minkä ikäisenä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja potalle?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kyllä ne vauvat ihan vauvoja on vaikka potta-leikkiä leikitäänkin. Vauvat ja lapset rakastavat niille annettua aikaa vaikka siinä leikin ohessa olisikin piilevä kunnon tarkoitus eli jatkuvassa pottaleikissä on ideana ymmärtää potan käyttöä eikai potan käyttö mitään viisi vuotiaan hommaakaan ole kyllä se on ihan vauvojen ja pikkulasten hommaa. Aivan samalla tavalla kun ihan vastasyntyneeltä putsataan joka päivä napa ja kaulupoimut ja vaihdetaan vaippa, annetaan d-vitamiini etc. =>lapsi oppii ett tiettyjä samanlaisia asioita tehdään toistuvasti ja hän pikkuhiljaa oppii esim. avaamaan heti suun kun d-vitamiinipurkki otetaan esiin tai hihkuu kun kylpyammeeseen lorotetaan vettä iltakylpyä varten, aivan samalla tavalla lapsi oppii toistuvein säännöllisten pottaleikkien jälkeen että on selvä yhteys sillä että näkee potan ja tietää että siinä on tarkoitus istua ja sitten kun sinne saa pissaa tai kakkaa niin äiti on iloinen ja jossain vaiheessa lapsi oppii sen miten paljon mukavampaa on olla kuivassa vaipassa ja tehdä pissat pottaan ja lopulta olla kokonaan ilman vaippaa, ei se herranjumala mitään tehokkuutta ole, kyllä nyt ollaan ihan hakoteillä!!!

 
Hohhoijaa vaan itsellesi. Minä mietin asioita jo paaaaljon pidemmällekin. Nytkin huolestuttaa niin penteleesti se,että mitäs sitten, kun äitiysloma loppuu,enkä haluaisi vielä mennä töihin.
Sekin mietityttää,että minkä ikäisenä opettais omaan huoneeseen ja mistä hänelle se huone tehdään.
Ja muiden hoitoonkin pitäis opettaa jäämään,etten nyt ihan jymähdä tänne neljän seinän sisälle.
Voi kuule,olen ajatellut asioita ties kuinka pitkälle, about armeijaikään asti. Ihan oikeesti =>
Melkein tekis mieli sanoa pari veetä ja peetä, mutta niin en tee,kun olen sydämellinen,sivistynyt ja kiltti immeinen.
 
Vihdoinkin joku tervejärkinen!!!Poikani on 11,potan osti täti jokunen kuukausi sitten.Poika on istunut potalla 2krt ja silloinkin vaatteet päällä.Eikä tule vielä aikoihin istumaan...Neuvola suosittelee pottaharjoituksia yli 1 1/2 vuotiaille.Meillä keskitytään kävelyyn ja puheen opetteluun,istukaa te muut vaan potalla ja opetelkaa valmiiksi päivähoitoa varten!Netissä en juuri ehdi käydä,joskus hyvin harvoin iltasella kun poika nukkuu,muilla tuntuu olevan päivät pitkät aikaa kommentoida aivan naurettavia asioita.Asialliset neuvot hyväksyn,mutta täällä vain kehutaan omia ja haukutaan toisia.Hoitakaa mieluummin niitä lapsianne!
 
voi kamalaa tätäkin keskustelua :-(

Meillä tyttö tehnyt pottaan 9,5kk iästä lähtien pisuja ja kakkoja ja täytyy sanoa että olen kyllä tosi kaukana pullantuoksuisesta ja ahkerasta kotiäidistä!
Jotenkin olen vaan ehtinyt tyttöä potalla käyttää, siihen menee kerrallaan noin 15 sekuntia- 4 minuuttia. Mulla on kyllä oma firma, urheiluharrastuksia ja vaikka mitä ohjelmaa elämässä (koti ei kyllä todellakaan kiillä). En oikein usko että se on ajasta kiinni vaan uskon että se on lapsesta (ja äidistä) kiinni!!! Ei kaikkia vesseleitä saa sinne potalle eikä tarvitsekaan laittaa jos eivät halua olla! Mutta meidän tyttö tykkää istua potalla ja mieluummin huuhtaisen nopsasti pyllyä kakan jälkeen kuin pesen koko vaippaan levinneen kakan!!

