minkä ikäinen lapsi mielestänne tarvitsee oman huoneen vai tarvitseeko?

  • Viestiketjun aloittaja "ansku"
  • Ensimmäinen viesti
Sonteri
Eivät tartte. Meillä pojat 7v. ja syksyllä 6v. sekä tyttö 4v. nukkuuvat samassa huoneessa kerrossängyssä. Pienin 1v. poika nukkuu vielä meijän huoneessa. Yks huone on vielä vierashuoneena, mutta tästä ei olla muuttamassa mihinkään tai laajentamassa eli eivät tule missään vaiheessa omia huoneita saamaan. Oma tila omille tavaroille ja jutuille järjestetään kun se aika tulee. Nyt näin. Ja lapset kyllä leikkii mukavasti porukassa, tosin osaavat kyllä riidellä/tapella ja kiusata/ärsyttää toisiaan.
 
vieraslija
kun neliöhinnat on täälläpäin 6000-8000 euroa m2 on selvää, että saavat olla keskenään vielä toistaiseksi. Lisähuoneella ois kuitenkin hintaa vähintään 50.000 euroa.
 
"Äiti-77"
Mun mielestä tarvitsee, jokaisella on oikeus omaan rauhaan paikkaan missä touhuta rauhassa! ja meillä tosiaan on molemmilla lapsilla oma huone, ja on aina ollut! Tuohon keksittyyn tarpeeseen on ehkä enempi näitten suusta joilla ei ole varaa tarjota lapselle omaa huonetta ;)
 
Meillä
lapsilla oli pari vuotta yhteinen huone kunnes muutettiin isompaan ja saivat omat huoneet ikää oli 6,5 ja 8 vuotta.Nyt reilu vuotta myöhemmin yökyläilevät usein patjalla toistensa huoneissa ja suurimmaksi osaksi ne taitaa leikkiä ja oleilla samassa huoneess.Omat huoneet ovat kuitenkin mielestäni hyvä olla sillä aina joskus jompikumpi haluaa sitä omaa rauhaa jos tulee vaikka kaveri kylään.
 
"äitix5"
Meillä 16v. ja 14v. pojilla omat huoneet.
13v. ja 11v. tytöillä yhteinen huone.
3,5v. tyttöllä oma leikkitila, mutta nukkuu vielä meidän vanhempien huoneessa.
Pojatkin saaneet omat huoneet vasta n. vuosi sitten. Siihen asti olivat hekin yhteisessä.
Jos mahdollisuus olisi myös isommilla tytöillä olisi omat huoneet mielestäni kivempi juttu.
 
Ei kai kukaan TARVI omaa huonetta. Tuskinpa vanhemmatkaan TARVITSEVAT omaa makkaria. Kllähän sitä ennenkin tehtiin lisää lapsia vaikka samassa kamarissa makasi puoli sukua. Nykyajan keksitty tarve tommonen. ;) Reilun kokoinen yksiö keittiöllä on ihan jees, kaikille löytyy joku nurkka missä voi olla. Vai?

Omasta mielestäni on kiva kun lapsilla on omat huoneet. Itse jouduin aikanaan jakamaan huoneen siskoni kanssa. Eipä siinä paljoa rauhaa ollut, eikä siskokaan tykännyt kun mä oli utelemassa aina kun joku hänen kaveri tuli kotiin. Hei, olihan se minunkin huone... Onneksi muutettiin ja saatiin omat huoneet.
 
Lasten tahto
Meillä 7v, 5v ja 3v nukkuvat samassa huoneessa, koska haluavat. Vauvat nukkuu meidän vanhempien huoneessa. Ennen isommilla oli omat huoneet, mutta halusivat samaan huoneeseen.
Tehtiin ylimääräsistä makuuhuoneista leikki-, peli- ja työhuoneet.
Jossain vaiheessa kun haluavat omat huoneet niin järjestellään tavarat vaan uudestaan eri huoneisiin. Kaksoset joutuu kyllä asumaan jonkunaikaa samassa :)
 
"kieppi"
Jos olisivat samaa sukupuolta, eivät tarvitsisi. Minä viihdyin siskoni kanssa ihan mainiosti samassa huoneessa.

Meillä on nyt tulossa molemmille omat huoneet. Tämäkin lähinnä siksi, että saa molemmat lähetettyä arestiin omaan huoneeseen. Nyt ei voi laittaa kuin yhden kerrallaan oven taakse rauhoittumaan.
 
"Cinderella"
Omassa lapsuudessani asuin pitkään samassa huoneessa jonkus sisarukseni kanssa.
Meitä lapsia oli viisi ja vanhemmat olivat suunitelleet talomme vain kahdelle lapselle. Suunitelmana oli että vanhimmat siskoni saisivat omat huoneensa.Sitten lapsia tulikin kolme lisää :D
Pärjättiin kyllä hyvin pienessä kolmen makuuhuoneen talossa. Välissä vanhemmat kyllä joutuivat asumaan olohuoneessa. Itse nuorimpana olen jakanut huoneen kaikkien, paitsi vanhimman sisareni kanssa.
Oman huoneen saadessani todellakin arvostin omaa rauhaa.

Itse haluan tulevaisuudessa pyrkiä siihen, että tulevat lapseni saisivat halutessaan oman huoneen ja oman rauhan kun on sen aika.
 
vierailija
Hei mitä mun pitäis tehä kun oon 15v tyttö ja mulla on oma huone mutta tämä huone on niin pieni ja mulla on iso sänky ja mun pikkusisko 10v ja pikkuveli 8v on sama huone paitsi että pikkuveljellä sänky olohuoneessa ja pikkusisko ei edes nuku omassa huoneessa.

Mitä voisin tehä että saisin äidin taivuteltua että saisin isomman huoneen kun mulla iso sänky ja paljon tavaraa omassa huoneessa ja en pysty edes harjoittelemaan tanssia omassa huoneessa enkä pysty edes tekemään omaa reeniä mun huoneessa? Äiti on sanonut että en voi saada sitä koska mun pikkusisaruksilla on paljon tavaraa mutta mä niin haluaisin sen mutta jos jankutan asiasta äidille niin en varmana saa sitä isompaa huonetta. Mitä munin pitäisi tehdä.

T:epätoivoinen
 

Yhteistyössä