kun rakkaus sydämessä syttyy, toivo pienestä, onnellisesta alusta alkaa.. päivät täyttyvät ajatuksista pienistä, lämpöisistä ja sievistä...
aina kuvittelin hetkeä jolloin saan tietää olevani raskaana... se ensimmäinen hetki olikin kaunis ja täynnä toivoa... sitten se päättyi kesken. siitä seurauksena epätoivo, suru ja kyynelten virta. aikaa menee taas ja ajatukset alkavat vallata mieltä.. taas ehkä uskallan hymyillä ja toivoa. aika tuntuu menevän liian hitaasti toisaalta liian nopeasti... huomaan jo vuosien menneen. ympärillä asiat ja ajatukset muuttuu, minä en... olen edelleen se nainen, joka sydämessään hiljaa toivoo syliin pientä ja rakasta...
sitten taas tulee se hetki kun uudelleen valuu ilon kyyneleet... nyt taas tapahtui se, mitä en uskonut tapahtuvan. viikkoja menee, olo on hyvä ja toivo korkealla, suuri lämpö sydämessä ihana tunne mahassa, jotain siellä on.... säteilen energiaa ja onnea. enää en pysty kätkemään tunteita. aika kuluu niin hitaasti. odotan päivää jolloin saan nähdä sen mitä olen eniten toivonut...
vihdoin se päivä koittaa ja sydän läpättää odotuksesta. sitten ei näykkään kuin tyhjä pussi... ne tutut kyyneleet alkavat taas valua pitkin poskiani... kurkussa tuntuu pala ja en saa sanottua mitään.... itku saa taas vallan... näkyykin 2 tyhjää pussia, ei pieniä sydämen lyöntejä, vain tyhjää...... suljen silmäni ja tunnen kuinka sydämeni särkyy....
seuraavaksi on mentävä kaavintaan. kävelen pitkin sairaalan käytävää, ympärillä näkyy ihmisiä, en tunne mitään... kävelen vaan... minua vastaan kävelee odottavia äitejä, silmäni alkavat taas kostua ja sydämeni haavat aukeavat. nieleksien astun huoneeseen, puen päälleni sairaalan vaatteet, omani laitan kaappiin. nousen sairaalan kylmään sänkyyn ja katson ympärilleni, käteeni laitetaan ranneke.. hoitaja laittaa lääkettä sisälleni joka aloittaa supistukset että kohdun suu pehmenee, ilmeeni on lasittunut... hoitaja poistuu ja katson ulos. siellä on niin tyyntä. mielessäni käyn vielä kohdussani ja mietin mitä siellä olisi voinut olla. itkuni tulee ryöppynä... en pääse tilanteestä mihinkään, mikään ei hyödytä enää mitään, siellä ei ole mitään... mutta kun minä kerkesin olla niin onnellinen, mielessäni pitelin pientä vauvaa ja pystyin kuvittelemaan onnen tunteeni.
palaan taas hetkeen... mahassa alkaa kipristellä, aika kuluu ja hoitaja käy katsomassa.. hetki lähenee. sitten minut viedään leikkaus-saliin. ympärillä näkyy vieraita ihmisiä ja pelottavia välineitä ja laitteita... itken taas ja puristan lähelläni olevaa vierasta hoitajaa kädestä. saan sanottua että en haluaisi olla tässä... hoitaja puristaa kättäni kovempaa, kohta tunnen kuinka nukutusaine alkaa väsyttää........ sitten vain pimeää. herään, mahaani sattuu, saan kipulääkettä... muistan mitä on tapahtunut... koitan mahaani, joka tuntuu aralta. pian pääsen takaisin huoneeseeni... nukahdan taas hetkeksi ja herään kipuun ja saan taas kipulääkettä. olen niin väsynyt ja kipeä... aikaa kuluu taas, menen suihkuun... pestessäni itseäni käteni osuvat vatsaan... kyykistyn suihkun lattialle ja itken taas.. vesi valuu ja hukuttaa tuskani äänet. rinnasta puristaa ja kurkkua kuristaa. nousen ja suljen suihkun.
kävellessäni sairaalan käytäviä vastaani tulee taas odottavia äitejä... en tunne mitään. katseeni on eteenpäin, kävelen vaan. alan pikkuhiljaa tuntea mieheni käsien lämmön ja tajuan olevani jo matkalla kotiin. astuessani ulos sairaalan ovista vedän henkeä ja istun autoon. pian pääsemme kotiin, sinne, missä on hiljaista ja huoneista kaikuu kuinka naapurin vauva itkee... kurkkuani kuristaa taas ja käperryn tyhjään kotiin ja annan taas surulle vallan... kunpa voisin huutaa tuskaani, kukaan ei silti kuule, kukaan ei voi auttaa....
