Minkä verran te puhutte ns "omista asioistanne" työpaikalla?? Kun minua ihmetyttää työkaverini...

Mä voisin ehkä olla aloittajan työkaveri... olen kyllä tosin nyt lomalla, ja työpaikassanikin olen ollut paljon kauemmin kuin kuukauden.

Mutta, en välitä paljonkaan jutella henkilökohtaisista asioistani. Olen aina hmmentynyt kun joku kysyy niistä, ja vastaan varmaan töksähtäen, kun en oikein ymmärrä mitä esimerkiksi lomasuunnitelmani nyt mihinkään kuuluu. En kysele mistä ihmiset ostaa leipänsä tai mekkonsa, ja jos toden sanon, minua vain rasittaa jos työkaveri kertoo hassua kullannuppunsa edesottamusta. Pidän työstäni, ja haluan mielellään tehdä sen hyvin, olen siitä kiinnostunut, ja minusta on mukavaa tehdä sitä yhdessä sellaisten ihmisten kanssa jotka ovat myös kiinnostuneita työstä. Ja työstä puhun vaikka ummet ja lammet, ja töihin liittyvistä asioista.

Joskus toki yhdessä syömässä esimerkiksi tulee muuta juteltua, jos ollaan tosi kauan oltu yhdessä töissä. Mutta sitten on niitä joiden kanssa kemiat ei selvästikään natsaa erityisen hyvin, enpä niiden kanssa välitä niin omista asioistani jutella sitten senkään vertaa.

That's me. Sorry.

 

Ap:n aloituksesta muistuu mieleen työpaikka, jossa olin parikymppisenä. Työpaikka oli pieni. Siellä oli pari 40-50-vuotiasta rouvaa. Jos heille ei kertonut lääkärikäynneistään tai muista henkilkohtaisista asioista, niin sen jälkeen pidettiin mykkäkoulua ja ilmapiiri oli kuin olisi hautaustoimistossa ollut.

 

Eihän se huononna työpanosta jos välillä puhuu omasta elämästään. Mun työpaikalla tehokkain työntekijä on semmoinen joka kertoo miesmakunsa, laihdutuskuurinsa jne. kaikille työntekijöille, mutta on todella hyvä työssään.

 

En kyllä minäkään töissä puhelisi omista asioistani.

Samoin. Etenkään jos olisin vain kesätyöntekijä.
Nyt kun on viitisen vuotta tullu oltua tässä työpisteessä, niin on YKSI henkilö jolle olen aika avoimesti kertonut miten esim. asuntolainan ja asunnon hankinnan kanssa menee jne. Ja muutaman remppamiehen kanssa tulee juteltua tulevasta talosta ja sen rempoista.

Muuten en kyllä pihahdakaan työkavereille minun elämästäni (miehestä, perheestä, viikonloppusuunnitelmista ym), miksi ihmeessä niin tekisin?

 

Eihän se huononna työpanosta jos välillä puhuu omasta elämästään. Mun työpaikalla tehokkain työntekijä on semmoinen joka kertoo miesmakunsa, laihdutuskuurinsa jne. kaikille työntekijöille, mutta on todella hyvä työssään.

Kai sekin on kestettävä...

Mun täytyy kyllä todeta että hölösuiden hölötys heikentää ainakin mun työpanosta, koska he näyttävät myös odottavan että heitä kuunnellaan... ja jos ei kiinnosta, huomio hajoaa, oma rytmi menee sekaisin, niin siinä sitä ollaan...

Mä en oikein pidä siitä että mulle puhutaan muusta kuin työasioista töissä.

 

Just eilen ajattelin, että onko joillakin tosiaan joku tarve kertoa kaikenmaailman henkilökohtaiset asiat työkavereilleen. Eilen lounastauolla sain kuulla hyvinkin henkilökohtaisia asioita muista ihmisistä. Vaikka kertoja ei ihmisten nimiä maininnutkaan, niin silti minusta mentiin jo liian intimeihin asioihin. Itse en ainakaan tykkäisi, jos tämä kyseinen työkaveri kertoilisi samaan tapaan minun asioitani eteenpäin. Siksipä en mitään henkilökohtaisempaa halua kertoa ainakaan tälle henkilölle.

 

[QUOTE="hmh";28685476]Kai sekin on kestettävä...

