minkä ikäisenä 26 kokoiset kengät?

Hei! Poika sai 2v synttärilahjaksi 26 numeron kengät mutta ovat vielä suuret. Minkäs ikäisenä teillä on olleet käytössä 26 numeron kengät? Vois vähän sen perusteella suunnitella noita kenkäostoja jatkossa. Ettei tulis turhia ostoja.
 
Oho, meillä tuntuu olevan isojalkainen tyttö. :D Kesällä tulee 2,5 vuotta ja on kevätkengiksi ostettiin kokoa 25. Talvikengät on olleet 24.

Niin no, siltä oikeastaan vaikuttaa että 3-vuotiaana mene toi 26 vielä. :) Eipä niitä kenkiä kannata kovin aikaiseen ostaa. Välillä tulee kasvupyrähdyksiä ja välillä pysyy samassa.
 
riippuu lapsesta
Meillä pojalla koko 26 oli käytössä alle 3-vuotiaana, olisiko ollut 2-2,5 v.

Tyttö taas oli pienijalkainen ja koko 26 meni vielä 3,5 vuotiaana.

Pojan kohdalla en osaa vieläkään ennakoida jalan kasvua, joten en osta ennakkoon kenkiä, en edes kumppareita, ettei tule turhia ostoksia. Tytön jalka kasvoi jotenkin vakiosti numeron tai kaksi vuodessa, sen osasi ennakoida, mutta en silti ostanut ummikkona ja sovittamatta kenkiä: niiden lesti vaihtelee ja joku malli ei passaa jalkaa ollenkaan.. samoin kokomerkinnät vaihtelevat.

Kumpparit on minusta väljempiä kuin tavalliset kengät.. niissä riittää pienempi koko.
 
jessicanmami
meillä tyttö toukokuussa 3v ja talvikengät oli 27 ja samaan aikaan samoja kenkiä kokoa 26 kokeili eräs 5-6v tyttö sanoin sit et teijän tytöl on sit aika pieni jalka jos noi mahtuu sille et meil on kokoa isommat tälle ja näytin meijän tyttöä......se tuntu vaan jotenki nii hassult ja nyt ens talveks on luistimet kokoa olikoha se 28 tai 29
 
eihän
\
Alkuperäinen kirjoittaja 21.03.2007 klo 23:39 jessicanmami kirjoitti:

pitikö sun se eskari-ikäinen nolata :eek: :'(
 
meillä
poika 1 vuotta ja 10kk. Nyt 26 kengät käytössä, mahtuu villasukka.
25 sopivat ohuella pikkusukalla. Iso jalka on ikätovereihin verrattuna, mutta niin on koko äidin puolen suvulla:)
 
meillä kupous täytti tammikuulla 3 v ja nyt on käytössä kenkä 26/27, riippuen valmistajasta. Kuomat menee 26.

Isoveljellään oli samat kengät käytössä vasta 3v8 kk ikäisenä että aika lailla tosiaan riippuu palsen koosta.
 
jessicanmami
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.03.2007 klo 01:00 eihän kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 21.03.2007 klo 23:39 jessicanmami kirjoitti:
meillä tyttö toukokuussa 3v ja talvikengät oli 27 ja samaan aikaan samoja kenkiä kokoa 26 kokeili eräs 5-6v tyttö sanoin sit et teijän tytöl on sit aika pieni jalka jos noi mahtuu sille et meil on kokoa isommat tälle ja näytin meijän tyttöä......se tuntu vaan jotenki nii hassult ja nyt ens talveks on luistimet kokoa olikoha se 28 tai 29
pitikö sun se eskari-ikäinen nolata :eek: :'(
en tarkottanu nolata sitä ja kyl ne iteki huomas et ne oli liian pienet sille tytölle ja sanoin et ne kengät on aika pientä mallia enkä edes sanonu sitä ihan noin suoraan mitä kirjotin sen tohon
 
merika
Voi apua hassua tai ei on aikuisia joilla kengänkoko 37 ja toisia joilla 41, että kyllä se ero on pienilläkin. Ja toiset vanhemmat ostaa kasvuvaralla ja toiset sopivia. meillä neiti kohta 3v. ja talvikengät kokoa 29 -maksoi yli 65e joten otin kasvuvaraa/villasukat ja toivon et sopii syksyllä. Muuten myös koko 26 talvikumpparit sopii. Eli oikee koko olis varmaan siinä 26-27.

