"hmh"
Mä voisin ehkä olla aloittajan työkaveri... olen kyllä tosin nyt lomalla, ja työpaikassanikin olen ollut paljon kauemmin kuin kuukauden.
Mutta, en välitä paljonkaan jutella henkilökohtaisista asioistani. Olen aina hmmentynyt kun joku kysyy niistä, ja vastaan varmaan töksähtäen, kun en oikein ymmärrä mitä esimerkiksi lomasuunnitelmani nyt mihinkään kuuluu. En kysele mistä ihmiset ostaa leipänsä tai mekkonsa, ja jos toden sanon, minua vain rasittaa jos työkaveri kertoo hassua kullannuppunsa edesottamusta. Pidän työstäni, ja haluan mielellään tehdä sen hyvin, olen siitä kiinnostunut, ja minusta on mukavaa tehdä sitä yhdessä sellaisten ihmisten kanssa jotka ovat myös kiinnostuneita työstä. Ja työstä puhun vaikka ummet ja lammet, ja töihin liittyvistä asioista.
Joskus toki yhdessä syömässä esimerkiksi tulee muuta juteltua, jos ollaan tosi kauan oltu yhdessä töissä. Mutta sitten on niitä joiden kanssa kemiat ei selvästikään natsaa erityisen hyvin, enpä niiden kanssa välitä niin omista asioistani jutella sitten senkään vertaa.
That's me. Sorry.