Onkohan tää keskustelu ihan totta edes?

Ai niin, nyt olen jo töissä, lisäksi on oma firma ja harrastuksia ja ehdin käyttää tyttöä potalla. Kyse ei todellakaan ole ajasta, vaan kyse on siitä onko lapsi valmis!!!!!! Ja ne meikitkin ehtii laittaa ja vielä rakkaan miehenkin kanssa viettää aikaa yhdessä. Mutta se kotipa ei kiiltänytkään :-))))

Mukavaa päivää kaikille, jos pipo kiristää, sitä kannattaa löysätä :-)
 
Jopas kolahti jollain aivoon. Eiköhän jokainen äiti toimi kuten parhaakseen näkee. Minusta siinä ei ole mitään pahaa, että lapseni tekee asioitaan pottaan jo alle vuotiaana enkä ymmärrä, että se jotain toista äitiä noin voi ottaa aivoon. Jokainen lapsi on oma yksilönsä ja erilaiset toimintatavat sopivat eri lapsille.
 
Joo, toisten kimppuun hyökkäily ja moittiminen ei ole kivaa. Alkuperäinen halusi herättää keskustelua siitä, minkä ikäisinä vauvelit ovat potalla ruvenneet käymään ja kokemuksia on tullut jos jonkinmoisia. Yritetään kuitenkin muistaa, että jokainen toimii niin kuin omassa tilnateessaan ja laselleen parhaakseen näkee eikä ole syytä ruveta mollaamaan ketään.
: )
 
huomasitteko muuten....

tämä keskustelu on mennyt siihen malliin, että ensin täällä kertoo muutama lapsensa aikaisesta pottailusta. sitten tulee pari äitiä (minä mukaanluettuna, kyllä) kertomaan, että heillä ei ole pottailunaika vielä 6 kk iässä. sen jälkeen meitä kahta syytetään kireäpipoiksi ja olikohan se laiskoiksi.. (ainakin rivien välissä). sitten lopulta ihmetellään, että miksi nämä äidit, jotka eivät opeta potalle vielä puolivuotiasta haukkuvat niitä jotka niin tekevät... lukekaapa viestiketju uudelleen. siinä kävi kyllä toisinpäin..

ja voi olla... ehkä minä olen laiska. kun en käytä äitiyslomaani kovin tehokkaasti. minä nyt vain esim. päiväunien jälkeen hakiessani vauvan sisään samaan aikaan neuvon läksyissä, pidän yhtä silmällä että yleensä tekee läksyt, pesen pyykkiä ja teen ruokaa tälle laumalle. ehkä käyn päiväunien aikana lykkimässä lumityöt pihalla, että meille jäisi perheenäkin aikaa kun mies on tullut työstä. siinä samalla hyöriessä saatan hieman järjestellä paikkoja. valitettavasti meillä ei koti kiillä eikä isojen tyttöjen hiukset ole aina äidin letittämät koulussa, mutta eiköhän meillä hyvin voida vaikka pottailut aloitetaankin vasta vuoden iässä.

Muistakaahan te aikaiset pottailijatkin antaa ""kaikkien kukkien kukkia"" ! ei teitä kukaan ole moittinut aluksi. mutta niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan...
 
Tulee jotenkin mieleen taannoinen saunakeskustelu... Onkohan joillan vähän erikoinen kuva ""pottaharjoittelusta"", jos kerran joku neuvolatätikin oikein kieltää ja kehitys häiriintyy? Piiskan kanssa seistään aamusta iltaan vahtimassa että tuotosta tulee ja jos vaippa kastuu niin arestiin mokoma syntinen?

Ei kenenkään ole pakko antaa vauvansa istua potalla tai syöttötuolissa tai pitää itse lusikkaa yhtään sen aikaisemmin kuin haluaa. Mutta miksi alkoi TAAS kauhea parku ja mollaaminen ja syyttely siitä kuka on laiska ja homssuinen ja kenen koti kiiltää ja kuka paistaa lettuja? Vai onko täällä joku yksittäinen pahanilmanlintu lietsomassa riitaa?
 
