Minkälaisten ihmisten ei kannata tehdä (lisää) lapsia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "mums"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"mums"

Vieras
Meillä ennestään yksi lapsi ja kovasti mietin ollaanko me ihmisiä joiden ei vaan kannata yrittää tehdä lisää. Tuntuu kuin valtava taakka olisi pudonnut harteilta kun lapsi on vihdoin sellainen 'iso' (ei perushoitoa, voi jättää huoletta hoitoon, aloittaa päiväkodin). Toisaalta haluaisi lisää lapsia, mutta työmäärä näyttäytyy järjettömänä ja paljon miettii (kun osaa kerran ekan perusteella) mikä
kaikki jää taas vuosikausiksi tauolle ja minkä härdellin kaksi mukulaa aiheuttaa.

Ollaan lapsi kyllä hoidettu ihan silleen 'mallikkaasti' ja paljon tehdään sen eteen että meillä on paljon aikaa yhdessä perheenä.

Se tunne vaan puuttuu. Että haluaisi näitä lisää. Kamalasti työtä. Puuh. Mikä mua vaivaa. Laiskuus ja omanapaisuus??
 
No ei ainakaan sellaisen, joka ei halua. Ei tosiaan ole mikään pakko.

Minusta myös ensimmäiset 2-3 vuotta oli tosi rankkoja lapsen kanssa. Ja tylsiä, en kokenut että vauvasta tai taaperosta olisi ollut juurikaan iloa, vaikka lasta toki rakastin ja parhaani tein. Mutta sitten taas 3-vuotiaasta alkaen lapsi on ollut tosi kiva, ihanaa kun hänen kanssaan voi keskustella ja tehdä vaikka mitä. Voin toteuttaa vanhemmuutta minulle luontevalta ja oikealta tuntuvalla tavalla eli kuuntelemalla ja keskustelemalla.

Haluaisin mielelläni toisen lapsen, jos sellaisen saisi valmiiksi 3-vuotiaana. Mutta en vielä tiedä, jaksanko niitä paria ensimmäistä vuotta uudestaan. Mutta en stressaa asiasta, vaikka aikaa ei loputtamasti ole. Jos aika menee ohi, niin sitten menee, olen ihan onnellinen näin yhden lapsen vanhempanakin.
 
Onko niitä lapsia jostain syystä pakko tehdä? Eikö voisi olla iloinen nyt siitä yhdestä, helpottuneesta tilanteesta ja tehdä elämässä niitä muita asioita, joita ihan oikeasti haluaa tehdä?
 
Elämäänsä onnellisten ihmisten ei kannata tehdä (lisää) lapsia, jos ei halua riskeerata tasapainoa. Mikäli ei ole onnellinen ja tuntuu, että lapsi tekisi onnelliseksi, niin kannattaa miettiä miksi se onnellisuus olisi siitä lapsesta kiinni. Ja onko se nyt oikein laittaa pienen "harteille" oma onnellisuus.

Toisella tasolla mietittynä: Sellaisen ihmisen ei kannata tehdä (lisää) lapsia, joka todella epäröi oman jaksamisensa kanssa, tai jolla ei ole edellytyksiä lasta kasvattaa ja huoltaa itsenäisesti. Kaikkea voi tapahtua matkan varrella, mutta olisi se nyt hyvä olla lähtökohtaisesti asiat mallillaan.
 
Mun ei olis pitänyt tehdä kolmea lasta vaan tehdä vain yksi.
Ei vaan jaksa ja hermot kireellä koko ajan vaikka lapset jo 8v, 10v ja 13v.
Mutta eipä sitä silloin joskus tiennyt millaista elämä on 3 lapsen kanssa.
Ja tuo viimeisin ei ollut suunniteltu mutta ei pystynyt aborttiakaan tekeen.
 
Tykätään varmaan liikaa aikuisten asioista ja seesteisestä kodista jossa vaan yksi kiljukaula. Nukkuminenkin on mukavaa. Ja omat harrastukset. Hoidimme esikoisen kotona 3.5vuotiaaksi ja sittenkin temppuillaan töiden kanssa vielä vuosia että jää tarpeeksi aikaa perheelle. En vaan kauheasti fanita tätä kaikkea säätämistä ja unettomia vuosia. Enkä ainaisia suunnitteluja lapsesta lähtien, vaikka tietenkin niin haluan toimia kun hän meillä on vain kerran tässä elämässä. Mietin usein, miksi niin monet valitsevat kaksilapsisuuden, nekin jotka sanovat ettei kyllä huvittaisi 'mutta kun sisarus'. Ap
 
Ihannetilanteessa jokainen syntyvä lapsi on vanhempien vapaasta tahdosta tekemällä tehty semmoseen tasapainoseen perheeseen, missä kyetään ajattelemaan lasten etua ja huolehtimaan lapsen tarpeista. Minusta ei ole pätevä syy hankkia toista lasta vain sen takia, että esikoinen saa sisaruksen kaveriksi. Mieluummin "tyytyisin" yhteen.
 

Yhteistyössä