-mittarin tuntemuksia-
(takana keskenmeno ja tuulimunakaksoset.... sitä en tiedä, mitä on edesspäin...)
aina kuvittelin hetkeä jolloin saan tietää olevani raskaana... se ensimmäinen hetki olikin kaunis ja täynnä toivoa... sitten se päättyi kesken. siitä seurauksena epätoivo, suru ja kyynelten virta. aikaa menee taas ja ajatukset alkavat vallata mieltä.. taas ehkä uskallan hymyillä ja toivoa. aika tuntuu menevän liian hitaasti toisaalta liian nopeasti... huomaan jo vuosien menneen. ympärillä asiat ja ajatukset muuttuu, minä en... olen edelleen se nainen, joka sydämessään hiljaa toivoo syliin pientä ja rakasta...
sitten taas tulee se hetki kun uudelleen valuu ilon kyyneleet... nyt taas tapahtui se, mitä en uskonut tapahtuvan. viikkoja menee, olo on hyvä ja toivo korkealla, suuri lämpö sydämessä ihana tunne mahassa, jotain siellä on.... säteilen energiaa ja onnea. enää en pysty kätkemään tunteita. aika kuluu niin hitaasti. odotan päivää jolloin saan nähdä sen mitä olen eniten toivonut...
vihdoin se päivä koittaa ja sydän läpättää odotuksesta. sitten ei näykkään kuin tyhjä pussi... ne tutut kyyneleet alkavat taas valua pitkin poskiani... kurkussa tuntuu pala ja en saa sanottua mitään.... itku saa taas vallan... näkyykin 2 tyhjää pussia, ei pieniä sydämen lyöntejä, vain tyhjää...... suljen silmäni ja tunnen kuinka sydämeni särkyy....
seuraavaksi on mentävä kaavintaan. kävelen pitkin sairaalan käytävää, ympärillä näkyy ihmisiä, en tunne mitään... kävelen vaan... minua vastaan kävelee odottavia äitejä, silmäni alkavat taas kostua ja sydämeni haavat aukeavat. nieleksien astun huoneeseen, puen päälleni sairaalan vaatteet, omani laitan kaappiin. nousen sairaalan kylmään sänkyyn ja katson ympärilleni, käteeni laitetaan ranneke.. hoitaja laittaa lääkettä sisälleni joka aloittaa supistukset että kohdun suu pehmenee, ilmeeni on lasittunut... hoitaja poistuu ja katson ulos. siellä on niin tyyntä. mielessäni käyn vielä kohdussani ja mietin mitä siellä olisi voinut olla. itkuni tulee ryöppynä... en pääse tilanteestä mihinkään, mikään ei hyödytä enää mitään, siellä ei ole mitään... mutta kun minä kerkesin olla niin onnellinen, mielessäni pitelin pientä vauvaa ja pystyin kuvittelemaan onnen tunteeni.
palaan taas hetkeen... mahassa alkaa kipristellä, aika kuluu ja hoitaja käy katsomassa.. hetki lähenee. sitten minut viedään leikkaus-saliin. ympärillä näkyy vieraita ihmisiä ja pelottavia välineitä ja laitteita... itken taas ja puristan lähelläni olevaa vierasta hoitajaa kädestä. saan sanottua että en haluaisi olla tässä... hoitaja puristaa kättäni kovempaa, kohta tunnen kuinka nukutusaine alkaa väsyttää........ sitten vain pimeää. herään, mahaani sattuu, saan kipulääkettä... muistan mitä on tapahtunut... koitan mahaani, joka tuntuu aralta. pian pääsen takaisin huoneeseeni... nukahdan taas hetkeksi ja herään kipuun ja saan taas kipulääkettä. olen niin väsynyt ja kipeä... aikaa kuluu taas, menen suihkuun... pestessäni itseäni käteni osuvat vatsaan... kyykistyn suihkun lattialle ja itken taas.. vesi valuu ja hukuttaa tuskani äänet. rinnasta puristaa ja kurkkua kuristaa. nousen ja suljen suihkun.
kävellessäni sairaalan käytäviä vastaani tulee taas odottavia äitejä... en tunne mitään. katseeni on eteenpäin, kävelen vaan. alan pikkuhiljaa tuntea mieheni käsien lämmön ja tajuan olevani jo matkalla kotiin. astuessani ulos sairaalan ovista vedän henkeä ja istun autoon. pian pääsemme kotiin, sinne, missä on hiljaista ja huoneista kaikuu kuinka naapurin vauva itkee... kurkkuani kuristaa taas ja käperryn tyhjään kotiin ja annan taas surulle vallan... kunpa voisin huutaa tuskaani, kukaan ei silti kuule, kukaan ei voi auttaa....
-mittarin tuntemuksia-
(takana keskenmeno ja tuulimunakaksoset.... sitä en tiedä, mitä on edesspäin...)