Onkohan se tämä joulun aika, joka saa meidän murkkuikäiset kiukkuamaan kuin pikkulapset ja samaa raivopäisyyttä näkyy täällä nyt joka ketjussa. Ottakaa iisisti, kyllä se pukki muistaa kaikkia, jotka ovat olleet kilttejä;)

Sen verran itse aiheesta, että itselläni on kokemuksia sekä aikaisin potalle oppineesta toiseksi nuorimmaisesta, että keskimmäisestä, joka vielä 3-vuotiaana halusi kakata vaippaan, vaikka muuten olikin jo ilman vaippaa. Molemmat ovat nyt jo yläasteella ja ihan sisäsiistejä;) Joten kukin oppii ajallaan, äiti voi tietenkin nopeuttaa oppimista, jos on aikaa ja viitseliäisyyttä, mutta kyllä se luonto tikanpojan ajaa puuhun tässäkin asiassa ja lapsi huomaa varmasti jossain vaiheessa, että vaipatta on kivempaa! Jokainen äiti on lapselleen paras, ei se riipu siitä milloin sen pottailun aloittaa.

 
Kerronpa nyt oman kokemukseni, vaikka vähän hirvittää tämän ketjun keskustelun sävy.
Tämä sopi meille enkä väitä että muiden tarvitsee tehdä niin. Paljon riippuu myös lapsesta. Ei hyvää äitiyttä mitata sillä, koska nyt esim. pottailun aloittaa.

Meillä aloitettiin pottailu 10 kuukauden iässä. Hyvin nopeasti se alkoi sujua. Tuli pissat ja kakat. Kävimme potalla kuitenkin vain aina ruokailun jälkeen. Pari kuukautta meni niin, että kakka tuli aina pottaan. Sitten tuli vähän takapakkia. Nyt ikää 1v3kk ja taas pottailu sujuu.
Varmasti tämä on osaltaan minun laiskuuttani, koska en todellakaan tykkää kakkapyllyn pesusta. Mutta muistutan, että lasta ei ole pakotettu potalle. Ja jos ongelmia olisi ollut, niin sitten olisimme unohtaneet koko asian vähäksi aikaa. Onneksi on sujunut niin hyvin kuin on. Esikoisen kanssa opettelu aloitettiin varmaan lähempänä 1½ vuoden ikää ja se oli aivan mahdotonta pitkään. Joten eipä se siinä iässä välttämättä onnistu sen paremmin.
Kukin tyylillään, mutta en siltikään yhtään kadehdi tuttuani, joka vaihtaa vaippoja yli 3-vuotiaalle lapselle.

Suosittelen, että kokeilet sitä alle vuoden ikäiselle. Jos on suuria ongelmia, niin unohda koko juttu. Ei kannata istuttaa kovin kauaa.
Minä huomasin, että silloin tuli ensimmäiset ongelmat, kun lapsi oppi kävelemään. Ei olisi malttanut olla potalla. Sitä ennen istui todella mielellään. Eikä tuohon pottailuun nyt oikeasti niin kauheasti aikaa mene.
 
Tuolla aiemmin jo kerroinkin, miten meillä aloitettiin pottailut.
Mielenkiinnosta luin listaa ja olipa tämä paisunut! Tota en ollut aiemmin kuullutkaan, että tytöt oppis aiemmin tekee myös kakat pottaan (oma poika tekee pissat, mutta ei vielä kakkoja pottaan).
Mä en kyllä usko, että lapsen kehitys kärsii mitenkään siitä, että häntä istutetaan/opeteaan potalle! Sen sijaan ton uskon kyllä, että jos on ""liian mukavat"" vaipat, kuivaksi oppiminen hidastuu.
Mites muuten, lisätäänpä pökköä pesään, onkohan jotain yhteyttä kestovaippailulla ja aikasin potalle opettamisella?Terkuin kestovaippailija. :)
 
