Minkä ikäiselle lapselle voi kertoa totuuden erosta?

Lasta EI tarvitse missään vaiheessa sekoittaa vanhempien väleihin!!! Ihan sama minkä takia eroatte, lapsen ei tarvitse tietää. Jos isompana haluaa tietää, voit sanoa että voit kysyä isältäsi jos hän haluaa kertoa. Sinun tehtäväsi ei ole mustamaalata isää lapselle.

 

Mä en näe tarpeelliseksi kyllä kertoa lapselle tuommoisia asioita oli lapsi sitten minkä ikäinen tahansa.

 

samaa mieltà millenian kanssa. tapoja on monia, sàvyeroja on eikà kaikki ole kostomielessà

 

Lapselle kertoisin vaan, että oli riitoja aikuisten välillä, syyt eivät kuulu hänelle.

Sit kun hän olisi aikuinen ja itsenäistynyt teistä molemmista, siis kunnolla omillaan jo, ja voi täysin vapaasti valita miten paljon teidän kummankaan kanssa on tekemisissä, voisin halutessaan keskustella tarkemmin eron syistä. Jos lapsi siis kysyisi. Musta tälleen aikuisella iällä on ollut ihan hyvä keskustella omien vanhempien kanssa tuollaisista asioista niinkuin aikuinen aikuiselle. Siitä saa kuitenkin jonkinlaista perspektiiviä omiin parisuhteisiin. Tässä iässä on myös mahdollista itse päättää sekä harkintaa sen suhteen, tahtooko tietää vaiko ei.

Vielä kotona asuessa tai just kotoa muutettuani en olisi kuitenkaan noita asioita tahtonut kuulla. Silloin siitä olisi ollut enemmän haittaa kuin hyötyä.

 

Kyllä mä aion kertoa aikanaan totuuden. Ymmärtää sitten lapsi itsekin mitä pettäminen ja valehteleminen tekee. En kerro siksi että suivaantuisi isäänsä, vaan siksi että en halua salata tuollaisia asioita jotka ovat vaikuttaneet meidän elämään syvästi.

voin lähes satavarmasti luvata,että lapses suivaantuu tuosta isäänsä ja jossain vaiheessa saattaa sitten tehdä sen johtopäätöksen että kerroitkin asiasta vain aiheuttaakses ryppyä lapsen ja isän suhteisiin.

Satavarmasti? Kylläpä taas annetaan ihmisille arvoa. Kyllä sen voi itse huomata, kun toinen on tarpeeksi kypsä ottamaan vastaan negatiivistakin tietoa rakkaistaan. Minulle on kerrottu niitä sukulaisten huonojakin puolia jo teini-iästä alkaen, enkä kyllä ole mitään pultteja asiasta vetänyt. Joku parikymppinen ihminen viimeistään yleensä tajuaa, etteivät ne omat vanhemmatkaan ole ihan pyhimyksiä. Ihan lapselle en noista asioista menisi kuitenkaan vielä kertomaan, aika on kypsä sitten kun on valmis hyväksymään ihmisiä virheineen päivineen. Minä päinvastoin olisin suuttunut, jos saisin muuta kautta tietää joskus aikuisena, eikä äiti olisi minulle ikinä suostunut kertomaan.

Haukkuminen ja vuodattaminen on eri asia, kuin faktojen kertominen toisen kysyessä. Asiat voi sanoa hellävaraisestikin.

Sukulaiset ovat vähän eri asia kuin omat vanhemmat. Miksi ihmeessä lapselle kuuluu vanhempien väliset parisuhdeasiat? Itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa... etenkin kun asioissa on yleensä monta eri puolta. Kertoja kertoo oman versionsa, mikä ei välttämättä ole totuus.

Kyllä siihen sukulaisiin kuuluu myös isä. En minä ajattele isästäni yhtään vähempää vaikka äiti on kertonutkin mikä heidän suhteessaan meni pieleen. En ymmärrä miksi pitäisi pitää jotain täydellisyysfantasiaa päällä? Tietenkään ei pienelle lapselle mennä vuodattamaan vanhempien syntejä, mutta en ymmärrä miksi tuollaista "salaisuutta" pitäisi kantaa hautaan asti, niinkuin lapsi särkyisi, jos sille kaksvitosena kertoo kysyttäessä, että kyllä, isälläsi oli toinen nainen.