Mun täytyy kyllä todeta että hölösuiden hölötys heikentää ainakin mun työpanosta, koska he näyttävät myös odottavan että heitä kuunnellaan... ja jos ei kiinnosta, huomio hajoaa, oma rytmi menee sekaisin, niin siinä sitä ollaan...

Mä en oikein pidä siitä että mulle puhutaan muusta kuin työasioista töissä.[/QUOTE]
Mulla ainakin työhön keskittyminen herpaantuu, jos pitää samaan aikaan kuunnella työkaverin juttuja ja varsinkaan niin, että niihin juttuihin odotetaan multa jotain kommentointia. Tauot on eri asia, mutta kesken duunien en kaipaa mitään small talkia. Siksi varmaan teenkin kaikista tehokkaimmin töitä niinä päivinä, kun teen etätöitä ja työhuoneessa kissatkin vetävät unta kuuppaan eivätkä ole häiriöksi.

 

Minä en puhu yksityisasioistani työkavereille, ihan sen vuoksi koska he kertovat minulle omiensa lisäksi myös toisten yksityisasiat. Varmasti kertoisivat minunkin asioitani eteenpäin, ja minun perhe-elämäni, terveyteni tai mikään muukaan ei kuulu heille.

Toki on muutama läheinen työkaveri josta on tullut oikeakin kaveri, ja heidän kanssa jutellaan myös henkilökohtaisesta asioista. Mutta miksi mun lapsen kuulumiset tai miehen lääkärikäynnit kuuluis hittoakaan ihmiselle jonka kanssa oon muutaman kuukauden kesätöissä, ja joka ei mun kanssa koskaan vapaa-aikaansa viettäis?

 

Minä menen työpaikalle tekemään töitä, en lörpöttelemään. Jos sattuu, että olen juttutuulella, en todellakaan mene kyselemään mitään muiden koti- tai muista henkilökohtaisista asioista. Olen sillä kannalla, että jos joku haluaa niistä kertoa, hän kertoo kysymättäkin. Jos taas hän ei halua kertoa, niin hänen ei sitten tarvitse kiemurrella, kun en edes kysy.

Kun tullaan tutummaksi, työasioiden sijaan saatan kyllä jutella, mutta harvemmin itsestäni. Onhan maailma aiheita pullollaan. Puheenaiheen valinta kertoo sitäpaitsi puhujasta, vaikka hän ei puhuisikaan omista asioistaan. Jos työkaveri haluaa puhua omista asioistaan tai kysyä minun, mikäs siinä, mutta erittäin harvassa ovat ne, joiden kanssa tullaan niin läheisiin väleihin, että puhuttaisiin perheasioista jne.

Jos saan puhelun, mitä varten selittäisin kellekään, kuka soitti? Ei mulle niin jänniä soittoja tule, että joku tahtoisi tietää niistä jotakin.

Näillä eväillä olen pärjännyt erittäin hyvin ja välit työkavereihin ovat kunnossa.

 

[QUOTE="hmh";28685476]Kai sekin on kestettävä...

Mun täytyy kyllä todeta että hölösuiden hölötys heikentää ainakin mun työpanosta.[/QUOTE]

Peesi!
Meillä on yksi viittä vaille eläkeiässä oleva herra töissä, joka tulee höpöttämään ihan kaikesta maan ja taivaan välillä. Ja hän on aika kovaääninen muutenkin. Ja jos hän huomaa ettei häntä kuunnella, niin alkaa höpisemään vielä enemmän ja kovempaa.

Hän on oikeasti aivan mahtava tyyppi, JOS minulla on oikeasti aikaa kuunnella. Mutta se on toooodella rasittavaa yrittää työskennellä jos tuollainen hölösuu on samassa huoneessa koko ajan. Pinna oikeasti palaa, vaikkei oikeasti se henkilö itsessään edes ärsytä, vaan se jatkuva puhuminen. Onneksi hänen työpisteensä on ihan muualla, käy täällä ehkä pari kertaa kuussa

Meidän työpisteessä onneksi porukka aika hyvin pitävät suunsa kiinni ja tekevät töitään. Yksi äiti-ihminen kertoo aina välillä omasta 1-luokkalaisesta ja sen tempauksista, ja yks mies kertoo omista lapsistaan jotka ovat minun ikäisiä. Mutta todella harvoin.

 

[QUOTE="Siis";28685503]Minä en puhu yksityisasioistani työkavereille, ihan sen vuoksi koska he kertovat minulle omiensa lisäksi myös toisten yksityisasiat. Varmasti kertoisivat minunkin asioitani eteenpäin, ja minun perhe-elämäni, terveyteni tai mikään muukaan ei kuulu heille.