Vaarallisille vesilla taidetaan mennä, mutta voisin kuvitella että jos vaippa tuntuu märkänä märältä, lapsen on helpompi oppia hallitsemaan kehoaan kuin jos pissaamisesta ei ""seuraa"" mitään... Ehkä myös kestovaippojen kanssa pyykkiä tulee sitä enemmän mitä vanhempi lapsi on (pissaa ja kakkaa enemmän --> imua tarvitaan enemmän), ja viimeistään kolmevuotiaan vanhemmat alkaa tosissan löytää sitä aikaa pottatreeneihin? ;-)

Ihan tosissaan olisi kyllä hauska jos joku tekisi ihan oikean tieteellisen tutkimuksen siitä, oppiiko kestovaippalapset nopeammin kuivaksi kuin kertislapset, ja mistä mahdollinen ero johtuu.
 
Meillä näin:

Alettiin pottailemaan neuvolan suosituksesta 1,5-vuotiaana. Välillä tuli, välillä ei. 2-vuotiaana alkoi omatoimisesti menemään potalle eikä sen jälkeen ole kakannut kertaakaan vaippaan. Pissaamisen suhteen tuli välillä takapakkia.. kylläkin vanhemmista johtuen.. automatkoille tuli laitettua vaippaa jne Nyt tyttö muutamaa kuukautta vajaa kolme ja vieläkin käytetään yövaippaa. Tämäkin taas varmaan vanhemmista johtuvaa.. kesällä syntyi vauva ja jotenkin vaan ei ole ollut aikaa paneutua asiaan kunnolla. Joku aika sitten päiväunillekin laitettiin vielä vaippa mutta huomasin sen olevan turha. Pitäisi kai hankkia joku muovitettu frotee tms että pääsis harjoittelemaan kuivia öitä.
 
Mikä tuo neuvolan suositusjuttu on? siis miksi neuvolasta on tarvinnut suosittaa jotakin, onko lapsella jokin vamma tai vaiva?

Monissa teksteissä vilahtelee noita neuvola on suosittanut sitä tai tätä ja mulla menee aina yli hilseen! Meille neuvola ei ole suosittanut mitään, tosin en ole kyllä kysynytkään että millon lapseni voi syödä kiinteitä tai käydä potalla? pitäisikö tuollaisia kysyä, luulin että ne saa itse vanhemmat päättää?

 
Poika 1 v. ja joululahjaksi ajateltiin ostaa lapselle ainakin nyt toi potta.
Hoitotäti myös tarinoi, että nyt voisi olla hyvä aika vähän tutustua tuohon pottatouhuun.
Neuvolassa mitään oo sanoneet.
Tietenkin jos olisin ollut lapsen kanssa pidempään kotosalla, olisin ilman muuta aiemmin jo alkanut tutustuttamisen kyseiseen laitokseen.
(Tänkin sanon vaan siks kun nyt voin. Oikeesti oon niin laiska, että en mä mitään aiemminkaan olis alotellu.)
Mutta kyllä kai ton homman voi alottaa niin varhain kun vaan äitee viittii.
Eiköhän se jonkinsortin viihteenä mee tollasille pienemmillekin pipanoille.

Mukavia kakkihetkiä vaan kaikille.
 
Vai että vamma tai vaiva..................................................... Taidat olla itse vähän vammainen tai vaivainen!

Kuka sanoi että neuvolasta kysyttiin???? Meillä ainakin on tapana neuvolassa jutella monista asioista, ja kyllä, myös kyseisestä lapsesta...... Mitata ja punnita voi kotonakin jollei muuta neuvolasta kaipaa!

Silloin ensikertalaisena varsinkin kuunteli hyvinkin tarkkaan mitä neuvolassa puhuttiin. Eikä pottailu olisi tullut mieleenikään aikaisemmin. Mielestäni aika turhaa touhua siinä vaiheessa kun lapsi ei vielä hallitse rakkoaan. Tosin saattaa silti olla että me tutustutaan tämän toisen vauvan kanssa pottaan aikaisemmin kun sellainen täällä ennestään on ja varmasti mielenkiintoa riittää siskon pissatessa.

