Minkä ikäiselle rannekello?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kysyjä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Se riippuu kovasti lapsesta, joku oppii jo tosiaan 5-vuotiaana, joku ei osaa vielä kunnolla koulussakaan. Kysäse vanhemmilta, että osaako ko. lapsi jo kellon, jos osaa, niin osta sellainen, lahjaideana oikein kiva!!
 
Tyttöni oli hieman yli 2-vuotias, kun sai ensimmäisen.

Mitä väliä sillä, osaako kellonajat, jos kädessä kimaltelee timantein koristeltu pinkki Hello Kitty -kello?! ;)
 
Meillä 5v. (täyttää elokuussa 6v.) tuntee kellon aika hyvin, mutta en ole hommannut hänelle kelloa, koska mielestäni 5v. ei tartte vielä kulkea "kellokädessä". Varmaan ens talvena hommataan kello, että oppii pitämään sitä ennen kouluun menoa, se riittää. Nyt kesällä olis tietty välillä kätevää, että olisi se kello kädessä ja tulisi sisälle pihalta kun kello on esim. kahdeksan, mutta ei se ole suuri vaiva huudella tai hakea hänet sisälle. Omilla eskareilla ei kenelläkään ole kelloa kädessä.
 
Riippuu lapsesta. Eskari-ikä on mielestäni hyvä, sillä silloin useimmilla on valmius kellon aikojen oppimiseen ja kellon saaminen innostaa lisää opetteluun. 5-vuotias voi olla vielä hiukan liian nuori.
 
Meillä pojat 8v. ja 6v. Vanhempi poika sai kellon kun täytti 7v. Mutta ei viel tunne.Ollaan ostettu nuorimaiselle kun täyttää kuukauden päästä 7v. oma rannekello .Herätyskellot pojilla on ollut jo ja seinäkello.Nuorimainen vähän tuntee jotkuu puolet jatasatunnit.
 
[QUOTE="Vierailija";27222265]Meillä pojat 8v. ja 6v. Vanhempi poika sai kellon kun täytti 7v. Mutta ei viel tunne.Ollaan ostettu nuorimaiselle kun täyttää kuukauden päästä 7v. oma rannekello .Herätyskellot pojilla on ollut jo ja seinäkello.Nuorimainen vähän tuntee jotkuu puolet jatasatunnit.[/QUOTE]

Ei lapset tarvitse nykyään erillistä kelloa, ajan voi tarkistaa kännykästä tai vastaavasta.
 
Edeliseen lisättävää.Musta on hyvä vasta koululaiselle rannekello ei sitä ennen tarvitte.Jos mietitte 7v. synttärilahjaa omalle,kummille niin ostaa ensimäisen rannekellon.Niin voi aikuisena miettiä silloin kun aloitin ekaluokan niin sain tän rannekellon,vanhemilta tai kummilta.
 

Yhteistyössä