minkälaiset "olosuhteet" teillä vallitsi kun esikoinen syntyi?

sano mun sanoneen ap, sun mies ei vaan ole vielä valmis isäksi ,vaikka olis jo nyt ne kaikki omat rivarikämpät ja työt sun muut. eikä siitä voi syyttää häntä. kuten ei sinuakaan kun haluat jo nyt lapsen ja koet olevasi valmis.
tarttis vissii joku kompromissi teijän tehä asian suhteen =)

 

Omakotitalo, pitkä työkokemus kummallakin takana (vakkarityö ei toki ole koskaan ikuista), 8 vuotta yhdessä, jne.

Mä kuulun niihin, jotka inhoavat pikkurahalla kituuttamista ja en voisi kuvitellakaan mukulaa niskoihini silloin. Opiskeluaika riitti, toivottavasti tämä oli siinä. Yritän huolehtia että eläkkeelläkin on lisäeläke elämistä tukemassa...

Mikä vika siinä on, että haluaa asiansa eka kondikseen, ennenkuin lisää sinne uusia palasia?

 

Eli vanhempien iät, asumismuoto, taloudellinen tilanne yms..

Mun mies eilen sano, että lapsi ei tuu ennenku kaikki on "täydellistä" eli rivitaloasunto, vakityö yms. Minusta asia ei todellakaan mee niin. Ei se asumus sitä onnea tee vaan rakkaus <3

Molemmat vanhemmat 27 v., asuttiin (ja asutaan edelleen) vuokralla kerrostalossa. Miehellä vakkarityö, mutta ala on perin pienipalkkainen, minä olen tehnyt opettajan töitä erimittaisissa pätkissä, välillä (niin kuin nyt) olen opiskellut - tukikuukaudet on käytetty.

Mielipiteeni on, että siinä vaiheessa kun lapsen hankkii (saa), elämän pitäisi olla siinä kunnossa (koulutus-/ammatti-/työpolitiikka), että lapsen pystyy itse elättämään, mutta kaiken ei tarvitse olla täydellistä. Lapsen hyvinvoinnin kannalta on täysin samantekevää, asutaanko omistusasunnossa vai vuokralla, omakoti- vai kerrostalossa jne.

 

Meilläkin taitaa siis olla "täydellinen" tilanne (esikoinen nyt 6kk)
- rivari kolmio (eli siis asuntolaina)
- oma auto
- molemmilla vakityöt
- opiskelut opiskeltu ja molemmilla amk-tutkinnot
- iät 26 ja 31
taloudellisesti rahaa ei ole liian vähän mutta ei juuri yhtään ekstraakaan. ehkä mä kuitenkin panostaisin enemmän siihen et parisuhde on kunnossa kuin noihin ulkoisiin asioihin jos lapsen haluaa.

 

Eli vanhempien iät, asumismuoto, taloudellinen tilanne yms..

Mun mies eilen sano, että lapsi ei tuu ennenku kaikki on "täydellistä" eli rivitaloasunto, vakityö yms. Minusta asia ei todellakaan mee niin. Ei se asumus sitä onnea tee vaan rakkaus <3

Molemmat vanhemmat 27 v., asuttiin (ja asutaan edelleen) vuokralla kerrostalossa. Miehellä vakkarityö, mutta ala on perin pienipalkkainen, minä olen tehnyt opettajan töitä erimittaisissa pätkissä, välillä (niin kuin nyt) olen opiskellut - tukikuukaudet on käytetty.

Mielipiteeni on, että siinä vaiheessa kun lapsen hankkii (saa), elämän pitäisi olla siinä kunnossa (koulutus-/ammatti-/työpolitiikka), että lapsen pystyy itse elättämään, mutta kaiken ei tarvitse olla täydellistä. Lapsen hyvinvoinnin kannalta on täysin samantekevää, asutaanko omistusasunnossa vai vuokralla, omakoti- vai kerrostalossa jne.

Juuri näin! Ainakin jonkinnäköiset työpaikat tulisi olla tai edes toisella. Ottaa päähän ihmiset jotka maksattavat lapsensa muilla.

 

Eli vanhempien iät, asumismuoto, taloudellinen tilanne yms..

