Miltä tuntuu pettämisen jälkeen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mirja-marja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Olen menettänyt läheisen kuoleman kautta ja tullut myös petetyksi parisuhteessa. Minä keskustelinkin aikoinaan petetyksi tulemisen tuskan ollessa pahimmillaan aiheesta "olisko parempi, jos rakastettu kuolisi kuin jos hän pettää".

Vastasin silloin - ja olen samaa mieltä edelleen: kuolema on lopullinen.

Sitä tuskaa ja kaipausta mitä kuolema aiheuttaa, ei voi verrata petetyksi tulemiseen. Petetty kokee ennen kaikkea loukatuksi ja nöyryytetyksi tulemisen häpeää. Rakkauttaan, eikä edes rakkautensa kohdetta, petetty ei välttämättä menetä, jos ei itse niin halua.

Ihan kevytmielisesti ei kannattaisi kuoleman aiheuttamista tunteista puhua - varsinkaan, jos ei ole siitä itsellä omakohtaista kokemusta.
 
Se oli minun näkemykseni asiasta. Kaikki eivät selviä kuoleman kohtaamisesta koskaan, mutta eivät toiset selviä petoksestakaan koskaan.

En väheksy kuolemaa, mutta en keksi mitään muutakaan esimerkkiä, millä kuvaisin petetyn pahinta mahdollista surua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja NO:
Se oli minun näkemykseni asiasta. Kaikki eivät selviä kuoleman kohtaamisesta koskaan, mutta eivät toiset selviä petoksestakaan koskaan.

En väheksy kuolemaa, mutta en keksi mitään muutakaan esimerkkiä, millä kuvaisin petetyn pahinta mahdollista surua.

Niin, et varmaan koe väheksyväsi kuolemaa, mutta niin teet, kun vertaat sitä ja jotain niin triviaalia kuin seksuaalinen uskottomuus toisiinsa. Kun joskus menetät jonkun kuolemalle, huomaat eron.
 
Alkuperäinen kirjoittaja panacea:
Alkuperäinen kirjoittaja NO:
Se oli minun näkemykseni asiasta. Kaikki eivät selviä kuoleman kohtaamisesta koskaan, mutta eivät toiset selviä petoksestakaan koskaan.

En väheksy kuolemaa, mutta en keksi mitään muutakaan esimerkkiä, millä kuvaisin petetyn pahinta mahdollista surua.

Niin, et varmaan koe väheksyväsi kuolemaa, mutta niin teet, kun vertaat sitä ja jotain niin triviaalia kuin seksuaalinen uskottomuus toisiinsa. Kun joskus menetät jonkun kuolemalle, huomaat eron.

Kai kuolemiakin on erilaisia, niin kuin on pettämisiäkin. Minun kokemukseni petetyksi tulemisesta oli sanoin kuvaamaton järkytys, joka lamaannutti minut täysin joka tavalla. Kai minä saan pitää mielipiteeni, että kokemani järkytys oli monin verroin karmeampi kokemus kuin isäni kuolema. Isä sentään pääsi pois, hyvä niin, minun surun kohde pettämisessä jatkui iloisena niin kauan kuin jatkui.

 
Oman lapsen menetys, oman lapsen vammautuminen, puolison vammautuminen, mielenterveyden järkkyminen, läheisen/rakkaan kuolema onnettomuuden/itsemurhan kautta, konkurssi jne

Nämä kaikki yllä ovat tapahtumia, jotka muuttavat elämän pysyvästi ja traumatisoivat ihmistä. Jos pahinta, mitä sinulle on tapahtunut, on se, että luottamuksesi on petetty, sinun kannattaisi pitää itseäsi yhtenä elämän onnekkaista.
 
Kuolleesta läheisestä jäävät surun jälkeen kauniit muistot. Kuolema kuitenkin on meille jokaiselle väistäämätön tapahtuma, joka tulee lopulta kuitenkin kaikille.

Pettäjästä jääneet muistot eivät ole kauniita. Pettäminen ei ole väistämätön pakollinen tapahtuma.

Vaikka en kovin uskovainen olekaan, niin uskon, että kuolemasta päättää jokin korkeampi voima. Pettämisestä päättää ihminen - ja varsin itsekäs sellainen.
 
