tutti asiaa... taas!!!

08.07.2005
243
0
16
meillä poika 1,2v. ja alottaa syksyllä ryhmäperhepäivähoidossa,sillon ikää 1,4v. ja kysymys kuuluukin: olen harkinnut tutin pois jättämistä ei syö sitä muulloin kun nukkumaan mentäessä eli siis unitutti,niin kannattaako ennen hoidon aloittamista ottaa se tutti pois vai koska??? kertokaa kellä kokemusta ja muutenkin mielipiteitä!!!
 
jos on reilusti aikaa ennen tarhaan menoa niin vieroitus ennen sitä, mutta jos ei oo kuin viikko pari aikaa ennen hoidon aloitusta niin sitten vierotusta on mielestäni syytä lykätä ettei tule kerralla liian montaa muutosta pikkkusen elämään.
 
Meillä tyttö aloitti hoidon kesäkuussa 1v7kk iässä. Minä en halunnut vierottaa tutista ennen sitä. Unitutti meilläkin, mutta vähän aikaa hoidon alussa kaipasi tuttia muulloinkin lohduksi. Hoitajalle oli ihan alkuun iso apu kun sai antaa tutin ja unikaverin lohduttamaan eroitkua. Muutamana päivänä oli antanut aamulla vähäksi aikaa tutin, sitten ei enää kaivannutkaan. Meillä on ajateltu odottaa sinne 2v synttäreiden tienoille ennenkun aletaan miettiä tuttivierotusta.
 
Miksi pitää väkisin ottaa tutti pois lapselta joka on vielä niin pieni ettei sitä itse ymmärrä? Tuntuu aika julmalta minun mielestäni. Kun lapsi on vähän isompi niin hän monesti antaa tutin itse esim. joulupukille tms. näin vieroitus käy helpommin. Mitä haittaa siitä tutista on hoitopaikassa varsinkin jos siitä on hyvä lohtu nukkumaan mennessä?
 
ei sitä tuuttia olla väkisin pois ottamassakaan,mutta kun meillä sitä ei kaivata,mutta kun menee nukkumaan ja tutti on sängyssä niin tottakai se suuhun menee,mutta jos ei koko tuttia näkis niin ei sitä haluiskaan!!! Meillä tuttia ei anneta lohduksi,vain ja ainoastaan kun mennään nukkumaan,eli jos pojalla on vielä tutti kun menee 1.9 tarhaan niin selväksi teen hoitajille että tutti annetaan vain sillon kun mennään päikkäreille,ei muuten!!!
tämä on minun mielipiteeni ja tapani asia hoitaa ja tiedän että tästä tulee monta eriävää mielipidettä,mutta miksi opettaisin lapseni imeskelemään tuttia jos sitä ei muutenkaan kaipaa???
Kukin tyylillään =)
 
Jos tutista luovutaan ennen 3v ikää, pysyviä vaikutuksia hampaistoon ei jää. Jos lapsi syö tuttia pidempään, vaikutukset ovat pysyviä: avopurentaa.. Sehän taas ei kaunista ketään :(
 
Meille hampilekuri suositteli tutin lopettamista 2-vee, niin ei kuulemma vaikuta purentaan yms.
Eihän se titetenkään ole sääntö ja laki että kun syöt tuttia pidempään niin siitähän heti hampaat "viottuuu", sehän on ihan henk.kohtasta, mutta en silti antaisi oman lapseni syödä tuttia 2-vee jälkeen. Mutta tämähän on tietysti vain minun käytäntöni, jokaisella omansa :heart:
 

Yhteistyössä