Mun mies eilen sano, että lapsi ei tuu ennenku kaikki on "täydellistä" eli rivitaloasunto, vakityö yms. Minusta asia ei todellakaan mee niin. Ei se asumus sitä onnea tee vaan rakkaus <3

Miehesi on fiksumpi kuin sina, vaikket tata nyt uskokaan. Lapsia kerkeaa tekemaan sittenkin kun asiat ovat jo kunnossa.

 

Minä 19v ja mies 21v.
Miehellä vakityö,minulla sijaisuus.
Asuttiin molemmat vanhemmilla vielä silloin kun tulin raskaaksi,mutta muutettiin ns.vuokralle ennen esikoisen syntymää.

 

Me ollaan nyt esikoista odottaessa 31 -vuotiaita, asutaan omistuskämpässä ja kummallakin tutkinnot ja vakituiset työt.

Mutta näillä asioilla oli meille paljon vähemmän merkitystä kuin sillä, että henkisesti tunsimme olevamme valmiita lapseen. Oltiin tavattu se kenen kanssa perhe haluttiin perustaa ja nopeasti päätettiinkin antaa lapsen tulla. En koskaan olisi ajoittanut lapsen hommaamista 'täydelliseen' ajankohtaan; tärkeintä oli vain se, että mulla oli vieressä se oikea kumppani.

 

Just viikkoa ennen pojan syntymää muutettiin vuokrakaksiosta omakotitaloon, jossa oli vielä keittiö ja kylppäriremppa kesken.
Talolaina oli just otettu, mutta taloudellinen tilanne oli hyvä. Mies töissä ja miä työttömyyskorvauksellle

 

No meillä oli puilla lämpiävä pieni rintamamiestalo. Pienempi kuin kaksio tavallisesti.

Puuhellalla lämmitettiin ja 'elintasosiipeen' rakennettuun sisävessaan meinas niinsanotusti talvella jäätyä reiälle Pyykkiä sai kuivattaa pitkin asuntoa.

Kaks kaappia ja komero, oli miehen luonnehdinta ensiasumuksestamme.

Miehellä vakityö, minä juuri aloittanut yrittäjä.

 

Eli vanhempien iät, asumismuoto, taloudellinen tilanne yms..

Mun mies eilen sano, että lapsi ei tuu ennenku kaikki on "täydellistä" eli rivitaloasunto, vakityö yms. Minusta asia ei todellakaan mee niin. Ei se asumus sitä onnea tee vaan rakkaus <3

just toi on nykyaikuisten virhe.kaikki pitää olla täydellistä ja valmista ennen lasta ja sit ku se on näin niin ollaan niin vanhoja että sit niitä lapsia ei enää tuu. :attn:
no,tapansa kullakin.

me asuttii esikoisen saadessa alkunsa vuokralla rivitalossa,ite olin vakityössä mutta miehellä määräaikainen joka loppui juuri ennen vauvan syntymää ja oli sitten 2 vuotta työttömänä.ja ihan hyvin pärjättiin.nyt esikoinen 5v,toinen 2v ja kolmas syntyy ensi kesänä,jos kaikki menee hyvin.edelleen asutaan vuokralla,tällä hetkellä kerrostalossa,mies edelleen määräaikaisessa työssä (itse vakituisessa) ja ajellaan vanhalla escortilla.ehkä sun miehen mielestä meidän ei olis saanu tehdä lapsia kun kaikki ei oo täydellistä,mutta jos me ootettais miehen vakinaistamista ja oman asunnon ostoa (joka kyllä on nyt tarkotus ens vuonna ostaa) niin oltais vieläki lapsettomia.mies täyttää ens vuonna jo 40v ja mä 34v joten jos tota sun miehen tavoittelemaa täydellisyyttä oltais odoteltu nii lapsettomiksi varmaan olis jääty.en mä enää 4 kymppisenä haluais esikoista oottaa.

 

16v,asuin kotona ja autoin vuokrassa. enkä koe olleeni taloudellisesti tiukoilla sen enempää kuin nytkään.