Vanhemmat ovat eronneet, eivät tulleet toimeen keskenään. Eikä tämä ole riittävä versio? Ilman mitään salailua, en minä esim. omille vanhemmilleni kerro mieheni ja minun välisistä asioista, miksi niitä pitäisi lapselle kertoilla?

Lisäksi tuo mikä meni pieleen a. versio äidin kertomana ja b. versio isän kertomana eivät välttämättä ole samoja. Esim. oma äitini syyttää kaikesta aina muita, ei koskaan itseään. Hän on ikään kuin olosuhteiden uhri eikä voi millekään mitään... katkeroitunut marttyyri.

 

Kyllä mä aion kertoa aikanaan totuuden. Ymmärtää sitten lapsi itsekin mitä pettäminen ja valehteleminen tekee. En kerro siksi että suivaantuisi isäänsä, vaan siksi että en halua salata tuollaisia asioita jotka ovat vaikuttaneet meidän elämään syvästi.

Tää kirjotus kertoo tosi paljon siitä että miksi haluat kertoa. Haluat ensinnäkin lapsen saavan tietää että "syy" ei ollut sinussa. Toisekseen haluat että lapsi tulee sinun puolellesi, isäänsä vastaan. Et vain tajua sitä että siitä huolimatta mitä isänsä on tehnyt, hän rakastaa isäänsä ja kokee sen sulta tosi pahana dissauksena kun alat kertomaan että isä on petturi. Silloin saattaa jopa kääntää selkänsä sinulle, koska lapset eivät halua puuttua vanhempiensa väleihin vaan pitävät molempia yhtä hyvinä. Niinkuin sanoin niin voit ohjata lapsen kysymään isompana isältään jos haluaa tietää eron syyn. Isä saa päättää kertooko vai ei.

 

Täydennän vielä tuota edellistä kirjoitustani niin, että musta on ollut hyvä kuulla vanhempieni parisuhdevaikeuksista sikäli, että nyt aikuisena, kun mulla on jo aikuisen ihmisen elämänkokemus, se on auttanut ymmärtämään heidän silloista käytöstään ja omaa lapsuutta paremmin tavalla, josta on ollut minulle paljon hyötyä moneltakin kannalta.

 

Ongelma on siinä, että jos kerrot ja vaikka tekisit sen asiallisesti, niin lapsen isä saattaa haluta tuoda oman puolensa esille. Ja pikkuhiljaa lapsi onkin sitten vanhempien välinen kaatopaikka, vaikka ette sitä olisikaan halunneet. Mieti nyt; jos ex on sitä mieltä, että sä olit kylmä ja haluton ja siksi petti ja kertoisi tämän lapselle. Tekisi mieli varmaan sanoa omat kommenttisi lapselle. Se saa väistämättä mustamaalaamisen maun jos kerrot lapselle tuosta. Jos joku kertoo, niin lapsen isä itse. Hän voi kertoa, että teki sinua kohtaan väärin ja se aiheutti paljon ikäviä asioita, mutta että on pahoillaan siitä ja rakastaa lasta silti. Jos haluat säilyttää kaikkien välit hyvänä, et kerro.

 

Nyt puhutaan vain että oli paljon riitoja. Milloin voin sanoa että isäsi petti ja valehteli tarpeeksi ja siksi erottiin?

Ja sinäkö sitten olisit se täydellisen viaton osapuoli tässä sopassa?

Kehotan pitämään mölyt mahassa todella, jos haluat säilyttää välit lapseesi.

 

Vanhemmat ovat eronneet, eivät tulleet toimeen keskenään. Eikä tämä ole riittävä versio? Ilman mitään salailua, en minä esim. omille vanhemmilleni kerro mieheni ja minun välisistä asioista, miksi niitä pitäisi lapselle kertoilla?

Lisäksi tuo mikä meni pieleen a. versio äidin kertomana ja b. versio isän kertomana eivät välttämättä ole samoja. Esim. oma äitini syyttää kaikesta aina muita, ei koskaan itseään. Hän on ikään kuin olosuhteiden uhri eikä voi millekään mitään... katkeroitunut marttyyri.

Se on riittävä versio siinä eron kynnyksellä. Mielestäni lapselle voi kertoa enemmän myöhemmin. Nuo jutut voi kuulla myös muilta sukulaisilta tai kavereilta, tuntuisi kummalliselta jos pitäisi niin hirveästi salailla ihan normaaleja asioita. Ei ihme, että noita "sukusalaisuuksia" ihmisillä riittää, kun ei edes aikuiselle lapselle saisi kertoa, jos omalla vanhemmalla on ollut suhde.

