Minkä ikäisenä tutti pois?

heljä
tyttö oli vuoden ja kuukauden ikäinen kun oppi juomaan kunnolla mukista. silloin jätettiin tuttipullo kokonaan pois. siitä meni kuukausi, niin jäi se tuttikin melkein itsestään pois. tyttö vaan leikki sillä ja nakkasi menemään kun itku tuli. eikä kyllä itkenyt yhtään perään kun yksi ilta ei vaan annettu sitä sille enää. luulen, että lapsesta kyllä näkee, koska hän on valmis tutista luopumaan. toiset tarvitsee sitä pitempään kuin toiset. pitääkin vaan osata nähdä, että koska se kapine muuttuu lapselle leluksi ettei sitten vaan omaa laiskuutta ole tukkimassa sitä toisen suuhun koko aikaa...
 
esikoiselta otettiin 8kk iässä kun tuli flunssaputki, eikä itkeny perään - pullo 1v2kk iässä pois ja kaks viikkoo muisti mistä jäi paitsi.

kuopus lopetti itse tutin syönnin 10kk iässä myös flunssa-aikana pulloa imi vuoden ikäiseksi ja pullosta vieroittaminenkin meni helposti kun ei pieni muista niin paljon menneitä :whistle:
 
yxz
Täytyy tunnustaa, että nukahtamistutti oli esikoisella käytössä lähes kolmivuotiaaksi :ashamed:
Mutta oli niin helppo työntää tutti suuhun ja unilelu käteen, kun sen jälkeen nukahdettiin viidessä minuutissa.
Nuorimmainen puolestaan ei ole tuttia lainkaan huolinut yrityksistä huolimatta.
 
meillä likka on nyt 2v8kk ja on tutti käytössä, mutta vain unien aikaan.On ollut puhetta miehen kanssa että pitäis vain ottaa joku ehtoo asiaksi ja ottaa tutit pois, mutta sitä ehtoota ei oo viä näkyny.Alustavasti oomma puhuneet likalle että jos veisimme tutit tuttikeijulle jne jne.muumeille piti jättää, mutta kun nuo tutit jäi sitten pirhana vieköhön autoon :\|
 
äitikin
Joo meillä sitten jäi viime viikolla se tutti pois, ikää 2 vuotta.
Meillä tutti oli vain nukahtamis väline noin 5-6kk iästä lähtien.
Äiti kun ei pahemmin tykännyt siitä et tutti oli täynnä koirankarvoja - eli otin heti pois päiväkäytöstä kun lähti liikkeelle kunnolla.
 
archie
esikoisella jätettiin pois n.1v7kk iässä, kuopuksella vielä uniaikaan käytössä, likalla ikää nyt 1v4kk. syksyllä ajattelin vierottaa, saas nähä miten käy. joka tapauksessa ennen hoidon alkamista olis suunnitelmissa luopua tutista.
 
esikoinen ei syöny tuttia ollenkaa, pari ekaa päivää vain yritti epätoivoisesti lutkuttaa. Kuopus pian 9kk taasen syö mutta alusta asti tutti on ollut vain nukahtamishetkellä käytössä, muuten tuttia ei kaipailla eikä sitä myöskää mitenkää näytillä pojalle edes pidetä. Eli jos tää tämmösenä pysyy, niin en pitäs kiirettä sen kanssa, luulisin että tässäkin asiassa lapsi ite näyttää valmiutensa, kun ei se kerran nytkään mikää elämää suurempi kapistus ole.
 
jeps
\
Alkuperäinen kirjoittaja 04.08.2004 klo 00:31 Pingviini kirjoitti:
Meillä on kolmella ekalla jätetty alle 2vuotiaana tutti pois, mutta neljäs täytti viikko sitte 2v ja söis tuttia 24h/vrk jos ei päivisin pistäis välillä piiloon!
Meillä sama homma...poitsu täyttää lokakuussa kax ja karsee huuto jos ei tuttia saa, kirkuu kun päätä leikattas. Aattelin kyllä tan vuoden puolella tutin hävittää. Uusia en kaupasta kotiin kanna. :)
 
Vajaa vuoden ikäsiähän nuo oli kun tutit oli jo hävinneet. Muutenkin ainakun lapsi nukahti niin hain tutin pois suusta ettei totu yötä lupsuttamaan sitä ja sittenko se tippuis suusta ni sitä etittäis kissojen ja koiriin kaa...yöt meni tosi mukavasti ilman tutin etsintöjä. Kolmannen kohdalla ainon vetää saman linjan.
 