Toki on muutama läheinen työkaveri josta on tullut oikeakin kaveri, ja heidän kanssa jutellaan myös henkilökohtaisesta asioista. Mutta miksi mun lapsen kuulumiset tai miehen lääkärikäynnit kuuluis hittoakaan ihmiselle jonka kanssa oon muutaman kuukauden kesätöissä, ja joka ei mun kanssa koskaan vapaa-aikaansa viettäis?[/QUOTE]

Onko ap:llä ollut missään vaiheessa kyse yksityisasioista? Small talkista hän puhui, eikä jotkin kesälomasuunnitelmat tai vaikkapa se että kuinka vanhoja lapsia itsellä on, ole mikään valtakunnansalaisuus.

 

Kyllä mä ainakin ymmärrän sua AP! Mun mielestä on outoa, jos työkavereilleen ei mitään pysty puhumaan. Ei niiden juttujen pidä olla mitään superhenkilökohtaisia tilityksiä, mutta kyllä mun mielestä sellainen pieni rupattelu on ihan normaalia kanssakäymistä. Olen ollut kahdessa työpaikassa missä tilanne oli tuollainen; toisessa ei edes lounaalla kukaan puhunut toisilleen mitään. Sellainen kiusallinen hiljaisuus koko ajan, ja vaikka koitti jotain pientä sanoa, hyvä kun vastausta kuului. Onko ihmisten kanssa juttelu oikeasti niiiiin hirveätä?

Pitkäaikaisin työpaikkani oli sellainen, missä takahuoneen täytti aina iloinen puheensorina ja kaikki tiesivät toisistaan ties mitä. Kerroimme myös henkilökohtaisia asioita paljon, ja ikinä en kokenut mitään "selkään puukottamista" tai vastaavaa. Niistä työkavereista jäi ihania muistoja, ja yksi hyvä ystäväkin.

Itse todellakin vaalin hyvää työilmapiiriä, ja mielestäni jonkinlainen kanssakäyminen vaan kuuluu siihen. Kyllä minua kiinnostaa tietää, että minkälainen se tyyppi on kenen kanssa vietän joka päivä aikaani. Miksi ei kiinnostaisi? Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että töitä ei voi puheelta tehdä ja kaikki on tilitettävä, mutta omaan korvaani AP:n työkaverin käytös kuulostaa vaan oudolta.

 

Onko ap:llä ollut missään vaiheessa kyse yksityisasioista? Small talkista hän puhui, eikä jotkin kesälomasuunnitelmat tai vaikkapa se että kuinka vanhoja lapsia itsellä on, ole mikään valtakunnansalaisuus.

ehkä ei, MUTTA mitä se puolitutulle työkaverille kuuluu mitä teen lomalla vai teenkö mitään tai minkä ikäisiä ja nimisiä lapsia mulla on? Mitä se tekee sillä tiedolla, MIKSI se on niin oleellinen asia tietää?

 

Niin, pitäisi määritellä se että mitä small talkiin kuuluu. Mun mielestä siihen kuuluu (yleisten asioiden lisäksi) oman elämäntilanteen kertominen jossain vaiheessa pääpiirteittäin, sillein kevyesti. Yksityisasiat on erikseen sitten, ja muiden yksityisasioiden kertominen on tietty väärin.

 

Onko ap:llä ollut missään vaiheessa kyse yksityisasioista? Small talkista hän puhui, eikä jotkin kesälomasuunnitelmat tai vaikkapa se että kuinka vanhoja lapsia itsellä on, ole mikään valtakunnansalaisuus.

Et sinä voi määritellä mikä on toisen yksityisasia ja mikä ei.

 

[QUOTE="vieras";28685543]Et sinä voi määritellä mikä on toisen yksityisasia ja mikä ei.[/QUOTE]

Hmm, pidätkö sä lapsiasi pussi päässä kun he kulkevat kadulla? Se minkä kaikki voivat nähdä, ei ole salaisuus.

 

En kyllä minäkään töissä puhelisi omista asioistani.

Sama täällä. Monesti liika avoimuus kääntyy itseään vastaan.

 

Onko ap:llä ollut missään vaiheessa kyse yksityisasioista? Small talkista hän puhui, eikä jotkin kesälomasuunnitelmat tai vaikkapa se että kuinka vanhoja lapsia itsellä on, ole mikään valtakunnansalaisuus.