Jos sinun äitisi on ääliö (sori vaan) niin se ei tarkoita, ettei kukaan saisi kertoa totuutta lapselleen. Kyllä ne asiat voi kertoa ilman marttyyrinviittaakin ja se, että joku ihminen on ylidramaattinen ei ole kovin hyvä syy siihen, ettei kukaan saisi ikinä kertoa lapsille mitään negatiivisista tämän vanhemmista.

 

Kyllä mä aion kertoa aikanaan totuuden. Ymmärtää sitten lapsi itsekin mitä pettäminen ja valehteleminen tekee. En kerro siksi että suivaantuisi isäänsä, vaan siksi että en halua salata tuollaisia asioita jotka ovat vaikuttaneet meidän elämään syvästi.

Lapsi pystyy kuitenkin ymmärtämään tämmöisiä asioita vasta saavutettuaan riittävän kypsyyden ja omakohtaista kokemusta parisuhteista ongelmineen sekä riittävästi ajallista perspektiiviä lapsuuteensa ja eron aikaan.

Jos kerrot lapselle tai teini-ikäiselle tämmöisiä, se voi vaikuttaa todella negatiivisesti esim. siihen, millaiset lähtökohdat hänellä on myöhemmin ryhtyä parisuhteeseen kenenkään kanssa. Olen ihan varma, että siitä on ehkä kaikkien muiden kuin sinun kannaltasi huomattavasti enemmän haittaa kuin hyötyä. Yritä siis pitää nuo asiat nyt kuitenkin omana tietonasi vielä.

 

Kuuluko noita edes lapsen tietää? Aikuisten välisiä asioita!

Näin juuri!!
Ei missään tapauksessa ole lapsen asioita pettämiset tms.

 

Kyllä mä aion kertoa aikanaan totuuden. Ymmärtää sitten lapsi itsekin mitä pettäminen ja valehteleminen tekee. En kerro siksi että suivaantuisi isäänsä, vaan siksi että en halua salata tuollaisia asioita jotka ovat vaikuttaneet meidän elämään syvästi.

Lapsi pystyy kuitenkin ymmärtämään tämmöisiä asioita vasta saavutettuaan riittävän kypsyyden ja omakohtaista kokemusta parisuhteista ongelmineen sekä riittävästi ajallista perspektiiviä lapsuuteensa ja eron aikaan.

Jos kerrot lapselle tai teini-ikäiselle tämmöisiä, se voi vaikuttaa todella negatiivisesti esim. siihen, millaiset lähtökohdat hänellä on myöhemmin ryhtyä parisuhteeseen kenenkään kanssa. Olen ihan varma, että siitä on ehkä kaikkien muiden kuin sinun kannaltasi huomattavasti enemmän haittaa kuin hyötyä. Yritä siis pitää nuo asiat nyt kuitenkin omana tietonasi vielä.

Itse en pysty ymmärtämään äitiäni edes aikuisena. Hän ei koskaan näe omissa toimissaan mitään outoa, kaikki johtuu aina muista ihmisistä ja siitä miten inhottavia he ovat.

Hänen oma sukunsa on täydellinen (ei muuten ole) ja isän suku on aivan kamala ja hirveä (ei muuten ole). Lopuksi tietenkin minäkin olen juuri kuin isäni *tässä vaiheessa sanona aina "ai tarkoitatko ihana ja älykäs"* En voi käsittää tuollaista yksipuolista sättimiskulttuuria.

 

Vanhemmat ovat eronneet, eivät tulleet toimeen keskenään. Eikä tämä ole riittävä versio? Ilman mitään salailua, en minä esim. omille vanhemmilleni kerro mieheni ja minun välisistä asioista, miksi niitä pitäisi lapselle kertoilla?

Lisäksi tuo mikä meni pieleen a. versio äidin kertomana ja b. versio isän kertomana eivät välttämättä ole samoja. Esim. oma äitini syyttää kaikesta aina muita, ei koskaan itseään. Hän on ikään kuin olosuhteiden uhri eikä voi millekään mitään... katkeroitunut marttyyri.

Se on riittävä versio siinä eron kynnyksellä. Mielestäni lapselle voi kertoa enemmän myöhemmin. Nuo jutut voi kuulla myös muilta sukulaisilta tai kavereilta, tuntuisi kummalliselta jos pitäisi niin hirveästi salailla ihan normaaleja asioita. Ei ihme, että noita "sukusalaisuuksia" ihmisillä riittää, kun ei edes aikuiselle lapselle saisi kertoa, jos omalla vanhemmalla on ollut suhde.

