Minua on alkanut säälittää mieheni

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja uskoton vaimo
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
U

uskoton vaimo

Vieras
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä kauan. Naimisissakin monta vuotta. Parisuhteessamme on ollut ylä- ja alamäkiä enkä sen enempää ala nyt analysoida oman uskottomuuteni syitä tässä. Tilanne on vaan nyt edennyt sellaiseen pisteeseen, että vaikka meillä on ollut jos minkälaista seksiä monen vuoden aikana niin nyt sitä ei enää ole, ja kun ajattelen asiaa enemmän niin tulen tulokseen, että sellainen kiihko ja hekuma on oikeastaan aina kuitenkin puuttunut siitä. Siis älkää ymmärtäkö väärin, teknisesti hyvinkin tyydyttävää, mutta se roihu on jäänyt puuttumaan. Tietystikin pitää ottaa myös huomioon, että suhteemme alussa olimme ihan lapsia molemmat, nyt o helpompi ehkä olla kiihkossa kun n melkein nelikymppinen ja tuntee oman vartalonsa ja tietää mitä haluaa. Mutta kun enää sit ei halua oman puolison kanssa! Ja kun kuitenkin on se kaikki muu siinä parisuhteessa eikä ole edes riitoja ja yhdessä viihtyy, ainoastaan se seksi! Se ei toimi! No minulla on rakastaja. On ollut muutamia muitakin kokeilussa ja sekin jo antoi viitettä asiasta ja nyt kun olen löytänyt hyvän rakastajan niin pääsen kokemaan sitä hehkua ja hekumaa mitä jokaisen pitäisi saada seksissä kokea! Mietin sitten, että kun tietenkin olen asian mieheltä salannut niin miten sen toisi julki ilman kauheaa riitaa pettämisestä kun oikeastaan haluaisin, että kokeilisi itsekin samaa. Joku nainenhan voisi saada hänet samanlaiseen kiihkoon kuin mitä minä koen tämän toisen miehen kanssa. Itse kun en siihen enää millään pysty. Mikä ratkaisu tässä nyt on parempi. Avioerokaan ei sinänsä maailmaa kaataisi enää tässä vaiheessa, mutta pitääkö niin isoon juttuun lähteä kun ratkaisu vois olla yksinkertainen avoin suhdekin? Mitä tehdä?
 
Sanot vaan, että kun ei sitä roihua ole teidän välillänne, niin olet sitten etsinyt ja löytänyt sitä muualta. Kyllä se miehesi tämän ymmärtää. Ja jos ei ymmärrä, niin omapa on häpeänsä. :)
 

Similar threads

A
Viestiä
19
Luettu
1K
Aihe vapaa
ei..ei..ohi?
E
V
Viestiä
30
Luettu
1K
Aihe vapaa
vierailija
V
V
Viestiä
11
Luettu
1K
Aihe vapaa
tytönjapoikienmamma
T
S
Viestiä
33
Luettu
6K
Aihe vapaa
kokeilen itsekin
K

Yhteistyössä