottaa naapurin kersan hallintaasi kieltämällä häntä tekemästä selvästi vääriä asioita. En ymmärrä, mitä varten sen ikäisten kanssa keskustellaan, jos lapset eivät edes tiedä mitä keskustelu tarkoittaa???

Alle kouluikäisten taju ja äly on sitä luokkaa, että siinä pitää osata esittää asiansa selkokielellä. Sitten ärsyttääkin vähemmän, jos aikuisena tietää mitä tehdä. Ei ne meidänkään naapurin kersat usko kuin käsimerkkejä ja selvää ei tai kyllä.
 
Entäs kun ap:n kuvailemasti käyttäytyvät lapset tulevat yleiseen puistoon. Äiti ei piittaa yhtään heidän tekemisistä, ei välttämättä ole puistossa edes itse vaan katoaa välillä jonnekin, tupakalle? Lapset ei ota kuuleviin korviin kuin vieras aikuinen käskee lopettaa? Sitten äiti kyllä puuttuu kun vieraat äidit puuttuu konkreettisesti lasten tekemisiin esim.ottamalla lapion jolla lyövät toisia lapsia pois. Mutta silloin huutavat tälle tilanteeseen puuttuneelle aikuiselle Ei lapsi ole ketään lyönyt ja tuleeko joku puuttumaan sinun kasvatukseesi. Tule sanomaan minulle jos on valittamista mutta älä puutu lasteni toimintaan. Niin luulisi että itse puuttuisi lastensa toimintaan. Kerran käänsi selän kun näki lastensa kiusaavan toisia lapsia! Ja kyllä minun lapsiani ovat vieraat aikuiset komentaneet ja tarvittaessa toiminnan lopettaneet, ellen ole itse paikalle ehtinyt ja saa tullakin jos eivät kiellosta ymmärrä lopettaa.
 
[QUOTE="...";30335070]Sama ohje sinulle kuin tuolle toisellekin: Avatkaa nyt herran jestas se suunne. Miten voi olla, että aikuiset ihmiset eivät osaa lapsille laittaa rajoja tai ohjeistaa heitä???

Sanot niille lapsille, että piha on yhteinen ja kaikki saavat leikkiä siellä. Jos lapsi heittää hiekkaa oman lapsesi päälle, komennat ja tarvittaessa poistat lapion hänen kädestään.[/QUOTE]

Kiitos sinulle, järjen ääni! On kyllä sosiaaliset suhteet aikuisellakin hakusessa, jos ei vieraalle lapselle puhuminen onnistu.
 

Yhteistyössä