Minen jaksa kohta :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja The titityy
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

The titityy

Vieras
Tuo meidän poika, se on ihan perskärpäsenä mulle kaiken aikaa.
Isä ei kelpaa yhtään.

Kaikenaikaa roikkuu minussa kiinni, enkä saisi mitään tehdä. Auta armias jos satun menemään miehen syliin tai muuten liian lähelle, niin armoton on pojan mustiskohtaus. :/

Ikää on nyt 2v. ja tätä on ollut kaiken aikaa, nyt pahentunut vähässä ajassa.

Miehelle se näkyy olevan aika satuttavaa kun hänen syli ei kelpaa ollenkaan.
Toisaalta en ihmettele ettei kelpaa, eihän hän juurikaan ole koskaan ajastaan pojalle antanut. Töiden jälkeen nukkuu ja sitten pelaa koneella.

En oikein osaa sanoa miehelle että pitäisi toimia toisin. Jos jotain sanon niin hän suutahtaa.

Hankala tilanne.

Voikohan pojasta koskaan tulla enää isin poikaa kun tämä on nyt tätä?
 
Olisi varmaan hyvä järjestää niin,että isä ja poika olisivat enemmän kaksistaan, kun sinä olet kokonaan poissa paikalta. Oppisi poika paremmin olemaan isänsä kanssa ja turvautumaan häneen.
Miesväki voi käydä kahdestaan kaupassa, uimahallissa,l eikkipuistossa... Ja sinä puolestaan kävisit yksin shoppailemassa, lenkillä jne...
 
Tuo meidän isäntä on sellainen ettei se lähde pojan kanssa pihalle, eikä tee mitään muutenkaan.
Kylässä saattavat käydä keskenään.

Ehkäpä niitä pitäisikin jättää kotiin keskenään, mutta tuleekohan poika hoidetuksi.... :/ Meinaan vaan kun tuo isäntä istuu koneella. Hänellä taitaa edelleenkin olla tuo isänrooli hakusessa. :( <br><br>
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 10.05.2007 klo 22:02 riks raks poks kirjoitti:
Oletko antanu mahdollisuutta olla lapsen kanssa kahden?
Kotona eivät juurikaan saa aikaa kaksin, minneppä minä menisin.
Joskus kun ovat kahden olleet, niin vaipat saattaneet jäädä vaihtamatta tai syöminen unohtunut.

Viikonloppureissussa ovat käyneet kaksin jokusia kertoja, kaitpa siellä on tullut lapsi hoidettua.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 10.05.2007 klo 22:05 The titityy kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 10.05.2007 klo 22:02 riks raks poks kirjoitti:
Oletko antanu mahdollisuutta olla lapsen kanssa kahden?
Kotona eivät juurikaan saa aikaa kaksin, minneppä minä menisin.
Joskus kun ovat kahden olleet, niin vaipat saattaneet jäädä vaihtamatta tai syöminen unohtunut.

Viikonloppureissussa ovat käyneet kaksin jokusia kertoja, kaitpa siellä on tullut lapsi hoidettua.

Lähdet lenkille, kaupoille tai jotain.
Jos sinä aina hoidat kaiken niin harva mies tulee siihen väliin että annapas kun minä.
Kyllä se isukki varmaan lapsen hoitaa mutta on tuudittautunu nyt siihen että sinä kuitenkin teet.
 
Meillä oli tuo pikkunen samanlainen, aivan koko ajan minussa kiinni. :o Vessaankaan en päässyt ilman, että poika olisi ollut oven takana maukumassa, pihalla ulkoilu oli karmeeta taistelua välillä, pojalla oli 'turvaväli' noin pari metriä siitä jos menin kauemmaksi niin parku tuli.

Nyt tuo on aivan reipas 6v rasavilli poika, jossakin huomaamattomassa välissä kasvoi minusta irti. :heart: :D
 

Yhteistyössä