Minne ihmisten koirat katoavat?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Pistänyt silmään tätä palstaa ja varsinkin koirasivustoja lukiessa, että yllättävän monilla nuorilla ihmisillä on ollut useita koiria. Minne nämä koirat katoavat? Jos 30 -vuotias luettelee neljäkin rotua, joita on ollut ja miettii jo uutta koiraa niin missä on vanhat koirat? Suurin osa koirista elää kuitenkin varmasti ainakin 8 vuotiaiksi.
 
Ei välttämättä elä, kaikenlaiset sairaudet ja perinnölliset viat ovat yleistyneet. Koiria voi olla myös useita kerralla ;) Monella on myös ollut koiria lapsuuden kodissa.

 
Meillä oli ekana koira, joka ei sopeutunutkaan kerrostaloon ja anoppi halusi ehdottomasti hänet. Seuraava koira kuoli tapaturmaisesti 11 kk:n iässä. Seuraava koira tuli ja sitten tuli toinen koira. Sitten ostimme kolmannen koiran. Sitten eka tätä rotua, mitä nää 3 ovat, meni taivaaseen n. 9-vuotiaana. Sitten toka koira sai pennut ja niistä jäi meille yksi, joten meillä oli silloin 3 koiraa. Sitten ostimme neljännen. Se sairastui epilepsiaan, vaikeaan, alle 1-vuotiaana ja lopetettiin. Pennut tehnyt koira koki myös eutanasian ennen kuin tuli liian sairaaksi. Ostamamme kolmas koira sairastui myös ja eutanasia. Niinpä meillä oli yksi koira. Hän alkoi vanheta ja ennen kuin luopumisen aika koitti, hankimme toisen koiran. Nyt meillä on yksi koira ja haluan ehdottomasti - vihdoin uuden rodun valittuani - ostaa tänä vuonna uuden koiran, joten meillä olisi 2 koiraa.
 

Yhteistyössä