No ainakin mun lapseni ja kesälomasuunnitelmani ovat ihan yksityisasioita eivätkä kuulu työpaikalleni eikä työkavereilleni. Yksityisasia ei ole mielestäni synonyymi valtakunnansalaisuudelle vaan yksityisasia on henkilökohtainen asia, jolla ei ole - tai ainakaan pitäisi olla - merkitystä työkavereille. Smalltalkia voi harrastaa ihan yleisistä asioista kuten säästä, päivän politiikasta, uutisista, musiikista, elokuvista, ruuasta, Vladimir Putinista, verotuksesta, asuntotuotannosta, sote-uudistuksesta... onhan noita aiheita pilvin pimein.

 

Hmm, pidätkö sä lapsiasi pussi päässä kun he kulkevat kadulla? Se minkä kaikki voivat nähdä, ei ole salaisuus.

Edelleenkään et voi määritellä sitä mitä toinen pitää yksityisasianaan?

Sen toki voit määritellä mitä itse kerrot itsestäsi

 

ehkä ei, MUTTA mitä se puolitutulle työkaverille kuuluu mitä teen lomalla vai teenkö mitään tai minkä ikäisiä ja nimisiä lapsia mulla on? Mitä se tekee sillä tiedolla, MIKSI se on niin oleellinen asia tietää?

Koska se on small talkia, ja myös sitä että puhutaan enemmänkin kuin ne pakolliset jutut. Suomalaisille aika vaikea asia.

 

Niin, pitäisi määritellä se että mitä small talkiin kuuluu. Mun mielestä siihen kuuluu (yleisten asioiden lisäksi) oman elämäntilanteen kertominen jossain vaiheessa pääpiirteittäin, sillein kevyesti. Yksityisasiat on erikseen sitten, ja muiden yksityisasioiden kertominen on tietty väärin.

No mitä mä olen ollut esim työni puolesta suurissa kansainvälisissä konferensseissa, niin ei niissä ole smalltalkina puhuttu lapsista, lomasuunnitelmista tai muistakaan henkilökohtaisista asioista vaan ihan yleisistä maailmalla tapahtuvista asioista tai musiikista, elokuvista yms.

 

Olin metallipajalla 20hlö firmassa 3v töissä ennen kuin kuulin hitsaritoverini oikean nimen ja sukunimen. Aina oli kaikki vaan et "se make", jonka jälkeen myös tajusin että asumme saman kadun varrella.

 

Tästä ketjusta tään näkee kuinka ihmiset voi olla erilaisia. Aloittaja ja joku alottajan kanssa samanhenkinen ihmettelee (meitä) työpaikan vaikenijoita, ja itse olen koko ikäni ihmetellyt niitä jotka jaksaa hölöttää ja hölöttää töissä omista ja tuttaviensa asioista ja odottavat vielä muilta samaa.

Ottamatta nyt kantaa siihen ketkä ovat tehokkaita noin yleensä ja ketkä eivät (kai kummallakin tavalla voi olla tehokaskin, tai yhtä hyvin tehoton): uskotteko puheliaat millään, että jos me vaiteliaat rasitamme ja ihmetytämme teitä, niin kyllä tekin meitä...

Mutta kun meidänkin täytyy teitä koettaa sietää niin koettakaa tekin meitä.

 

No mitä mä olen ollut esim työni puolesta suurissa kansainvälisissä konferensseissa, niin ei niissä ole smalltalkina puhuttu lapsista, lomasuunnitelmista tai muistakaan henkilökohtaisista asioista vaan ihan yleisistä maailmalla tapahtuvista asioista tai musiikista, elokuvista yms.

Höh, ei kellään ole jotain konferenssia toisensa perään, en mäkään niissä puhuisi mitään omista jutuistani. Mutta jos viettää 40 h viikossa samassa konttorissa, käyden samassa kahvihuoneessa ja koskaan ei mainitse edes muutamalla sanalla vaikkapa pojan jalkapalloharrastuksesta, niin on vähän outoa.
Kun sen kaiken voi tehdä kevyesti ja iloisesti muutamalla sanalla, muutamalla lauseella viikossa. Mutta kun ap:n työkaveri ei kerro yhtikäs mitään.

 

liikaa kokemusta on tullut siitä että töissä kertoo itsestään jotain, kaikki juorutaan eteenpäin ja parhaassa tapauksessa käytetään itseä vastaan vittuilun välineenä.