minkä ikäisenä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja potalle?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Heti potta tutuksi kun oppii istumaan eli reilu 6 kk. Kyllähän lapsestaan pystyy aika pitkälle päättelemään rytmistä, syömisaikatauluista ja ilmeistä millon voi pissaa tulla ja siitä voi tehdä eräänlaisen jutun että välillä käydään kylppärissä potalla istumassa ja kokeilemassa tulisiko pissaa, äiti voi vaikka vieressä näyttää miten pöntöllä istutaan. Näin kun viitsii johdonmukaisesti tehdä niin lapsi oppii helposti käyttämään pottaa jo alle vuoden ikäisenä niin että ainakin isommat hädät saadaan aina sinne ja vaippaa tarvitsee pitää vain yllättävien pissojen varalta. Näin on kaksi lasta saatu potalle alle vuoden vanhana ja täysin kuiviksi n. 1½ vuotiaina.
 
oho. No mä oon kait sitten jotain laiskempaa äiti-tyyppiä, meillä potalla ei viihdytty 10 kuisenakaan sekuntia kauempaa unohdettiin sitten koko juttu hetkeksi. Vuoden ikäsenä kun alko ymmärtämään että kakka tuli ni samalla systeemillä istuttiin potalla ja puhelin kakasta. Nyt 1v3kk, satunnaisesti tulee kakka ja pissa pottaan. En oo ottanu stressiä ettei tule pottakammoa. Lapsen tahdilla. Tuttavapiirissä on myös näitä varhaisia pottailijoita mutta hyvin ehtii vuoden iän jälkeenkin, itseasiassa mullekin on sanottu että aikasimpa ootte liikkeellä. Mulla ei olis ollu 6kk ikäsenä ollu viitseliäisyysttä riisuttaa potalle tämän tästä.
 
Meilläkin alettiin totutell pottaan joskus 7-8kk iässä.Ei pakolla. Ollaan laulettu, luettu kirjaa, juteltu. Jos lasta ei istuminen ole sillä kertaa kiinnostanut, niin ei oo pakotettu. Enimmäkseen on kuitenkin istunut. Välillä on aikoja, että saadaan kakat ja jokunen pissakin pottaan ja sitten tulee taas aikoja jolloin istumisesta huolimatta tule moneen päivän mitään. Poika nyt pian 1v5kk. Aliksi potatus ei ollut edes kovin säännöllistä - jos ei oltu kotona.
 
Joskus 6-7kk vanhana potta oli yksi leikkikalu muiden lelujen joukossa, sitten vähitellen laitettiin tyttö istumaan sille vaatteet päällä. Tykkäsi istua hetken ja sitten pois. Sit 8kk iässä kerran tai kaksi päivässä ruoan jälkeen potalle ja pissa tuli jos tuli. Oliskohan ollut 9kk tasan kun alettiin viemään aina ruoan/maidon jälkeen potalle ja tosi nopeasti sinne alkoikin sitten tuotoksia tulemaan!
Nykyisin (tyttö 11,5kk) tulee 4-6 pissat pottaan ja yhdet kakat (joka päivä samaan aikaan, heh)!

Oppi vaan jotenkin hirmuisen nopeasti, tarkoitus oli vain totutella pikkuhiljaa mutta nykyisin konttaa jo potalle ja sitten onkin kiire ottaa housut pois ! Potalla ei tartte istua kuin 10 sek- 2 min niin jotakin tulee :-)

Ainahan pottailu ei ole mahdollista, kun on reissussa yms. joten välillä menee vaippoja enemmänkin (kotona ollessa 2 vaippaa päivässä nykyisin).

Tyttö on rauhallinen ja analysoiva luonne joten ehkä siksi onnistui näin hyvin.

Ehtiihän sitä - sanoisin niille jotka asian kanssa pähkäilevät - sen kyllä huomaan kun potta alkaa kiinnostaa.
 