Jos sinun äitisi on ääliö (sori vaan) niin se ei tarkoita, ettei kukaan saisi kertoa totuutta lapselleen. Kyllä ne asiat voi kertoa ilman marttyyrinviittaakin ja se, että joku ihminen on ylidramaattinen ei ole kovin hyvä syy siihen, ettei kukaan saisi ikinä kertoa lapsille mitään negatiivisista tämän vanhemmista.

Mitä tavoittelet tuolla parisuhdeasioiden kertomisella?

 

Kyllä mä aion kertoa aikanaan totuuden. Ymmärtää sitten lapsi itsekin mitä pettäminen ja valehteleminen tekee. En kerro siksi että suivaantuisi isäänsä, vaan siksi että en halua salata tuollaisia asioita jotka ovat vaikuttaneet meidän elämään syvästi.

Lapsi pystyy kuitenkin ymmärtämään tämmöisiä asioita vasta saavutettuaan riittävän kypsyyden ja omakohtaista kokemusta parisuhteista ongelmineen sekä riittävästi ajallista perspektiiviä lapsuuteensa ja eron aikaan.

Jos kerrot lapselle tai teini-ikäiselle tämmöisiä, se voi vaikuttaa todella negatiivisesti esim. siihen, millaiset lähtökohdat hänellä on myöhemmin ryhtyä parisuhteeseen kenenkään kanssa. Olen ihan varma, että siitä on ehkä kaikkien muiden kuin sinun kannaltasi huomattavasti enemmän haittaa kuin hyötyä. Yritä siis pitää nuo asiat nyt kuitenkin omana tietonasi vielä.

Itse en pysty ymmärtämään äitiäni edes aikuisena. Hän ei koskaan näe omissa toimissaan mitään outoa, kaikki johtuu aina muista ihmisistä ja siitä miten inhottavia he ovat.

Hänen oma sukunsa on täydellinen (ei muuten ole) ja isän suku on aivan kamala ja hirveä (ei muuten ole). Lopuksi tietenkin minäkin olen juuri kuin isäni *tässä vaiheessa sanona aina "ai tarkoitatko ihana ja älykäs"* En voi käsittää tuollaista yksipuolista sättimiskulttuuria.

No joo, mutta aikuisena sentään osaa asettaa tuollaisen yksipuolisen mollaamisen omaan arvoonsa. Sitä harjoittava vanhempi siis pilaa vain oman maineensa sillä. Siksikään ei kannata lapselle tai nuorelle kertoa...

 

Vanhemmat ovat eronneet, eivät tulleet toimeen keskenään. Eikä tämä ole riittävä versio? Ilman mitään salailua, en minä esim. omille vanhemmilleni kerro mieheni ja minun välisistä asioista, miksi niitä pitäisi lapselle kertoilla?

Lisäksi tuo mikä meni pieleen a. versio äidin kertomana ja b. versio isän kertomana eivät välttämättä ole samoja. Esim. oma äitini syyttää kaikesta aina muita, ei koskaan itseään. Hän on ikään kuin olosuhteiden uhri eikä voi millekään mitään... katkeroitunut marttyyri.

Se on riittävä versio siinä eron kynnyksellä. Mielestäni lapselle voi kertoa enemmän myöhemmin. Nuo jutut voi kuulla myös muilta sukulaisilta tai kavereilta, tuntuisi kummalliselta jos pitäisi niin hirveästi salailla ihan normaaleja asioita. Ei ihme, että noita "sukusalaisuuksia" ihmisillä riittää, kun ei edes aikuiselle lapselle saisi kertoa, jos omalla vanhemmalla on ollut suhde.

Jos sinun äitisi on ääliö (sori vaan) niin se ei tarkoita, ettei kukaan saisi kertoa totuutta lapselleen. Kyllä ne asiat voi kertoa ilman marttyyrinviittaakin ja se, että joku ihminen on ylidramaattinen ei ole kovin hyvä syy siihen, ettei kukaan saisi ikinä kertoa lapsille mitään negatiivisista tämän vanhemmista.

Mitä tavoittelet tuolla parisuhdeasioiden kertomisella?