Aika turhanpäiväistä arvostelua.... vai että vamma tai vaiva............................. naurettavaa!!!!
 
tiedätkö, ajattelin tässä lukiessani tuota 'vamma tai vaiva'-viestiä, et loukkaannut varmasti. tuntui itselläkin pahalta, kun joku viitsii lapsen heti vammaiseksi leimata, kun neuvola on suositellut pottailun aloittamista... halojaa.

mutta älä siis välitä, viestin kirjoittaja kun on itse niin fiksu että tekee kaiken ilman neuvolan suosituksia. tuskin nyt on mikään rikos, jos kuuntelee ja keskustelee neuvolassa, itse ainakin teen niin. ja ihan vaikka lapsellani ei olekaan vammaa tai vaivaa.
 
Meillä on alkanut poika 1v7kk nyt käymään potalla. Ilmaisee kun pissittää tai kakattaa. Tätä on nyt tehnyt n. kuukauden. Siihen saakka kävi potalla kun laitettiin siihen istumaan, ja yleensä silloinkin tuli pottaan jotain.
 
Olis kyllä hienoa, jos taapero pottaan tekisi asiansa, mutta kun ei tee. Poika on nyt 1v. ja potta ei vois vähempää kiinnostaa. Ruikkii kyllä nurkkiin sen minkä kerkiää, mutta ei vahingossakaan pottaan. Naureskelee vaan ja juoksee karkuun ja ""merkkailee"" ympäristöänsä.

Ja siis mähän en oo yhtään laiska, en sitte tippaakaan :-} Kunhan nyt kouluikään mennessä oppisi, siis ehkä ei silloin kuitenkaan enää pottaan, mutta pyttyyn.
 
Neuvolassakin on monenlaista näkökantaa edustettuna. Juuri juttelin kaverin kanssa, jonka neuvolan th oli sanonut, että kaveri voi alkaa istuttamaan lastansa syöttötuolissa 6 kk iässä vaikkei lapsi vielä itse pysy pystyssä. Minulle taas oma th sanoi, ettei saa ennen istuttaa kun lapsi itse osaa istua ilman tukea ja meillä se oli joskus yli 8 kk iässä. Sama koskee tätä pottailuakin. Meidän th piti sitä hyvänä ajatuksena, että laitan hiukan yli 9 kk ikäistä lastani potalle vaipan vaihdon yhteydessä ja on hienoa jos lapsi sinne pisuja ja kakkoja tekee. Juteltiin kuitenkin myös siitä, että takapakkia voi tulla eikä tämä silti tarkoita sitä, että lapsestani tulee normaalia aikaisemmin täysin kuiva (toki niin voi myös olla, mistä sen tietää). Oli miten oli, oman kokemuksen mukaan neuvojia on myös ammattihenkilöstössä monenlaisia ja myös omia ratkaisuja on tehtävä. En jaksa olla jankkaamatta sitä, että jokainen lapsi on oma yksilönsä ja lapsilähtöisesti täytyy nämä pottailujutukin ajatella. Ehkä siksi tätä kahnausta täälläkin tapahtuu kun itse kunkin (myös minun!) on välillä vaikea tajuta, että se juttu, joka toimii meillä, ei ole välttämättä oikea ratkaisu jollain toisella. Jokainenhan varmasti pyrkii parhaaseensa lapsensa kasvatuksessa ja ainakin itse tunnustan myös oman rajallisuuteni, en tosiaankaan jaksa ja kykene olemaan mikään täydellinen tehoäiti eikä minun sellainen tarvitsekaan olla. Hyvä, että arki pyörii ja lapsi saa kasvaa rakastavassa kodissa.
 
Neuvolan ohjevihkosessa kehotettiin aloittamaan pottaan tutustuminen silloin, kun lapsi oppi kävelemään.

...Poju istui potalla mielellään ennen kuin oppi kävelemään (6kk-10kk), tekipä melkein kaikki kakatkin pottaan. Kävelemään oppimisen jälkeen ei ole viihtynyt istumassa potalla kuin ihan hetken vain. Yhden kakan on mies onnistunut sen jälkeen pottaan pyydystämään.

Istutan lasta potalla päivittäin ehkä kerran, sen ajan kuin istuu nätisti. Ihan vain huvikseen, että ei unohdu. Tosimielessä asiaan meillä varmaan palataan sitten parin vuoden iässä.
 

Yhteistyössä