 

Meillä oli esikoisen syntyessä ehkä pahin tilanne, mitä kuvitella saattaa.
Oltiin reilu parikymppisiä minä olin juuri päässyt eroon huumeista, mies vielä käytti. Mies työtön, minä opiskelin. Oltiin asunnottomia (vuokra-asunto saatiin kaksi viikkoa ennen lapsen syntymää). Mies joutui vankilaan. Minäkin olin lähellä joutua. Erottiin miehen kanssa melkein heti.
Nyt olen yh lapsi on 3-vuotta ja meillä menee tosi hyvin! Valmistun pian unelmieni ammattiin, olen aloittanut seurustelun kunnollisen miehen kanssa, elämä tuntuu hyvältä. Lapsi on ihana ja kiltti.

MUTTA, en toivo kenellekkään sellaista alkutaivalta, joka meillä lapsen kanssa oli. Se oli hirveän raskasta ja jos olisin ollut yhtään heikompi ihminen niin en olisi selvinnyt.
Kukaan ei uskonut, että selviäisin ja lasta ei huostaanotettaisi. Menin kuitenkin todellakin läpi harmaan kiven ja olen ylpeä itsestäni.
Omasta kokemuksestani sanon, että tiettyjen asioiden on hyvä olla kunnossa ennen lapsen saamista. En kuitenkaan tarkoita taloudellisia asioita vaan henkisiä, valmiutta vanhemmuuteen ja aikuisuuteen.

 

Minä 19, mies täytti just parippvää aiemmin 26.
Asuttiin 30m2 yksiössä kera 3 kissan, vuokralla 7/7krs.
Mies kävi töissä ja oli työsuhde pakettiauto, jolla kuljettiin

Onnellisia silloin, onnellisia nyt :heart:

 

Mies 29, minä 21, omakotitalo, molemmilla vakityöt...ja ihan oli toivottu ja "tekemällä tehty" lapsi joka tämän keskelle tupsahti.

 

Minä 24, mies 28. Iso opiskelija-asunto kerrostalossa. Minä opiskelija, mies työtön. Ihan hyvin ollaan pärjätty ja tunnutaan tulevan paremmin toimeen kuin suurin osa näistä "täydellisistä pareista", joilla tuntuukin olevan lähinnä julkisivu kunnossa ja mikään muu ei olekaan. Ei se lapsi siitä kärsi jos opiskellaan tai ollaan välillä työttömänä. Työttömäksi saattaa jäädä hyvästäkin työpaikasta vieläkin, ajatella!

Tietenkin on kiva, jos on talous kohdallaan kun lapsia tekee, muttei se ole mikään vaatimus. Jos kaikki ihmiset odottaisivat omistusasuntoa ja vakitöitä, niin kyllä tämä Suomen väkiluku tyrehtyisi täysin. En ymmärrä mikä katkeruus tuollakin muutam viesti sitten "muilla maksattaa pentunsa". Ei minua kyllä ketuta yhtään jos verorahoja menee lapsiperheille. Johan tuota on jos minkänlaista muuta loista täällä. Lapset sentään ansaitsee hyvän elämän ja ihan hyvällä prosentilla niistäkin tulee kunnon veronmaksajia.

 

Minä 24 mies 30. Olin töissä kandin jälkeen välissä niin, että sain paremmat äitiysrahat ja vauvan ollessa 1v. takaisin opiskelemaan. Mies töissä, kunnes muutettiin tänne Suomeen eli nyt työttömänä. Vuokrakaksiossa asutaan. Ihan hyvin tullaan nytkin toimeen ja positiivista on se, että vauva saa viettää aikaa molempien vanhempien kanssa rajoituksetta.

 

minä 21v. mies 23v. minä työtön, koulustavalmistunut, mies työssä
hyvin pärjättiin, olin 3 vuotta lapsen kanssa kotonakin ennen töihin menoa

 

Me olimme kumpikin yli kolmekymppisia. Pitkat opiskelut ja railakkaat opiskeluajat takana, monessa maassa tullut jo asuttua. Kummallakin hyvapalkkainen tyo.

Aitiyslomalla oli rahaa tehda mita vaan, esim. matkustella miehen mukana kun kerrankin oli aikaa. Pikkuiselle oli rahaa ostaa kaikki tarvittava uutena.

Ei huolta huomisesta koska tyopaikat olivat turvattuna ja elama valmis perheelle.

Omistusasuntoa ei tosin ollut.

En olisi tehnyt lasta yhtaan aikaisemmin.

