Minkälainen puudutus on spinaali?

Matkailija
Se on ihana!
Suositellaan uudelleensynnyttäjille.

Sain viikko sitten la aamuna spinaalin klo 3.45 ja lapsi syntyi 5.40. Juuri sopivasti, sillä vaikutus alkoi olla häviämässä.

Kivut loppui kuin seinään. Ainoa mikä häiritsi, oli hirveä vapina mutta siihen auttoi taas ilokaasu..
 
ei auttanut minulla... ja voi sen laittokin epäonnistua. mulla kivut tuntui sektiohaavan kohdalla (tehty 2 vuotta sitten)joten en tiedä oliko siinä kohti jotain arpikudosta ettei puudutus auttanut.
 
harmaalehmu
Vain uudelleensynnyttäjillä on mahdollisuus spinaaliin, ymmärtääkseni. Vaikutus kestää noin 2 h eikä puudutetta voi lisätä. Mutta se poistaa kivut heti kun laitetaan.

Itse sain sen kakkosen synnytyksessä, mikä melkoinen vuoristorata olikin - mä olin itse kuumeessa. Arpoivat pitkään että voiko edes puuduttaa kun synnytys kulki vähän omilla raiteillaan, sitten arpoivat että epiduraali vai spinaali. Mulla oli IHAN karmeat supistelut, joten koetin ähkiä sinne väliin että se spinaali.

itse sain puudutuksen joskus aamuyhdeksältä ja vauva syntyi 11.48. Vaikutus oli siis jo kadonnut ponnistusvaiheessa, mutta en mä sitä oikein tajunnut. Oli ihanaa "levätä" ne pari tuntia ilman kipuja.
 
Minä sain spinaalin kolme viikkoa sitten kun synnytin.Olin 5senttiä auki kun laitettiin ja kivut loppui siihen.Puudutuksen laitosta meni 17minuuttia kun poika syntyi,ponnistusvaihe kesti vain 2minuuttia.Edellisellä kerralla kun olin synnyttämässä ja sain spinaalin niin se ei auttanut yhtään,mutta oli silloin jo täysin auki kun se laitettiin ja siksi se ei kuulemma tehoakkaan jos se laitetaan liian lopussa.Ja sitä edellisellä kerralla kun sain kans spinaalin niin 5sentistä kesti vain vartti ja oli poika maailmassa ja silloinkaan en tuntenut lainkaan kipuja.Suosittelen,ihan huippu juttu. :)
 
meitsi
Mä jouduin synnytyssalista sektioon ja mulle laitettiin spinaali. Astetta äkäisempi, koska mut leikattiin sen turvin. Eli se puudutti mut rinnoista alaspäin 2 tunniksi. Ei nukutettu.
 
harmaalehmu
\
Alkuperäinen kirjoittaja 07.11.2005 klo 13:57 madara kirjoitti:
mihin se spinaali laitetaan? :ashamed: Siis samallalaillako kun epiduraalikin vai miten?
Mun käsittääkseni se laitetaan ihan samaan paikkaan ja samalla lailla kuin epiduraali. siis selkärankaan.

Itse etukäteen mietin kovasti sitä, että pystyykö taipumaan riittävästi ja pysymään aloillaan. Kyllä pystyi, vaikka supistukset olivat kamalat silloin - jotenkin siihen kippuraan vääntäytyminen ja se että TAHTOI helpotusta oloonsa auttoi kummasti. Naps ja sinne meni, vaikka supistus oli kovana päällä (kun niitä tuli jatkuvasti). Ja sen siliän tien katosivat kivut, sit vaan miehen kanssa yhdessä luettiin monitoria että onpa taas supistus näemmä päällä.
 
Olen kanssa kuullut spinaalista ja mietin josko pyytäisi sitä h-hetkellä epiduraalin sijaan. Oletteko kyseisen kokeneet käyttäneet esim ilokaasua avautumisvaiheessa ennen spinaalin laittoa vai luomunako sinne asti? Tuo, että laitetaan samoin kuin epiduraali vähän arvelluttaa, kun viimeksi meni epiduraalikin vasta neljännellä yrittämällä istuma-asennossa :ashamed:
Mutta hyviä kokemuksia tuntuu kokeneilla olevan, josko sitten minäkin :D
-Wenca & Elvis 37+4
 
Matkailija
Mä vedin ilokaasua taukoamatta ennen spinaalia.

Pistäminen ei tuntunut oikeastaan miltään supistusten rinnalla. Olin kiltisti paikallani ja vedin ilokaasua koko ajan. Olin kyllä ihan toisissa maailmoissa.. :p
 
Sain spinaali-puudutuksen ensisynnyttäjänä ja se vei kivut kokonaan pois. Spinaalipuudutuksen laiton voi uusia, jos on tarve, eli sitä ei voida lisätä niinkuin epiduraalia. Spinaali laitetaan astetta syvemmälle kuin epiduraali ja sen kanssa ei pääse/pysty liikkumaan. Suosittelen!
 
Mä sain spinaalin,vaikka olin ensisynnyttäjä. jouduin synnytys salista sektioon ja siellä pistettiin. puutu heti kaulasta alaspäin. ja se kesti sen illan, ku lapsi nostettiin ylös klo 15.30. Toki saivat yrittää pistää sitä 4 kertaa,ennenku osuivat oikeaan kohtaan... Se ei ollut kivaa, kun hätäkin lapsesta oli suuri ja kipeetä teki se pistely.. Tekipä mieli huitasta. :snotty:
 
sädetikku
\
Alkuperäinen kirjoittaja 07.11.2005 klo 15:47 harmaalehmu kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 07.11.2005 klo 13:57 madara kirjoitti:
mihin se spinaali laitetaan? :ashamed: Siis samallalaillako kun epiduraalikin vai miten?
Mun käsittääkseni se laitetaan ihan samaan paikkaan ja samalla lailla kuin epiduraali. siis selkärankaan.

Itse etukäteen mietin kovasti sitä, että pystyykö taipumaan riittävästi ja pysymään aloillaan. Kyllä pystyi, vaikka supistukset olivat kamalat silloin - jotenkin siihen kippuraan vääntäytyminen ja se että TAHTOI helpotusta oloonsa auttoi kummasti. Naps ja sinne meni, vaikka supistus oli kovana päällä (kun niitä tuli jatkuvasti). Ja sen siliän tien katosivat kivut, sit vaan miehen kanssa yhdessä luettiin monitoria että onpa taas supistus näemmä päällä.
ne laitetaan hiukan eri kohtiin selkärankaan: toinen suoraan selkäydinkanavaan ja toinen kalvojen väliin? tai jotenki noin. katso googlesta!
 

Yhteistyössä