Aloin opettaa poikaani potalle n.6-7kk ikäisenä. Aluksi vain itki, eikä suostunut ollenkaan istumaan siinä. Pidettiin muutaman viikon tauko ja kokeiltiin uudelleen. Noin 7kk ikäisenä vauva malttoi jo hetken istua paikoillaan potalla, mistä kehuin kovasti. Joskus vahingossa sattui tulemaan pissat pottaan ja siitä sai super-kehut. Nyt poika on 8,5kk ja istutan potalla joka vaipanvaihdon yhteydessä. Melkein joka kerta tekee pissat pottaan. Välillä tikistää pari tippaa, jos ei pissaa tule, on iskostunut niin, mitä potalla pitää tehdä. :) Mielestäni tosi nopeasti vauvani oppi potalle. Siis eihän tämän ikäinen osaa pyytää potalle tai pidättää pissaa, mutta mitä haittaakaan tässä on?
Ainakin meillä nostettiin aluksi potalle heti kun vauva heräsi tai heti ruokailun jälkeen - pissat tuli nopeasti. Sitten meidän sälli istuu potalla kiltisti, jos saa pitää jotain (rasvatuubi, lelu, mikä tahansa, mitä käteen sattuu) kädessään ja tutkia sitä.
Kakkaa ei ole vielä tullut pottaan, mutta eiköhän sekin tästä. ;)
 
Heti kun oppi istumaan. Mutta ei siis mitenkään ole opettamalla opetettu, laitan vaan lapsen hetkeksi potalle istumaan vaipanvaihdon yhteydessä kun kerran kylppärissä ollaan ja sillä aikaa itse vaikka huuhtelen likaisen vaipan. Nyt 10 kk, ja aika monet pisut ja kakat saadaan jo pyydystettyä pottaan :-)

Luulisin että vaikeampaa on opettaa liikkuvaista kävelevää lasta yhtäkkiä pysymään potalla, helpommin sujuu kun aloittaa puolileikillään aikaisin.
 
eikö olisi järkevämpää opettaa se lapsi potalle sitten vasta kun osaa kävellä ja itse istuutua sille. Muuten taitaa päätyä leikkikaluksi ja oikea potan tarkoitus siis hämärtyy. Meillä 1v2kk enkä ole edes pottaa vielä hankkinut kun ei osaa kävelläkkään, enkä kiirehdi.
 
Aikaisin teillä ""kaikilla"" (ei siis nyt välttämättä ihan kaikilla) on opittu istumaankin. Meillä annettiin neuvolasta ""lupa"" alkaa istumis harjoittelut 6kk iässä. Totta kait oltiin pari kertaa mallailtu kun poika tykkää istua mutta ihan vaan hetki istuillaan ja takaisin lattialle. Eri asia tietenkin jos vauva on itse päässyt istualleen jo pienenä, eihän sitä estääkkään voi. Harvemmin tulee neuvolasta mitään ohjeita kyseltyä tai lupia odoteltua vaikka ensimmäinen lapsi onkin kyseessä, mutta tässä asiassa en halunnut ainakaan olla liian aikaisessa ettei selkä kärsi tai jotain. Ja 6kk neuvolassa terkka vasta kokeilikin vauvan tuen otto refleksit ja kun ne pelasivat niin eikun harjoittelemaan. Nyt poika on vajaa 8kk mutta en ollut ajatellut pottaa hankkia vielä. Kuhan oppii kunnolla istumaan ja onhan tuo hyvä jos kävelläkkin osaa niin pääsee itse sinne potalle =) Ja vaikkei rikkaita ollakkaan niin kyllähän ne vaipat pienelle saa ostettua vaikka ""pitempään"" (eli yli 1 vuotiaaksi) niitä käyttäisikin. Eli meillä ei ainakaan pidetä sitten kiirettä. Kuhan olisi 3-vuotiaaksi kuiva.
 
mä taisin esikoiselle esitellä potan n. 10-11 kk iässä. ja silloinkin vasta ehkä kerran päivässä kokeiltiin, miltä siinä tuntui istua. joskus sitten vuoden korvissa aloitettiin säännöllisemmät treenit, kun oli oppinut kävelemään/seisomaan itse.

mulla ei tulis mieleenkään alkaa totuttaa 6 kk ikäistä vauvaa potalle. näiden neljän tenavan kanssa riittää muutenkin puuhaa... mutta mikäs siinä jos joku siihen jo ajoissa ryhtyy. Minusta tuossa vaiheessa ""kuivana"" pysyminen johtuu kyllä enemmän äidin aktiivisuudesta kuin lapsen kyvystä olla ""kuiva"". rakon säätely ei nimittäin toimi kuitenkaan noin aikaisin.
 