 

naimissa,omistusasunto (kaksio) molemmilla vakiduunit, yhdessä oltiin oltu 3v
eli ihan hyvät olosuhteet

 

Eli vanhempien iät, asumismuoto, taloudellinen tilanne yms..

Mun mies eilen sano, että lapsi ei tuu ennenku kaikki on "täydellistä" eli rivitaloasunto, vakityö yms. Minusta asia ei todellakaan mee niin. Ei se asumus sitä onnea tee vaan rakkaus <3

just toi on nykyaikuisten virhe.kaikki pitää olla täydellistä ja valmista ennen lasta ja sit ku se on näin niin ollaan niin vanhoja että sit niitä lapsia ei enää tuu. :attn:

No onko se sitten niin kamalaa? Lapset (omat) ovat toki korvaamattomia kun ne ovat täällä luonamme, mutta kyllä ilmankin olisi elämä ollut elämisen arvoista. Erilaista, mutta ihan ok.

Mun lähipiirissä suurimmaksi osaksi tehdään lapset mielummin 30+ kuin 20+. Ehkä se on erilainen asenne kullanmuruihin? Fakta kuitenkin on, että uraa on hankalampi luoda kun päiväkodilla on oltava 16:30... Mun haaveeni ei ole kotiäitiys

 

naimisissa, ok-talo, vakkarityöt, kult.noutaja ja farmarivolvo! eli kaikki kliseet
9 vuotta yhteiseloa, neljä vuotta meni yrittäessä vauvaa

 

naimissa,omistusasunto (kaksio) molemmilla vakiduunit, yhdessä oltiin oltu 3v
eli ihan hyvät olosuhteet

niin ja iät oli siis 25 ja 26
mä olen kans sitä mieltäe ttä duuni olis hyvä olla olemassa, koska lapsi tulis elättää itse, eli tukien varaan ei voi elämää perustaa, ei se omistus asunto ole se olennaisin asia, vaan se että on hyvät elinolosuhteet ja rahaa millä se lapsi elätetään

 

Mulla oli opinnot loppusuoralla, erosin väliaikasesti äippäloman alettua. Miehellä oli vakkarityö, tosin oli just vaihtanu firmaa eli koeajalla. Ikää mulla 27 ja miehellä 24, vuokralla asuttiin kaksiossa. Ihan hyvin pärjättiin ja pärjätään edelleen, vaikka tällä hetkellä mies koulutustuella ja mä hoitovapaalla.

Me oltiin seurusteltu vasta 5kk eikä asuttu virallisesti yhdessä, (edes samassa kaupungissa, käytännössä tosin kyllä) kun annettiin vauvalle lupa saada alkunsa... Ei siis olla mietitty mitään noita yleisempiä "vaatimuksia" olosuhteiden osalta, vaan toimittu ihan fiiliksen mukaan. Toki on laskettu, että pärjätään taloudellisesti... Paremmin on rahat riittäny (miehellä jääny säästöönki) ku alunperin kuvittelin, eikä o edes sossusta tarvinnu hakea. Itestähän se on enimmäkseen kiinni miten sujuu.

 

Kun meillä alettiin esikoista yrittämään, olimme 22v ja 26v. Mies vakityössä ja minulla määräaikainen sopimus (jatkoa oli luvattu). Vuokralla asuimme anoppini asunnossa.
No minun työsopimustani ei sitten jatketukaan, tilalle otettiin pätevämpi (olen lh ja tarvittiin lto). Työtön oli 3kk ajan ennen äitiysloman alkamista. Naimisiinkin menimme muutama kuukausi ennen vauvan syntymää.
Hyvin pärjäsimme, päivärahat oli laskettu 6kk työtulojen mukaan, työttömyys ei rahoihin vaikuttanut. Sain vielä toisenkin lapsen kohdalla samat rahat indeksikorotuksella

Nyt siis lapsia on kaksi, asumme kerrostalossa aso asunnossa, minulla tälläkin hetkellä määräaikainen työpaikka. Ei se ympärillä oleva materia ja omaisuus sitä onnea tuo. KYllä se on se keskinäinen rakkaus joka kantaa aika pitkälle. Sillä onko asunto oma vai ei, ja minkälaisessa talossa, ei ole mikään määrite onnelle.