Jos sun avioliitto on tossa jamassa, että pettämistä pitää oikein suunnitella ja miettiä, miks vielä siinä liitossa olet. käsittämätöntä paskaa... Kyllä on ihme eukkoja liikenteessä. Ensin etsitään etsimällä kunnon miestä ja kohta suunnitellaan kusettamista. Toivottavasti saat maistaa omaa myrkkyäs...
 
Kai petoksen koskettavuus on suhteessa rakkauteen. Tällä hetkellä tuntuu todellakin siltä, että sinisilmäinen en enää ole. Ja jos petoksen ihannointi on sitä luokkaa, mitä täälläkin saa lukea, niin jokaisessa avioliitossa pitäisi olla avioehto tai avioliitto ei saa vaikuttaa omaisuuteen millään tavalla, eli omaisuus on aina sen nimissä kuka sen on hankkinut tai perinyt. nyt on tilanne, että pettäjä saa vielä parhaassa tapauksessa jättiomaisuuden palkaksi petoksestaan.
 
Läheisen kuoleman ja pettämisen kokeneena voin vain sanoa, että molemmissa on hyvin samankaltainen prosessi. Vaikka asiat eivät olekaan rinnastettavissa toisiinsa.

Ensin tulee shokkitila, sitten tiedon saatuaan sitä on mahdotonta tunnetasolla uskoa, vaikka järki sanoo sen olevan totta eli "tämä ei ole mahdollista"-ajattelu, sen jälkeen vihaa, syyllisyyttä ja lopuksi alkaa pitkä ja vaikea suruprosessi.

Pettäminen ja kuolema prosesseina kulkevat hieman samoja latuja. Molemmissa menentetään jotain omasta itsestään. Samassa rytäkässä menee tulevaisuus uusiksi, elämä ei koskaan palaa ennalleen, vaikka molemmista selviääkin. Ihmisellä kun on kyky selvitä, jos vain antaa siihen mahdollisuuden itselleen.

Itse en ennen petetyksi tulemista osannut edes hurjissa kuvitelmissanikaan ajatella, että miltä se tuntuu. Kyse ei ole toisen teosta kolmannen osapuolen kanssa, vaan teosta ja tapahtumista minun ja rakkaani välillä. Sitä en meinannut uskoa itsekään ensimmäisinä kuukausina, vaan jäin jumiin ajatukseen kolmannesta ja pettämisestä. Vasta kun lakkasin ajattelemasta kolmatta ja pettämistä ja pystyin keskittymään siihen, mitä se kaikki oli tehnyt minulle ja meille, pääsin aloittamaan suremisen. Ja se suru muistutti hirvittävän paljon sitä surua, jota läheisen kuoleman jälkeen koin. Silti edelleen painotan, että kyse on eri asioista.

Onneksi surin. Sillä kaiken sen jälkeen onnistuimme rakentamaan jotain aivan uutta suhteestamme. Emme kuitenkaan ilman ammattiapua. Siinä meni minun elämäni uusiksi (ammattia myöten), miehen elämä ja koko perheen entinen tapa olla ja elää. Kivulias ja hemmetin raskas prosessi. Selässä vielä painolastina pitkään roikkui se pettäminen.

Ap:lle. Älä petä. Se halu, himo tai ihastus ei ole sen arvoista. Kerro se jollekin ääneen. Se katoaa silloin nopeasti. Ihminen voi myös valita.
 
Voi kiitos "niiinpä". Kiitos, että kirjoitit tuon, nyt tiedän, että en ole ainoa, joka on ollut shokissa täysin lamaantuneena sängyssä saatuaan tiedon petoksesta. Paljon on minun tuntemuksiani tässäkin ketjussa vähätelty ja vain minä olen tiennyt niiden olevan totta.

Joskus täällä on ollut keskustelua siitä, että pitäisikö pettäjä käräyttää kotonaan tai pitäisikö pettäjän kertoa hairahduksestaan. olin silloin sitä mieltä, että älkää kovin kevein perustein kaatako sitä taakkaa pettäjän puolisolle, siis se tuska voi jäädä kokematta, jos sitä ei tiedä olevankaan. ja olen edelleenkin sitä mieltä, että petettyä pitää tietyissä tapauksissa varjella.
 
Suruprosessi on aina sama, oli kysymys mistä tahansa surusta ja nenetyksestä.