Tavoittelen? Eli siis jos sinun lapsesi tulee vaikka kakskymppisenä kysymään että "äiti, pettikö isä sinua joskus?" niin miten sitten suu pannaan? "Ööö tuota ää, ei nuo jutut kuulu sinulle. Kysy isiltä?" Mitä? En minä tavoittele mitään, minusta on vaan järjetöntä pitää väkisillä tuollaisia salaisuuksia, kun niillä ei ole mitään merkitystä. Suuri osa ihmisistä pettää ainakin kerran elämässään, puolisoille valehdellaan jatkuvasti. Ymmärtäisin jos esim. pedofiliaa tms. haluttaisiin enemmän peitellä, mutta ihan "normaali" pettäminen ja ero ei ole mielestäni mikään synkkä sukusalaisuus, jota tarvii aikuisilta ihmisiltä pimittää, niinkuin he eivät voisi käsittää, että omatkin vanhemmat tekevät virheitä. Ja itse asiassa pedofiliankin ollessa kyseessä, olisi aiheellista asiasta varoittaa mikäli tekijä on vielä hengissä ja vapaana. Ettei vie niitä omia lapsiaan sitten sinne hoitoon...

Mitä sinä tavoittelet sillä, ettet ikinä kertoisi totuutta lapsellesi, vaikka hän itse sitä kysyisi sinulta aikuisena ihmisenä?

 

Vanhemmat ovat eronneet, eivät tulleet toimeen keskenään. Eikä tämä ole riittävä versio? Ilman mitään salailua, en minä esim. omille vanhemmilleni kerro mieheni ja minun välisistä asioista, miksi niitä pitäisi lapselle kertoilla?

Lisäksi tuo mikä meni pieleen a. versio äidin kertomana ja b. versio isän kertomana eivät välttämättä ole samoja. Esim. oma äitini syyttää kaikesta aina muita, ei koskaan itseään. Hän on ikään kuin olosuhteiden uhri eikä voi millekään mitään... katkeroitunut marttyyri.

Se on riittävä versio siinä eron kynnyksellä. Mielestäni lapselle voi kertoa enemmän myöhemmin. Nuo jutut voi kuulla myös muilta sukulaisilta tai kavereilta, tuntuisi kummalliselta jos pitäisi niin hirveästi salailla ihan normaaleja asioita. Ei ihme, että noita "sukusalaisuuksia" ihmisillä riittää, kun ei edes aikuiselle lapselle saisi kertoa, jos omalla vanhemmalla on ollut suhde.

Jos sinun äitisi on ääliö (sori vaan) niin se ei tarkoita, ettei kukaan saisi kertoa totuutta lapselleen. Kyllä ne asiat voi kertoa ilman marttyyrinviittaakin ja se, että joku ihminen on ylidramaattinen ei ole kovin hyvä syy siihen, ettei kukaan saisi ikinä kertoa lapsille mitään negatiivisista tämän vanhemmista.

Mitä tavoittelet tuolla parisuhdeasioiden kertomisella?

Tavoittelen? Eli siis jos sinun lapsesi tulee vaikka kakskymppisenä kysymään että "äiti, pettikö isä sinua joskus?" niin miten sitten suu pannaan? "Ööö tuota ää, ei nuo jutut kuulu sinulle. Kysy isiltä?" Mitä? En minä tavoittele mitään, minusta on vaan järjetöntä pitää väkisillä tuollaisia salaisuuksia, kun niillä ei ole mitään merkitystä. Suuri osa ihmisistä pettää ainakin kerran elämässään, puolisoille valehdellaan jatkuvasti. Ymmärtäisin jos esim. pedofiliaa tms. haluttaisiin enemmän peitellä, mutta ihan "normaali" pettäminen ja ero ei ole mielestäni mikään synkkä sukusalaisuus, jota tarvii aikuisilta ihmisiltä pimittää, niinkuin he eivät voisi käsittää, että omatkin vanhemmat tekevät virheitä. Ja itse asiassa pedofiliankin ollessa kyseessä, olisi aiheellista asiasta varoittaa mikäli tekijä on vielä hengissä ja vapaana. Ettei vie niitä omia lapsiaan sitten sinne hoitoon...

Mitä sinä tavoittelet sillä, ettet ikinä kertoisi totuutta lapsellesi, vaikka hän itse sitä kysyisi sinulta aikuisena ihmisenä?

