Minirin

Hei,

kertoisitteko kokemuksia Minirin-lääkkeen tehosta yökastelun hoidossa. Aloitimme 5-vuotiaallamme tuon lääkityksen annostuksella 120 mikrog. Kahtena ensimmäisenä yönä pissan määrä väheni huomattavasti, ja housut olivat aamulla vain vähän märät. Nyt kolmannen yön jälkeen sänky oli samanlailla märkä kuin ennen lääkitystäkin.
Kuinka nopeasti teillä on lääke alkanut tehota, ja millä annostuksella? Vai onko tehonnut ollenkaan?
 
Meillä aloitettiin Minirin lääkitys pojan ollessa lähes 6v. Aluksi kokeiltiin 1 tablettia, mutta kun siitä ei ollut yhtään apua (ei ollut montaa kuivaa yötä), niin kuukauden jälkeen siirryttiin ottamaan 2x120mg. Sen jälkeen meni 2 viikkoa (siis n.6 vkoa lääkkeen aloituksesta), niin lääke alkoi tehota. Sen jälkeen vahinkoja sattui satunnaisesti, muttei kovin usein. 5kk:n käytön jälkeen vähennettiin lääkitystä, niin että otettiin enää 1 tabletti. Tämän jälkeen vahinkoja ei tainnut kuin 1 tai 2 kertaa tulla ja sitten lopetimme lääkityksen kokonaan hetken päästä. Meillä poika käytti Miniriniä n. puolen vuoden ajan. Lääkityksen lopettamisen jälkeen kastelua ei ole ollut, paitsi pari kertaa on ollut housuissa muutama pisara, kun on herännyt yöllä pissalle, siis vasta siinä vaiheessa, kun on jo noussut sängystä ylös.

Poika käy edelleen melkein joka yö kyllä pissalla, mutta on oppinut siis heräämään siihen pissahätään eikä kastele sänkyään. Tsemiä teille, maltillinen kannattaa olla!
 
meillä on ollu nenäsuihkeena toi minirin ja tehonnu yhdellä suikeella nyt kahdella lapsella käytetty toki vuosia sitten kun ovat nyt jo aikuisia... tolle 7v lle pitää hakea kun silläkin sitä kastelua ajoittain on.Meillä tehosi kyllä ihan 100% sesti ei kasteltu jos lääkettä otti
 
Meillä 6 v tytöllä nyt viikon verran mennyt miniriniä 1 tabletti/vrk. Ei ollut apua hälytinlaitehoidosta, joten nyt kokeillaan tätä keinoa. Toistaiseksi ei ole muutosta parempaan suuntaan havaittavissa, kuukausi nyt katsotaan ja sitten nostetaan annosta kahteen tablettiin jos ei tehoa.
 

Yhteistyössä