Selvennyksenä vielä: en ole koskaan ""harjoitellut"" vauvan kanssa mitään istumista tai kysellyt keneltäkään lupia, vaan annoin vauvan olla paljon lattialla ja ""harjoitella"" itse omaan tahtiinsa. Kun viihtyi itse istumassa pidempiä aikoja tukevasti, aloin laittaa potalle, syöttötuoliin jne. istumaan. Selkäranka ei kärsi jos vauvan lihaksisto ja tasapaino on ""valmis"" istumiseen, ja vauvat kehittyvät todella eri tahtiin eri asioissa.

En tiedä muiden vauvoista, mutta mun mielestä meidän typy kyllä tekee asiansa mielummin pottaan kuin vaippaan. Ei ne kakat housussa varmaan kovin mukavalta tunnu. Siksi musta on hyvä antaa tilaisuus potalla istumiseen aina kun muutenkin on riisuttu. Varta vasten potallakäyntiin en kovin usein viitsi alkaa kuoria vaatteita... Vähän vanhempana sitten, kun lapsi alkaa paremmin ymmärtää msitä on kyse ja osaa jo vähän pidättää ja ilmaista hädän.
 
Miten äidit voi olla kateellisia toisilleen siitä jos jonkun lapsi on oppinut potalle aikaisin? melkein naurattaa jos ei itkettäisi meidän naisten tyhmyyden puolesta.

Nimimerkki ""eikö"", ilmaisi ainakin syvän katkeruutensa ja monen lapsen äitikin totesi että on muutakin tekemistä. Voi hyvät naiset sentään, olkaa iloisia niiden puolesta jotka ovat jaksaneet lasta totuttaa potalle!

Vaikka lapsi ei kävele eikä osaa mennä itse potalle, en koe tekeväni väärin vaikka laitan hänet potalle jokaisen syönnin jälkeen JOS ollaan kotona. Aina tulee pissa tai kakka. Vauva hymyilee ja osoittaa pisua ja konttaa jopa itse potalle ruoan jälkeen jos ei lähde heti viemään. Nauttii tästä uudesta taidosta silmät loistaen! Ikää 11kk.

Ja minulla on aikaa moiseen vaikka päivät ovatkin täynnä ohjelmaa, sillä niin pienen hetken se pottailu vaan vie.

Meillä vauva istui tukevasti noin 7kk iässä selkä suorana. Ei kai neuvolasta mihinkään asioihin tarvitse lupaa kysyä, olenko ymmärtänyt väärin? mielestäni neuvolassa punnitaan pituus ja paino ja autetaan jos on ongelmia mutta eikös ne äidit ja isät ihan itse päätä mitä vauvan kanssa tehdään ja miten edetään.
 
voi helvatta...

minähän olin iloinen siitä, että jotkut jaksaa ja viitsii!!!!
toki sanoin (monen lapsen äitinä), että itse koen sen asiaksi joka joutaa vielä hetken odottaa, koska rakon säätely ei vielä voikaan tuossa iässä toimia.
mutta muistaakseni sanoin myös, että mikäs siinä jos joku näin tekee!
en millään tavoin mollannut näitä äitejä. kerroin siksi oman tapani ja ajattelumallini, että esim. tuoreet uudet äidit eivät kokisi ítseään huonoiksi äideiksi jos eivät opeta lasta potalle jo 6 kk iässä. näin käy helposti, jos toisenlaisia kommentteja ei tule yhtäkään (tai jos enemmistö on näitä aikaisia pottailijoita).

elä sie ""ymmärrystä"" lue kaikkia eri tapoja arvosteluksi...
 
