Miltä veriletut maistuu?

Mä en ole koskaan maistanut. Edesmennyt äitini uskoi Jehovaan eikä halunnut minun syövän verilettuja kun olin lapsi. En ole tähänkään asti syönyt, koska olen halunnut kunnioittaa hänen toivettaan asiasta.

Nyt mulla yksi päivä juolahti mieleen, että josko maistais. Kun itse olen agnostikko, jollen nykyään jopa ateisti ja mun mielestä kaikki uskonnot on.. no vähän hassuja. Miten on maistaisitteko te minun sijassani? Jotenkin kuitenkin musta tuntuu, että se olisi epäkunnioittavaa ja etten tuskin ole paljosta jäänyt paitsi kun en ole ko. lättyjä maistanut, mutta toisaalta tuntuu tekopyhältä olla periaatteesta maistamatta kun en muuten noudata jehovantodistajien juttuja millään lailla.

Ja joo tämä on vähän turhis aloitus, mutta ajattelinpa tehdä näin keskiviikkoillan ratoksi :D
 
"Nuuh"
En mää nyt osa sitä makua kuvailla, aika mietoja. Ne on meidän perheen herkkuruokaa, taas olis pakkasessa veripullo odottamassa paistamis inspiraatiota.
Itse tehdyt on sata kertaa parempia kuin kaupan.
 
"mee"
Ei ne veriletut mitään erityisen hyviä ole, mutta lapsena Ruotsissa mun lempiruokaani oli veripalttu ja se oli hyvää. En tiedä saako samaa Suomesta, mutta tuota makua olen jäänyt kaipaamaan :)
 
maistuu hyviltä, kun paistat ne kaupasta ostetut valmiit, voissa pannulla. palastelet tietty siihen pannulle. tulee rapeita ja hyviä. itse tein kerran, mutta mua kuvotti se veritaikinan teko, että en voinut itse niitä syödä sitten. hyviä oli kun maistoin palan, mutta se taikina :$
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";25469317]Ei ne maistu oikein miltään, siis ainakaan ne kaupasta ostetut. Hmm, mustamakkarakin maistuu enemmän joltain.[/QUOTE]

Niin, ite teen ne aina uunissa. Täytyykin valmistaa ne joskus paistinpannulla paistaen. Puolukkahillo sopii aivain täydellisesti noihin lettuihin ja mustanamakkaraan :p
 

Yhteistyössä