Jos miehet synnyttäisi, noista erilaisista synnytyskokemuksista vain leveillen saunan lauteilla kehuskeltaisiin. Mutta nainen on susi toiselle, ja vain oma mielipide on se ainoa oikea. Oikeasti kuitenkin vain sellainen, joka olisi kokenut kaikenlaisia synnytyksiä voisi noita vertailla, mutta normaaliperheessä siihen tuskin päästään. Useimmilla kun karttuu kokemusta vain joko helpoista tai sitten vaikeista synnytyksistä ja niistäkin vain muutaman kerran. Itselläni on jo pari erilaista takana ja ilmeisesti vielä kolmas omanlaisensa lapsen syntymä koetaan. Tämän enempää ei kokemuksia kyllä kartu.
Ensimmäinen lapsi käynnistettiin, kun hänellä ei ollut mitään aikeita syntyä itsekseen. 18 tuntia, enimmäkseen ilman mitään kipulääkityksiä (paitsi ilokaasu, josta tuli vain pahoinvointia) kärvisteltiin synnytyssalissa. Ponnistusvaihettakin kesti 1,5 tuntia. Lääkäri koitti imukuppiakin pari kertaa, mutta lasta ei ulos saanut ja niinpä lähdettiin avustamaan puukolla. Nukutuksessa tehdystä leikkauksesta ei ole mitään muistikuvaa, eikä edes mies päässyt katsomaan ennen kuin sai vauvan jo syliin. Lapsella oli vain jo niin iso ja kova pää, että ei vaan mahtunut ulos. Sektiosta toivuin kohtalaisesti, vaikea arvata millaiset tuhot olisi tullut jos lapsi väkivalloin olisi revitty ulos. Jokin vaisto vaan sanoo, että onneksi lääkäri päätyi sektioon.
Toinen olisi suosiolla leikattu, jos olisi mennyt yli, mutta hänpä päätti syntyä viikolla 38. Ei ollut kivuton ja nopea tämäkään, mutta tällä kertaa anestesialääkäri oli käytettävissä ja kivunlievitys onnistui ja kohtuullisilla kivuilla 4-kiloinen syntyi alakautta. Repeämisuhkan vuoksi tehtiin episiotomia ja tikkejä tuli ihan omiksi tarpeiksi tälläkin kertaa. Tuo haava kimoili kuitenkin paljon pidempään kuin aiempi sektiohaava. Ja arpi kiristi niin että suunnittelin jo 'kauneusleikkaukseen' menoa.
Kolmas näyttää myös viihtyvän erinomaisesti yksiössään ja aika jännältä tuntuu, että tiedän että parin päivän päästä aamupäivällä hän sitten syntyy siellä leikkaussalissa niin, että olen itse tajuissani ja näen itsekin heti vauvan. No tämä on sitten kolmas ihan erilainen synnytys.
Voi kun kaikki saisikin kokea syntymän ihmeen, niin että syntyisi täysin kehittyneitä hieman reilu 3-kiloisia vauvoja laskettuna päivänä. Mutta ainakaan itsellä ei näytä olevan sellaiseen mahdollisuutta, kun nuo on tuollaisia 4 kilon järkäleitä jo viikolla 38 ja ilman käynnistämistä eivät äidistään halua erota. Yhtä lailla voisi sanoa, että ei sellainenkaan ole synnyttänyt, joka ei tarvitse edes kipulääkitystä ja ulos putkahtaa parin minuutin ponnistelun jälkeen pieni 3-kiloinen prinsessa/prinssi. Lapsihan on ihan itse vaan putkahtanut ulos.
Niin eikä kokonaisvaltaista synnytystä ole kokeneet tietenkään ne joiden synnytys on jouduttu käynnistämään, koska lääketiedehän siinäkin on hoitanut sen osan, minkä äidin pitäisi itse kyetä järjestämään.
Muistakaamme se, että Suomessa sekä lasten että äitien kuolleisuus synnytyksessä on maailman vähäisintä ja osa syynsä lienee siinä, että synnyttäminen tehdään niin kuin se itse kullekin todennäköisimmin parhaiten onnistuu. Edelleenkin moni synnytyksessä kuollut/vahingoittunut lapsi olisi elossa/terve, jos lääkäreillä olisi ollut kristallipallo, josta olisi nähnyt ennalta, että tämä lapsi on leikattava. Mutta niin kauan kuin tuota kristallia ei ole, niin on vain luotettava äidin vaistoon ja lääkärin/kätilöiden asiantuntemukseen. Komplikaatiot alatiesynnytyksessä kohdistuu useimmin lapseen, sektiossa äitiin. Mieluummin taidan kärsiä noista sektiokivuista ja 'asiantuntevien' äitien kommenteista, kuin riskistä että vauvani vahingoittuu syntyessään.
Ja uskon että olen siis oikeasti synnyttänyt, onpa tapa mikä hyvänsä.
