Ekalla kertaa olin 22v testin tehdessäni (23 kun lapsi syntyi) ja mies oli vähintäänkin yhtä hämmentynyt ja iloinen kuin minä. Oltiin reilu 2v yritetty ja muutama inseminaatio (tulokseton) oli takana, raskaus alkoi "taukokierrosta", mun olis pitäny alottaa lääkkeet seuraavaa inseminaatioo varten kun menkat alkaa mut ei ne sit alkaneet
Toisella kertaa olin 25v ja mies (niinkuin minäkin) oli todella hämmentynyt ja iloinen, raskaus alkoi ekasta yrityskierrosta. Oltiin henkisesti valmistauduttu siihenkin vaihtoehtoon ettei toista koskaan tule.. Ja kolmannella kerralla olin (olen) 27v, tälläkin kertaa hämmentyneitä ja iloisia, tämäkin raskaus alkoi ekasta yrityskierrosta. Viikkoja nyt reilu 18, kevätvauvaa odotellaan
Sen verran on pakko mainita että ekan odotuksessa mies oli aktiivisesti mukana, kävi kaikki ultrat ja monissa neuvoloissakin. Mutta tokan kanssa ei oikein ehtinyt mukaan (oli kyllä eri tilannekin ekaan odotukseen nähden kun oli eri työpaikka ja pitkät päivät), pelkäsin jo jossain vaiheessa haluaako se sitä edes ja jos se on "välinpitämätön" lastakin kohtaan mutta se pelko oli turha, ihan yhtä paljon on ollut mukana kuin esikoisenkin kanssa. Sama juttu on nytkin että odotukseen ei oo niin paljoa osallistunut, kyselee toki neuvolan jälkeen oliko kaikki ok yms. mutta enää en pelkää etteikö lapsi olisi hänellekin toivottu ja rakastettu. Ja "lapsentekopäätös" on kuitenkin joka kerralla tehty yhdessä