On kai aika tavallista, että tytöt oppivat potalle nopeammin. Ilmeisesti ne kakat ja pissat häiritsevät arkoja limakalvoja, jotka tytöllä ovat ""heti"" kakassa, kun kakka vaippaan tulee. Eli mieluusti varmasti kakkivat pottaan. Pojilla sen sijaan saattaa mennä hyvinkin lähemms 2v. ennen kuin kakka pottaa tulee. Tiedänpä erään 3v. pojan, joka ei suostu muualle kakkaamaan kuin vaippaan...muuten on kyllä jo kuiva eli ei tarvi vaippaa kuin kakkaamisen ajaksi ;)

Eli ei ainakaan tyttöjä ja poikia kannata verrata keskenään.
 
Kuten ""eikö"" tekstistä saa hyvin kuvan on kyse täysin äidin viitseliäisyydestä. Nimenomaan siitä että on varmasti helpompaa pelata kolme neljävuotiaaksi vaippojen kanssa niin välttyy hankalalta opettamiselta. Aivan kuten yksi kaverini syöttää vielä yli kolmevuotiasta tytärtään koska hänellä ei ole aikaa antaa lapsen itse syödä. Itse kyllä pitäisin paljon hankalampana sitä että lapsi olisi kolmevuotiaaksi vaipoissa, en rahan takia vaan sen vaihtamisen ja roskamäärän!
Kyllähän tässä on jo monta esimerkkiä todettu, että jos vaan jaksaa potalla puljaamisen aloittaa aikaisin niin lähes jokaisessa esimerkkitapauksessa se on antanut palkinnoksi aikaisena kuivan lapsen aivan kuten itsellänikin kahteen kertaan on käynyt. Sama juttu se on hammasharjassakin eli sen kanssa pitää jaksaa harjoitella joka aamu ja ilta kun tulee hampaita. Ja kun sitä jaksaa johdonmukaisesti tehdä ilman poikkeamia niin lapsi tietää jo hyvin varhaisessa vaiheessa että hampaidenpesu kuuluu rutiineihin eikä tee asiasta numeroa. Tosin tästäkin luin jokin aikaa sitten jonkin hammaslääkärin artikkelin että lapset eivät nykyään kuulemma pese hampaitaan kun vanhemmat antavat heille vain xylitol purkkaa tarhan lisäksi kotonakin!! Uskomatonta mielestäni. Mielestäni sitä vartenhan äitiyslomat ovat että se käytetään lapsen kasvattamiseen ja hoitamiseen, kyllähän siinä on äidillä aikaa lapsen kanssa leikkiä potalla niin että se tulee osaksi jokapäiväistä arkea jo aikaisessa vaiheessa eihän äidillä mitään muuta pitäisi ollakaan kun aikaa lapselleen tällöin.
 
Meillä poika täyttää pian 2 v eikä ole ikinä tehnyt pottaan yhtään mitään, ei tykkää istua siinä ollenkaan, ei esimerkin eikä viihdykkeiden kera. Potta on ollut ""käytössä"" 1-vuotiaasta saakka, mutta eipä ole edistystä tapahtunut.
 
En oikein tajua, miksi lapsen pitäisi osata kävellä ennen kuin istuu potalle? Istutetaanhan lasta syöttötuolissakin ennen kuin lapsi oppii kävelemään! Itse istutin lapsemme ekan kerran potalle 9 kk iässä ja otin tavaksi istuttaa aina kun herää uniltaan sekä ruuan tai juoman jälkeen. Viikon sisällä tuli ekat pisut ja aika usein kakka tulee heti ruuan jälkeen myös pottaan. Silloin kun hän ei halua istua, en pakota. Se on selvää, että jokainen lapsi kehittyy omassa tahdissaan eikä tosiaankaan alle vuoden ikäisen tarvitse vielä potalla istua, mutta miksei jos lapsi istuu mielellään ja jätöksiä pottaan tulee? Meillä lapsi on nyt 11 kk ja päivättäin tulee 3-4 pisua ja usein myös kakka pottaan. Usein päikkäreiltä herätessä vaippa on kuiva ja pottailun jälkeen saa laittaa saman vaipan takaisin. Minun mielestäni vauvan voi istuttaa potalle vaikka jo hyvinkin alle vuoden iässä, silloin kuin lapsi osaa istua. Jos pottailu ei ota sujuakseen tai on vastenmielistä, sitten vaan taukoa ja kokeilemaan myöhemmin uudestaan. Jokainenhan lapsi oppii kuitenkin ajallaan kuivaksi!
 