Ei kenkiä kannata ostaa ennakkoon, ei kyllä kasvuvarakaan aina auta.
 
kasvun vara
Kasvunvara-vaatteessa ja kengässä tahtoo olla se vika, ettei ne ole ikinä sopivat. Ja jos sitten hyvin käy, että ovat "ensi kesänä" sopivat, on kengät on tosi kurjassa kunnosa, kun niillä on yksi kausi menty silleen, että ovat liian isot jalkaan: se kuluttaa kenkää ihan eri tavalla.

Me ostimme vahingossa liian isot kengät tälle talvelle. Lopputalvelle siis. Luultavasti entiset talvikengät olisi olleetkin sopivat, jos olisin muistanut että niissä on itse laittama irtopohjallinen.. tai en tiedä olisiko sopineet. Uudet kengät löytyi alesta ja tosi halvalla elefantenit. Taatusti sopii ensi talvena.
 
niin ja vielä
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.03.2007 klo 17:03 merika kirjoitti:
Voi apua hassua tai ei on aikuisia joilla kengänkoko 37 ja toisia joilla 41, että kyllä se ero on pienilläkin. Ja toiset vanhemmat ostaa kasvuvaralla ja toiset sopivia. meillä neiti kohta 3v. ja talvikengät kokoa 29 -maksoi yli 65e joten otin kasvuvaraa/villasukat ja toivon et sopii syksyllä. Muuten myös koko 26 talvikumpparit sopii. Eli oikee koko olis varmaan siinä 26-27.

Ei kenkiä kannata ostaa ennakkoon, ei kyllä kasvuvarakaan aina auta.
Niin ja tuli mieleen että voi ja hassua ku meitä aikuísia on niin eri kokoisia. Toinen on pitkä ja toinen lyhyt, toinen on laiha ja toinen paksu ja joku on roteva ja isoluinen..

Ja toisella on ihon väri lähes valkoinen, toinen rusottaa vaikka on umpitalvi, toinen on punakka., Ja joku päivettyy auringossa ja toinen ei sitten millään, vaikka miten yrittäisi ja sama se on lapsillakin

Eikä me silti seistä rivissä ja vertailla käden kokoa ja sormien pituutta, vatsamakkaroiden laajuutta.

Kummakos sitten jos lapsetkin ovat kovin erikokoisia, eri laisia. Ja kuitenkin heitä verrataan koko ajan.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.03.2007 klo 01:00 eihän kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 21.03.2007 klo 23:39 jessicanmami kirjoitti:
meillä tyttö toukokuussa 3v ja talvikengät oli 27 ja samaan aikaan samoja kenkiä kokoa 26 kokeili eräs 5-6v tyttö sanoin sit et teijän tytöl on sit aika pieni jalka jos noi mahtuu sille et meil on kokoa isommat tälle ja näytin meijän tyttöä......se tuntu vaan jotenki nii hassult ja nyt ens talveks on luistimet kokoa olikoha se 28 tai 29
pitikö sun se eskari-ikäinen nolata :eek: :'(
no just joo, lapset ovat aina niiiin puolustuskyvyttömiä :'( ethän sä kuule varmaan kommentoi aikuisten jalan kokoa kenkä kaupoissa joten jätähän lapset rauhaan ja anna heille sama arvostus kuin aikuisille :whistle:
 
Yhteistyössä