A
ap.
Vieras
Olen katsellut Kappahlista tulevalle vauvalle talvihaalaria, vai miksikä niitä nyt sanotaankaan. Siellä on yksi tosi sievä, sopivan lämpöisen oloinen "pussukka" jossa on kuitenkin reiät kaukalon vöille.
Pohdintaa on vaan aiheuttanut puvun koko. Moni sanoo, että ostaisi kokoa 62. Itse olen ajatellut kokoa 56. Eihän se vauva, mikäli normaalimittaisena syntyy, ehdi kasvaa koko sinä aikana minä talvipukua keväällä tarvitsee, tuohon kokoon 62... Ja jos vauva sattuukin olemaan harvinaisen suuri, ei 25e ostos ole ollut niin suuri, että kovasti harmittaisi. Ja tuntuisi hassulta ostaa puku, joka on koko käytön ajan hieman liian suuri. Varsinkin sitten jos syntyy pieni vauva.
Mahtuuko tuohon 56 tarvittaessa villapukua yms? Pienen kanssa ei kuitenkaan alussa edes ulkoilla kylmillä ilmoilla, vaan vaatetus on varmaan enemmän autoilua yms. varten.
Noh, meillä odotellaan siis esikoista. Miten muut tekisitte?