mita ""teho""aiteja suomi nayttaa olevan pullollaan. Etta ihan alle yksivuotiaana pitaisi tehda kakat ja pissit pottaan tai muuten tulee soosoota neuvolan tadilta ja jos ei muuta niin ainakin kimpaannutaan suunnattomasti taalla palstoilla jos joku alkaakin arvostelemaan ""taydellista aitia"" seka antamaa lisa ohjeita ""kuinka kaytat aitiyslomasi mahdollisimman tehokkaasti"". Kai teilla on viela pakkaset pullollaan tisumaitoa josta teette lapsellenne latyt ja puurot kouluikaan asti, onhan kaikki luppoaika aitiyslomalla kaytettavava siis joko ylimaaraisen maidon varastointiin, potalle opetteluun ennen aikojaan, itse syomiseen seka kaikkeen mahdollisimman tehokkaaseen toimintaan. Jos lapsi osaa istua itse, ei se tarkoita sita etta ahaa nyt sitten itse vessassa kayntii, mina koen enemminkin tuon laiskuutena aitina silla taidatte olla vasyneita vaipparumbaan ja haluatte etta lapsenne oppii akkia kaymaan itse potalla, sen sijaan etta arvostelisitte taikka vahattelisitte taalla muitten lapsia jotka tosiaan saavat olla vauvoja siihen asti kunnes itse ovat valmiita ottamaan seuraavan askeleen kohti leikki-ikaista lasta niin voisitte vaikka menna desinfioimaan keittiota, jarjestamaan lastenne huonetta viivottimen tarkkaan jarjestykseen lelut, arvostelemaan leikkipuistoon muitten lasten kaytosta seka vaikka tekemaan taydellista makaroonilaatikkoa iltapalaksi lapsellenne ja isukille.
 
luinpa vielä kerram oman viestini ja enpä käsitä miten joku voi olla niin tyhmä ettei osaa lukea tai paremminkin sisälukutaito taitaa olla hieman hämärtynyt sen potallekäynnin opettamisen seurauksena : ) vai että katkerakin vielä, hihhii, taidat itse hieman olla sitä vai mitä. ainakin pinnasi tuntuu olevat kireä kuin pajunvitsa, ota toi äitiys hieman löysemmin rantein, ei ole tarkoitus vetää mitään sulkeisia pienille vauvoille eikä myöskään simputtaa täällä kanssasisaria. no niin hus täältä potta harjoittelut teillä odotavat...meillä odottaa leikkipuisto hahhaa !!
 
kyllähän siinä on äidillä aikaa lapsen kanssa leikkiä potalla niin että se tulee osaksi jokapäiväistä arkea jo aikaisessa vaiheessa eihän äidillä mitään muuta pitäisi ollakaan kun aikaa lapselleen tällöin.

Onko sinulla Johanna hieman pipo kireällä ?

Ensinnäkin olen kanssa äityslomalla mutta ei se mielestäni tarkoita sitä että kaiken liikenevän vapaa-ajan käytän opettamalla lapselleni asioita jotka se oppii luonnostaan ihan ilman moista kiirettä ajallaan. Mielummin käytän sen ajan esim itseeni panostamiseen, meikkailen, laitan tukkaa jotta myös miehelläni riittää silmän iloa kotona töistä tullessaan. Ei kaikki miehet jaksa katsella 100% äiti tyyppejä tukkasekaisin ja verkkarit jalassa päivästä toiseen, mielestäsi varmaan käytän aivan väärin äitiyslomani ja ansaitsisin moisesta laiminlyönnistä jopa sakkoa. Toisaalta olen mielelläni linjalla -vaihdan vaippoja 2 v asti ja kuhertelen mieheni kainalossa kuin että asun eronneena yksinhuoltajana mutta täydellisesti tavoilleen opetetun lapsen kanssa..
 
ohhoh, mikä taistelu on kysymyksestäni kehittynyt... Ihan vaan uteliaisuudestani kyselin milloin on kukin harjoittelun aloittanut, en arvannut tälläistä kiistaa saavani aikaiseksi ;-) Kummallista miten tällä palstalla täytyy aina alkaa kinata kaikesta... en voi ymmärtää...