Mutta millä varmistat sen, ettei asiasta kertominen laukaise "totuuksien" sarjaa, jossa sinä ja miehesi vuorotellen kertoilette lapselle omia totuuksianne. Me ollaan exän kanssa tosi hyvissä väleissä nykyään, mutta heti jos tulee puhetta meidän erosta ja siien johtaneista asioista, on riski riitaan, koska näemme edelleen asiat niin erilailla. En voisi kuvitellakaan, että kertoisin näistä asioista lapsellemme. Tai että ex alkaisi yhtäkkiä kertomaan "totuuksia" minusta lapselle. Edelleen: isä voi asiasta kertoa, jos näkee sen tarpeellisena, mutta mun mielestä et sinä, ainakaan yksin ilman isää ja sopimusta mitä asiasta kerrotaan.

 

Ei minkään ikäiselle. Vanhempien väliset asiat eivät kuulu lapsille eikä lasten tarvitse asettua kummankaan puolelle.

 

Vanhemmat ovat eronneet, eivät tulleet toimeen keskenään. Eikä tämä ole riittävä versio? Ilman mitään salailua, en minä esim. omille vanhemmilleni kerro mieheni ja minun välisistä asioista, miksi niitä pitäisi lapselle kertoilla?

Lisäksi tuo mikä meni pieleen a. versio äidin kertomana ja b. versio isän kertomana eivät välttämättä ole samoja. Esim. oma äitini syyttää kaikesta aina muita, ei koskaan itseään. Hän on ikään kuin olosuhteiden uhri eikä voi millekään mitään... katkeroitunut marttyyri.

Se on riittävä versio siinä eron kynnyksellä. Mielestäni lapselle voi kertoa enemmän myöhemmin. Nuo jutut voi kuulla myös muilta sukulaisilta tai kavereilta, tuntuisi kummalliselta jos pitäisi niin hirveästi salailla ihan normaaleja asioita. Ei ihme, että noita "sukusalaisuuksia" ihmisillä riittää, kun ei edes aikuiselle lapselle saisi kertoa, jos omalla vanhemmalla on ollut suhde.

Jos sinun äitisi on ääliö (sori vaan) niin se ei tarkoita, ettei kukaan saisi kertoa totuutta lapselleen. Kyllä ne asiat voi kertoa ilman marttyyrinviittaakin ja se, että joku ihminen on ylidramaattinen ei ole kovin hyvä syy siihen, ettei kukaan saisi ikinä kertoa lapsille mitään negatiivisista tämän vanhemmista.

Mitä tavoittelet tuolla parisuhdeasioiden kertomisella?

Tavoittelen? Eli siis jos sinun lapsesi tulee vaikka kakskymppisenä kysymään että "äiti, pettikö isä sinua joskus?" niin miten sitten suu pannaan? "Ööö tuota ää, ei nuo jutut kuulu sinulle. Kysy isiltä?" Mitä? En minä tavoittele mitään, minusta on vaan järjetöntä pitää väkisillä tuollaisia salaisuuksia, kun niillä ei ole mitään merkitystä. Suuri osa ihmisistä pettää ainakin kerran elämässään, puolisoille valehdellaan jatkuvasti. Ymmärtäisin jos esim. pedofiliaa tms. haluttaisiin enemmän peitellä, mutta ihan "normaali" pettäminen ja ero ei ole mielestäni mikään synkkä sukusalaisuus, jota tarvii aikuisilta ihmisiltä pimittää, niinkuin he eivät voisi käsittää, että omatkin vanhemmat tekevät virheitä. Ja itse asiassa pedofiliankin ollessa kyseessä, olisi aiheellista asiasta varoittaa mikäli tekijä on vielä hengissä ja vapaana. Ettei vie niitä omia lapsiaan sitten sinne hoitoon...

Mitä sinä tavoittelet sillä, ettet ikinä kertoisi totuutta lapsellesi, vaikka hän itse sitä kysyisi sinulta aikuisena ihmisenä?

Yleensä vaan niitä sotkuja kertoillaan ihan kysymättä ja todellakin omia versioita tapahtumista.

 

Entäpä jos vastaat niin, että itse olit tunnevammainen kyttäävä huonokäytöksinen miestä holhoava ja alistava narsistinen vaimo, joka pelasi ihmissuhteilla, kiristi lapsilla ja erolla. Siihen kyllästyttyään mies kävi rakkautta hakemassa kauniina kesäisenä yönä naiselta, joka kuunteli, puhui aikuismaisesti, ymmärsi ja kohtasi aidosti.

Mites olis tämmäinen fakta?