JdeN
Meillä jäi tällä viikolla tutti pois yölläkin. Poika on vuoden ikäinen. Päivällä ei ollut tutti suussa juuri koskaan muuten kun jos satutti itseään niin tutti oli hetken lohtu. En jaksanut enää yöllä noukkia tuttia suuhun joten jätimme sen pois. Samalla poika meni omaan huoneeseen nukkumaan ja lopetimme myös kädestä kiinni pitämisen nukuttaessa, ja ihmeen hyvin on poika tottunut että kun mennään nukkumaan ei tule tuttia eikä isi ja äiti pidä kädestä. Unikoulu jota myös pidämme tähän samaan syssyyn on nyt tuottanut tulosta. Meillä on kuudes yö nyt takana ja poika nukkui todella ihan itsenäisesti ilta-kymmenestä aamun puoli kahdeksaan!
- Jaana rv33
 
kahdeksan äiti
miksi pitäisi jättää tutti kovin pieneltä pois? Antaa lapsen nauttia imemisestä! Tuntuu joskus et on vanhemmille kunnia-asia, mitä aikaisemmin tutti riistetään lapselta.Omani ovat olleet 2-3 v. kun ovat itse heittäneet possulle,antaneet joulupukille yms... Ymmärtävät sitten jo enemmän eivätkä kaipaa sitä,kun ovat itse hävittäneet sen.Säälittää ne lapset, joilta tutti viedään väkisin.Olen sitä mieltä et imemiseen liittyy myös turvallisuuden tunne.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 07.08.2004 klo 20:48 kahdeksan äiti kirjoitti:
miksi pitäisi jättää tutti kovin pieneltä pois? Antaa lapsen nauttia imemisestä! Tuntuu joskus et on vanhemmille kunnia-asia, mitä aikaisemmin tutti riistetään lapselta.Omani ovat olleet 2-3 v. kun ovat itse heittäneet possulle,antaneet joulupukille yms... Ymmärtävät sitten jo enemmän eivätkä kaipaa sitä,kun ovat itse hävittäneet sen.Säälittää ne lapset, joilta tutti viedään väkisin.Olen sitä mieltä et imemiseen liittyy myös turvallisuuden tunne.
Ite otin pojalta pois tutin kun oli 1v8kk koska hampaat jo vääntyny vinoon...siis kokonaan se ylempi kaari jossa hampit ovat!!! Siksi luultavasti rautahampaatkin tulevat sitten vinossa ulos. Ei ole kivaa jos pojuni kuulee olevansa orava tai mursu tai joutuu rautoihin ja tulee syrjityksi. SIKSI otin tutin pois!
 
Meil pojulta otettiin tutti pois noin kuukausi sitten.
Aluksi oli hirveä huuto, etenkin nukkumaan mentäessä. Mut nyt on jo tottunut.
Nyt on tosin vuorossa totuttelu "isojen poikien sänkyyn"... Sieltä on pojan mielestä kiva karata...Pinnasänkyyn ei ole enää paluuta; se purettiin viime keskiviikolla, odottelemaan tulevaisuutta ja uutta käyttäjää.
 
2-vuotiaana jätettiin tutti pois.Leikkasin saksilla tutteihin isot reiät ja näytin tytölle että tutit on menny rikki.Yritti imeä niitä vielä loppupäivän ja nukkumaan mennessään mutta huusi pian sängystä että tulla ottamaan tutti pois kun se on rikki eikä sitä voi siis enää syödä!
 
1972
\
Alkuperäinen kirjoittaja 07.08.2004 klo 20:48 kahdeksan äiti kirjoitti:
miksi pitäisi jättää tutti kovin pieneltä pois? Antaa lapsen nauttia imemisestä! Tuntuu joskus et on vanhemmille kunnia-asia, mitä aikaisemmin tutti riistetään lapselta.Omani ovat olleet 2-3 v. kun ovat itse heittäneet possulle,antaneet joulupukille yms... Ymmärtävät sitten jo enemmän eivätkä kaipaa sitä,kun ovat itse hävittäneet sen.Säälittää ne lapset, joilta tutti viedään väkisin.Olen sitä mieltä et imemiseen liittyy myös turvallisuuden tunne.
Voi kauheeta, onkohan minulla ollut lapsena turvaton olo, kun söin tuttia 4. vuotiaaksi!!!!!!!!!!!!Ja sen jälkeen, kun itse sen roskiin heitin, imin etusormeani kouluikään asti!!!!!! :whistle:
 

Yhteistyössä