Ja kuule NO, jos ei voi jakaa käsitystäsi siitä että petetyksi tuleminen on pahempaa kuin kuoleman kohtaaminen, sitä ei voi silti pitää VÄHÄTTELYNÄ.


 
Petin avomiestäni pari vuotta, enkä kadu. Rakkautemme oli aikaa sitten hiipunut, olimme yhdessä kai tavan vuoksi. Salarakas toi elämääni valon ja auringon! Hän jätti minut lopulta, mutta erosimme myös avomiehen kanssa ja nyt minulla on mukava "oikea" miesystävä, jonka kanssa suunnittelemme tulevaisuutta. Kaikki on ihan hyvin, enkä tunne mitään tuskia menneestä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Valopallo:
Petin avomiestäni pari vuotta, enkä kadu. Rakkautemme oli aikaa sitten hiipunut, olimme yhdessä kai tavan vuoksi. Salarakas toi elämääni valon ja auringon! Hän jätti minut lopulta, mutta erosimme myös avomiehen kanssa ja nyt minulla on mukava "oikea" miesystävä, jonka kanssa suunnittelemme tulevaisuutta. Kaikki on ihan hyvin, enkä tunne mitään tuskia menneestä.

No et tietysti tunne!

 
Alkuperäinen kirjoittaja tarjuskainen:
Alkuperäinen kirjoittaja diane:
Ja ihminen on parisuhteessa kumppaninsa kanssa - ei lasten kanssa! Minusta on aivan turhaa vedota lasten tunteisiin parisuhdeongelmissa. Vaikka solmisi salasuhteen, ei siinä lapsiaan petä, vaan korkeintaan kumppaniaan. Parisuhde on kahden ihmisen välinen asia...

... elämä ei ole mustavalkoista vaan siinä on, ja pitääkin olla sävyjä!

Olen likipitäen samassa tilanteessa ap:n kanssa. Olen ihastunut työkaveriini joka myöskin on naimisissa, mutta täysin kuolleessa liitossa jossa ei ole seksiä eikä läheisyyttä. Vain lapset, asunto ja yhteiset velat pitävät liittoa koossa, Haluaisin auttaa häntä jotenkin henkisessä ja fyysisessä yksinäisyydessään. Komea, seksikäs mies jota vaimo ei enää halua. Vaimo juo iltaisin siideriä, syö snackseja ja katsoo televisiosta sarjoja. Haluaisin miehen kanssa vaikka lenkille ja virikkeisempään elämään. Haluaisin näyttää miltä oikea elämä tuntuu. Mies kuitenkin empii lastensa takia. Kiitos nim. diane! Hoksasin, että eihän mies koskaan voisi pettää lapsiaan vaikka alkaisikin uuden suhteen.

Ootko nyt aivan varma, että mies on kertonut sulle totuuden avioliitostaan? Ajattelee, että olet myöntyvämpi kun hänellä on vaikeaa kotona. Kysypä vaimon versio liitosta, niin sitten voit olla vasta varma, että tiedät missä mennään. Mieheni petti entistä vaimoaan minun kanssani ja jutut oli tuota luokkaa. Nyt hän on pettänyt minua toisen kanssa, jutut samat. Kyllä rakkaus on sokea.
 
Totuus miehistä:

Uskollinen mies uskoo elävänsä hyvässä liitossa onnensa kukkuloilla; mahdollisesti vain omassa mielessään

Uskoton mies elää kuolleessa liitossa murheen laaksossa; todennäköisesti vain saadakseen sääliä.
 
Minullakin oli nuorena salasuhteita, yksi kesti vuosia. Alussa olo oli niiin ihana, kaikki tuntui mukavalta, ja vieläkin kaipaa sitä "rakkauden tunnetta", mutta...ajan mittaan tästä salamiehetä paljastui kaikenlaista, josta en pitänyt.
Vertasin häntä omaan mieheeni, omani oli joissakin asioissa häntä parempi ja hyvempi. Paljastui esim. että tämä salamies käytti työmatkoilla maksettuja naisia, ja joka naisen perään kuikuili yms...