Rauhaisaa joulunodotusta kaikille =)
 
On joo aivan uskomatonta meininkiä täällä... yleensähän se on niin että se koira älähtää johon kalikka kalahtaa eli taitavat nämä suuttujat tietää että heillä olisi varmasti aikaa olla enemmän lapsensakin kanssa, mutta kuten joku totesikin niin mieluummin meikkaa yms.
Olen varmaan sitten jotenkin tosi kummajainen kun omasta mielestäni äitiyslomalla tehdään muuten ihan samat asiat kuin töissä ollessakin eli myös meikataan ja pidetään itsestä huolta, ollaan miehen kanssa, lenkitetään koiria ja harrastetaan mutta erona työelämään on se, että kun töissä ollaan 8 tuntia tekemässä työjuttuja + työmatkat niin nyt tavallaan tämä 8 tuntia + matkat käytetään lapsen kanssa oloon, lapsen tarpeiden tyydyttämiseen ja ihmiseksi opettamiseen sekä tietenkin leikkiin ja seuraan eli sosiaalisuuden opettamiseen. Senhän takia sen nimi on äitiysloma tai hoitovapaa ja siltä saa samannimisen korvauksen. Ei se ole mikään meikkivapaa tai muu eikä Kela maksa sinulle korvausta siitä että keskityt itseesi, toki siis äidin pitää pitää huolta hyvinvoinnistaan esim. niin että jos ei saa yöllä nukutuksi niin nukkuu päivällä. Mutta kummallisesti tuntuu että nykyään jotkut käyttävät äitiysloman tv:n katsomiseen, netteilyyn, puhelimessa puhumiseen, kyläilyyn ja ostoskeskuksissa oloon. Kyllähän lapsen pitäisi vuoden ikäisenä jo osata jos jonkinlaista juttua että pärjää päiväkodissa kun äiti palaa takaisin töihin ja luulisi että äidillekin on helpompaa aloittaa työelämä kun on opetellut hoitamaan kaikki kotihommelit niin että ne hoituvat myös jos onkin sen 8 tuntia töissä eikä vauvan kanssa. Sitäpaitsi ennen vanhaa tämmöset asiat oli ihan luonnollisia ja itsestäänselvyyksiä ei niistä tarvinnut tapella että lapsensa yritti kasvattaa hyvin ja opettaa tavoille ja rutiineille. Joku kirjoittikin hyvin siitä että joka lapsi oppii ajallaan eli en nyt todellakaan tarkoita sitä että kaikki oppisivat heti kaikki asiat tai ylipäätään samaan aikaan mutta jos äiti ei todella omaa laiskuuttaan jaksa edes yrittää niin on turha tulla tänne syyttelemään ja haukkumaan niitä jotka sen jaksavat tehdä.
 
Yritän vastata niin ettei kukaan hyökkää kimppuun.

Meillä poika vasta 4kk. Aion tutustuttaa hänet pottaan mahdollisimman pienenä, alle 1 v. aivan varmasti. Kyllä mulla on aikaa,kun oon kerta kotona, eikä ole muita lapsia.

Äitini ja monet muut hänen ikäisensä ovat kertoneet,että ennen lapset oppivat potalle aiemmin, kun vaipat ei ollu niin hyvän tuntuisia kuin nykyisin. Siis eivät pitäneet lasta niin mukavan kuivana.

En tiedä miksei sitä sais yrittää. Mukavaahan se vain olisi kun lapsi oppisi nopeasti pois vaipoista.

Nyt lähden kyllä vaipan vaihtoon, nenääni leijailee hentoinen kakan lemu...
 
oletpas huono äiti kun käytät Kelan maksamaa äitiyslomarahaa täällä roikkumiseen ja paasaamiseen. Sot sot !! ps. ei kaikkien tarvitse leikkiä moista tehoäitiä kuin sinä.
 
miten jonkun 4kk vanhan vauvan äiti voi jo miettiä koska laspi on kuiva ??? mihin tämä suomi on menossa...kaikki pitäisi olla niin samperin tehokasta että, antakaa vauvojenne olla vauvoja.
 

Yhteistyössä