Hänestä olisin saanut tosi uskottoman miehen, joten jäin omani luo.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mirja-marja:
Minulla on nyt sellainen tilanne, että olen toivottomasti ihastunut harrastuksessa tapaamaani mieheen, ja luulen että tunteet ovat hänen osaltaan samat. Molemmat olemme naimisissa, minulla lapsia, miehellä ei.
Ikinä en ole omaa miestäni pettänyt, yhdessä olemme olleet pian 15v ja periaatteessa suhteessa kaikki on ok:hieno koti, lapset, työt, mies paras mitä mistään voisin ikinä löytää. Mutta silti tämä ihastus on vienyt minut aivan täysin mukanaan.
Toisen miehen kanssa ei vielä ole tapahtunut mitään, paljon olemme puhuneet keskenämme ja vaihtaaneet merkitseviä katseita.
Mietinkin nyt, miltä se tuntuu, kun oikeasti on kumppaniaan pettänyt? Pystyykö sen tunteen kanssa elämään?
Itse olen hyvin tunteellinen ihminen, ja pelkään että hulluksihan siitä pettämisestä tulisin. Mutta minkäs niille tunteilleen voi... vai voiko?

Anna mennä vaan.jos siltä tuntuu..Et ole sen huonompi sen jölkeen..:)
T mies 45 aviossa 18v.
 
Olen jonkun kerran ollut toisen naisen kanssa salaa.En tuntenut mitään omantunnon tuskia.Kunnollinen ihminen ei edes lähtisi pettämään siippaansa.Olin silloin vissiin kunnoton.Olen kyllä saanut maistaa oman rakkaani syrjähyppyjä.Ei maistunut hyvälle.Sitten hän hyppäsi lopullisen syrjiksen.Oli tavannut uuden ja paremman rakkaan.Nyt kusessa kyseisen tyypin kanssa.Irti ei ukko laske.Naisen pakko olla,vaikkei haluaisi.Semmoosta se on joskus.
 
Pettäminen on kamalaa. Oli sitten itse se petetty tai pettäjä. Minua on petetty ja se satutti, tietysti. Enemmän kuitenkin hajottaa se kun itse pettää. Kun ex-avomieheni petti minua, halusin antaa hänelle anteeksi. Ja annoinkin, muka. Kuitenkin todellisuudessa luottamus menetti merkityksensä. Sillä ei enää ollut väliä petetäänkö vai ei ja petin miestä itse. Ei se mikään kosto ollut. Kun seuraavan kerran tuli sopivasti vastaan se mukava mies joka oli minuun ollut ihastunut jo pitkään niin annoin mennä. Kun se pettäminen olisikin jäänyt siihen yhteen kertaan, mutta kehitimme miehen kanssa oikein pienen salasuhteen. Tulin järkiini ja lopetin kaikki suhteet ja päätin jatkossa noudattaa omia arvojani ja moraaliani ja pysyä uskollisena kumppanilleni.

Voi kun olisinkin. En tiedä mitä on tapahtunut, onko pettämisestä muka tullut joku hyväksyttävä toimintamalli. Ikäänkuin olisi oikein pettää jos parisuhde on huono ja mies ilkeä eikä läheisyyttä tai rakkautta ole juuri lainkaan. Petin nykyistä miestäni mikä pakotti minut katsomaan peiliin. Jotain moraalia ilmeisesti kuitenkin on jäljellä, kun päätin etten voi jatkaa suhdetta jossa en ole olut uskollinen. En vaan pysty. En tiedä haluaisiko mies edes yrittää jos tietäisi tuosta yhden kerran hairahduksesta. Mutta en aio kertoa hänelle. Kerään nyt vain voimia jotta pystyn keskustelemaan miehen kanssa asian ja suhteemme selväksi.

Ja kun ero on saatu aikaiseksi en todellakaan ryhdy uuteen suhteeseen ennenkuin olen saanut taas käytyä kaikki asiat läpi omassa päässäni. Tämä pettäminen saa nyt luvan loppua. En voi hyväksyä sitä enkä käsittää miten näin on käynyt. Tai ei mitään käynyt, vaan miksi itse olen toiminut niinkuin toimin. Aikuisen ihmisen pitäisi osata tehdä ratkaisunsa ilman typerää, toista loukkaavaa käyttäytymistä.

En siis suosittele kenellekään pettämistä. Siinä ei ole mitään jännittävää, ei mitään hauskaa. Pahiten pettyy itseensä. Nyt olen lopultakin tämän tajunnut.
 

Yhteistyössä